Tänään luovutetaan maamme eturivin kuvanveistäjien sekä taidevaikuttajien vetoomus Liisa Ruusuvaaran Kukkatervehdys-teoksen puolesta. Vetoomus muistuttaa, että säilytettäväksi päätetty Kukkatervehdys-teos on suunniteltu kiinteäksi osaksi sairaalan aukiota ollen yksi aikakautensa edustavimmista paikkaansa suunnitelluista julkisista taideteoksista.
Kukkatervehdys sai valmistuttuaan paljon myönteistä huomiota ja sen todettiin onnistuneesti elävöittävän Kaupunginsairaalan edustaa. Vuonna 1973 valmistunut teos oli yleisen taidekilpailun voittajatyö. Kilpailun tuomaristossa Suomen kuvanveistäjäliittoa edustivat kuvanveistäjä-akateemikko Oskari Jauhiainen ja kuvanveistäjä Kari Juva.

Vetoomuksen allekirjoittajat toivovat taideteoksen saattamista arvoiseensa kuntoon niin, että lahtelaiset sekä Lahden kaupunginsairaala voivat jälleen olla iloisia ja ylpeitä omistamastaan valtakunnallisesti merkittävästä veistoksesta.
Vetoomuksen vastaanottavat Lahden kaupungin sivistystoimialan toimialajohtaja Maritta Vuorinen sekä kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Ulla Koskinen-Laine.

Vetoomuksen allekirjoittajat:

Outi Heiskanen, kuvataiteilija-akateemikko
Anna-Kaisa Ant-Wuorinen
, Suomen kuvanveistäjäliiton puheenjohtaja, kuvanveistäjä
Kaarina Kaikkonen, kuvanveistäjä-taiteilijaprofessori
Antero Toikka, kuvanveistäjä
Kari Cavén, kuvanveistäjä
Martti Aiha, kuvanveistäjä
Matti Nurminen, kuvanveistäjä
Outi Kirves, taidegraafikko
Olavi Lanu, kuvanveistäjä-professori
Tarja Lanu, taidemaalari
Reino Hietanen, taidemaalari-professori
Matti Koskela, kuvataiteilija-professori
Antti Salokannel, yliopettaja, taidegraafikko
Jukka Lehtinen, kuvanveistäjä
Ritva Leinonen, Lahden taiteilijatalosäätiön puheenjohtaja, kuvataiteilija
Mauno Hartman, kuvanveistäjä-professori
Kalle Mustonen, Kauno ry:n puheenjohtaja, kuvanveistäjä
Tiina Salmi, Lahden taidegraafikoiden puheenjohtaja, taidegraafikko
Lasse Lasheikki, kuvataiteilija
Elisa Lientola, Lahden taiteilijaseuran puheenjohtaja, kuvanveistäjä
Satu Loukkola, kuvanveistäjä
Ville Kujala, Lahden valokuvataiteen puheenjohtaja
Pekka Syrjälä, kuvanveistäjä

Vetoomus luovutetaan  tänään 31.5.2012 klo 16, osoitteessa Vesijärvenkatu 11 (Maritta Vuorisen
työhuone).


Lisätietoja: Pekka Syrjälä, p. 050-5016225

http://liekkiyhdistys.wordpress.com/2012/05/31/kukkatervehdykselle-nimekkaat-tukijat/

 

Vetoomus vakuutti asiantuntemuksellaan klo 16-17.30

Vetoomuksen luovuttivat kuvanveistäjät Pekka Syrjälä ja Elisa Lientola ja sen vastaanottivat Lahden kaupungin puolesta kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Ulla Koskinen-Laine ja toimialajohtaja Maritta Vuorinen.

 Vetoomuksen vastaanottajat olivat tyytyväisiä ja otettuja maan johtavien taitelijoiden allekirjoittamasta vetoomuksesta: nyt Lahti on koko Suomen merkittävimpien taiteilijoiden noteeraama kaupunki, jonka taideteoksista ja niiden säilymisestä ollaan kiinnostuneita ja  huolestuneita. Vetoomuksen luovuttajat tarjosivat lahtelaisten taiteilijoiden asiantuntemusta Kukkatervehdys -veistoksen kunnostustoimiin sekä ehdottivat kaupungillemme laajempaa, selkeästi suunniteltua taidehankintaohjelman luomista päättäjien ja taiteilijoiden yhteistyönä.