Ryhtivian Ompelukerho loppuposeerauksessaan

Teatteri Vanha Jukon lavalla kabareemaisen Ryhtivika-ryhmän esiintyminen on yksi vuoden riemuodotetuimpia tapahtumia. Neljä näytöstä tuntuivat olleen loppuunmyytyjä, ainakin viimeiseen  saimme miltei sulloutua. Odotukset eivät tällä kertaa täyttyneet. Kabareetyylin sopivan pirstalemainen varieteeohjelma näivettyi ylipituuteensa: kaksijapuolituntinen yleisön viihdyttäminen olisi jo todellista maailman taituruutta ja taikuuttakin - molemmista tuntui olevan tällä kertaa aikalailla puutetta.

Illan raikkainta, osaavinta, musikaalisinta ja uusverisintä showta edusti maukkaasti steppaava ja laulava Ompelukerho. Sen vapautuneet ja lennokkaat ohjelmanumerot pitkin iltaa maistuivat sydämestä kumpuavalta kunnon viihteeltä. Vaikka pieruhuumori on kaiken huumorin alinta kastia, Ompelukerhon pierutyynyorkesteri esityksineen ja orkesteriteoksensa jälkeisine täydellisine pieruanalyyseineen oli kyllä jo fiksuimpia illan hauskuushuippuja.
Annukka Korkala tyypitteli shownumerokseen kornin katkeran tanssijan jos kohta hahmotelma jäi hieman lopullista silausta ja tenhoa vaille. Mari Kanervaniemen vastaveto jouluisten enkelien, joulupukkien ja jeesustelujen rinnalle Aatonaaton Mari -hahmolla maistui kerrassaan hauskalta ja nautittavalta luomukselta ennen muuta vapaanluontevalla lava- ja puheilmaisullaan.


Oskar Rask  (Sirkus Aikamoisen kuva)

Oskar Rask vastasi illan huikaisevimmasta kabareetaiteesta. Hän oli laatinut cyr-rengas -ohjelmaansa magiikkaa, jossa rengas ja sen sisällä pyörivä feminiininen hahmo mittelivät voimiaan. Hurja suuri rengas pyöritti ihmistä ja vuoroin ihminen sitä. Meno oli haltioittavan taitavaa, itse tarina kuin antiikin komeimpia draamoja, kiinteä, jännittävä ja äärimmäisen hallittu, kansainvälisesti korkeatasoinen sirkusnumero.
Säde Niemen arvoituksellinen tanssi hattunsa sisällä oli jo ennenkin koettu ja tyylikkääksi tunnustettu tanssiteos. Reetta Kinnarin Kankaaseen sotkeutunut sirkustaiteilija -numero osoitti tyylikkäällä perusteellisella yksiyhteen sävyllään, miten vaatimatonkin idea voidaan työstää hallituksi, kiinnostavaksi esitykseksi.

Kaiken muun olisin mieluusti ollut pitkäveteisyydessään kokematta ja pelkkä ensimmäinen puoliaika olisi riittänyt shown pituudeksi. Dragtaiteilija Pola Ivanka oli pettymys: jonkin verran laulutaitoa ja tyypillinen transuhahmo eivät oikeuta viisitoistaminuuttiseen yleisön piinaamiseen, varsinkaan kun esiintyjällä ei ilmiasustaan enempää ole meille annettavaa ja kun hienon Brelin Amsterdam-laulun ovat kaupunkimme estradeilla jo monet eri taiteilijat monta tunnelatausta syvällisemmin meille tarjoilleet.
Teatteri Vanha Jukon tekniikka äänineen, valoineen pelasi ammattitaitoisen mallikkaasti, vain steppinumeroissa sen volyymi olisi saanut olla pienempi, sillä itse askelet turhaan peittyivät äänentoiston voimaan.           

 
Tanssiteatteri Ryhtivika
Kaamoskabaree


Esiintyjät Anna-Maija Jalkanen, Ella Jäppinen, Hanna Kaskela, Sanna Parviainen ja Henna Simojoki sekä Dragtaiteilija Pola Ivanka, Lahti Tap Company, Kreisi syntikkapoppibändi Elektra Vaganza, Runosika Mari Kanervaniemi, Hävytön The Legs, Miestanssija Sami Ulmanen, Katkera naistanssija Annukka Korkala, Kankaaseen sotkeutunut sirkustaiteilija Reetta Kinnari, Vanteessa pyörivä paperinukkemies Oskar Rask, Pariton paritanssija Katarina Suviniitty, Seksikäs Syntetisaattori-tuuba-duo Porocks

http://teatterivanhajuko.fi/about/ryhtivika-ompelukerho-kaamoskabaree-vierailu/