Yleisö jonottamassa ennen esitystä päästäkseen sisään erääseen eurooppalaisten teatterisalien harvinaisuuksista: moderniin teatteritilaan entisen sahan piippuhuoneeseen.

Korpilahti, kolmenkymmenen kilometrin päässä Jyväskylästä, on yllättäen muotoutunut perheemme pieneksi teatterimekaksi: sinne uskallamme viedä jopa harvat kesävieraamme. Korpilahden Teatteri on miltei neljänkymmenen vuoden ikään ehtinyt, suomalaisen kesäteatterikentän harvinaisuus: ammattijohtoisesti valmistettua, intensiivisesti ja niin eläytyvin kuin raikkain uusin kasvoinkin toteutettua teatteria kun on kovin harvaan suomalaisessa kesässä. Ja vielä lisää: teatterirakennuksena Korpilahden teatterisali on yksi eurooppalaisten teatterisalien harvinaisuuksia: toimiva, moderni, tekniikaltaan ajantasainen puolentoistasadan katsojan intiimi miljöö on istutettu entisen sahan piippuhuoneeseen.

Matka tämän kesäherkun kokemiseen kannattaa tehdä ennen muuta kulttuurin takia: teatterin ilmaisutaso ja anti ovat nautittavia, lähes pettämättömiä. Työn laadusta, myös tekstivalinnoista vastaa Aleksander Anria (Riihimäen teatteri). Olemme vuosien saatossa kokeneet ja nauraneet monet Cooneyn farssit, mutta myös Mannerin Poltetun Oranssin ja Dostojevskin Idiootin harvinaisen väkevät ja monisyiset, mieltäkiehtovat tulkinnat ovat jättäneet aivokuoriimme ikuiset muistijäljet poikkeuksellisesta teatteritaiteesta.

Tämän kesäinen Kristian Smedsin kirjoittama Arto Paasilinnan romaanin Jäniksen vuosi -näyttämöversio on ehkä kokemistani korpilahtelaisproduktioista pinnallisin, ohuin – komediaksi siitä ei ole, paljolti siinä on liian monologimaista, alatasoisen kielenkäytönkin aikaansaamaa uuvuttavaa muotoa. Vastapainoksi ohjaaja suorastaan läkähdyttää näyttelijänsä ja katsojat näyttämötemppuihin, mielikuvituksellisen rekvisiitan ynnä tekniikan variaatioiden runsauteen, ilotulittaen esityksen loppumattomilla kikoillaan ja koko kaksituntisen teatterileikkinsä hurjalla vauhdillaan.

Kioskintyttö, Vatanen ja Jänis (Iina Hakanen, Kari Lahtinen, Jenni Ahonen)

Onneksi Jenni Ahosen suloisen tosi Jänis ja Kari Lahtisen vahva ja uskottava Vatanen rakentuvat ehyiksi, kiinnostaviksi tulkinnoiksi: heidän ympärillään jäykästi ja suorastaan absurdisti käyttäytyvät instituutiot ja järjestelmät paljastuvat puhuttelevaksi kontrastiksi: tosi ja kuvitelma ovat elämän vinhassa sekasotkussa erottamattomasti solmussa toisissaan.

Lopuksi: Korpilahden teatterin onni on marssittaa esiin jälleen kerran uusia, maneereista vapaita ja raikastavia nuoria kykyjä: taiteilijoiden ikäskaala luo syvyyttä esityksen sanottavaan ja takaa meille katsojille jatkuvuutta – jäädä jo nyt malttamattomasti odottamaan ensi kesän teatterielämystä!

Jäniksen vuoden viimeinen esityspäivä 2.9.2007

[email protected]

www.korpilahdenteatteri.fi

P.S. Perheemme kesäpaikka on runsaan kolmenkymmenen vuoden ajan ollut Päijänteen Häyhönsaaressa, Jämsässä. Korpilahdelle sieltä on matkaa parikymmentä kilometriä. Korpilahti on myös Lahdessa elämäntyönsä tehneen äitini syntymäpitäjä.