sunnuntai, 25. syyskuu 2016

Nyt tarvitaan lahtelaisen mielipide

Enkeli%20jlankulkijan%20n%C3%A4kem%C3%A4

 

Lahdessa on vireillä lähes sata erilaista kaavahanketta, jotka kaikki muuttavat kaupunkimme ilmettä.

Useissa kaavahankkeissa suunniteltu kaava vähentää kaupunkilaisen jokamiehenoikeuksia, yhteisiä luontoelämyksiä ja Lahden luonnon harvinaisia, upeita maisemia. Tuorein niistä on Salpausselän/Teivaan hotellikaava-hanke.

Se on onneksi vasta alkutekijöissään. Netissä asioivat voivat tutustua siihen seuraavan linkin avulla:

 

https://www.lahti.fi/palvelut/kaavoitus/salpausselka-teivaan-hotelli

 

Sivulla on otsikko Kommentointityökalu, jonka kysymyksiin voi halutessaan vastata.

 

Kyn%C3%A4%20alas.jpg

Oman  mielipiteen voi muodostaa tutkimalla asiakirjoja netissä tai vaikka käymällä Vesijärven rannassa Lokki-ravintolan kohdalla.

Sitten vain kirjoittamaan vapaamuotoisesti oma mielipide ja lähettämään se sähköpostitse viimeistään 30.9.2016 hanketta suunnittelevalle kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoskelle osoitteeseen

 

markus.lehmuskoski(at)lahti.fi

 

 

Lisätietoa

 

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2016/09/seitsemannen-taivaan-enkeli-katosi

 

perjantai, 23. syyskuu 2016

Ei edes kevyttä mielihyvää

Q-teatterimielihyv%C3%A4%C3%A4kuva.jpg

Kuva Pate Pesonius

 

Tähtiteatteriksi luonnehdinta on käyttäjästä riippuen kunnioittavan ylistävää tai halveksivan nöyryyttävää. Yhdeksi pääkaupunkimme viimevuosien tähtiteatteriksi luokittelemani Q-teatteri tulkitsee kirjoittaja-ohjaajansa aivoin ajatellun Kevyttä mielihyvää -näytelmän sellaisessa teatterillisessa asussa, että tähtiteatterin molemmat ääripäämääreet taatusti täyttyvät.

 

Kevyttä mielihyvää lähestyy hyvintoimeentulevan, hyvinkoulutetun coolin suomalaisparin elämän merkityksellisyyttä, sen auvoisuutta, sen tyhjyyttä episodioiden.

Antti Hietala pyrkii todistamaan elämämme selittämättömyyttä ja perustelemattomuutta mysteerisyydestä, avaruusteknologioista, mielikuvaharhoista ja hypnoottisista olotiloista johtuviksi. Hän sijoittaa joukon affektiivisia käyttäytymishuippuja tunnetason ja käytännön työn vieraannuttaman ihmisen todellisuuden, läheisyystarpeen puutteen näyttämiseksi, kirjoittaja kuin skalppaa toisten hahmojensa tunneihon pelkäksi teoriaksi.

 

Ainekset näillä äärimmäisillä ihmisreaktioilla on tietenkin hienoon näyttelijätyöhön. Näytelmän naisten, päähenkilö Alpon puolison Birgittan (Minna Haapkylä) ja Alpon terapeutin, arvoituksellisen toisen naisen (Pia Andersson) yllättävät eläimelliset ruumiilliset hyökkäykset toistensa ruumiiseen ja silmille juuri perustelemattomuudessaan tuntuvat katsomoon saakka mysteereiltä, mutta näyttelijätaiteena kovin nöyryyttävän yksi-yhteen tasoiselta kyökkiteatterilta. Onneksi varsinaisen tekstiosuuden näyttelijättäremme tulkitsevat kiinnostavan sensuellisti, omaäänisellä naiseudella hahmottelunsa herkästi rikastaen.

 

Alpo-lääkäriä esittävälle näyttelijälle (Tommi Korpela) on harteutettu koko tekstin ydin ja annettu sivistyneempi ilmaisumuoto kaivella vuosia kytenyt ajattelumaailmansa omaksi ja näytelmän muiden henkilöitymien pohdittavaksi.

Päähenkilö Alpo kokee tuskaa selvitä koko ajan häntä vaivaavasta ratkaisemattomasta tilanteesta. Hän on omassa sisäisessä tyhjyydessään viimein ajautunut uskomaan ihmisen manipulaatioon, todellisuudesta vieraannuttamiseen, mielemme tahalliseen ulkoistamiseen ruumiistamme ja epälääketieteelliseen meditatiiviseen hypnoosiin kaiken olemisemme selittäjänä. Korpela tulkitsee Alponsa jännittävän intensiivisesti, hänen ajatteluunsa alkaa pala palalta kiinnostua ja odottaa sen ja koko näytelmän suurta oivallusta.

 

Realismia tilanteeseen tuo hänen temperamenttinen veljensä Robert (Jussi Nikkilä), joka raikkaan elävänä, yhteisin lapsuusmuistoin yhtyy Alpon ajatuksiin ja muistuttaa yhteisistä lapsuuskuvitelmista, ihmisestä ohjelmoituna kiteenä, joka hetken elettyään lentää takaisin avaruuteen. Matkustelevana maailmanmiehenä Robert kokee elämän löytyvän paljon pinnemmasta, maailman kolkkien näkemisestä ja niiden hyörinnästä.

 

Tekstin Tuomo (Jani Volanen) on saanut ylleen luonteen, joka muuttaa jatkuvasti olomuotoaan ja puhuu puita ja heiniä koko ajan. Tätä ihmisolomuotoa vahvistavana kirjailija antaa Volaselle toisen, uskottavamman nahkan muuttua illusionistiksi, tanskalaiseksii Jan Hellesøeksi, tulevaisuuden ennustajaksi. Sen näyttelijä Volanen tulkitseekin huimalla tyypittelyllä hauskuutta hipovan ovelasti.

Pienen hetken esityksessä viivähtää sentään rakastuminen jotakin ihmisolennon toivosta, ainutlaatuisuudesta, inhimillisyydestä viestien. Teoksessa Alpoa lukuunottamatta muut henkilökuvat saavat vielä erilaisia selittämättömiä, absurdeja lisäominaisuuksia ja läheis- sekä sukulaisuussuhteita tullaksemme katsojina vielä hämillisemmiksi.

 

Jos kokonaisuutta siis osaisimme koko esitykselle selittää saati ymmärtää, oltaisiinkin jo kauan uumoilemissamme ja janoamissamme uudenlaisissa aikakautemme teatterisfääreissä. Vaan ei olla.

Kovin tuttua teatteriominaisuutta lisäävät monet, juuri illuusioon ja manipulaatioon pohjaavat kohtaukset, joita toistetaan miltei kyllästymiseen saakka. Puuduttavaa seurattavaa ovat myös samaa junnaavat dialogit, joissa ajatelmien päät jäävät häntiä etsimään yli kahdentunnin esityksen keston ajan.

 

Esityksen sisus jää hajalle, hahmottomaksi, jokaisen meidän ymmärtämättömän katsojan päähän itse seliteltäväksi ja lähes selittämättömäksi. Tähtiteatterille ja teatterifriikille katsojaminälleni se on yhteinen, nöyryyttävä tappio.

 

 

Q-teatteri

KEVYTTÄ MIELIHYVÄÄ

Teksti ja ohjaus  Antti Hietala
Rooleissa  Tommi Korpela, Minna Haapkylä, Jani Volanen, Jussi Nikkilä ja Pia Andersson
Lavastus ja valosuunnittelu  Jani-Matti Salo
Pukusuunnittelu  Pirjo Liiri-Majava
Äänisuunnittelu  Johanna Storm

Esitysarvio 17.09.16

http://www.q-teatteri.fi/

tiistai, 20. syyskuu 2016

Konttiin koko konkkaronkka

LAhden%20vesitorni-normal.jpg

 

Maanantaina 19.9.16 avattiin Lahden seudun ympäristöviikko.

Lahdessa avaus oli muotoiltu paneelikeskusteluksi ja mahdollinen tilaisuuden yleisö ajateltu sullottavan pieneen, torin reunaan tuotuun ympäristökonttiin, jonne mahtuu reilu parikymmentä ihmistä, kun paneelin puheenvuoronkäyttäjiäkin sentään oli kahdeksan.

Tällä kohden taas edelleen odotan kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran lähes kaksijapuoli vuotta sitten lupaamaa selvitystä siitä, miksi ja millä oikeudella yhteisen omaisuutemme, komean vesitornimme, on Lahti Aqua ominut omaan käyttöönsä.

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/04/kaupunginjohtajan-piinapenkki

 

Juuri tänne, silmiä hivelevän upeisiin näköaloihin, omaan hienoon näkötorniin, olisivat ympäristöstämme kiinnostuneet lahtelaiset oikeutettuja tulemaan puhumaan ja keskustelemaan kaupunkimme ainutlaatuisesta luonnosta ja asuinympäristöstä.

 

Vaan ei. Pienenä konttina on päättäjiemme ja johtajiemme ympäristöasioiden todellinen kunnioitus kaupungissamme konkreettisesti ilmaistu. Konttiin vaan koko konkkaronkka, päiväkotilapset, koululaiset ja nyt vielä ympäristöstä huolta kantavat kaupunkilaiset!

 

https://www.lahti.fi/palvelut/luonto-ja-ymparisto/ymp%c3%a4rist%c3%b6viikko

 

 

sunnuntai, 18. syyskuu 2016

Teatteritaiteen työstä ja taistelusta

Runodemo2016syksy.jpg

 

Lahden kansanopiston Teatteri II todisti taas kerran yltävänsä esityksellisiin mahdottomuuksiin, suorituksiin, joissa yleisö saattoi heittäytyä nauttimaan täysin sieluin, tunnoin ja heikoimminkin ruumiinvoimin virkistymään näyttämöilmaisun kokonaisvaivattomuudesta, paneutumisesta ja tempautua mukaan teoksen hurmaavaan elävyyteen ja elämänriemuun.

 

Niko Saarelan ohjaus pystyy kaikin ihmiskehon ilmaisumahdollisuuksin tällaiseen miltei transsiseen yleisön vaikuttamiseen juuri kera kokonaisilmaisuun täysin ajatuksensa joukkovihkiytyneen, yhteisen kehonkielensä loytäneen esittäjäensemblensä.

 

Myös runoutemme esittäminen ansaitsee tällaiset saarelamaiset ilmaisu-uudistukset, entiset usein maneerisiksi muuttuneet rajat tyhjiksi pyyhkäisevät tulkintakokeilut ja performanssiset ilmaisukokonaisuudet. Jo monet viime vuodet suomalainen lausuntataide (Kajaanin runoviikko) on saanut voimakkaasti sykkivän uuspulssisen verenkiertonsa - Lahden kansanopiston teatterikoulutus eturivissä - ja koko näyttelijätaiteemme porautunut tarkoituksella takaisin keskeisimpään vaikuttavuuteensa, näyttelijäkoulutuksen ilmaisun äänenkäytön monikirjoiseen, persoonalliseen mahdollisuuteen perustuvalle kokonaisilmaisulle.

 

Sentähden aivan ensiksi pari ajatusta ajan tehokeinoilmiöstä huutamisesta, joka tuntuu luikerrelleen syyskauden ensi-iltoihin niin pääkaupunkiseudun tähtiteattereihin, Lahden kaupunginteatteriin kuin myös nyt nähtyyn kansanopiston demo-esitykseen. Se on kaikissa kokemissani teatteriproduktioissa kuin muoti-ilmiönä miltei pilaamassa herkimmän kokonaisvaikuttavuuden, huutaminen kun paljastaa esittäjänsä voimattomuuden ilmaista muilla keinoin tarkoittamansa mieliala, huutaminen kun latistaa ja puurouttaa koko replikoinnin. Nyt nähdyssä hauskassa kansanopiston kokonaisuudessa liian moni ryhmän jäsen sortui jo ohjauksen viitoittamana huutamiseen äänenkäyttönsä epäterveille rajoille asti. Vuosien kokemuksesta tiedän, että liiallisesta voimasta äänenkäytön perusta, äänihuulet ärsyyntyvät ja pian vioittuvat. Tehokeino madaltaa nopeasti tulkinnan ulkokohtaiseksi. Huutaa pitää, mutta vain koulutetun osaavasti ja tehokeinoa ekonomisen niukasti viljellen.

 

Lahden kansanopiston yli tunnin mittaisessa runokavalkadissa katsojan on helppo huvittua ja kokea kokonaisuuden mielialojamme hellivää hilpeyttä. Alun runon esittämisen vuosisataisen helkajuhlamaiset ja rekilaululuonteiset tyttö- ja poikatyypittelykuorot jo paljastivat teoksen kansanperinnettä lämmöllä irvailevan huumoriluonteen. Kokonaisuuden onnistuneimpana koin moninaisen, uhrautuvan liikekielen. Esittäjien ilmaisu erilaisin ryhmin, yleisön lähi- ja kaukokontaktein, hurjin ja taitavatoteutuksisin liikekoreografioin, rullaluistin- ja vesirekvisiitoinkin sekä ennen muuta sydämemme sulattavalla aidolla, pyyteettömällä, rohkealla heittäytymisellä täytti koko laajan salin, meidät täpötäyden katsomon nauramaan valloittaen.

 

Runojen tekstivalinnoista kokonaisvaikutelma painottui työn merkitykseen nykyihmisessä, teemaa useat tekstit onnistuneesti toistivat ja kertasivat.

Monet tutut, kuten Charles Bukowskin härskit ihmisluontoa paljastavat tekstit kuuluvat jo kivijalkamaisesti runodemojen teemaan. Myös Solja Krapun Rakastatko sinä minua, tuo tyhjänpäiväisyyden tilitys yhteiselämän tylyllä tunnelmalla, nyt hienolla uudenlaisella dramaturgialla, ei ollut mihinkään hellittänyt vaikuttavuudessaan, vaan entisestään kärjistynyt.

Esimerkkejä herkullisista kokonaistulkinnan yksityiskohdista voisi tilittää monen palstan täydeltä. En voi olla lopuksi kuitenkaan yhtä selittämättä: niin roihuavaa runopoljennon epärytmistä loistoa, runon analyysia ja tyylipuhtaan omahuumorista tulkintaa, kuin mitä Sami Harjula & Elias Westerberg -duo Petos ja Lerhan räppäys-showtulkinnassa tyypeissään hehkui, ei voi nauruun läkähtymättä kokea.

 

 

 

Runodemo TYÖSTÄ JA TAISTELUSTA

Lahden kansanopiston juhlasalissa, esitykset pe 16.9.16

Ohjaus Niko Saarela 

Esiintyjät  Miro Apostolakis, Sami Harjula, Maija Hartikainen, Henriikka Heiskanen, Ville Hilska, Mari Hirvi, Santra Juoperi, Riikka Koskinen, Mikko Laine, Eero Leichner, Julius Leppänen, Minne Mäki, Miina Penttinen, Joonatan Perälä, Otto Rokka, Joonas Savolainen, Elias Westerberg


Tuotanto  Lahden kansanopiston teatterikoulutus II /Misa Palander

http://www.teatterikoulutus.fi/

lauantai, 17. syyskuu 2016

Toisenlainen inhimillinen Amerikka

Alice%20Neel4-2016.jpg

Alice Neel: Joey Skaggs, 1967. Yksityiskokoelma. Kuva: Malcolm Varon, New York © Estate of Alice Neel

 

Suomen sisä- ja ulkopoliittinen ilmasto antaa näinä aikoina läntisen maailman tuulien puhaltaa melkoisen voimakkaina ajatuksiamme muokkaamassa. Miltei kaikki hyvä tuulee ja tulee tänään lännestä: turvallisuutemme, elämänihanteemme, keksintöjemme autuus ja elämäntapamme modernisuus. Parhaillaan Amerikka joutuu luopumaan kenties valtionsa sympaattisimmasta, hyväksytyimmästä johtajastaan, tummaihoisesta Barack Obamasta ja käy kiivasta, päivittäistä mediakilpaa kahden valkoisen johtajakandidaatin avuista ja puutteista tulla tämän mallimaamme keulakuvaksi - presidentiksi. Ihmiset valloittanut mediavalta ohjaa päivittäin pienen Suomen kansan seuraamaan tämän suuren kansakunnan keskeistä henkilökulttitapahtumaa.

 

On inhimillisen rauhoittavaa siksi todeta, että yksi näkökulma maailmasta pysyy miltei muuttumattoman lahjomattomana, poliittisissa konjunktuureissa heilumattomana. Se on taide kaikessa moninaisuudessaan.

On tosin totta, että taiteista lännen amerikoista musiikki on jo kauan ollut helpoimmin matkittavissa kevyen musiikin kaupallisuuden takia. Vähiten meitä järkyttävät musikaaliset pintailmiöt on viimeiset kolme vuosikymmentä saatu Suomeen heti, kun niiden bisnekselliset esitysoikeudet avautuvat. Näin musikaalit, tarkkoine esityssabluunoineen ovat täyttäneet myös suomalaisen teatterielämän.

 

Tiedämme vain sattumanvaraisesti siitä, että tuolla amerikoissa taide on Venäjän tapaan aina ollut maan sisäisen kontrollin tiukoissa suitsissa. Poikkeukset valtiolliseen hyväksyttyyn, vallalla olleeseen tähtilippuiseen tai sirppi- ja vasaratäyteiseen isänmaalliseen taidehegemoniaan ovat saaneet näissä valtiomahdeissa kaiken luovan toiminnan tappavimman kohtelun: niitä ei ole mitenkään noteerattu ja niitä ja niiden taitajia ei ole hyväksytty koettavaksi, kuultavaksi, nähtäväksi saati valtion tuettavaksi.

Kansainvälisesti ymmärrettävimmät taiteet musiikki, kuvataide, elokuva sekä kirjallisuus ovat näin olleet myös ulkopoliittinen käyntikortti valtioista ja niiden virallisesta isänmaallisuudesta.

 

 

Alice Neel Ateneumissa

 

Ateneumissa on vielä 2.10.16 saakka nähtävissä toisenlainen maalaustaiteen amerikkalaisuus: taiteen kuvaama realismi, ei vain tummaihoisten vaan myös valkean rodun sivistys- ja luokkakirjo on todellisuudessa suuressa maassa laaja.

 

Alice%20Neel3.jpg

Alice Neel: Omakuva, 1980

National Portrait Gallery Smithsonian Institution, Washington D.C. Kuva: © National Portrait Gallery / Smithsonian Institution / Art Resource / Scala, Firenze 2015 © Estate of Alice Neel

 

 

Alice Neelin (1900-1984), aikakautensa miesten maailmassa työskennelleen taidemaalarin, toisinajattelevan naisen, teokset ovat siellä saaneet yhteiskunnallisen hyväksynnän vasta taiteilijan ehdittyä lähes vanhusikään.

 

Voimakastunnelmaiset, värikkäät, suuret muotokuvat, joissa taiteilija on kuvannut elämässään kohtaamansa mallit - läheisensä, tuttavansa, kulttuuriset vaikuttajabyrokraatit, slummien köyhät - hän on toteuttanut kaunistelemattomina kokemuksina muotokuvamaalauksissaan. Pitkän uransa aikana Neel maalasi erityisesti New Yorkissa sen yläluokkaisia taidemesenaatteja, läheisiään sekä slummien syrjittyjä ihmisiä, heidän kohtaloitaan ja elämänvaiheitaan muotokuvissaan tilittäen.

 

Neelin taiteen vastustuspiirit läpäissyt töiden voima on niiden korkea laatu: poikkeuksellisen omaperäistä, komeaa, miltei renesanssisen upeita muotokuvatutkielmia edustava taide on 76 suurikokoisen teoksen laajuudella näytteillä Ateneumin kolmannen kerroksen suurten näyttelysalien seinät täyttäen. Erityisesti pidin hänen alastonkuvistaan, joissa seksistinen ulottuvuus on minimalisoitu ja mallin elämäntilanne ja vahva tunnelma vaikuttavan keskeisesti hallitsevana.

 

Alice%20Neel1.jpg

Alice Neel: Lasta odottava Julie ja Algis, 1967.Kuva: Malcolm Varon, New York © Estate of Alice Neel

Neelin suurissa, komeissa maalauksissa on väriä, tekniikkaa ja tunnelmaa sekä arjen realismia, joka pysähdyttää teos teokselta ihmettelemään ja kunnioittamaan taiteen keskeistä vaikuttavuutta - taitoa, rohkeutta ja omaperäisyyttä. Näyttelyn selkeä sisältö luo tyhjentävän ymmärrettävän kokonaiskuvan taiteilijan monista elämänvaiheista, useista perhe- ja seurusteluelämän kumppaneista. Suuren taiteilijan kokemusmaailma on eksynyt suuren meren yli tänne Suomeemme ajateltavaksemme ja nautittavaksemme.

 

Museokortilla pääsee taas vaivatta tähänkin näyttelyyn eikä tunnin  junamatka Lahdesta ole kovin kallis sekään. Suosittelen virkistävää taide-elämystä Helsingissä.

http://www.ateneum.fi/nayttelyt/alice-neel/

  • Kommentoi

    Kommentointi avautuu jokaisen artikkelin alla olevasta puhekuplakuviosta.
    Toivon runsaasti kommentteja vuodatuksiini. Kirjoittajan on liitettävä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteensa mahdollista yhteydenottoa varten (sähköpostiosoitetta ei julkaista). Näin taataan sananvapauslain 4. pykälän vastuukysymykset kommentin sisällöstä sekä kirjoittajan lähdesuoja.

    Toimituksen sähköposti: lahenuutisia[at]luukku.com