Tapani Lemminkäinen oli taitava piirtäjä, ilmaisevan viivan ekonomisti, karikatyyrihumoristikin.
Omakuva

Tapani Lemminkäinen (1912-1971)

Galleria Aila Seppälässä on ainutlaatuista lahtelaistaidetta koettavana. Tuskin koskaan aikaisemmin galleriassa on näin uljaasti ja näyttävästi ripustettua taiteilijakatsausta nähty. Vaan niin itse nähtävillä oleva taidekin, suomalainen uudestisyntynyt litografia, lahtelaisen graafisen taiteen suuren miehen, Tapani Lemminkäisen työn jälki on komeaa katseltavaa: näyttely ajoittuu kunniottamaan Lemminkäistä, jonka syntymästä on aikaa vierinyt 100 vuotta.

 

Avajaisten ensimmäisen, mielenkiintoisen puheenvuoron piti Lahden Taideinstituutin nykyinen johtaja, yliopettaja Antti Salokannel. Hänellä on jo pitkä, koulupojasta alkanut vankka tuntuma opettajaansa: oppilaan antama kokonaiskuva Lemminkäisestä sai värikkään, yksityiskohdiltaan moneen erityispiirteeseen polveilevan, mielenkiintoisen syväluotauksen erikoislaatuisesta pedagogista, tinkimättömästä, kunnioitetusta opettajasta ja rakastetusta, lahjakkaasta taiteilijasta.

 

Varhaiskauden guassitöiden omalaatuinen värihehku, tyylittelevä pelkistys ja varjostus ovat Lemminkäiselle ominaista rohkeaa ilmaisua.
Omakuva

Toisessa puheenvuorossa amanuenssi Maija-Riitta Kallio valotti Lemminkäisen ansioita litografisen ilmaisun uuden suomalaisrenessanssin yhtenä luojana sekä suomalaisten taidekoulujen ainutlaatuisena pioneerina. Me kuulijat saimme selkeän kuvan tästä ainutlaatuisesta miehestä, jonka uraauurtavan työn tuloksena monet lahtelaiset taidekoulut ovat syntyneet.


Seuraavassa lyhennelmä Maija-Riitta Kallion esityksestä:

Tapani Lemminkäinen syntyi Jaalassa 1.4.1912, ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän opiskeli Jyväskylän yliopiston kasvatusopillisessa korkeakoulussa ja pätevöityi siinä ohessa kuvaamataidon opettajaksi Taideteollisuuskeskuskoulussa. Varsinaiset taideopinnot Lemminkäinen aloitti Suomen Taideakatemian koulussa vuonna 1939 ja jatkoi niitä sotien jälkeen vuoteen 1948 saakka. Taiteilija avioitui vuonna 1955 Aili Kuoppalan kanssa. Lahdessa Lemminkäinen muistetaan monipuolisesta opettajantyöstään, hän toimi Lahden Lyseon kuvaamataidon tuntiopettajana ja opetti myös Teknillisessä opistossa ja Harjulan Vapaaopistossa, Lito-Lemminkäisen koulun lisäksi. 

Lito-Lemminkäisen grafiikkapaja ja koulu

Lemminkäisen hyvä ystävä ja grafiikan opettaja Ateneumin ajoilta, Aukusti Tuhka, oli perustanut oman grafiikankoulun Helsinkiin elvyttääkseen erityisesti vanhaa litografian painotaitoa. Tuhkan taidegrafiikan kurssiateljee oli esikuva Lito-Lemminkäisen koululle. Aukusti Tuhka oli myös tärkeä kannustaja ja henkinen tuki Lemminkäiselle koko koulun toiminnan ajan.

Noihin aikoihin kirjapainot olivat siirtyneet offset-painantaan, joka syrjäytti litografian. Lemminkäiselle tarjottiin turhaksi käyneitä litokiviä ostettavaksi pientä korvausta vastaan ja kaupat syntyivät heti. Taiteilija lähti huhtikuun lopulla 1958 yhdessä Kosti Ahosen kanssa Ahosen kuljetusliikkeen suurimmalla kuorma-autolla hakemaan kiviä Kouvolasta. Lastauslaiturilla heitä odotti viiden tonnin kuorma kiviä ja painokoneita. Kivet saatiin Lahteen ja seuraavina päivinä taiteilijat apureineen kantoivat ja asensivat kivet ja painolaitteet taidemaalari Kaija Ikävalkolta saatuun työhuoneeseen. Työhuone sijaitsi Porrin vaatetusliikkeen varastossa Veljeskodin talossa. Kokeilun ja innostuksen kautta Lemminkäinen teki toukokuussa -58 ensimmäisen litografian vedoksen, johon taiteilija on kuvannut appensa profiilin.


Lemminkäisen ikuistama Harjulan vapaaopiston toimitalo, jonka kellarissa hän aloitti lahtelaisen grafiikan opetuksen.

 

Lemminkäinen perusti grafiikan ateljeen aluksi Harjulan Vapaaopiston yhteyteen. Opiston johtaja Ensio Partanen luovutti pienen huoneen opiston kellarista ja oppilaiksi ilmoittautui heti riittävä määrä väkeä. Litografiaa oppilaat tekivät kuitenkin Lemminkäisen työhuoneella, koska kivien siirtely olisi ollut liian työlästä.

Lemminkäinen oli yrittänyt houkutella mukaan mm. Lahden taiteilijaseuraa ja myöhemmin myös Lahden kaupunkia, jotta grafiikan koulutusta voitaisiin yhteistoimin kehittää. Yhteistyötarjous ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja taiteilija päätti perustaa kaupunkiin oman grafiikanlaitoksen. Toukokuussa 1959 maistraatista tuli virallinen päätös Lito-Lemminkäisen koulun perustamisesta. Toimitiloiksi vuokrattiin Porrin vaatetusliikkeen koko varasto. Tästä alkoi grafiikankurssien suunnittelu ja vilkas opetustoiminta, joka jatkui aina Lemminkäisen kuolinvuoteen 1971 saakka.

Ensimmäinen Lito toimi siis Aleksanterinkadun ja Saimaankadun kulmassa, Veljeskodin kellarissa. Taiteilijan perhe muutti Savonkatu 2:een (nyk. Kauppakatu) ja siellä Litolle löytyi tilat kellarikerroksesta. Lasten kasvaessa asuntoa piti suurentaa ja kesällä 1966 oli edessä muutto Karjalankatu 39:ään, jossa grafiikan työhuone sijoittui talon pommisuojaan. Sielläkin opetustilat olivat pienet, vain 30 neliömetriä, oppilaita oli vuosittain 8-12, joskus jopa 15. Mutta oppilaiden mielestä siellä oli lämmin ryhmätyön henki, työhuonetunnelma, joka tuotti hyviä tuloksia.

Lito-Lemminkäinen oli ammattikasvatushallituksen alainen yksityinen taidekoulu. Se saavutti nopeasti vakiintuneen aseman ja asiantuntijapiireissä koulun arvostus oli varsin korkealla. Tiedusteluja oppilaspaikoista tuli jatkuvasti eri puolilta Suomea ja oppilaiden joukossa oli aina muitakin kuin lahtelaisia. Lito-Lemminkäisen koulun voi katsoa avanneen hienolla tavalla tietä Lahden taidekoululle, joka perustettiin kaupunkiin syksyllä 1971.

Tapani Lemminkäinen oli harvinaisen monipuolinen lahjakkuus - hänellä oli lukuisia kiinnostuksen kohteita kansatieteestä yhdistystoimintaan, joihin hän ehti paneutua. Tapani Lemminkäinen kuoli vain 59-vuotiaana vaikeaan sairauteen 1971. Hänen elämäntyönsä jäi kesken, vaikka hän oli ehtinyt paljon ja saanut aikaan niin paljon. Lemminkäisen tuotantoa on Lahden historiallisen museon ja taidemuseon kokoelmissa yhteensä noin 130 teosta, piirustuksia ja grafiikkaa.



Tapani Lemminkäinen on mezzotinto-ilmaisun yksi suomalaisista mestareista. Lukuisissa näyttelyn mezzotintotekniikalla luoduissa kauniissa, syvällisissä töissä välittyy  sammaleenpehmeä, maanläheinen, tummasävyinen elämänrauhan tunnelma katsojalle herkiksi elämyksiksi.

 Näyttelyssä on vaikuttavien taideteosten lisäksi oivallisesti esillä myös Lemminkäisen opetukseen, elämään, perheeseen ja  pedanttiseen järjestelmällisyyteen liittyvää dokumenttimateriaalia - aina  Liton kuuluisasta hatusta alkaen, suureen, merkittävään oppilasjoukkoon saakka.

 

Tapani Lemminkäinen
Viimeinen maisema
11.4. - 6.5.2012

 http://www.kehystamogalleria.fi/

 

Yksi tempperamenttinen taiteilijaepisodi 1960-luvulta

Tunsin samassa Möysän kaupunginosassa elävän Tapani Lemminkäisen muutamista taidetilaisuuksista sekä tietenkin tunnettuna taiteen opettajana.Tervehdimme kohdatessamme ja hän usein kyseli sekä oli kiinnostunut Jokamies -näytelmästä, jossa olin tiiviisti mukana. Kerran syyshämäräisessä illassa näin Lemminkäisen jälleen harppovan mustassa ulsterissaan, lierihatussaan ja kaulaliina hulmuten kohti kotiaan. Hän sivuutti kaljabaarin rappuset, joilla istui äijäjoukko öristen ja äänekkäästi keskustellen. "Mitä palttoo-ukko", kuului rappusilta. Samassa Lemminkäinen lähti pieneen juoksuun minua kohti, tempasi palttoon yltään ja hatun päästään syliini ja sanoi:"Pidä veli hyvä tätä takkia ja hattua sen aikaa, kun minä käyn vähän huitaisemassa suunsoittajia."  Rauhoittelin hartioista Lemminkäistä ja pian keskustelimmekin jo taiteesta yhdessä Möysää kohden astellen.