Katsoja voi vain haukkoa henkeään ihastuksesta väliajalle asti ja rakastua loppua kohden lopullisesti omaperäisen broadwaymusikaalin upeassa lahtelaistulkinnassa. Suurenmoisella, katsojan mielikuvitusmaailmoja yhtä aikaa kutkuttavalla ja pelottavalla henkilökuvagalleriallaan, käänteissään hurmaavalla juonirakenteellaan se avaa omia sielunmaisemiamme lapsuudensaduista, kaivelee ovelasti satufantasiastamme todellista aikuisuutta, kyseenalaistaa groteskeissa tapahtumakäänteissään yllättävästi asenteitamme sekä vie lumoonsa ennen muuta vaativan oopperamaisella musiikillaan, sen kellosepäntarkan libreton iskiessä valtimoverenkiertomme sykettä  autuaallisen pieksevästi.

Suomalaiselle teatterinautiskelijalle tämä vaativa, täydellinen musiikkispektaakkeli satahenkisine taiteilijoineen, solisteineen, osaavine orkestereineen, haltioittavan toimivine  ja näyttävine lavasteineen sekä mainioine rekvisiittoineen, pukuluomuksineen, hämmentävine maskeineen, kampauksineen, tehokkaine valoineen ja äänentoistoineen, draamaa alleviivaavine tehosteineen on harvinaista mannaa. Meillä Lahdessa se voi onnistua vain Tiirismaan lukion uhkarohkealla, suuria haasteita pelkäämättömällä broadwayareenalla.

Lasse Kantolan yleisohjauksessa teoksen selkeät draamalliset painopisteet on maulla harkittu ja sopivan ymmärrettävästi asemoitu, ammattimaisella vainulla roolitettu. Yleismeno on sujuvaa, kohtausvaihdot draaman yllättäviä käänteitä myöten toimivat sisältöä alleviivaten, niukka koreografia hersyvällä huumorillaan meitä suorastaan hemmotellen. Saliin esitystä vartavasten sijatulla yleisön keskelle yltävällä catwalkilla ohjaaja tiivistää esityksen sanomaa, roolihenkilöt lähes yleisön käsinkosketeltavaksi ja tapahtumat miltei pelottavan läheltä koettaviksi, todellisiksi. Ohjaajan ja esittäjien ilmaisukieli on tulokseltaan ihanteellisesti yhtä: briljailematonta nuorta, pelotonta kokeilevaa voimaa, persoonallista heittäytymistä koko tulkinta täynnä.

Anna-Elina Tikkasen musiikinjohto ja teoksen musiikillinen anti on nautittavimmillaan suuren näyttelijäkunnan monissa hullaannuttavan pizikatomaisissa, resitatiivisissa kuoro-osuuksissa: niistä huokuu yhteisöllistä magiaa ja säveltäjän omaäänistä musiikkikerrontaa. Ja mainio orkesteri soittaa vaativan mittavan teoksen kuin paraskin teatteriorkesteri: sujuvasti säestäen, upein tehostein ja sopivin instrumentein värittäen.

Monikymmenpäinen esiintyjäjoukko luo onnistuneen draamallisen yhtenäisen kokonaisuuden, jossa katsojalle on uudenlaista pohtimista pitkäksi aikaa: Grimmin satujen prinssit taitavatkin olla todellisia naistenmiehiä, Punahilkka ja Leipurinvaimo kätkeä hameensa alle ties mitä, lapsenmielinen Jaakko pavunvartineen psykoanalyysin kauhufantasiaa jne.. Teoksen vaikea lauluosuus sujuu juuri roolihahmotelmien niitä vahvasti kantaessa, sillä sävelteoksen mittavuudesta ja ominaislaadusta johtuen Stephen Sondheimin Pimeän Metsän lauluosuus on vaativa, ammattilaisittainkin haastava: sekin sujuu tyydyttävästi, rytmitarkasti, vaikka sävelpuhtaudessa tai yläsävelten ohenteissa onkin vielä hiuskarvoittain hiontavaraa. Yhteiskohtausten jännitteiden syntyminen on  esimerkillisen onnistunutta ja vaatii jokaiselta esiintyjältä draaman sisäistettyä tajua, sooloilematonta kurinalaisuutta.

Oman mieltymykseni mukaista paria roolityötä en malta olla silti nostamatta erikseen esille. Eero Silventoisen kertojaosuus on taitavasti tarinaa kokoava roolityö: näyttelijän luontevuus ja selkeän miellyttävä ääni johdattelee teoksen tunnelmiin taitavasti. Härskin pelottavanjulman susihahmon sekä Tuhkimon auervaarahuikentelijamaisen Prinssin rooleissa Otto Rokka luo näyttämöteoksen upeinta draamaa: Rokalla on synnynnäistä replikointirytmiikkaa, valloittavaa heittäytymisenergiaa, huumorin ajoitusta, tulkintavalmiuksia ja rakastettavaa, luontaista lavakarismaa meille ja muille jakaa. Ronja Piipposen hurja Noita-luomus on hienosti sisäistetty, tehokkaasti vaikuttava, upea roolityö - laulajana hän on yksi esityksen kantavista, tehokkaimmista ja taitavimmista musisoijista.

Jos ei ihan alle kouluikäisille, niin sitten kyllä kaikille muille satavuotiaaksi saakka Pimeä metsä tuo Lahteen koettavaksi värikkään, toimivan ja vaativan musiikillisen broadwaytuulahduksen uudelta mantereelta: rohkeassa valinnassaan, sumeilemattomassa, nuorekkaan estottomassa tulkinnassaan, ajatusfilosofiassaan se antaa meille huiman unohtumattoman musiikkiteatterielämyksen.

 

 

Ensi-ilta 13.1.2012 on juuri päättynyt.

 

Pimeä metsä

Tiirismaan musiikkilukion tuotantoa

 

 Sävellys ja käsikirjoitus Stephen Sondheim  Libreton suomennos  Mikko Koivusalo Ohjaus Lasse Kantola Musiikinjohto  Anna-Elina Tikkanen  Puvustus Heli Salomaa  Lavastus Leena Valtonen   Laulajien valmennus Inge-Maarit Rautiainen, Sakari Pulkkinen,  Anna-Elina Tikkanen, Jukka Sairanen  Ääni- ja valosuunnittelu  Juha Vanhalakka

Rooleissa: Eero Silventoinen Minja Volotinen, Solmu Leppänen, Juuso Rappula, Tiia Halttunen, Tuukka Niemeläinen, Susanna Shilman, Heini Jokinen, Emmi Tiira, Vilja Raitala, Essi Taipale, Noora Huikko, Ronja Piipponen, Noora Päivinen,Nea Nurmi, Jussi Koski-Laulaja, Otto Rokka, Juuli Halme, Otto Hietala, Laura Ylöstalo, Elias Parviainen, Anna Tarvainen, Hanna Ristolainen, Ella Tarvainen

 Puvustus: Ida Isotalo, Jenni Louko, Eveliina Uosukainen, Riikka Nurminen, Milja Lettenmeier, Matilda Huomo, Hanna Nurminen, Helmi Pennanen, Mesi Tuominen, Tiia Halttunen, Otto Rokka

 Lavastus: Niina Brigden, Ella Kosma,  Evelina Krasauskaite, Suvi Petsalo, Jasmiina Mäkelä, Robert Niemistö, Aino Olkkonen

 

Orkesteri: Anu Laurila, Anna Tarvainen, Marika Silventoinen, Ella Tarvainen, Aleksi Holopainen, Inka Pärssinen, Atro Niemeläinen, Julia Venesmaa, Emma Kaakko, Hanna Suni, Tina Nikku, Matleena Arponen, Larissa Bister, Anna Forssell, Veera Surkka, Elias Parviainen, Leo Salmela, Tuukka Niemeläinen

Ääni- ja valot: Santeri Heikkilä, Roni Tuomivirta, Arttu Ihalainen, Konsta Verta, Miska Jukkola, Helmi Hakala, Laura Eerola

Meikit ja kampaukset: Khanm Amir, Tiina Heino, Tuija Immonen, Noora Kuusisto, Josefiina Luukkonen, Jasmin Mäntynen, Valtteri Nevalainen, Johanna Nordström, Nina Paasiranta, Anni Salminen, Ilona Salminen, Janet Palmroth, Anne Parviainen, Senna Peuhu, Veera Salminen, Susanna Suominen, Veera Tervonen, Anna Väänänen

 

 

Esitykset

14.1. (la) klo 14.30 ja 18.30

15.1. (su) klo 14.30 ja 18.30

16.1. (ma) klo 18.30

17.1. (ti) klo 18.30

18.1. (ke) klo 18.30

19.1. (to) klo 18.30

20.1. (pe) klo 18.30

21.1. (la) klo 18.30

22.1. (su) klo 14.30 ja 18.30

 

http://tipala.edu.lahti.fi/