Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Salmi viime kesän Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa

Lahtelainen kulttuuri on näinä aikoina tapetilla. Vaikka kulttuurin monet muodot iloksemme kukkivat vielä tänään runsaskukintoisesti, niin ihan ovella on todellinen kulttuurin kylmäkausi: kulttuuria lahdataan ja haudataan säästämisen nimissä - lahtaajina ovat kulttuurista mitään tajuamattomat koulutusorganisaatioiden hallinnossa johtamispätevyyttään todistamaan pyrkivät pikkusielut. Kiveriön kirjaston lakkautusepisodi oli alkusoittoa, joka herätti lahtelaiset. Pieni katsaus lahtelaiseen kulttuurin nykytilaan lienee siis silmäilytuokioiden arvoinen, samoin silloin tällöin korviin särähtävän puskaradion viestit.

 

Lehdistö

 

 

Lahti ja ympäristö elää päivittäin Etelä-Suomen Sanomien kulttuurinäkemyksen lähes joka kotiin laskeutuvan tietämysvirran aikakautta. Kulttuurin osa-alueista vakavamman musiikin Pentti Mäkinen ja  Arto-Sakari Korpinen sekä oopperaa silloin tällöin viestittävä Outi Leppänen ovat asiansa tuntevia musiikin ammattilaiskirjoittajia. Tosin he saavat palstatilaa kovinkovin vähän. Kevyemmän musiikin laita onkin sitten jo mitä on: sattumanvaraista. Kuvataiteista**ja teatterista kirjoittavat varsinaisen toimittajakoulutuksen saaneet toimittajat osaavat kyllä väsätä melkoisen valaisevia ennakkojuttuja tulevista esityksistä ja taidetapahtumista, varsinainen asiantuntemus itse teoksista on heillä enimmilläänkin vain tyydyttävää. Lehden ansiona on päivittäinen ilmestyvä kulttuuritapahtumaluettelo.

** Muutaman kerran kirjoittanut Outi Finni on tervetullut myönteinen asiantuntijapoikkeus

ESS:n kirjallisuusarvioita on sentään annettu silloin tällöin ulkopuolisille asiantuntijoille. Jotakin on kirjallisuuden kulttuuriareenalla siis orastamassa. Lehden päätoimittaja Heikki Hakala on myös pyrkinyt tuomaan kirjoituksissaan ajateltavaksemme oman makunsa varsinkin kirjallisuudesta, filosofiasta ja oopperasta. Yleistoimittajien kirjoitukset eivät kuitenkaan sujuvan kynänkäyttäjän tuotteinakaan täytä kulttuurilta vaadittavaa, ennakkoluulotonta, uuden luomisvoiman oivaltavaa, kriittistä ajattelua herättävää, meille lukijoille kulttuurin salpoja avaavaa tiedonjanoa.  

Lehtemme lojuu aikalailla konservatiivisella kulttuurijournalismin vesipatjalla, lehdestämme puuttuu todellisia taidealojen asiantuntijoita, joita suuri levikkialue kymmenine tapahtumineen, taiteilijoineen ja tuhansine kulttuurikuluttajineen tarvitsisi: taiteen puolesta kantaaottava kulttuurin puolustaminen on sanomalehdestämme kadonnut, ehkä Erkki Lyytikäistä lukuunottamatta.

 

Missä syy, korahtaa puskaradio moniäänikuorossa. Ei ennen ollut näin surkeasti. Jopa ESA:n kirjapainon nykyisin omistama, Heinolassa ilmestyvä Itä-Häme -lehtikin oli maan kuulu kirjallisuustoimittajastaan Arvo Kippolasta, hänen kirja-arvioistaan, taiteen tuntemuksestaan ja Etelä-Suomen Sanomat kriitikoistaan Kalevi Salomaa, Sirkka Henttonen, Riitta Wikström, Mika Suvioja - noista yhtähyvin niin pienissä taidetilaisuuksissa kuin maan suurilla taideareenoilla mieluusti käytetyistä valtakunnantason asiantuntijoista. Heidän painava sanansa vaikutti myös lahtelaiseen kulttuuripolitiikkaan ja kunnallispoliittisiin kulttuuripäätöksiin sekä kulttuuriseen ilmapiiriin.

Uusi Lahti -lehdessä kulttuurista kirjoittavat ovat myös toimittajakoulutettuja tai sitten jo useimmiten leipätyönsä tehneitä lahtelaispersoonallisuuksia, jotka kirjoittavat vanhasta mielenkiinnosta tai joutilaisuutensa tappamiseksi. Vain päätoimittaja Tommi Berg osaa ottaa kantaa tulevaisuuteen ja kirjoittaa kiinnostavasti myös kulttuurista - tosin hän kirjoittaa niistä perin harvoin.

 Puskaradio töräyttää, että jättäisin sanaan muotoilu -liittyvän silmäilyni tuonnemmaksi, koska se on saanut Lahdessa niin vääriä organisatoorisia ja taloudellisia painotuksia erilaisine projekteineen ja siihen huoletta heitettyine meidän veromiljoonineen. Niin teenkin - se on vähintään toisen vuodatuksen arvoinen.

 

Sivistystoimiala yllättää

 Hidasliikkeinen Lahden sivistystoimiala on juuri julkaissut vuoden 2010 toimintakertomuksensa. Kertomus on kattavasti laadittu ja sen sivulta 38 voi tavallinenkin kaupunkilainen ymmärtää, mihin kaikkeen sivistykseen ja kulttuuriin 170 miljoonaa euroamme menee. Kertomuksesta saa selkeää tietoa sivistystapahtumista. Kannattaa lukea. Onnittelut selkeästä työstä!

Sivistystoimialan toimintakertomukseen pääset tästä linkistä:

http://portfolio-web.ess.fi/www/Sivistys/index.html#/38/

 

Kulttuurilaitoksemme

Lahden kulttuurilaitokset voivat suhteellisen hyvin - kirjasto, teatteri, orkesteri ainakin. Museotoimi nukkuu edelleen vuosikymmenien prinsessaunta. Jospa se viimeinkin heräisi taidemuseon toteutushankkeeseen uuden johtajaprinssinsä Timo Simanaisen ideasuudelmasta. Ihan kohta?

 

Kulttuurikoulutusta kaikille

Koulutus on kulttuurin syntymisen ja jalostamisen elinehto. Kulttuurin koulutus on kuitenkin kaupungissamme jakautunut niin monen tahon tuottamaksi tai harjoittamaksi kokonaisuudeksi, että pelkkä luettelon alku jo pyörryttää: kulttuuritoimen itsensä ylläpitämät talvikarnevaalit, kaksi erilaista lastenteatteria, teatteritilat Loviisankadun Pikku-teatteri, Vaahterasali, kymmenien yhdistysten, järjestöjen ja seurojen tanssi-, baletti-, kansantanhu-, orkesteri-, laulu-, näytelmä- ja kirjallisuuspiirit, peruskoulujen ja lukioiden kuorot, taidekerhot, orkesterit ja teatteri-ilmaisuopetus, Lahden musiikkiopiston, Wellamo-opiston ja Harjulan kansalaisopiston laaja kulttuuriopiskelutarjonta…

 

Dilan Theatrum Olgan uusin näytelmäkantaesitys Aaro arka orava

Korkeamman asteen kulttuuriopetusta Lahdessa saa Lahden diakonian instituutissa, Lahden kansanopistossa ja eri kulttuurialojen ammattitutkintoihin yltää Lahden ammattikorkeakoulun ja Päijät-Hämeen konservatorion taideopinnoissa.

 

 Lahden kansanopiston Teatterilinja II vuosikurssin  Asmodeus ja kolmetoista sielua viime keväänä

 

Kulttuurin korkeakoulutus hätätilassa

Päijät-Hämeen konservatorio ja Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutti sekä Taideinstituutti ovat näinä päivinä hallintoviranomaisten lahtauksen kohteina. Konservatorio siksi, että sen kiinteistö Konserttitalo on siirtymässä Lahden kaupungin omistukseen ja kunnoltaan viimeistään nyt saneerattava. Mistä toimitilat, kun kaupungin insinöörit aikovat viedä ne alta? Sitä vastoin Lahden ammattikorkeakoulun kuviot ovatkin jo paljon vinkuraisemmat. Koetan lopuksi pitäytyä Ammattikorkeakoulun viimeisimpien, outojen asiakäänteitten valaisuun.

 

Lahden ammattikorkeakoulun kulttuuriopetukselta puuttuu korkeakouluopetukselle kuuluva akateeminen vapaus. Päijät-Hämeen koulutuskonserni, jonka lompakon kautta valtion rahoitus ammattikorkeakoululle annostellaan, sanelee kaiken, mitä Lahden ammattikorkeakoulussa tapahtuu, jatkuu tai muuttuu. Konsernissa päätöksenteko on erittäin itsekeskeistä toimitusjohtajan sanelua - demokratiaa päätöksenteko ei tunne. Olen aikaisemminkin asiaa selvittänyt.

 http://tarmon.vuodatus.net/blog/2608235/olemme-luottamuksen-arvoisia/

 

Ajankohtaista

 Ammattikorkeakoulujen uudistusten suuntaviivat on asiakirja, johon on koottu kaikkiaaan 80 erilaista ammattikorkeakoulujen, niiden katto-organisaatioiden, järjestöjen, ministeriöiden, aluehallintoviranomaisten jne. lausuntoa. Asiakirja on laadittu evästykseksi seuraavien neljän vuoden päätöksille ammattikorkeakoulujen kehittämislinjauksista Suomessa. Valtioneuvosto käsittelee asiaa 16.11.2011 iltakoulussaan.

Lahden ammattikorkeakoulu on vastannut useaan asiakirjan kohtaan, mukana on myös Päijät-Hämeen koulutuskonserni vastaajana. Siis Lahden ammattikorkeakoulu ei uskalla itsenäisesti lausua mitään.

Kun ministeriö mm. tiedustelee vastaajilta henkilökunnan ja opiskelijoiden mahdollista edustusta tulevassa Ammattikorkeakoulun hallinnossa, niin lahtelaiset (mm. ruotsalaisten ammattikorkeakouluyksiköitten kanssa) vastustavat opiskelijoiden ja henkilökunnan edustusta.

Eikö viimeistään nyt tällä vuosituhannella Lahden alueellakin olisi päästävä korkeakoulujen hallinnossa vapauteen ja irti päällystakista, joka Lahden osalta on turmiollinen koko seudulle – ja kulttuurin osalta suorastaan kuolemaa kylvävä.

Asiakirja on luettavissa internetissä.

 http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/ammattikorkeakoulutus/hallinto_ohjaus_ja_rahoitus/tavoitesopimukset/index.html

 

Koulutuksen alasajon tilanne

 

1. Vuonna 2007

 Lahden kaupunki myönsi  Vuoden korkeakouluteko -tunnustuspalkinnon LAMKin musiikkiteatterikoulutukselle.

 

Vuoden 2007 aikana solmittiin mm. seuraavat sopimukset:

• Musiikin laitoksen ja Lahden konservatorion välinen sopimus yhteistoiminnasta

• Yhteistyösopimus musiikkipedagogi-tutkinnon ja opettajien pedagogisten opintojen järjestämisestä, PHKK ja HAMKin ammatillinen opettajakorkeakoulu

• Yhteistyösopimus, LAMKin Musiikin laitos ja Lahden kaupunginteatteri

 Le nozze di Figaro  (Figaron häät) Libretto Lorenzo da Ponte  Sävellystyö W.A.Mozart  Esitystuotanto Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutti & Lahden konservatorio -kevät 2011

 

2. Pari vuotta sitten Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinsituutissa lakkautettiin Taideteollinen muotoilulinja tuosta vain, ilman suurempia ilmoituksia.

 

Elokuvan juliste.

Ville Jankeri on valmistunut Lahden elokuvakoulutuksen linjalta, hänen ohjaamansa Pussikaljaelokuva palkittiin Nordic Film Days Lübeck -elokuvafestivaalilla Saksan Lyypekissä kirkollisen tuomariston palkinnolla juuri viime viikolla.

3. Kuluneena keväänä Lahden ammattikorkeakoulu teki lakkautuspäätöksen korkeakoulunsa kuuluisimmasta opetuksesta, elokuvaopetuksesta. Vasta näinä päivinä on selvinnyt, että se tehtiin asiantuntemattomasti, vastoin lakeja ja yleisiä työehtoja: ei pidetty lainmukaisia yt-neuvotteluja ennen lakkauttamispäätöstä. Nyt käydään asiasta taas kerran oikeutta. Minkälainen asiantuntemus konsernissa oikein on, Päijät-Hämeen koulutuskonsernissa asioita hoitaa ihan tohtoritasoinen nainen. Tässäkö hänen vastuullisuutensa ja taitonsa?

http://tarmon.vuodatus.net/blog/2790963/lahden-elokuvakoulutus/

Opetusministeri Jukka Gustafsson vastaa kulttuurikoulutuksesta.

4. Opetusministeriö* antaa lain edellyttämän palautteen vuosittain jokaiselle ammattikorkeakoululle kuluneesta työvuodesta. Vuonna 2010 on kirjattu Lahden osalta Opetusministeriön asiakirjaan esimerkiksi näin:

12.11.2010

Etelä-Suomessa kulttuurialan koulutustarjontaa on runsaasti ja Lahden ammattikorkeakoulun tulisi profiloitua sen erityisenä vahvuutena olevaan muotoiluun ja harkita voimavarojen vapauttamista siihen muilta kulttuurin aloilta sekä sopimalla eri korkeakoulujen tarkoituksenmukaisesta työnjaosta. Ammattikorkeakoulu on tunnistanut koulutusohjelmarakenteensa pirstaloituneisuuden ja ryhtynyt toimenpiteisiin sen rakenteelliseksi kehittämiseksi ja profiloimiseksi.

Mitä toimenpiteitä ammattikorkeakoulumme on tehnyt ja neuvotellut, sitä ei ole kerrottu. Katso siis kohta viisi, mitä kulisseissa on tapahtunut.

*= nykyisin Opetus- ja kulttuuriministeriö

http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/ammattikorkeakoulutus/hallinto_ohjaus_ja_rahoitus/tavoitesopimukset/index

 

 

5. Palaute tänä syksynä

 5.10.2011

 

Tavoitteen saavuttamiseksi ammattikorkeakoulun tulee vähentää kultuurialan koulutusta 52 aloituspaikan verran sekä lakkauttaa matkailu-, ravitsemus- ja talousalan koulutus, 80 paikkaa. Kulttuurialan koulutuksessa tarjonta tulee keskittää painoaloille muotoiluun ja tätä tukevan viestinnän koulutukseen ja toteuttaa aloituspaikkavähennykset lakkauttamalla musiikin ja kuvataiteen koulutus.

 

Musikaali Rent Vaahterasalissa viime keväänä

Rockahtavan vauhdikas kerronta ja esityksen liikunnallisesti huikaiseva ilmiasu elävät upeimmat hetkensä elämän polttavan nuoruuden tunnoissa, sen nautinnoissa ja pyyteettömässä vapauden boheemisuudessa, kiihkeässä rakkauden oikeutuksen janossa ja vimmassa, rajussa valtoimessa rytmissään rohkeasti, päättäen tarinansa rakkauden kaipuuseensa, nuoren elämän loppuunsa, kuolemaansa, kauniin poiskuihtuvan kukan lailla - siinä koko elämän tummien varjojen kehystämä toiveiden ja täyttymysten nykyihanuus.

 

Nyt on lahtauksessa koko kulttuurikenttä, miksei insinöörikoulutus, jonka tulokset jatkuvine oppilaskatoineen ovat synkkää todellisuutta, työllisyysodotukset kehnoja, puhumattakaan todellisista sijoittumisista työelämään. Enempää musiikinala kuin kuvataidealakaan eivät tienneet asiasta ennenkuin nyt. Lahden kaupungin korkeakoulukulttuurissa vallitsee perustelematon toimivan kulttuurikoulutuksen teloittamisen ilmapiiri.

Lahden taideinstituutin lopettaminen merkitsee ainoan Helsingin metropolialueella toimivan ammattikorkeakoulutasoisen kuvataiteilijakoulutuksen lopettamista.

Kun elämme aikakautta, jossa rahaa on enemmän kuin koskaan, on kovin kummallista, että juuri kulttuuriin liittyy tuommoinen vähättelevä päätösasenne. Tarvittaisiin sivistyneitä hallintoihmisiä - oikeastaan mistään muusta ei ole puute.

 Kuva Teatteri Vanha Jukon Muoviukko-esityksestä lokakuulta 2011

 Muutaman kymmenen vuoden kuluttua olemme kansa, josta ei ole enää oikein mihinkään. Kaikki on laimeampaa, tylsempää, ennalta arvattavampaa ja hiljaisempaa kuin meidän monivärisenä aikanamme. Kenestäkään ei ole veteraanisukupolven kaltaiseksi sankariksi: tulevaisuudessamme ei ole tekoja eikä sankareita.

 

Etelä-Suomen Sanomat järjestää

Lahden kulttuuriasioihin keskittyvän keskustelun Teatteri Vanha Jukossa tiistaina 15. marraskuuta 2011 kello 18-20.

 

16.11.2011. klo 8.00

Keskustelukutsu Lahden kulttuurista oli herättänyt lahtelaiset suurin joukoin liikkeelle: takarivejä myöten Jukon kulttuuriltatuoksuva teatterisali oli kaupunkilaisia täpötäynnä. Harvinaista. Kiitettävää!

Kuttuurikeskusteluksi nimetyssä tilaisuudessa leijui hetkittäin Lahden ammattikorkeakoulun oppilaiden taitavien, raikkaiden esitysten ja heidän puheenvuorojensa inspiroima vapautunut uudenluomisen henki. 

Sitä vastoin Heikki Hakalan korrektisti juontama kaksituntinen jymähti pelkiksi yksittäisiksi kulttuurin tekijöiden ja kuluttajien mielipidepuheenvuoroiksi. Keskusteluksi se ei syttynyt. Jopa vaarallisen paljon vanhaa kulttuurin asenteellisuutta ja luotujen organisaatioiden puolustamista oli kaupunkimme ylimmän johdon ja luottamusmiesten puheenvuoroissa.

Tilaisuudesta loistivat poissaolollaan akuutin kulttuuriskandaalin tekijät, sylttytehtailijat itse = Lahden ammattikorkeakoulun päätöksistä vastaavat luottamusmiespäättäjämme. Minne vastuunkantajat olivat paenneet.

 

Artikkelin kuvasarja ei vastaa alkuperäistä kokoa ja laatua: Alma Median Vuodatusjärjestelmän kuvavälityksen tuhouduttua 30.6.2012 kuvat ovat korvaavia.