Juna lähdössä kohti uutta maailmaa, muutosta ja uutta aikakautta

Lahden kansanopiston teatteriopetukselle leimallinen, rohkeasti uudistava teatteri-ilmaisu on voimissaan juuri nähdyn Tšehovin Kirsikkapuiston tulkinnassa. Maailmantilanteen päivittäminen roskamuoviin hukkuvan ihmisen toivottomuuteen ja yksilön ajelehtiminen muovielämän virroissa lohduttomuudessa, aatteettomuudessa, uuden toivon nälässä on hurjasti ulkoistettu esityksen esteettinen ja kehyksellinen lähtökohta.

Ensimmäisen näytöksen toistensa ohi puhuvien ihmisten suuri eriskummallisesti vaatetettu, lähes sirkusmainen massa, sen hässäkällinen möly ja puhetulva, ylikorostetut reaktiot ja joutavanpuhumisen näennäisesti ilakoiva, irstailevan tyhjäsisältöinen elämän kiihko ovat näytelmän realistista pintatasoa, jossa internationalemarssin sävelhyräilyn vasta vaimeasti erottuva sävel luo enteilevästi ilmapiiriä uuden vuosisadan vallankumouksesta. Sen ihmisyhteisön arki on pelkkää absurdia, toivotonta lähtemisen ja uuden messiaanisen elämän odotusta, jossa lupaavasti tšehovilaiset syvät elämän syöverit ja haaksirikot peittyvät sivulauseina, väliletkautuksina ja pirullisina heittoina jonninjoutavan puhevyöryn alle.  Alku on sopivan naturalistis-symbolistinen, mutta rajun teatterillinen.

Runsas vuosisata on tänään kulunut Anton Tšehovin Kirsikkapuistossa. Lahden kansanopiston Lassi Alhorinteen lähes itsetilityksellisessä Kirsikkapuisto-ohjauksessa suureksi ryöstäytynyt katkeruus elämän lohduttomuuteen on kärjistyneen vallitseva. Vain Ljuba-äidissä, hänen virtaan hukkuneen pojan täyttämän elämänsisältönsä tarkoituksettomuudessa on vielä jäljellä ripaus koko näytelmän inhimillisyydestä.

Alkuperäisestä käsikirjoituksesta on vain ohut luuranko. Näytelmän ilmiasu täyttyy houreisista, surrealistisista, pitkästyttävän hitaista vertauskuvista, kohtauksista täynnä kuvitteellisia näkyjä, katastrofia, kaatuvaa fyysistä elämänkehystä, joukkohysteriaa ja affektireaktioita. Yksilöä ei enää ole, on vain laumoja ja laumareaktioita.Teos muuttuu kohtaus kohtaukselta pelkäksi kuvitetuksi moraliteetiksi tulevasta ajasta ja unohtaa keskeisen sanomansa syvyyden: ihmisen inhimillisine, sisältä sydämestä pulppuavine tunteineen, elähdyttävine toiveineen, pelkoineen, ahneuksineen, myötäelettävine rakastumisineen.

Näyttelijätyön vaikuttavin - sielun syvyyksistä asti tulkitsevat taiteilijat ja uskottava, aito, ulkonaisesta luomuksesta erottuva sisäinen läsnäolo - on jäänyt toisarvoiseksi. Puhutaan epäselvän huolimattomasti, liikutaan vaikeasti ja keinotekoisesti, tarkoituksettomasti, hukataan oman henkilöluonteen hahmotus, kadotetaan eläytymisen taito, tehdään ihmishahmoista ulkokultaisia torsoja. Näytelmän ihmisistä on laskettu veret ulos ja unohdettu ihmisen sielunelämä. Ajatteleva, tunteva, kärsivä ja toivova Tšehovin ihminen ei enää hengitä.

Kun kansanopistolaisten teatteriestetiikaltaan omaleimaisen omituista tulkintaa pohtii, sen kokonaisuussisällöstä joutuu miettimään: uskovatko tekijät näin naiivisti ajatteluunsa vai vedättävätkö he meitä katsojia piruuttaan tähän tekotaiteellisen oloiseen kokonaisuuteen viehättymään vai kokeillaanko tässä teatterityössä vain uudistamisen vuoksi. Kenelle esitys on tehty - ainakaan perinteiseen teatteriin uskovien ei nyt kannata vaivautua.

Katsojalle jää oikeutettu todellinen huoli lahjakkaiden näyttelijäkoulutuksen opiskelijoiden saamasta talven opetuksesta: minne saman ensemblen jo alkusyksyllä nähty ja ihasteltu huima taiteellinen intohimo ja voima olivat kadonneet.**

Esityksen nähtyään on tunnustettava sen ansiotkin. Kaupallisuutta tässä teatterityössä ei ole hiventäkään. Ja yllätykseksi itselleni, tulkinta on sittenkin lopputulokseltaan mitä tšehovilaisin: kaiken muutoksen jälkeen yhä kauemmaksi siirtyy Tšehovin maanläheinen ja sydämeen juurtunut haave paluusta takaisin muistojen kultaamaan Kirsikkapuistoon - ihmisen inhimillisten pyrkimysten ja päämäärien onnelaan.

 

ESIINTYJÄT
Eric Barco, Anna Böhm, Ida-Sofia Fleming, Samppa Heikkinen, Joni Hyvönen, Joel Härkönen, Tatu Järvinen, Milla Kuikka, Petra Niskanen, Irina Nuutinen, Amanda Palo, Otto Pilli, Kaisa Rajahalme, Jaakko Repola, Niklas Söderström, Aliina Tella, Tuomas Vaahtoluoto, Jade Viljamaa, Carita Weissenfelt, Lassi Alhorinne

SELLO Jari Miranda

LAVASTUSHARJOITTELIJA  Chanel Silver
OHJAUS  Lassi Alhorinne ja Esa-Matti Smolander
KOREOGRAFIA  Ken Mai, Meri-Tuuli Risberg ja Esa-Matti Smolander

http://www.teatterikoulutus.com/esitykset/kirsikkapuisto

** http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2012/12/asfaltin-pinta-kiiltaa