LAhden%20taideinstituutti-normal.jpg

Lahden Taideinstituutin opinnäytetyönäyttely, Kaapelitehdas 24.5.-9.6.2013

Eetu Kylmälä, Rihmasto 2013

 

En voi välttyä tuntemasta vastenmielisyyttä kaupunginjohtajamme Jyrki Myllyvirran toistuvasti itsestään julkisuuteen viestittämästä, isällisen huolehtivasta julkisuuskuvasta ylimpänä johtajanamme saati taiteen arvostajana.

Kun Lahden ammattikorkeakoulun taideopetuksen alat yksi toisensa jälkeen juuri hänen aikanaan on lopetettu, pitäisi jopa insinööri-omantunnon kolkuttaa. Eikö mitä. Myllyvirta on vähät välittänyt taiteen asioista oikeasti - kulttuuri ei tunnu sivuavan hänen asiantuntemustaan tai olemustaan.

Viimeksi kerroin, kuinka Myllyvirta blogissaan ylisti insinöörien lopettaman Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamaopetuksen aikaansaannoksia kaupungissamme. Kaupunginjohtajamme pesi pokkana kätensä koko lopettamisasiasta ja kirjoitti valheelliseksi tietämäänsä tietoa: syytti taas valtiovaltaa lopettamispäätöksestä. Me muut kaupunkilaiset tiedämme, että päätösehdotuksen lopettamisesta mustaa valkoisella -esityksen tekivät Lahden omat päättäjät, Ammattikorkeakoulu ja Päijät-Hämeen koulutuskonserni, paljon ennen Opetus- ja kulttuuriministeriötä. Kaksi asiaan liittyvää ministeriä joutuivat ihmettelemään moista.

Myllyvirran ja meidän lahtelaisten on hyvä tietää, miten tuon lakkautuspäätöksen jälkihoito täällä kulttuurikaupunki Lahdessa, kaupunkimme (ja suoraan kaupunginjohtajamme) häpeäksi hoidetaan. Suurella osalla musiikki- ja draamaopiskelijoita on vielä opiskelu kesken (osalla jopa kolme vuotta jäljellä). Koulutuskonserni yksinvaltaisessa tietämyksessään ja suvereenissa asiantuntevuudessaan on jo myydä paukauttanut hienot flyygelit ja muut instrumentit, maan parhaat opettajat ovat häipyneet pois Lahdesta, akustisesti erikoisvarustetut, kalliisti rakennetut musiikkitilat muutetaan paraikaa toisenlaiseen käyttöön huone huoneelta karsimalla erikoisvarustus. Esittävän taiteen palvelukseen hakeutuneet, kovan valintakarsinnan lahjakkaimmat oppilaat maassamme on jätetty Lahdessa heitteille, taiteen arvo häpäisty.

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2013/04/kylapaallikkomme-itseaan-kiillottavassa-leipajonossa

Kaupunginjohtajamme suo toistamiseen blogissaan kaupunkimme taiteelle huomionsa. Tällä kertaa vuorossa on maailmanmaineikas Lahden Taideinstituutti. Myllyvirta jatkaa samaa tekopyhää, ontoksi käynyttä ajatusmaailmaansa taiteesta, paljastaen huomaamattaan todelliset kiinnostusmotiivinsa.

http://www.lahti.fi/www/blog.nsf/vwall/$first

 Nyt Myllyvirta on matkustanut ihan Helsinkiin, Lahden Taideinstituutin opiskelijoiden opinnäytetöiden näyttelyyn Kaapelitehtaalle. Hän ylistää kirjoituksessaan Lahden Taideinstituutin näyttelyn merkittävyyttä, mutta lipsauttaa päämotiivin ylistykselleen ja Helsingin käynnilleen: näyttelyn avaaja on itse presidentti Sauli Niinistö ja Myllyvirta saa nyt kerrankin olla presidentin kanssa samassa tilaisuudessa. Tosin Myllyvirta ei tilaisuudessa julkisesti sano ääneen sanaakaan. Tämmöinen tarkoitushakuinen herraliehittely on aina meitä suomalaisia inhottanut.

Myllyvirta kaupunkikonsernimme ylimpänä omistajaohjauksen vastuullisena virkamiehenä paljastuu taiteen ja korkeatasoisen taideopetuksen edistämisessä tapaus tapaukselta piittaamattomaksi, omaa julkisuuskuvaansa kiillottavaksi juudakseksi jälkisuudelmineen.

 

PS 4.6.2013 Lukijani ovat kyselleet, mistä pääsee Lahen uutisia -kommentointiin, joka on monelle ollut tärkeä keskustelumahdollisuus asioista. Kommentointi löytyy klikkaamalla  puhekuplaa artikkelin lopussa.

Puhekupla-normal.jpg