Kun kaksituntinen teatteriesitys imaisee täyden salillisen valtaosalta ennen esitystä teatterilämpiössä toisiaan hieman tönivää ja toisilleen huutelevasti kommunikoivaa nuorta ynnä meidät niin sanotut aikuiset mukaansa kuin magiikan lailla, kun tuon tuostakin sama heterogeeninen salintäyteinen yleisö puhkeaa nauruun, aplodeihin, jopa innostuneisiin välihuutoihin tai kun minuuttitolkulla katsomo on ikuisuudelta tuntuvan hiirenhiiskauksen hiljaa kuin vangittuna seuraten jännityksellä näytelmän sanomaa, yksi harvinainen taiteenihme – teatteriesityksen vaikuttavuus – on sanonnan täydellisessä merkityksessä toteutunut.

 

 Teddy ja Immu

Tekstin  ja roolitöiden osumatarkkuutta

Ihmisten syrjäytyminen, kyynistyminen ja lokeroituminen omiin pieniin kerrostalosoppiinsa on niin tätä päivää, että oikein sekä naurattaa että itkettää samaistuessaan Q-laisten satuttaviin, sydäntäherkistävän aitoihin henkilökuvaluomuksiiin. Näyttelijöiden yhteistyössä synnyttämä käsikirjoitus (Leeve/Nikkilä/Penttinen) sekä ohjaus (Nikkilä) on vain aavistuksen verran kliseinen, mutta sitäkin elävämpi sekä tuoreesti kiinni tässä ajassamme: tällä kertaa tekijöitten näyttelijätausta on rikastuttanut tekstin tavanomaista raikkaammaksi ja kiinnostavammaksi. On virtuaalimaailman täydellisesti nielaissut Immu ja opiskelijamaailman suppeudessa gradunsa kanssa painiva ja tuskaileva Teddy ynnä erilaisiin ihmishahmotelmiin kameljonttimaisesti heittäytyvä Pätkätyöläinen sekä elämänehtoon viimehenkäyksiä ja muistojensa yhä pienenevissä ympyröissä haikaileva Siirimummo ja vielä tämän ajan lohduton isä, jonka kosketuspinta lapseensa katkesi aikoja sitten lopullisesti. He kaikki elävät omaa, aikakautemme yksipuolistamaa ja supistamaa elämäänsä,toisiaan kohtaamatta.

Iska ja Siiri

Katsoja suorastaan haltioituu Lotta Kaihuan Siiristä: näin tarkoin pikkudetaljein rytmitettyä ja jäsenneltyä, persoonallisen omatyylistä vanhusta ei suomalaisnäyttämöillä ole ennen koettu: hurmaavaa! Elena Leeven todesti ja tunteella elävä Teddy-opiskelija, Pihla Penttisen moneen erilaiseen ihmishahmoon luonnostelema Pätkätyöläinen (karrikointinäyttelemisen herkkupakkaus) ja Eero Ritalan virtuaalimaailman nielaisema Immu, jännittävän uskottavasti sisäistetty, mielikuvituksensa patoutumat ammattitaidolla hauskasti revittelevä tyyppi. Johannes Korpijaakko vyöryttää näyttämölle traagisen isän, tyhjää elämää elävän lähimmäisen paljastavasti, kylmänväristykset käyvät ajatuksissamme.

 

Teatterimannaa mielelle ja silmälle

Eikä ylöspanossakaan ole hutiloitu. Ensin ankean kylmältä tuntuva metallinen kerrostalo-lavastus muuntuu katsojalle vähin erin kaluste- ja rekvisiittaviitteissään tutun kotoisiksi, persoonallisiksi kotibunkkereiksi ja toimii elämän ylös-alas portaikkoineeen, äänineen mietityn ennustavasti, sitten tilaa jakava ja alleviivaava valo- ja tehostesuunnittelu moitteettomin ja mielikuvitusrikkain toteutuksin kääntää katsojan mielenmaisemaa yhä vastaanottavammaksi ja vielä tärkeät visuaaliset ratkaisut, monin onnistunein pikkukeinoin huipentuvat tuttuun, mutta teatterissa harvoin näin onnistuneesti toteutetuksi sadekohtaukseksi. Vanha eeppinen teatterikeino - näytelmän henkilöitten toiveajatusten muotoon kirjoitettu ja sävelletty lauludialogi – tuntuu sekin istuvan toteutukseen ja värittyy lähes puhuttelevan runolliseksi sekä ennen muuta koskettavaksi tulkintamuodoksi.

 

Q-teatterin omatekoinen näytelmä on ammattitaitoista, sisältörikasta, innostavaa, sympaattista, hauskaa, jännittävää, koskettavaa ja kokonaisuutena dramaturgisesti lähes täydellistä analyysia ihmisen tästä päivästä – se on teatteritaiteellisesti helsinkiläisittäinkin vuoden kulttuuriteko, teatterityö, joka saa ajattelemaan, nauramaan, viihtymään, itkemään. Moniin vuosiin en ole kokenut suomalaisteattereissa näin nykyaikaan pureutuvaa tekstiä, näin henkevällä huumorilla katsojan vapautuneeksi vastaanottajaksi riisuvaa ilmaisua  ja samalla näin traagista, ajattelemaan niskasta nostavaa dialogia kuin on tämä Q-teatterin Täydellinen päivä.

 

 

Täydellinen päivä. Q-teatteri. Käsikirjoitus Jussi Nikkilä, Elena Leeve ja Pihla Penttinen. Dramaturgi Saara Turunen. Lavastus Max Wikström. Puvut Riitta Röpelinen. Valot Ada Halonen. Musiikki Jussi Nikkilä ja Kasperi Laine. Rooleissa Lotta Kaihua, Elena Leeve, Pihla Penttinen, Eero Ritala, Johannes Korpijaakko.

 

 

http://www.q-teatteri.fi/index2.html

Esitysarvio kirjoitettu 27.10.2010 -esityksestä.

Lahtelaista?Jussi Nikkilä on lahtelaissyntyinen näyttelijä.