Charles Sandison on jopa minulle, muka kaikenkokeneelle taiteennautiskelijalle tuntematon tapaus. Tämän hiemanpäälle nelikymppisen skottisyntyisen tamperelaistaiteilijan teos levittäytyy kahteen kerrokseen Hämeenlinnassa, maan parhaassa taidetilassa, entisessä kruunun viljamakasiinissa, Lohrmannissa ja täyttää koko suuren rakennuksen sisätilat.

Teos on loistelias, alati elävä ja hersyvästi moneksi muuntuva, tiedottava, äärettömän kaunis, hiuksenkeveän herkkä, lumoava. Sen vaikutus on suurenmoinen osoitus taiteen tulevaisuuden mahdollisuuksista. Se pistää elämyksemme uudenlaiseen avaruusnäkökulmaprismaan: vuosisadat, ajan kronologiat sekoittuvat ja kokija on suuressa tummassa tilassa kuin hilpeä, kevytoloisesti leijaileva, avaruudesta menneisyyttä katsova maailmanäärien olentohiukkanen. Kokemus on sekä hauska että puhutteleva.

Teoksen joka hetki muuntuvat, sademaiset ornamenttivirrat miljoonine valopisteineen härnäävät kuin kutittamalla jo ensinäkemältä mielikuvituksemme lentoon. Vuosisatoja vanhat tilinpäätösasiakirjojen kaunokirjoitukselliset kreditit ja debetit, vuosiluvut ja päivämäärät liukuvat pitkin seiniä, kattoja, lattiaa, ikkunansyvennyksiä, näyttelyvieraitten selkiä tavoitellen, aina ohimoita sivuten ja antavat ymmärtää ehkä viitteen siitä, että juuri tänne, entiseen viljamakasiiniin, sivilisaation menneisyyteen tämä ihmeellinen avaruuden tiedonjyvävirta ja uusi, kaunis maailma vain voi syntyä, vain täällä sen voi kokea.

Hämeenlinnan taidemuseo ja Charles Sandison ovat meille maailman uusimman taiteen uskaliaita tiennäyttäjiä: taiteen tulevaisuus ihmisen elämänriemun perusvoimana varmistuu. Mielikuvitustamme ei sittenkään suuri tekninen kehitys estä, päinvastoin - taide kirkastaa, kristallisoi elämämme.

 Valokuvat Reima Määttänen

Näyttelystä lisää: http://www.hameenlinna.fi/Kulttuuri/Museot/Taidemuseo/Nayttelyt/Charles-Sandison---Ars-Fennica-2010/