Oma Etelä-Suomen Sanomamme on asettumassa saattohoitoon. Ensi viikon keskiviikkona 16.1.2013 aloitetaan yt-neuvottelut, jotka koskevat lehtiyhtiö Mediatalo Esan kaikkia 200 työntekijää. Lehtikonserni perustelee toimenpiteitään mediamarkkinoiden odotettua huonommalla kehityksellä. Perustelu pitää paikkansa, sillä kapitalismin ahneessa lainalaisuudessa vahvakin nääntyy. Voitonmaksimoinnissaan Etelä-Suomen Sanomat on pyrkinyt torjumaan meiltä lukijoilta jopa kehityksen mukanaan tuomat uudet viestintämuodot: se veloittaa lehden vuosikertatilaajalta vielä erikseen nettiversiostaan. 

Netti on todella vallannut maailman ihmiset, nuorin ikäpolvi on täysin verkossa  - sanomalehdistä viis. Tulevat sukupolvet eivät sanomalehtiä enää edes tarvitse: se on vain osa nykytotuutta Etelä-Suomen Sanomien kohdalla. Lukijan näkökulmasta Etelä-Suomen Sanomat monopoliasemassaan on jäänyt sisällöltään kehittymättä. Se on keskittynyt vain mainosten haalimiseen ja niiden tuottoon: mainokset täyttävät suuren osan sen sivustoista.

Monet maakuntalehdet ovat määrätyiltä sivultaan jo aivan samanlaiset, harvoin ilmestyvät kirjallisuussivut miltei identtiset. Lukiessani vaikkapa Jyväskylässä Keskisuomalaista ja palattuani Lahteen huomaan lukevani täsmälleen samat jutut Etelä-Suomen Sanomista. On kysymys säästämisestä toimittajien palkkaamisessa, kun samat jutut voidaan julkaista useassa eri lehdessä. Tämä toimittajakunnan työn aliarvostaminen on Etelä-Suomen Sanomissa räikeää. Lehti tuomittiin viime vuonna ikäsyrjinnästä suuriin korvauksiin, kun se irtisanoi kymmenkunta pätevää, iäkkäintä toimittajaansa. Lehden kulttuuritoimituksen tasosta olen kantanut huolta jo pitkään. Säästöt laadukkaasta toimituksesta koituvat ensin lehden sisällön ja aikanaan koko lehden tuhoksi.


Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja  Heikki Hakala

Etelä-Suomen Sanomien suurin retuperä on aidon kansalaiskeskustelun torpedointi meille tärkeistä asioista, ylimielisyys ja valmiiksi asenteellinen tapa käsitellä yhteiskunnallisia asioita ja lehden lukijoiden lahtelaisarkea. Monissa artikkeleissaan tai pääkirjoituksissaan lehti asettuu selvästi rahanvallan ja vinoutuneen kunnallisbyrokratian puolelle, kansalaisia ja veronmaksajia vastaan. Koulutuskonserni, Ranta-Kartano, Toriparkki... Mihin se jutuissaan ja mielipideosastoissaan niin usein unohtaa kansalaisten mielipiteet, vastakkaisen näkökulman yhteiskunnallisessa keskustelussa. Pelkästä lehden ulkoasun epäonnistumisesta olen kirjoittanut jo useasti, viimeksi siitä, miten lehti jopa suomen kielen oikeinkirjoituksen raastaa verille ulkoasu-uudistukseensa vedoten.

Suomen lehdistön isoveli Helsingin Sanomat on ahdingossa sekin: rahaa ei enää tule nousujohteisin voittoprosentein. Ratkaisuna ahdinkoonsa se on siirtynyt tabloidikokoon. Meille lukijoille tabloidi tuntuu aluksi hämäävän mukavalta pienikokoisen lehden helpolta käsiteltävyydeltä, mutta paljastaa pian tosiasian, että puolta pienempään lehtikokoon mahtuu myös puolta vähemmän asiaa ja tietoa, mutta tekstiin verraten kaksinkertainen määrä mainoksia.

Tabloidikaan ei pelasta sanomalehteä, josta tulee kasvoton, tunnistamaton, mielenkiinnoton, asenteellinen, jonninjoutavan omailmeetön - elämällemme yks hailee.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tabloidi