Esittelyvälähdys Lahden kaupunginteatterin Hair-esityksestä 16.8.2012

Lahden kaupunginteatterin uhrautuva idea antaa maistiaisia tulevan näytäntövuotensa ohjelmistosta on aidon vilpittömästi  arvostanut meitä katsojia: lyhyet heittäytymiset ja kohtaukset viestiessään tulevan teatterivuoden antia ovat olleet erinomaista katsojapalvelua - vieläpä maksutonta. Vaan kaikki väljehtyy. Eilinen tunnin tilaisuus oli pääosin yhteen mielenkiinnottomaan teatteriesittelymuotoon litistettyä eli trailerisekamelskaa, filmattuja näytelmäpätkiä, joita yleisön piti seurata valkokankaalta juurikaan innostumatta.

Kyllähän netissä tällainen tapa voi olla tarpeellistakin, mutta kun se elävä näyttelijä teatterissa on niin harvinaisen ainutkertainen ja tuhansin verroin netin ja television litistettyä draamaa ainutkertaisempi, että kyllä harmittaa. Ja sekin, ettei teatteri itse luota tärkeimpään voimaansa, vaikuttavuuteensa, näyttelijään, vaan pyrki tällä jo TV-uutisissakin pitkästyttävällä pätkimistekniikalla ihan kyllästymiseemme saakka korvaamaan näyttelijän.



Sympaattinen, mutta työuupuneen näköinen teatterinjohtaja Maarit Pyökäri äää puhui itseasiassa syrjäytymisestä ää itseasiassa myös euroajasta ää ja itseasiassa kertoili teatterin pyrkivän nuorten ää ja lasten sekä itseasiassa myös vanhusten pariin, pois itseasiassa teatteritiloista ja viemään esityksiään suoraan äää kohderyhmille sinne, missä nämä elävät ja itse asiassa vaikuttavat….

Hairin laulupätkät ja liikunta puuroutuivat tekniikkamölyyn viime vuoden Cabaretin epäonnistuneen äänentoiston tapaan. Vain Heikki Harman eli Hectorin kookas symppishahmo livehaastattelullaan onnistui omaperäisellä sanavalmiudellaan, huumorillaan virittämään Hairiin - teatterin tulevan näytäntövuoden suurimpaan satsaukseen  - edes hitusen kiinnostavuutta.



Maarit Pyökäri ja Hector


Eikä edes Eero-näyttämölle valmistuva Frances Hodgson Burnettin  Salainen puutarha tuntunut nyt (viime kevään mainion harjoitusesittelynsä tapaan) Suurella näyttämöllä demonstroituna miltään, vielä vähemmän Dario Fon tuttu ja kulunut farssi uudistetulla nimelläänkään.


Sirkka Turkan runoista sekä vanhoista iskelmistä koostuva Eeva-Kirsi Komulaisen ja Mikko Perkolan kitaran ja viola da gamban säestyksellä toteutuva musikaalinen tuokio meille 0-100 -vuotiaille vanhuksille antoi
sopivan salaperäisellä ja osaavalla esittelyllään jo ihan oikeita toiveita teatterin laajentumisesta talonsa ulkopuolelle .



Perheen pienimmille suunnattuun Markus Karekallaksen nukketeatteriluomukseen Likasika sielukkaiden nukkehahmojen yleisöesittely antoi avartavan mielikuvituksellisia odotustoiveita. 

Syksyn odotettu uutuus Syntynyt Lahteen - näytelmä Lahdesta - tylsistyi sekin trailerihaastattelunsa epämääräisyyteen. Me lahtelaiset odotamme esitykseltä, sen lahtelaiskirjoittajien Marko Järvikallaksen ja Mikael Neibergin tekstin sisällöltä ynnä Otso Kauton ohjaukselta jotakin paljon paljon paljon nyt nähtyä enemmän.

Emme tietenkään voi edellyttää, että näin näytäntövuoden syksyn alussa meille tarjoiltaisiin valmiita esityksiä, mutta huolellisemmin ja asiaa paljon valottavammin valmistettuja kurkistuksia teatterin kiehtovaan atmosfääriin kylläkin.  





Oliver Bukowski: Voitto kotiin
Ohjaus Tapani Kalliomäki, rooleissa Ritva Sorvali ja Mikko Jurkka

Vain yksi näyttelijätaiteeseen paneutunut ja teatteri-ilmaisuun uppoutunut esityspätkä (Voitto kotiin) tarjoiltiin meille miltei salintäyteiselle lottokansa-katsomolle aiheeltaan otollisena ja näyttelijätaiteen parhaimmalla, hersyvän groteskilla ja valloittavalla sielusta pulppuavalla kreisillä tyypittelyllä hullaannuttavan hurmioittavasti. Kannattaako tänne oikeasti muita esityksiä tulla kokemaankaan, pähkäilimme kymmenvuotiaan Helmi-seuralaiseni kanssa, jonka analysointi nyt kokemastamme vuosittaisesta teatteriohjelmistoesittelystä oli kanssani aikalailla murskaavaa.