Heippa Möysänjärven Joutsaaressa 1970-luvun lopulla                                              Kuva Arto Rantanen

Lapsuuteni naapurinpoika Heippa, yksi paljasjalkainen lahtelainen suuri persoonallisuus, elämänmyönteinen filosofi, herkkä luonnonlahjakkuus, omaperäinen taiteilija, todellinen luonnonystävä ja lämminsydäminen ihminen, on poissa.

Heimo Tallgren syntyi 1943 sodan värittämiin tunnelmiin Pyhättömänmäen lapsijoukkoon, vaikutti sen sota-ajanjälkeiseen lasten arkeen, meidän pienen, tusinaan rajautuneen lapsijoukon leikeissä, harrastuksissa, kepposissa ja jännittävyyksissä. Hän oli yksi meistä, joiden lapsuusaika kului aamusta iltamyöhään yhteisissä leikeissä ja toimissa Möysänjärven rannoilla, Pyhättömän supissa - keskinäisissä kisailuissa ja monenmoisissa patikka-, hiihto-, piirustus- ja pyöräilykoitoksissa. Hän oli yksi kuuluisan lasten perustaman urheilukulttuuriseura Pyhättömän Pyllistyksen perustavista jäsenistä, sen tapahtumien järjestelijöistä, aktiivisista osanottajista ja innokkaista, uskollisista mukanaolijoista.

Aikanaan hän työskenteli hitsarina ja puhelinasentajana, sai puolisokseen suuren rakkautensa, viehättävän Irmelin, jonka vakava sairaus ja liian varhainen kuolema kosketti Heippaa koko hänen loppuelämänsä viimeiset neljä vuosikymmentä ja käänsi Heipan koko elämän pyrkimykset.

Heippa jätti kokonaan leipätyön, vihkiytyi luonnolle ja kirjallisuudelle havainnoimaan syvällisesti maailman kulkua. Hän viihtyi luonnossa niin kesän tuoksuissa kuin talven paukkupakkasissakin: Heipalla oli aina koettavaa, seurattavaa, kerrottavaa, ihmeteltävää ja nautittavaa luonnon ihmeellisistä tapahtumista. Muuttolintujen tulon ja lähdön, Vesijärven tilan tai ilveksen käynnit Pyhättömänmäellä saattoi vielä viime vuosina tarkistaa Heipalta. Moni kirjastonkävijä tunnisti Heipan - hän oli se pitkäpartainen, maastopukuinen kaveri, joka viimaisimmalla pakkasellakin parkkeerasi pyöränsä pääkirjaston edustalle ja siirtyi kirjastonkahvion etupöydän jokapäiväisten filosofien kerhoon tunniksi, pariksi. Ja juttu, värikäs tarinointi, sydämellinen huumori veti meidät ulkopuolisetkin pöytäkeskusteluun kuuntelijaoppilaiksi ja kommentoijiksi.

Heippa jatkoi elämänsä loppuun saakka Pyhättömän poikien hurjien pyöräkilpailujen kipinää: polkupyöriä hän kulutti elämänsä aikana liki parikymmentä. Hän teki pitkiä pyöräretkiä Lappiin asti, kiersi parhaina vuosina useaan kertaan Vesijärven, tunsi sen lahtien ja poukamien, useimpien lähijärviemme salat ja viehätykset. Hänen jalkapohjansa tai pyöränkumiensa uurteet tunnistivat Lahden lähikuntien rauhaisimmat kärry- ja kinttupolut vähintään toimivien muurahaispesien ja laavujen tarkkuudella.

Herkimmät kokemuksensa luonnosta hän sinetöi sytyttämällä sopivissa erämaapyhätöissä, yksinäisyydessä nuotion miettien maailmaa, ihmistä yhtenä sen onnellisena tai onnettomana pienenä tomuhiukkasena - kokien samalla kertaa hiljaisuuden täydellisyyden. Heippa oli myös kirjallisuuden erikoismies, hän suorastaan samaistui suurten ajattelijoiden ja henkilökuvaajien loihtimiin maailmoihin - Tolstoi ja Dostojevski olivat hänelle elämänfilosofisia kavereita ja Kiven seitsemät veljekset hyvin läheisiä niin elämäntavoiltaan kuin avarilta unelmiltaan. Heippa pystyi nauttimaan ja syventymään kirjallisuuteen monitasoisesti, keskusteli mielellään lukemastaan oman näkemyssiivilänsä mukaan värittäen ja innostuen. Viimeaikoina hän mielellään kuunteli luettua kirjallisuutta ja avasi itselleen ja meille muillekin uuden maailmansivun kirjallisuuden loppumattomista opetuksista ja nautinnoista.

Heippa oli äärimmäisen herkkä ja lahjakas taiteilija, todellinen synnynnäinen piirtäjä. Retkillään hän ikuisti hiilipiirroksin ja lyijykynin katoavaa Lahtea ja sen lähiympäristöä. Lahden vanha puukirkko tai koko lähiseudun katoavat perinnenäkymät, myllymaisemat ja torpat saivat Heipalta omakohtaisen syvälliset, taidokkaan kauniit tulkintansa. Kuvataiteilijana hän oli eräänlainen tilittäjä, joka upotti piirtämäänsä koko ajattelufilosofiansa ihmisestä - siksi hän muuten vaatimattomana, sympaattisena ja seurallisena vain harvoin luopui töistään.

Mukaansatempaavan taiteilijan, aidon ja konstailemattoman lähimmäisen muisto säilyy, vaikka hänen maallinen läsnäolonsa  keskuudessamme on päättynyt ja vain hänen laaja kuvatuotantonsa asuinhuoneensa seinillä ja hyllyillä sekä pyörä lasikuistilla ovat enää konkreettisesti jäljellä. Kaksi siskoa, iäkäs huolehtiva anoppi, täti, serkut sekä me suuri joukko ystäviä suremme hienon ihmisen lähtöä.

 

 

.