Artikkelin kuvamateriaali on Alma Median kuvastosta tuhoutunut ja korvaavat kuvat eivät vastaa alkuperäisartikkelin kuvan laatua eivätkö kokoa.

Launeen kirkko on Lahden vanhin kirkkorakennus. Se on rakennettu 1953 ja istumapaikkoja on 260.

Kansainvälinen hengellinen elämä sykkii näin adventin aikaan myös täällä sisäsuomalaisen Lahden  joulun odotuksessa. Juuri pidetyt saksalainen ja englanninkielinen jumalanpalvelus saivat eilen seurakseen sympaattisen veljeskansan hienon, yksinkertaisen, mutta toisenlaisen ja erittäin toimivasta kristillisyydestä viestivän jumalanpalveluksen Launeen kirkossa.

Päijät-Hämeen Tuglasseuran perinteisesti järjestämään vuotuiseen vironkieliseen jumalanpalvelukseen oli saatu vieraaksi Raplan seurakunnan kirkkoherra Mihkel Kukk,  Anneli-puolisoineen. Kirkkokansaa oli pieneen kauniiseen Launeen kirkkosaliin rientänyt viidenkymmenen kuulijan joukko - koko jumalanpalvelus oli vironkielinen.

Raplan Maarja-Magdaleena kirkko on rakennettu 1901 ja istumapaikkoja on 900.

http://www.eelk.ee/rapla/

Rapla on vain reilut 50 kilometriä Tallinnasta etelään. Sen luterilainen seurakunta-alue on laaja, 2979 neliökilometriä  ja yli  40000 ihmistä. Seurakuntaan on rekisteröity noin 700 aktiivijäsentä, työntekijöitä ovat yksi pappi, taloudenhoitaja ja kirkkosihteeri. Papin tehtävä on joka sunnuntai pitää jumalanpalvelus ainakin kahdessa seurakunnan neljästä kirkosta, vihkiä, kastaa ja siunata. Kirkkosihteerillä on työpäivä myös sunnuntaisin, jolloin seurakuntalaiset voivat jumalanpalveluksessa käydessään asioida samalla virastossa. Virossa luterilaiseen kirkkoon kuuluu keskimäärin 25% väestöstä.  

 

 

 

 Mihkel Kukk

Sain tällaisen tavallisen kuolevaisen ominaisuudessa seurata tuon eestinkielisen adventtijumalanpalveluksen: sekä saarnan että liturgian piti Mihkel Kukk. Lämpimän arkinen sisältö ja runsaan musikaalinen selkeys yllättivät minut kovin kehnosti eestiä taitavan: sana tuli perille, ja kerrankin riemuitsin toimivasta, kaunismelodisesta kansan liturgiasta, johon kirkkokansan oli vaivatonta ja selkeää osallistua tuoreen tilaisuutta varten painetun pienen liturgiaosan avulla. Liturgian kaikenpuolisen onnistumisen takasi urkuri Pia Ylitalo-Maunula maulla ja erinomaisella ammattitaidolla.

Mihkel Kukk omaa synnyinlahjana kaunisäänisen laulamisen taidon ja ennen muuta tajun sekä ymmärryksen kertoa ihmisille arjen asioista lähentävästi, ajatteluun, havainnoimaan herättäen. Hän ei saarnaa paasaamalla, vaan puhuu paperitta suoraan meille. Yksi hänen teemoistaan oli joulun odotuksen valo. Pohjoinen pallonpuolisko, erityisesti Suomen Lapin vuorokautinen yön pimeys pysähdyttää ihmisen odottamaan valoa. Lahden Aleksanterinkadun kauniit joulun valot ja Mariankadun puiden herkät jouluvalot tuovat meille odotuksen valoa, joulun odotuksen sanoman. Todellinen valo syttyy sisälle sydämiimme, kun joulun kristillinen sanoma valaisee meidät  lämmöllään: miten me voisimmekaan ymmärtää koko joulua jossakin Australiassa, jossa joulu on kesällä. Kukk puhui useista arjen teemoista yhtä konkreettisesti ja koskettavasti. Lopuksi hän toivoi ja toivotti niin Suomen kun Eestinkin kansalle lumenvalkeaa joulua.

 

 II Adventin ehtoollinen meneillään eestiläisessä jumalanpalveluksessa Launeen kirkossa  4.12.2011, jakajina Mihkel Kukk ja Esa Kekki.

Tuglasseuran järjestämä kaikille avoin kirkkokahvitilaisuus jumalanpalveluksen jälkeen kirkon kokoustiloissa runsaine, herkullisine antimineen ja eestinkielisine, tuttuine joululauluineen huipensi tilaisuuden täydelliseksi, tuttavalliseksi sosiaaliseksi yhdessäoloksi.

 http://www.paijat-hameentuglas.fi/