1261842435_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jorma Kardénin Lahdessa syntynyt -öljyvärityössä äiti ja lapsi. Kuvakollaasi Lahden kirkonmäeltä tori- ja kaupungintalonäkymin.

Lahdessa syntynyt taidemaalari on harvinaisuus.  Vielä poikkeuksellisempaa on, että meillä on mittavien seinämaalausten suuri kansainvälisestikin arvostettu taidemaalari.

1261841218_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jorma Kardén on ikuistanut kotinsa 1950-60 -luvun Launeen maisemaa.

Jorma Kardén asui lapsuutensa Lahden Asemantaustassa, Huovilankadulla, jossa Launeen pellot ja Anttilanmäen vieläkin idyllinen pieni miljööparatiisi olivat pala kauneinta lapsuusmaisemaa; isä oli seppä ja äiti taitava ompelija. Kuusilapsisen perheen ainoan pojan tie ja synnyinlahjat veivät Jorma Kardénin jo pienestä alkaen kouluaikana kuvataideopintoihin Lahden Lyseon ja Tyttökoulun piirustuskerhoihin. Sota siirsi nuoren miehen taiteilijanhaavet kahdeksi ja puoleksi vuodeksi rintamalle. Sodan jälkeen hän meni huonekalukaivertajan oppiin Askon tehtaalle ja toimi siellä kaivertajana jonkin aikaa kunnes Suomen taideakatemian(1948-51) koulun ovet avautuivat yhdessä aikalaisten Olli Lanun ja Reidar Säreistöniemen kanssa. Tuon ajan taiteilijapiirit harrastivat kaikkea kulttuuria poikkitaiteellisesti - kirjallisuusiltoja, konsertteja. Kardén päätti keskittyä taidemaalarin ammattiin ja muutti taidekoulun käytyään takaisin kotikaupunkiinsa Lahteen. Täällä hän yhdessä Pentti Melasen kanssa kokosi pienen taiteilijapiirin, jossa annettiin myös kuvataideopetusta. Hän oli myös perustamassa Lahden taideyhdistystä.  (Osittain näyttelyn esittelytekstiä lainaten)


Jorma Kardénin yli viisikymmentä vuotta kestänyt taiteilijaura näkyy jälkipolville uljaana ja ainutlaatuisena: monen neliön kokoiset, surrealistiset ja pelkistetyt teokset vaihtuvat ajan mukaan välillä avantgardeen välillä taitaviin rasvakynän herkkiin luonnonaiheiden sommitelmiin. Kaikissa Kardénin töissä näkyy hänen sitoutumisensa, juurtumisensa paikkaan: Lahti ja sen lähikunnissa eletty elämä on Kardénin töissä ikuistettu hurmaavalla, jäljittelemättömällä näkemyksellä ja tinkimättömällä, huippuunsa mietityllä ja kehitetyllä tekniikalla.

1261841187_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lukuisissa teoksissaan Kardén on kuvannut itsensä. Tämä suurikokoinen (vuodelta 1955) teos on tyypillistä Kardénia ja kuuluu Opus-sarjaan, jossa taiteilija kuvaa elämäänsä. Samana vuonna Kardén piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Helsingissä ja teki läpimurron suomalaisten taidemaalareiden eturiviin. *

Yhtä paljon kuin hän teostensa kautta kertoo läheisistään, hän on kuvannut itsensä useisiin maalauksiinsa.

1261841148_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Maalari Hollolasta kymmenen vuotta myöhemmin

Läheisensä hän on ikuistanut hämmentävän psykorealistisella tavalla.

1261841291_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kardénin puoliso, kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmi, maalaus vuodelta 1978

Kardén teki myös kuvia, joissa monet läheiset taiteilijatuttavat ovat sanoman välittäjinä.

1261844429_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tutta Vuori-Lanu vuodelta 1960 *

Muotokuvissaan hän välittää ihmisestä tuoksuvan omaperäisyyden ja luonteen joskus jopa vulgäärin ironisesti tai hurmoksellisen innostavasti, kunkin mallin luonteen mukaan.

 

1262411181_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nuoren naisen muotokuva vuodelta 1955: harvinaista muotokuvamaalauksen omintakeista puhdaslinjaisuutta, tyylikkyyttä, selkeyttä ja tunnelmaa.

 

1261843914_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Apteekkari Salli Niemisen muotokuva vuodelta 1956

 

Oma kahdenkeskinen kontaktini Kardénin kanssa jäi vähäiseksi. Kardén keskittyi taiteeseensa, hän oli ihmisenä itsetutkiskelija: aika ei ollut hänelle suure, vaan hän pyrki tuottamaan laadullisesti korkeatasoisen maalauksen, jonka tekeminen saattoi viedä kuukausiakin. Hän ei pyrkinyt seurakeskusteluissa esille.

Näyttelyn itselleni vaikuttavimmat teokset koin parin pienikokoisen akvatintavedosten (Orkesteri ja Isä) äärimmäisen herkissä viivoissa ja tunnelmissa sekä tietenkin Kardénin Taivaanrannan maalari -maalauksen  tenhoavassa, maata ja taivaita syleilevässä utuisen  hunnun verhoaman taidemaalarin runollisessa elämän tilityskuvassa.

1261841105_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lahden Taiteilijasuran kohokohtia, Talli ja Puisto, ensimmäinen kesänäyttely on avautunut kesällä 1968,vasemmalta Kosti Ahonen, Marja-Liisa Mäki-Penttilä, Liisa Lukkari, Jorma Kardén, Kaija Ikävalko, Ritva Leinonen, Ritva Lappalainen, Jaakko Lappalainen, Mauno Lappalainen, Tutta Vuori-Lanu ja Olavi Lanu.

http://tarmon.vuodatus.net/blog/2227696/mitalin-himmentymatta/


Kaukaa jo pienenä poikana tunnistin Kardénin tukasta: tasasiilihiukset olivat osa Jorman muuten vaatimatonta ilmiasua. Hän näytti sanottavansa teoksissaan.

1261841250_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taivaanrannan maalari -vuodelta 1983 *

Niin tällainen suuri taiteilija - ei mikään perinteinen taivaanrannan maalari - vaan siinä suurimmassa merkityksessä taivaan ja rannan maalari Jorma Kardén oli: hän jätti meille työt, joissa ihmisen mielikuvitus, taiteilijan näkemys, tekniikan tinkimättömyys ja käsittämätön luomisvoima vielä tänään kohottaa mielemme sfääreihin, joissa me katsojat koemme lumoutuneina, ihastelevina olevamme siveltimen verran lähempänä taivaan rantaa.


Jorma Kardén - Taivaanrannan maalari 9.10.2009-10.1.2010


Lahden taidemuseon kokoama näyttely Taivaanrannan maalari esittelee taidemaalari Jorma Kardénin (1925-2001) maalauksia ja piirustuksia 50 vuoden ajalta.

http://www.lahdenmuseot.fi/main.php?type=news2&news=260&newsTempl=museo_uutiset

1261894233_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lahden Taidemuseon vaatimattomille seinille on annettu nyt kunnia pidellä lahtelaisharvinaisuuksia, Jorma Kardénin niin museon kokoelmista kuin monilta taiteen mesenaateilta ja taiteilijan ystäviltäkin näyttelyä varten kerättyjä maalauksia, taideaarteita.  Vielä on aikaa käydä haltioitumassa tässä lahtelaista lahtelaisimmassa tasokkaassa taidenäyttelyssä!


*Lahden Taidemuseon tiedotekuvia