1257841819_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Synkkänä myrsky-yönä salama iskee Matias-ryövärin linnaan halkaisten sen kahtia. Samana yönä syntyy Loviisalle ja Matiakselle tytär, Ronja. Tulinen ja omapäinen Ronja kasvaa tuntemaan linnan kaikki kolkat, metsän kaikki vaarat ja kauneuden. Metsä ja linna ovat Ronjan rakkaat leikkipaikat, mutta niissä on myös vaaroja: kiehtova Helvetinkuilu ja Karhunpesä, metsän vaarallista väkeä, haltioita ja vihollisia. Tällaisessa maailmassa Ronja kohtaa ensi kertaa Birkin, samana myrsky-yönä syntyneen vihollisleirin pojan. Vastoin odotuksia Ronjan ja Birkin välille syntyy ystävyys, joka voittaa kaikki esteet, jopa ryövärijoukkojen väliset vihamielisyydet.

Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär -romaanista on Suomessa viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajan tehty lukematon määrä baletteja, ammattiteatterien suurten näyttämöiden näytelmäsovituksia, kesäteattereiden kassamagneettiesityksiä ja erilaisten yhteisöjen tuottamia teatteritulkintoja.
 
Kannaksen Ronja Ryövärintytär on romaaniaankin mielikuvituksellisempi, vauhdikastakin vauhdikkaampi, joukkokohtausten, musiikin ja liikunnan kaikenikäiset mielet valloittava, väliin tapahtumarikkaudellaan ihan katsojan hengästyttävä esitys.

Usein suurilla näyttämöillä toteutetut kohtaukset latistuvat junnaavaksi vuorosanailuksi, kannakselaisten tulkinnassa käy päinvastoin: ahdas tila sulkee katsojat mukaan seikkailuun. Koulujuhlasalin luukkunäyttämön laventuessa tapahtumiin pitkin salin istuinrivistöjen vierustoja ja hurjien syöjättärien, sympaattisten kakkiaisten tai menniäisten, kalskeiden  ja roisien rosvojoukkojen temmeltäessä ihan katsojan kyynärpäitä ja varpaita hipoen on jo epäilevämmänkin antauduttava henkensä uhalla esitykseen mukaan.

1257839400_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Astrid Lindgrenin teoksen keskeinen sisältö lapsen irtaantumisesta kodistaan kirkastuu esityksessä yhdeksi tekstin klassisista juonteista, Ronjan ja Birkin roomeo ja juulia -tarina ikiaikaisena aiheena on draamassa sopivasti rivien välissä läsnä ja sukupolvinen rasite - kahden nuoren kotiväen sosiaalisen etevämmyyden jatkuva nokittelu - tätä päivää. Usein pelottava, ihmismielelle selittämätön kuoleman olemus saa poikkeuksellisen kauniin sisällön: vanhan Kalju-Pietun kuoleman vähäeleisen koruton näyttämötoteutus yhtenä esityksen sykähdyttävimpänä kohtauksena kruunaa esityksen luontevuuden.

Kun ihailtavan onnistuneen suurtuotannon – mukana lähes kahdeksankymmentä henkeä – kaikki osatekijät ovat loksahtaneet koetun nautittavasti kohdalleen, erittelyille ei ole tilaa.

Siksi kirjoitan vain ensimmäiset suitsutusrivini: Eetu Valmelan isä Matias on esityksen voiman, vimmaisen elämisen kiihkon ilmentymä, heittäytynyt, valmis, sisäistynyt ja läsnäoleva tulkinta, Henri Hiljasen Birk ilmentää rakkauden kaikkiylittävää voimaa muuntaa ihmistä – kokonaistyö täynnä uskottavuutta, virkistävää persoonallista ilmaisua, Ville Hilskan  Kalju-Pietu vinhan konstailematon, kliseetön vanhanmiehen tutkielma, koskettava….

Niin, luettelo jatkuisi pitkään – tällä kertaa hämmästyttävän runsas, salskea, erinomainen miesjoukko on ravinnut koko näyttämöteoksen.

Eikä tietenkään Nea Väisäsen Ronjaa, Sofia Partalan Loviisa-äitiä tai kakkiaisten ”miks varten ne silleen teki ” -höpinöitä kokonaismenon ihmisläheisinä elementteinä voi olla  rakastamatta.

 

Näyttämötanssin, teatterilaulun juhlaa

Tanssit – aah miten kerrankin taitavasti ne on valmistettu esittäjien taidot ja esityksen rytmi ymmärtäen –herkkua! Tai villin hevoslauman rytmikäs, menevä  laukkakohtaus - enpä ennen ole teatterissa moista koreografiaherkkua kokenut. Entä yhteislaulaminen: ei konstailevaa turhaa äänenmuodostusoppia, vaan luontevaa, hyvää teatterilaulua.

Täydelliset osaavan teatterin elementit:

Oikea, mukiinmenevä, kookas orkesteri tahdittamassa monin instrumentein, monin keinoin koko esityksen kertomusta myötäilevää musiikkia, taiturillinen naamiointi ja puvustus täsmentämässä roolihahmoja, toimivan kekseliäs lavastus lisäämässä illuusiota ja vielä täsmällinen, insinööritaidollisesti osaava valo- ja äänitekniikkatoteutus kokonaisuuden tukena.

Poikkisana
En kuitenkaan taas nyreänä suomenkielen vaalijana voi olla sanomatta: aikanaan Svenska Teaternille tehdyn sovituksen suomennoksessa ja kauttaaltaan näyttelijöiden diftongiääntämisessä olisi toivomisen varaa - olkoonkin, että rosvojoukkojen puhekieli voi juuri tällaista huolimatonta ollakin.

1257839427_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kannaksen Ronja Ryövärintytär on lahtelaisten esitysareenoiden ja näyttämökoulutuksen syksyinen tapaus – kukkupäin tulvillaan aikuisille kasvatusfilosofiaa, elämän voimaa ja riemua uhkuvaa nuorta, taitavaa liike-energiaa – mutta ennen muuta kaikenikäisille lapsille seikkailua, tarinaa ystävyyden kaikkivoittavasta voimasta  - hiukset pystyyn nostattavaa huimaa, väliin ihan oikeasti pelottavaa seikkailua sisältörikkaasti, taitavasti, sydäntälämmittävästi toteutettuna
.

 

Kannaksen lukio esittää

Ronja Ryövärintytär

Kirjoittanut Astrid Lindgren, sovittanut Annina Paasonen. Suomentanut Tuovi Paju

Ohjaus: Suvi Halinen Koreografia: Henriikka Vuoriaho  Musiikki: Marianne Kiiskinen Lavastus, maskit, puvustus, kampaus: Leena Valtonen  Valot: Jarkko Salmela Äänitekniikka: Jukka Vierimaa

Osajako, tekniikka, orkesteri, puvustus ja maskeeraus, lavastus, tarpeisto ja valokuvat, lippujen varaus: 

www.kannaksenlukio.fi

https://wwwmail.edu.lahti.fi/~mkiiski/Ronjasivu/Sivusto/Podcast/Podcast.html


Esitykset:

ti 10.11. klo 18.00  ke 11.11. klo 18.00   to 12.11.klo 18.00

pe 13.11. klo 18.00  la 14.11. klo 14.00 ja 18.00  su 15.11. klo 14.00 ja 18.00

ma 16.11. klo 18.00

liput 10€ ja 5€

 

Teatteriarvio tehty maanantain 9.11.2009 ennakkoesityksestä.