Tori1-normal.jpg

Lahden kauppatori tänään. Pudotuspeli on aloitettu entisillä Lahden kaupunginjohtajilla - heidän torilla olleet nimilaattansa on kannettu kätköihin ja muistopaikat asfaltoitu.

 

954572.jpg

Lahden tori vietti viime keskiviikkona viimeiset markkinansa.

Yrittäjä Ilkka Viljanen on sunnuntaina lähettänyt Helsingin Sanomien yleisönosastoon ja kaupunginvaltuutetuille Lahden toriparkista kirjoittaneille Christian van Niftrikille, Esko Passilalle, Pekka Väisäselle sekä tänään pidettävän kaupunginvaltuuston valtuutetuille paimenkirjeen kääntyä toriparkkimyönteiseksi. Viljasen kirjeessä on - kymmenien pilkkuvirheiden ja suurten asiavirheiden lisäksi - myös todiste siitä, että kaupunginhallituksemme puheenjohtaja ei tiedä omaa virkapaikkaansa hänelle ilmeisesti liian suuressa Lahtikaupungissa. Kaupunginkanslia, jonka hän kirjoittaa allekirjoituksensa toimipaikaksi, lakkautettiin Lahden kaupunkiorganisaatiossa jo vuosia sitten. Viljanen itse toimi organisaatiouudistuksen keulahahmona kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ollessaan. Paimenkirjeessään hän lupaa lisäksi seuraavaksi päiväksi asiantuntijavastineen Helsingin Sanomien mielipideosastoon.

Tänään meillä on tuon Viljasen lupaaman asiantuntijan mielipidekirjoitus Hesarissa luettavissa. Helsingissä työskennellyt espoolainen Lahden teknisen ja ympäristötoimen toimialajohtajaksi valittu Matti Kuronen on toiminut virassaan nyt reilun puoli vuotta, ja hänellä on jo täysi asiantuntemus kirjoittaa valtakunnan päälehteen Lahden tulevaisuudesta, erityisesti tulevan toriparkin kannattavuudesta. Tosin hän ei miltään osin pysty kirjoitustaan perustelemaan. Mutuväittäminen toriparkin kannattavuudesta jutun otsikossa riittää Lahden virkamiehille.

Kaupunginjohtajamme on meille niin monesti jo osoittanut käsityskykynsä rajallisuuden kaupunkimme asioiden tärkeysjärjestyksessä. Lahen uutisia on saanut kaupunkilaisilta sähköpostinsa täyteen toriparkkimielipiteitä. Välitän tähän kaikille lukijoilleni osan yhden alkuperäislahtelaisen eilisistä terveisistä:

Mikkelin%20tori-normal.jpg

Mikkelin torin uusi, eloisa ilme tänään

"Tein tänään opintomatkan Mikkeliin,  jatkaen Juvalle mummin luo. Mikkelin torilla 2 tietäväistä kertoo sikäläisen torin tarinan. Sellainen,  Lahteen siirretty johtaja,  josta täälläkin tuli Kaupunginjohtaja, totaalisesti tuhosi Mikkelin talouden. Olivat jo valtiota pyytämässä avuksi. Tehtävän johtamisesta otti vastuun Mikkelin kaupungin lakimies. Kesti 3 vuotta, ennenkuin Mikkeli selvisi kaaoksesta, jonka tänne turvasatamaan päätynyt oli aiheuttanut.

Kertojat olivat olleet toriyrittäjiä. Lausuivat: Katso nyt ketä täällä on myymässä. Vain 2 kukkayrittäjää. Kaksi kolmesta kahvilayrittäjästä töissä. Tori  AIVAN  tyhjänä. Ja NÄIN JATKUU. Päivä paistoi ja olimme kolmin laajassa torikahvilassa.

Varoittivat vielä. Teille Lahteen on juuri otettu mikkeliläinen toinen tuholainen, nimenkin lausuivat. Käskivät lähettää molemmat oikein kauas pois jonnekin. Ja vielä: Lahdessahan on melkoisia kielteisiä vaikuttajia omasta takaa. Teidän käy tosi huonosti.”

Toriparkkiasia tuntuu maailmanmittapuussa ja Suomenkin kunnalliskömmähdyksissä pieneltä. Pieni on kaupunkimmekin, vielä pienemmät sen poliittiset ympyrät. Toriparkkiasia tulee kuitenkin varmuudella ratkaisemaan myös lahtelaisehdokkaiden mahdollisuudet selvitä tulevaan uuteen eduskuntaan: toriparkkimyönteisiä ehdokkaita lahtelaiset eivät suostu äänestämään.

Perussuomalaisilla, demareilla ja vasemmistoliiton lahtelaispoliitikoilla on melkoisen selkeä kanta vastustaa toriparkkiturhuutta. Vihreät jakautuvat puolesta ja vastaan. Keskustapuolueen lahtelaiskanta on avoin. Kokoomus saattaa jakautua puolueena täysin kahtia ja silloin sen ehdokkaat putoavat auttamattomasti kokonaan eduskuntavaalikilvoittelusta. Kristillisdemokraatit haluavat toriparkkimanalansa.

 

Lahden kaupunginvaltuuston äänestystulos toriparkin rakentamiseksi 13.5.2013

Valtuusto13.5.2013-normal.jpg

Kamera vangitsee lähinnä kaksi kiivainta toriparkin kannattajavaltuutettua keskittyneenä tehtäväänsä.

Toriparkin rakentamista kannattivat:

Pekka Järvinen, Antti Sirvo, Timo Räihä, Francis McCarron, Milla Bruneau, Helena Salakka, Ville Lahtinen, Jouni Nurminen, Eero Vainio, Pekka Komu, Paul Carroll, Leena Kaartinen,  Juhani  Hilkemaa, Sari Niinistö, Martin Mustonen, Susanna Iivonen-Pekesen, Sirkku Hilden, Saila Lehtomäki, Onerva Vartiainen, Leena Mantere, Jari Salonen, Merja Vahter, Juha Rostedt, Einari Pohjolainen, Jarkko Nissinen, Kaarina Suhonen, Aleksi Mäntylä, Marjo Loponen, Jorma Ratia, Hannu Himanen, Ilkka Viljanen, Mika Kari  32

Punaisella kirjoitetut valtuutetut olivat alkuperäisiä toriparkkipäätöstä vastustavia allekirjoittajia ja tekivät äänestäjilleen takinkäännöksen.

Ruskealla kirjoitetut olivat Kari Salmea ja Kirsti Vaaraa edustavat varavaltuutetut

 

Toriparkin rakentamista vastustivat:

Elisa Lientola, Martti Heino, Ville Skinnari, Kalle Aaltonen, Juha Ravalt, Maarit Tuomi, Nina Laihanen, Tarmo Möykky, Antti Holopainen, Katja Ilmoniemi, Kari Lempinen, Raimo Kotala, Martti Mäkelä, Marja-Leena Taavila,  Seppo Hakala, Matti Kauppila, Ulla Koskinen-Laine, Anneli Viinikka, Alettin Basboga, Lasse Koskinen, Arja Nikkanen, Vuokko Kautto, Erkki Nieminen, Tapani Ripatti, Juha Hartman, Rami Lehto, Matti Kataja  27