Kaikki muut suomalaiset, paitsi opetusministeriön virkamiehet tietävät, että useimmat itärajamme lähikunnat ovat kulkuyhteyksiensä vuoksi suuren, rikkaan naapurimme helposti tavoitettavissa. Useat, viimeksi kuusi kaakkoissuomalaista kuntaa - Imatra, Tohmajärvi, Lappeenranta, Puumala, Mikkeli ja Savonlinna - olivat hakeneet opetus-ja kulttuuriministeriöltä lupaa opiskella peruskoulussa venäjää ruotsin sijaan seitsemänneltä luokalta lähtien. Kyseessä olisi ollut viisivuotinen kokeilu. Hakemus toimitettiin opetusministeriöön vuoden 2011 maaliskuussa.

Nyt, puolitoista vuotta harkittuaan, opetusministeri on ilmoittanut, ettei se tule myöntämään anojille näiden esittämää poikkeamaa kielivalintaan, ruotsin tilalle venäjää. Kun kehnona kielimiehenä harvakseltaan vierailen Itä-Suomen nykypäivässä, voin silmin, korvin ja pienellä järjelläni jo tajuta, miten tärkeä tämän päivän itäsuomalaiselle on venäjän kielen taito. Kaupat kuhista pullistelevat venäläisiä turisteja, hotellit, vapaa-ajanviettopaikat, kylpylät, hiihtokeskukset ja kulttuuritilaisuudet ovat venäläisiä täynnä.


Pelkästään vierailu Lappeenrannan kaupungissa todistaa kaupungin olevan maan elinvoimaisimpia: siellä jopa suunnitellaan ja rakennetaan ainoana koko maassa uutta kaupunginteatteria - kauppakeskuksen yhteyteen. Turisteille tarvitaan ohjelmaa ja kielitaitoa. Itäisen Suomenmaan tämän päivän työn ja toimeentulon elinehto on venäjän kielen taito, raha tulee suuresta naapurista.
http://lahenuutisia.net/blog/3174592/lappeenrannan-upea-kuningatar-k
http://lahenuutisia.net/blog/3174614/dogville-elamansuolan-janossa/

   

Henna Virkkunen

                                              
 Jukka Gustafsson               
                                                                   


Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kun ensin opetusministerinä hääräillyt Henna Virkkunen sinivalkoviisaassa puhetulvassaan ja hänen jälkeensä nykyinen opetusministeri Jukka Gustafsson myös täydellisesti opetusasioista sekä Suomen maantieteellisestä sijainnista ymmärtämättömänä on päätynyt eväämään Itä-Suomen kuntien anoman kokeiluluontoisen yläkoulun venäjän opetuksen pakollisen ruotsin sijaan, voidaan sanoa, että yhteiskuntamme suurin realismin puutteen ja tietämättömyyden tyyssija on meille selvinnyt: se on Helsingissä, Suomen valtioneuvoston opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Perustuslain säätämän toisen virallisen kielemme, ruotsin opetteluun löytyy tuloksellisempia ajankohtia kuin juuri yläkoulua käyvän, murrosikäänsä elävän nuoren elämänvaihe.

Suomenmaan itäisessä kolkassa on koulujen venäjän kielen opetukselle suuri tilaus. Pelkkä ryssäviha ei venäjän opiskelun eväämiseen riitä. Jo yksi ensimmäisistä esimiehistäni, sodankäynyt kenttärovasti Rolf Tiivola, opasti minua: ”Vihollisen kieli pitää hallita hyvin.” Kaupan lait taas ovat vieläkin yksinkertaisemmat:  kauppa käy, jos laatu on hyvää ja kaupanteko osataan.



Suomen peruskoulun ylin johto on heikoissa kantimissa: kaiken suuruuden ja yhtäläistämisen ihannointi on vallannut peruskoulutuksemme. Pienet, lapsiystävälliset koulut on hävitetty, yksilöllisestä kasvattamisesta ei käytännön tasolla enää tiedetä mitään, mammuttikoululaitos lisääntyvine teollisuuslaitosmaisine ihmiskäsittelyongelmineen on vallannut maamme. Kouluviranomaiset edustavat äärimmäistä byrokratiaa, uudet ideat torjuvaa täydellistä näköalattomuutta. Lahtikin nykyisin matkii  koulunpitoesimerkkejä pääkaupunkiseudulta, kun se aikaisemmin antoi maanlaajuista, euroopankuulua mallia erilaisin kokeiluin koko maanosamme koululaitoksille.  Oppilaiden kouluviihtyvyydessä olemme jo maailman häntäpäässä. Surullista.

Kokeilulupia opetusviranomaisilta anoneena tiedän, että niitä saa paljon kaakkoissuomalaisten anomusesimerkkiä heppoisemmin perustein.
Rikkaimmat venäläisturistit matkustelevat  jo ohi Suomen Floridaan, Sveitsiin, Rivíeralle ja Bahamasaarille, mutta tavalliselle venäläisperheelle lähin länsi, Itä-Suomi kaikkine ihanuuksineen, on vielä muutamat vuodet ainutlaatuista luonnonrauhan ja palvelujen nautintoa.