Minulla alkaa olla vuosittain yhä suurempaa henkisen hampaankoloni kaivelemista valtalehtemme Etelä-Suomen Sanomien kulttuurinäkemyksiä pohdiskellessani. Kysymys on taas Aukusti-patsaasta, lehden kulttuuripalkinnosta, jonka säännöistä olen mieltänyt pyrkimyksen kannustaa paikallisiin kulttuuritekoihin ja antaa tunnustusta lahtelaisilmapiireissä liikkuville uusille taiteentuulille.

Vuoden 2010 aukustiratkaisu, Pyhäniemen kartanon palkitseminen, oli todellinen pohjanoteeraus, jossa lehden kulttuuriväki kumarsi suuren rahan perään: rahakasan päällä istuva kartanonomistaja palkittiin taidemesenaattiudesta ja siinä samassa todellinen eliittitaide, kyltyyri, oopperallisine lisäohjelmineen puetti oikein protokollamaiset ykkösvaatteet kulttuurikokijoiden ylle. Olinkin kuulevinani päätöksessä kulttuuriylimystölle sävelletyn lehtitalon suurten ilmoitustulojen tauottoman rahankilinäkonserton.

Vuoden 2011 ehdokaslistalle oli kelpuutettu sentään tähän nykypäivään kuuluvia populaarikulttuurintuulahduksia, nuorempaa ikäpolveakin kun täällä tuntuu liikkuvan tuhatmäärin – ainakin lyhyen Suur-Lahden läpiajon verran.

Onko sitten korkeilla pääsylipputuloilla (28-109 € /kävijä kertaa 21000 kävijää..) hyvin pyörivä, nyt palkittu Summer Up -tapahtuma kulttuuriteko? Mielestäni se on järjestäjilleen vain tuottajavoittoinen bisnes, joka kyllä onneksi antaa ihmisille ajantasaisia elämyksiä hip-hop räpistä, urbaanista popmusiikista. Hieman haistan lehden päätoimittaja Heikki Hakalan perusteluissa kuitenkin jälleen lehtitalon selittelyn makua, varsinkin kun ehdokkaista olisi löytynyt todellisia kulttuurin synnyttäjiä, pyyteettömiä, henkisen ja aineellisen pääomansa uhraavia taiteilijaryhmiä, kokonaisia  ainutlaatuisen komeita produktioita koko Suomenkin mittakaavassa ja täysin uudenlaisia ilmiöitä kulttuurikilpailevassa päijäthämäläisessä kulttuuritarjonnassa. Jo vuonna 2010 tällaisen harvinaisuuden, Sysmän kirjailijaresidenssin, Villa Sarkian sivuuttaminen oli vähintään kulttuuriymmärtämätön journalistiteko.

Sinänsä kaikenlainen kilpailu paremmuudesta on arvotonta itse kulttuurin kannalta, turhanaikaista menneitten aikakausien reliikkiä, jossa aina pitää olla parempi tai huonompi urheilusuoritusten tapaan. Enempää Pyhäniemi kuin Summer Up eivät kolmetonnisella palkintorahatukulla miksikään herkisty, kasva tai kehity: niillä on mittavat pääsylipputulot ja Pyhäniemi saa vielä myymistään teoksista roimat rojaltit. Juuri nyt olisi luullut valtalehtemme huomioivan ja ymmärryksellään nostavan arvoonsa ehdokkaista alueemme taiteenopetuksen kuristamistendenssissä aikaansaatuja esimerkillisen hienoja, vaikuttavia musiikkiproduktioita ja ottamaan  paikallismedian ylivoimallaan rohkeasti kantaa seutukuntamme aidostisyntyneen kulttuurin puolesta.

Ehkä juuri siksi tänä aikana jälleen bisneshattuinen Aukusti hammaskolossani kolottaakin - vihloen kaiken luomisvoimansa antavien taiteilijoiden puolesta.

 

http://www.ess.fi/?article=254407   http://www.ess.fi/?article=351231