Lahden taiteenlähettiläät

Kun Lahden ammattikorkeakoulun Musiikinlaitoksen opiskelijat kevätlukukauden päätteeksi pitivät monta näytekonserttia, kuulija tuli hyvälle mielelle: lahjakkuutta löytyy ja taitavia opettajia lahjakkuuksien jalostamiseksi.

Jätän päällimmäiseksi Anni Veckin ja Joonas Asikaisen Kesää kohden -laulukonsertin 28.5.2009.

Anni Veck on saanut hämmästyttävän kauniin, vaivattoman, notkean lauluinstrumentin synnyinlahjanaan: hän on luonnon laululintunen. Hänen tavattoman kaunis sopraanonsa soi vaivatta, luontevasti, hehkuen. Veckin sopraano on niitä harvoja naissopraanoita, joiden ääntä on mieluisaa ja lepuuttavaa kuulla. Hänen näytteensä Puccinin Suor Angelica ja Boiton Mefistofele -oopperoista ounastelevat suomalaisen oopperatähden syttymistä maailman taivaalle.
Joonas Asikaisen baritonista olen jo kirjoittanut useastikin. Hänen ohjelmistonsa oli Merikantojen laulumusiikkia. Asikaisen ääni on lämminsävyisen kaunista kuin aamuaurinko tai iltarusko. Musiikillisesti tälläkin kertaa Merikannon  Merellä oli nautinnollista koettavaa.

Yhteisduetossaan Veck ja Asikainen lauloivat iki-ihanan Kiven/Merikannon Onnelliset: hieman turhaankin kiirehtien kuin kesään kirmaten. Leena Suhosen ja Jouni Suntion säestysosuudet ovat vankan ammattitaitoista, tulkitsevaa ja solistia kunnioittavaa musisointia.

Joonas Asikainen on kutsuttu Taidekeskus Salmelan Oskar Merikanto laulukilpailun välierätaiteilijoihin ja Anni Veck Kangasniemen laulukilpailuun.

http://www.taidekeskussalmela.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=11&Itemid=27

http://www.kangasniemenmusiikkiviikot.fi/kangasniemen_laulukilpailu.php

 

 

Lahden teatterikenttä

Lahtelaisen teatteritaiteen kiistaton taiteellinen voitto oli Ryhmäpaine -teatteriryhmän hieno, ajankohtainen Bang bang - näytelmä kouluväkivallasta. Se herätti valtakunnallisesti suurta mielenkiintoa ja saavutti useita teatteritaiteen palkintoja.

http://tarmon.vuodatus.net/blog/1862283/hurraa-lahtelaisnuorille/

Teatteri Juko on toinen takuuvarma ja pyyteetön teatterintekijä. Vaikka Tartuffe ei kaikilta osiltaan ollutkaan esittämiskelpoista, oli tuotannossa uudistavaa, näyttelijätyötä inspiroivaa koulutusmieltä, joka välittyi myös katsomoon.

Teatterikentän riemukasta elinvoimaa todisti kevään päätteeksi Lahden kansanopiston Peter Pan. Kansanopiston näyttämötyölinjan 25-vuotisjuhlaseminaari oli suomalaisen teatterintekemisen toimiva, todella keskusteleva, värikäs ja innostava kevään kultuuritapahtuma.

Aleksi Kiveä etsimässä

Teatterikatsojan velvollisuudesta ja lahtelaisena huipennuksena kävin seuraamassa Lahden kaupunginteatterin Kiven Olviretken toistamiseen: ensimmäinen katsomiskerta oli jättänyt paljon toteutumattomia lupauksia, joiden lunastamisia menin tarkastamaan, kypsää ja maukasta hedelmää vesikielellä odottaen.

Kiinnostava Kivi –näkökulma väritti nytkin esitystä. Mutta.
Esityksen joukkokohtausten tuoreus oli saanut raskaita näyttelijämaneereita mantteleittain ylleen - kokenut teatterin naiskaarti ei ollut nyt vedossaan, pääosa-ohjaajan tulkinnassa oli uutta vain paljaaksi ajeltu päälaki, ennakkoesityksen pitkätukkaisuuden tilalle.

En vakuuttunut. Sitä vastoin varmistui, että teatteriesityksen näytäntöjen edetessä juuri ohjaaja on se, jonka pitäisi valvoa esitysilmeen tuoreutta ja tekstin sanottavaa.

Teatteritekniikka nykyajan kourissa

Lahden kaupunginteatterin Suuri näyttämö on ollut näytäntövuoden suurremontissa. Esitysten asemointi on ollut kompromissien tekemistä, kuuluvuus ja ilmanvaihtokin toisinaan tässä ammattilaisten salissa ongelmallista. Entä remontin jälkeen?

Hapeton tila
Teatteritilana Loviisankadun Pikkuteatteri alkaa olla suuri ongelma. Sympaattinen, teatterihistoriallisesti merkittävä tila on ajantasaistettujen valolaitteitten lämmittämänä katsojalle tuskainen.

Liian monta kertaa olen jo kokenut: ennen esitystä teatterintekijät ovat tehneet valoharjoituksia, korkeatasoiset valonheittimet kymmentuhantisine watteineen ovat kuluttaneet hapen suhteellisen pienestä tilasta ja näytännön alkaessa katsojat ohjataan lähes hapettomaan tilaan. Viisiminuuttinen salin vasemmalla seinustalla sijaitsevaa suurta pihaovea aukipitäen katsojalle olisi suotu edes esityksen alussa hiukan ilmaa. Vaan ei!

Näin jouduin jo etukäteen, epämiellyttävää katselijan fysiikan rajallisuutta vähättelevää esitystilan käyttöä peläten, torjumaan katselukokemuksen mielenkiintoisen lahtelaistulokkaan Marrasteatterin perhedraamasta, samoin muutaman Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan produktioista – tuskaisten penkissäistumisten välttämiseksi.

Vain kuuroille
Tekniikka on usein lähellä pilata myös elävän Lahden Nuorisoteatterin vitaaliset esitykset jopa Vaahterasalissa.

Musiikkiosuudet pyritään toistamaan liian usein vain kuuroille, jolloin läsnäolijat penkin tärinästä voivat aistia musiikkikokemuksia. Kuuloaisti ei niissä enää hienouksia pysty erottamaan. Tekniikan toistonappuloiden kääntelijät ovat hydraulisilla lekoilla moukaroineet katsojien korvien alasimet ja vasarat  täysin toimimattomiksi.

Edellisiin liittyen: Jukon vappumatineat työväenlauluineen ovat viime vuosina myös sietämättömän kovaäänisesti toistettua musisointia: herkät sävyt, aatepaatoksen tunne hukkuvat äänen voimaan.

Kesäesitykset tulossa

Kalevala on lahtelaisen kesäisen teatterintekemisen näyte, jonka ilme paljastuu 24.6. Kulttuuritoimen työpajan tuottamana ja meidän veronmaksajien rahoittamana.

www.shtl.fi

 

 

Aidan takana on vihreämpää

Annikin runofestivaali 6.6.2009

Hieman kritisoin Lahden runoviikkoa vuodatuksessani liian pitkänä, kalliina ja ehkäpä turhan elitistisenäkin.
Tampereella Annikinkadun puutalokorttelin sisäpihalla kuudetta kertaa järjestetty Annikin Runofestivaali saavutti ennätysyleisön. Kalseassa ja osin sateisessa säässä  kokonaiskävijämäärä nousi 1200 lipunlunastaneeseen (á 2€ koko festivaali, lapset ilmaiseksi).

Tämän kesän teemana olivat aikansa radikaalit: mukana siis radikaaleja suomalaisia runoilijoita monilta vuosikymmeniltä. Runolla, jos millään voi puuttua maailman menoon, töräyttää suoraan ja estoitta ajan hermoon.
Ennakko-odotuksiani lämpimämpi, kotoisempi ja runollisempi oli festivaalin sisältö.

2. Ihmiselon menneisyydestä viestivän, suojeltavan puutalokorttelin pihapiiri on jo runollisen ainutlaatuinen. Sen rakennusten seinille oli ripustettu Pentti Saaritsan aforismeja, kojut pihalla tarjoilivat festivaalilla esiintyvien runoilijain teoksia.

Oma soppensa oli kesän uutuudelle, lasten runotyöpajalle. Koko lähes kaksitoistatuntinen festivaali oli täynnä monenlaista toimintaa, keskusteluja runosta ihan ventovieraidenkin kanssa. Eläviä hyviä kirjailijoita oli esillä koko päivän lukemassa teoksistaan, kertomassa elämästään.  Festivaalin talkoojoukko oli keittänyt maukasta keittoa, kahvia ja pullaa riitti.

5.-7.Runouden ilmapiiriä täydensi Annikinkorttelin viereisessä 1922 rakennetussa kivikioskissa Katariina Lillqvistin tilateos Kreivi Cagliostron kapinakioski,  hauska ja informatiivinen. Lillqvist keskusteli ja haastatteli yleisöä selvittääkseen menneiltä polvilta salaperäisen kioskin todellisen merkityksen tässä Tammelan kaupunginosassa.

1.Rosa Meriläinen oli festivaalin virtuoosimainen  juontaja.

3.Satu Hassi luki runoilijan alkutaipaleensa ensirunoja, jatkoi runoillaan ajasta ydinvoiman vastaisen liikkeen yhtenä kärkihenkilönä sekä tulkitsi lopuksi julkaisemattoman runonsa. Kaikki tulkinnat empaattisesti ja koskettavan koruttomasti!

Järjen vastakohta

Järjen vastakohta ei ole tunne vaan tyhmyys
lämpöä ei sammuta äly vaan tylyys
luja ei ole sama kuin kova
herkän ei tarvitse olla heikko
voima ei kaipaa väkivaltaa
myötätunto ei vaadi alistumista
yksinkertaisuus ei rumenna
hinta ei takaa arvoa
ystävän käsi ei vangitse
harkinta ei jäädytä sydäntä
pieni voi olla tärkeä
iso vähäpätöinen
suuressa kengässä voi asua pieni sielu
lapsessa avara sydän.

Satu Hassi 1984, kokoelmassa Magdaleena ei häpeä enää, WSOY 1984

Vaikka omalle osallemme sattuivat vain festivaalin alkutunnit, kokemuksemme oli poikkeuksellista: taidetta ruohonjuuritasolla ja lyriikan huipulla samanaikaisesti!

Annikinrunofestivaalin radikaalivieraat: Aulikki Oksanen, Hannu Salama, Pentti Saaritsa, Saila Susiluoto, Claes Andersson, Satu Hassi, Pekka Kejonen, Ville Hytönen, Heli Slunga, Jarkko Tontti sekä Asa & Jätkät

http://www.annikinkatu.net/runofestivaali09/

 

 

 

Kuvien sanomaa

Lahtelaiset kuvataiteilijat lienevät jo lannistuneet kaupungin johdon vitkutteluun Taidepanimo -asiassa. Korvaava tila Kipinä, Kymintiellä on aivan liian pieni kokonaiskoettaville taiteilijatöille.

Pro Puussa, Vesijärven satamassa, on usein mielenkiintoisia taiteilijalehahduksia.

Yksi kokemukseni on huhtikuun taiteilijan Tuomas Vilpakan herkät, ohuille puuviilulle koestetut vedokset - menetelmän väreinä lämminsävyiset Osmo-värit. Uniikit, suuret pinnat ovat hienoja ja puhuttelevat seesteisyydellään ja rauhallisen rytmisellä sommittelullaan.

(Valokuva Kaija Hillebrandt)

 

 

 

Ekotaidetta

Ekotaiteilija Raija Puukko on ympäri maan tunnettu erilaisesta kierrätysmateriaalista valmistamistaan töistä. Pullonkorkit, kurkkupurkin pohjat, käytetyt siivilät, vanhat pitsit synnyttävät taiteilijassa luovan tilan. Teoksille on luonteenomaista valkoinen väri ja sen symboliikka. Nähdyt työt ovat harmonisia, vastaansanomattoman rauhoittavia, kekseliäitä.

Ekotaidetta on tämän kuun ajan nähtävänä Galleria Kehrässä Jalkarannantie 6

Taiteilijan sisustustyökokonaisuutta voi käydä ihailemassa kahvila Mea Mannassa, Hollolankatu 1

http://www.raijapuukko.info/