Lahden kansanopiston teatterikoulutus nostaa saavutuksiaan vuosi vuodelta korkeammalle: sen teho, tunnelmat, ajatteleva ilmaisu tempaavat mukaansa raikkaudellaan, osaavuudellaan ja vaikuttavuudellaan katsojan mielialaa hellivästi tai kauhua herättäen, sisällöllään ja muodollaan aina uhrautuvan korkeatasoista teatterinautintoa monipuolisesti  laidasta laitaan meille tarjoten.

Tämänvuotisessa lopputöiden kavalkadissa oli kuitenkin pari vakavaa sisällöllistä puutetta, joita en kansanopiston teatterikoulutukselta olisi odottanut. Teatterityöt, joissa kaikenikäisille on omatasoista mielenkiintoa ja tarjottavaa ajateltavaksi, ovat olleet tätä ennen Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen kirkastunut ja ainutlaatuinen tavaramerkki. Lapset oli nyt unohdettu kokonaan, jopa tapahtuman alussa heitä kiellettiin tulemasta katsomaan yhtäkään sentään yhdestätoista eri esityksestä. Lapset ovat tärkein asia maailmassa ja teatterityön vaativin kohdeyleisö, arvon kansanopiston taiteilijat!

Toinen puute oli mittavan tapahtuman sullominen yhteen äitienpäivään. Nyt kukin esitys sai vain yhden ainoan esityskerran. Kun aikaisempina vuosina tapahtuma oli jaettu kolmellekin eri päivälle, katsoja saattoi jaksaa katsoa kaikki sopivin päiväannoksin, varsinkin kun esitykset saivat vähintään pari esityskertaa. Myös esittäjille esityskertojen määrä olisi ollut avartavaa yleisönkokemista. Nyt runsaan kymmenen tunnin teatterimaraton oli fyysisesti raskas kelle tahansa ja henkisesti uuvuttavan herpaannuttava teatterinkasapanos nautittavaksi. Itse istuin katsomossa yhteensä runsaat seitsemän tuntia.

Veera Kopsalan (ohjaaja Kristian Smeds) tulkinta-ajattelun monipuolisuus, hurma, voima ja heittäytyminen kohosivat näyttelijäosaamisellaan päivän täydellisimmäksi, valmiiksi teatterianniksi. Hän esitti vajaan tunnin katkelmakokonaisuudessaan liki kymmentä eri ihmiskohtaloa, mm. Leea Klemolan tekstejä tai aina Ibsenin Peer Gyntin aivoituksiin asti, niin nais- kuin mieskohtaloihin hetkessä uppoutuen: uskomattoman upeita variaatioita kaikki.

Syvältä eläen, hetkessä ajatuksensa toiseksi muuntaen Veera Kopsala tulkitsi varmasti, teeskentelemättömästi ihmiselämän iloa ja katkeruutta, lohtua ja lohduttomuutta suvereenin aidosti meidät mukaansa tuntemuksiinsa ja tunnelmiinsa helposti siepaten.

Euripiden Medeia-katkelma (ohjaus Lassi Alhorinne) vaikutti visuaalisuudeltaan, puvustukseltaan tyylipuhtaalta antiikin draamalta. Sen seitsenjäseninen kuoro toimi rytmisen mallikkaasti, fyysisesti ja lausunnallisesti hallitusti ilmaisten, mutta kuoron liikunta ja äänen ylivolyymi tuntuivat jotenkin tarkoituksettoman kontrolloimattomilta. Monica Metsäranta Medeiana hehkui häijyä kylmyyttä ja julmuutta viiltävän vaikuttavasti. Olisin kaivannut kokonaisuuteen vielä vulgaarimpia sävyjä ja kuoroelementtiin selkeämpää vivahdetarkkuutta. Ehyt työ. Kuoro: Eric Barco, Samppa Heikkinen, Joni Hyvönen, Joel Härkönen, Tatu Järvinen, Otto Pilli, Tuomas Vaahtoluoto

 

Jutta Järvinen (ohjaus Sari Siikander) tulkitsi  pienen katkelman Sofi Oksasen Puhdistus-näytelmästä. Hänen Aliidensa/ Uusi vieras Ingel vakuutti tuskallisessa luopumistunteessaan, pettymyksessään, aitoudessaan, luontevuudessaan, visuaalisen upealla ja toimivalla puvustussymboliikallaan ja varmalla esitystaidollisella osaamisellaan: päivän kaunein, puhuttelevin ja persoonallisin teatterituokio.

 

Kuin täydellinen herrasmies (ohjaus Tuomas Kotajärvi & Misa Palander) maistui riemastuttavan toimivalta, hykerryttävän nokkelalta ja hauskalta tekstiltä: Emil Kihlströmin näytelmäteksti on todellista komediadraaman juhlaa niin ajatusräiskeeltään kuin mainiorytmiseltä dialogiltaan. Sen eräänlainen kertaava tarinointi on uudenlaista, kiinnostavan tuoretta suomalaista dramatiikkaa.

Emil Kihlström ja Mikael Pelto veistelivät naiskeskustelussa niin taidokkaan ja rakastettavan miehisen naiivisti, että päämme meni pyörälle ja miltei läkähdyimme yhteishurmiossa noihin naisten auvoisiin kohtaamisenkuvauksiin ja esityksen edetessä niiden jatkuvasti monisävyistyneempiin, loppumattomien kömmähdysten mielikuvituksellisiin muunnelmiin. Kokonaisteoksena esitys jaarittelustaan huolimatta ylsi valmiiksi näytelmätulkinnaksi täynnä ajatuksellisesti vallattoman kreisejä, teatterillisesti uljaita, hienosti rytmitettyjä kohtauksia ja ryytinä taitavasti toteutetut soololaulut, bändit ja tähtitaivaat.

Kokonaistoteutuksessa mukana: Otto Pilli, Samppa Heikkinen, Anna Böhm, Aliina Tella, Ida-Sofia Fleming, Jaakko Repola, Menni Renvall, Jussi Sorjanen, Minja Koski, Misa Palander, Sara-Maria Heinonen, Ari Niskanen, Inge-Maarit Rautiainen, Timo Tillqvist, Anni Mikkelsson, Anja Sagulin

 

Kaksi puheenvuoroa ihmisestä (Ohjaus Esa-Matti Smolander)

Katariina Havukaisen ja Menni Renvallin koostama ja esittämä Miesvihaajat peilaa läheisyyden ja väkivallan tuntemuksia elämänaallokon tyrskyissä hengittävien ja kiehtovasti ajateltujen sekä tyylillä työstettyjen draamatekstien muodossa. Mikkola/Chydeniuksen balladiruno Tyttö ja tanssiva karhu saa arvaamattoman tehoavan, riipaisevanpatoutuneen uustulkinnan. Koko esityskokonaisuuden tematiikassa naiset luovat modernin dramatiikan ja ajatelmien pohjalta voimakkaasti latautunutta eteenkasautuvaa elämän tummuutta, joka kulminoituu armottoman kellopeliappelsiinintapaiseen ratkaisuun, rajuun väkivaltareaktioon toisen sukupuolen herruudesta. Makaaberi ja latautunut tunnelma säväyttää ja pelottaa laskelmoidussa levollisuudessaan.

Esa-Matti Smolanderin Katso ihmistä nivoo  esitykset kiinteästi voimakkaan kontrastisesti toisiinsa: sukupuoleus räjähtää nyt maskuliinisen rajuna purkauspuheenvuorona suoraan yleisön syliin: se palaa, polttaa ja kärventää meidät yksilön ahdistuksellaan, vangitsevalla voimallaan, tuskanhiellään, saarnallaan. Ennen muuta Eetu Känkäsen sisältä sisuksista, aivojen aukirepäistyistä syövereistä, äänihuulien jättiläispinta-alaisesta voimasta koemme pulppuavaa, väkevän voimakasta, esteetöntä elämän ahmimista, joka valtaa meidät, nostaa ihokarvamme psyykkiseen torjuntaan, etsii jo pakotietä teatteritilasta - niin voimakkaasti latautunut on Känkäsen hurja, armoton, loistava näyttelijätyö. Ainutlaatuista teatteritaiteen suorapuheista vaikuttavuutta!

Esa-Matti Smolanderin ohjaaajapersoonassa ihailen oma-äänistä, vainuntarkkojen tunnelmien mestaria ja häikäilemättömän sumeilemattomatonta, rohkeaa, tinkimätöntä mielikuvataiteilijaa.

Molempien näytelmien tekniikka: Janne Louhelainen, Kaisa Nuuttila, Jussi Sorjanen

Keväällä opistonsa jättävän teatterikurssin kaikki keskeiset työt kahden kuluneen vuoden ajalta olen saanut kokea. Nyt viimeistään vakuutuin: näkemistäni teatterikoulutuksen kursseista tämä on oman päänsä kautta ajattelevin, persoonallisin ja näytteillään osaavin sekä teksteiltään monipuolisin teatteritaiteilijakurssi. Opistossa vuosia muokkautunut oma teatteriestetiikka on muovaavan tuloksellista jokaisen kohdalla. Erityisesti ilahduin taitavista täysin omailmeisistä näyttämöteksteistä, niiden verrattoman syvälle paneutuneista omalaatuisuuksista, ajanhermollisuudesta ja esittäjiensä näköisistä, meidät teatterin ennenkokemattomiin teatteritaivaisiin johdattavista tulkinnoista.

http://www.teatterikoulutus.com/