Lahden kaupunginteatterin alkava näytäntövuosi tarjosi jälleen etukäteismaistiaisia yleisölleen. Kaikkiaan viisitoista eri teatterikokemusta tulevana talvikautena sai teatterinjohtaja Maarit Pyökäriltä niin innostavan, mukaansatempaavan, haastatteluin, henkilöesittelyin, videoleikkein ja livekohtauksin jopa Skype-yhteydellä silatun esittelynsä, että yhdeksänvuotias kulttuuriseuralaiseni innostui toivomaan näin hyvin pedattuihin teatteriesityksiin heti pääsylipun.

Välähdysten kiinnostavin uutuus on Miko Kivisen suomalaisarjen nykymenon ihmisten unelmien ja toimien päivitys [email protected]. Pieni katkelma grazystä tekstistä Amnestyineen, kanipariskuntineen tuntui tuoreelta ja meno aaltoyliopistomaisen modernilta.

 

Toinen teatterijuttu on takuuvarman kiinnostava vampyyreille ja sellaisiksi aikoville. Tuo mielikuvituksellinen aihe on aina jännittävä (Angela Sommer-Bodenburg - Wolf-Dietrich Sprenger: Pikku Vampyyri).  Onneksi vampyyri vain käväisi hurjine hampaineen ja viittoineen esiripun edessä pienessä ohjaajan haastattelutuokiossa oikeasti nähtävänämme ja livahti pian väliverhon pimentoihin jättäen monta salaperäistä arvoitusta pieneen pääkoppaamme pohdittavaksi.
 

 Teatterien yhteistuotannot tätä päivää

 

Ohjaaja Mikko Roiha vastaa Skype-jättiläisenä Berliinissä teatterinjohtaja Maarit Pyökärin kysymyksiin, salintäyteinen lahtelaisyleisö seuraa.

Varsin nykyaikainen esittely oli myös yleisöä Skype-kuvana asuinkaupungistaan Berliinistä tervehtinyt ohjaaja Mikko Roiha. Erityisesti hän kertoessaan tulevasta Henrik Ibsenin Villisorsan ohjauksestaan ja kuvatessaan näytelmätekstin alkukartoitustaan huvitti yleisöä makeasti. Hän tekee koko käännöksen uusiksi muinaisnorjan kautta (jota hän ei ymmärrä) ruotsinkielen avulla (jota sitäkin taitaa huonosti) saksankielen ja suomenkielen käännöksistä pohjalaisaksenttien (joita ei juurikaan osaa) kautta hämäläiseksi Villisorsaksi. Vielä Roiha käänteisesti varoitti yleisöä varaamasta esitykseen lippuja, koska ei itsekään tiedä, tuleeko esityksestä juuri mitään. Hän valotti teattereitten yhteistuotannon merkitystä pienessä maassa ylistäen yhteistuotantoa niin yleisön kuin taiteilijoittenkin uudistumiseksi ja henkiseksi rikastumiseksi: molemmat Roihan talven ohjaukset ovat useamman teatterin yhteistyönä syntyneet ja löytyneet myös lahtelaisten nähtäväksi. Hänen neljän teatterin yhteistyönä valmistamansa Vincent River - homofobiasta ja homon murhasta alkava raju tekstikudelma tulee vierailemaan Lahteen koko syksyksi.

Tuomo Aitta - Ryhmäteatterista vierailevana ohjaajana Lahdessa – kertoi Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvasta sekä näyttelijävalinnastaan Taneli Mäkelästä sen päätehtävään, herkullisen hauskasti ja sympaattisesti. Sukupuolten välinen valtakamppailu, naimakauppojen epäonni, perinnön malttamaton odotus  - siinä meidän kaikkien suomalaisten elämänkomediaa sekä yhtäaikaa tragediaa, nyt taatun jotuninnokkelan älykkäästi.  

 

Oskar Wilden Onnellisen prinssin kaunis, koskettava kertomus pienimmille katsojille tuntui näytteen (vahha näyttelijä esittää tuttisuista lasta) perusteella pantavan aikalailla läskiksi ja farssiksi. Vuoden 1969 Kirsi Kunnaksen suomennoksesta ei ainakaan moista nähtyä kohtausta saa kuin väkisin ja vuoden 1980 Anja Ylösen käännöksessäkin on vain pieni sivulause viitteeeksi kohtauksen tekemiseksi nyt ennakkoesittelyssä painotetulla tavalla. Jännitän klassisen sadun onnistumista ja kammoksun nähdyn perusteella sen näin kovasti aikuismaisesti kökköä, halpahintaisesti yleisöä kosiskelevaa, hauskuuspainotettua sävyä.


Jäähyväiset Berliinille

.

Viimeisenä nähtiin teatterikauden pääsatsauksesta, musikaalista Cabaret, kaksi katkelmaa. Uusi-ilmeinen Jorma Uotisen koreografia, täyttymättömien toiveiden kaipuutunnelma ja liikekielen kuvioiden merkitsevyys antoivat jo näin harjoitusvaiheessa viitteitä tulevasta teatteritapauksesta. Maija Rissasen tulkitsema yökerholaulajatar Sally hehkui tunnetta ja aitoa rakkautta, lauloi vetävää John Kanderin musiikkia intohimoisen kauniisti. Maailmankaupunki Berliinin paheet ja natsismin tappava, vaarallisesti levittäytyvä aate kietovat meidät laulun ja tanssin pauloin unohtamaan ajan todellisuuden, 1930-luvun alun, upottavat meidät sen julmuuden sokeriseen paheitten yökerhoglamouriin. Odotan esitykseltä, sen musiikilta, pisteliäältä sisällöltä ja nyt Lahdessa teoksen tuotannossa työskentelevien teatteritekijöiden ammattitaidolta enemmän kuin musikaalilta yleensä on tapana odottaa.

Teatterinjohtajamme kertoi vielä Ulla-Maija Juutilaisen lausuntaillasta, Verdin Trubaduurin oopperatuotannosta yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa sekä esitteli lahtelaistuneet, tuoreet näyttelijät, Jan-Christian Söderholmin ja Tapio Aarre-Ahtion

 

Teatterin näytäntövuoden esittelyssä kritiikkini heräsi onnistumisen varmuusmaksimointiin, noihin  ”tuttu TV:stä” henkilövalintoihin: Jorma Uotinen, Taneli Mäkelä, Jari Puhakka… Missä taiteellinen rohkeus, uusien kykyjen esiinmarssi ja riskinotto uinuvat, lipputulotko sanelevat henkilövalintoja, ohjelmistopolitiikkaa, aprikoin.

Videopätkiä entisistä, jatkavista esityksistä häiritsi kauttaltaan turha taustamusiikki. Kun teatteriin tullaan katsomaan elävää livetaidetta, miksi sen olennainen anti pilataan mauttomasti kyhätyin, musiikkitaustaisin trailerivideoesittelyin. En ymmärrä.

Uudistetuissa teatterin nettisivuissa pohdin myös monista esityksistä käytettyjä, liiallisia ylistyssanoja, jotka saattavat johtaa teatterikävijän liian suuriin odotuksiin – ja siten pettymyksiin.

Vaan kuitenkin: kiinnostavina ohjelmistovalintoina, tasokkaina ohjaajavierailuina Lahden alkava teatterikausi herättää suuria odotuksia.


http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/