Museo? Vanhaa, tunkkaista, vuosien kuluttamaa, jäännettä menneiltä vuosikymmeniltä vuosisadoilta vuosituhansilta, pysähtynyttä.
Väärin! Tämän päivän museot tempaavat kokijansa mukaan erilaisiin esittelykierroksiin, interaktiivisiin, hauskoihin, muistorikkaisiin, nykyihmisille elämyksellisiin aikamatkoihin ja toimintoihin. Ja näyttelykokonaisuudet, kuvat ja atmosfääri herättävät meidät virkistävään kokemisen iloon.


734475.jpg

Hämeenlinnan taidemuseossa
päättyi juuri Hämeenlinnan taiteilijaseuran 61. vuosinäyttely.
Teokset – kuvat ja veistokset – viestivät todella persoonallisten taiteilijoiden vimmaisen luomisvoiman .

Suomen mainioimmassa taidemuseotilassa värien, kokeiluiden ja perinteisten tekniikoiden työt oli väljästi, maulla ripustettu - voimakkaatkin työt saivat tilaa ympärilleen.

1240071831_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Salla Laurinollin työ 4-POOL-IN-A-LANDSCAPE 2009

Yhden miehen raati oli valinnut viidestäkymmenestä näyttelyyn pyrkineestä taiteilijasta kaksikymmentä. Oman mielleyhtymäni huippua olivat Salla Laurinollin herkät, uudenlaisen tilakäsitteen ja ihmisen toiminnan jälkiä surrealistisesti havainnoivat kauniit, puhuttelevat, tekniseltä toteutukseltaan hallitut työt.

1240048990_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Värisommittelun synnynnäistä raikkautta: Elina Niemelän HIM vuodelta 2007


Vaan itse toiminta se vasta jotakin oli
Kuvanveistäjä Jari  Männistön halkoperformanssi oli yksi näyttelyyn valituista taideteoksista.

1240049045_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jari Männistön Faniklapi

Halkoperformanssiin Männistö kätkee ajatuksen siitä, kuinka nopeasti ihminen voi muuttaa luontoa haluamaansa suuntaan. Siinä on kuitenkin mukana myös ripaus ironiaa: taiteilija työstää siinä suhdettaan puunhakkuuseen ja toisaalta isäänsä. Männistö on kertonut joutuneensa nuorena poikana tekemään klapeja isänsä komennossa liiankin kanssa. Hän vannoi silloin, että hankkii työn, jossa ei ainakaan joudu klapien kanssa tekemisiin. Nyt hän kuitenkin hyödyntää niitä taiteessaan.

Hymyssäsuin tämä performanssi etenikin - ainakin seuratessani sitä näyttelyn viimeisenä aukiolopäivänä. Männistö kehoitti jokaista näyttelykävijää valitsemaan klapipinostaan sopivan klapin ja signeerasi sen nimikirjoituksellaan. Näyttelyssäkävijä sai kappaleen tuosta aidosta teoksesta mukaansa ja taiteilija suoriutui melko helposti näyttelyn purkamisesta.

1240069144_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Saimme mukaamme kaksi klapia ja jaoimme kokemuksen museon ja muun yleisön kanssa. Klapiteos syttyy eloon nyt kotona.

Siinä toiminnan ohessa yleisö keskusteli valloittavan välittömän ja  vapaan taiteilijan kanssa menneistä ja tulevista työrupeamista, taustasta, koulutuksesta ja tulevaisuusnäkymistä.
Naurunhyrinä säesti tätä lämminhenkistä, tosisuomalaista mutta epäsuomalaisen toimivaa performanssia.

Vuoden 2009 Hämeenlinnan Taiteilijaseuran näyttelyn taiteilijat olivat: Anna-Maija Bergman, Mari Holopainen, Heli Huotala, Ismo Hyvärinen, Seija Kouri, Olli Larjo, Salla Laurinolli, Samuli Laurinolli, Kati Lehtonen, Mikko Myöhänen, Jari Männistö, Elina Niemelä, Minttu Nieminen, Simo Ripatti, Katri Stenberg, Anne Tamminen, Anssi Taulu, Jukka Teittinen, Hannele Tarna ja Liisa Vartiainen.

http://www.hameenlinna.fi/Kulttuuri/Museot/Taidemuseo/


 

 

1240051695_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lahden Radio- ja tv-museo
ottaa haltuunsa niin nuoret kuin vanhatkin.

Museo on esimerkki museoiden uudesta aikakaudesta - miltei jokainen museon kohde on täynnä toimintaa.
Tässä museossa saat nousta vanhan mopedin selkään jä lähteä ajelemaan kaupungin maisemiin valitsemasi reitin mukaan. Itse näet ajelusi suurissa monitoreissa. Kokemus on tivoliakin hauskempi.

1240069327_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Museossa Iidan ja Vilman vauhdissa

 

Tai astupa studioon ja kuuluttele siellä valitsemiesi biisien lomassa ja kuuntele omia kuulutuksiasi kuulokkeissa. Itse tekniikka ja laitteet ovat tietenkin menneiltä ajoilta, mutta toimivia.
Tai saat tutustua vaikkapa vanhoihin lastenohjelmiin ja tälläytyä museon runsaan rekvisiitan avulla mukaan näitten ohjelmien nostalgiaan, menneisyyteen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Radiom%C3%A4ki

 


Antiikin aatelia
1233723.jpg
Lahtelainen toimittaja Erkki Lyytikäinen on jo kymmenen vuotta sitten ylittänyt antiikkiseksi mielletyn (esineen) ikärajan. Tänään hän viettää merkkipäiväänsä.
Hänen toimiva, muuntuva, tarkka ja kielellisesti loistelias kynänsä on antanut jo 35 vuoden ajan Etelä-Suomen Sanomissa lahtelaisille lukijoille juttuja, joille ei kielen elävässä mestarillisuudessa, ajatusten hauskuudessa ja asian tarkkuudessa löydy vertaa suomalaisessa lehdistössä.
Onnittelemme!