Vierailevan asiantuntijalimnologin mikroskoopissa näkyy Vesijärvemme vesipisarassa kummallisia, monipäisiä ötököitä.
Lahtelaisille Vesijärvi on tärkeä asia. Vesijärvemme on jo monet kerrat viidenkymmenen viime vuoden aikana jätteillä ja jätevesillä lähes käyttökelvottomaksi tuhottu. Tuho jatkuu. Lahden kaupunkikonserni pyrkii rakentamaan järvemme rannat kaupunkilaisilta käyttökelvottomiksi, mentaalinen kosketus vedelliseen ainutlaatuiseen lahtelaisominaispiirteeseemme tuhotaan oman edun nimissä: lähirantamme talorykelmät jo täyttävissä rivi- ja kerrostaloissa asuvat niin kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta kuin eläkeläisministeri Iiro Viinanenkin.
Rantojemme tuho jatkuu edelleen yhä kiivaampana ja tuhoisampana: kaavoitustoimi ahmii parhaillaan vielä ainoan kaupunkinäkymän ja jääkauden jäänteen Teivaanmäen komeaa puiden täyttämää rinnettä hotellikaavoitukseensa. Lisäksi monilta maanviljelystiloilta ympäri Vesijärveämme tulee suurten peltojen lannoiteravinteita vapaasti järveemme sen laadun tuhoten.
Pelastajaksi perustettu Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö on lähes hampaaton. Roskakalastus ja hapetus ovat sen ainoita keinoja mittaustulosten raportoinnin lisäksi. Todellisuudessa säätiössä vaikuttavat kuitenkin niin Viinanen kuin monet lahtelaissuuryrittäjät ja ennen muuta valtamedia Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala. Miesmafian hallitsema säätiö on aikalailla haluton ja kyvytön Vesijärvemme imagon todelliseen pelastamiseen.
Siksi pieni Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön teatteriproduktio Vesku ja pala taivasta on poikkeuksellisen hieno ele tehdä jotakin edes minimaalista järvemme hyväksi päättäjien sekä tulevien päättäjien ajatuksiin itämään ja tulevaisuusnäkymien pelastamiseksi lopulliselta katastrofilta.
Vaikka Tero Poralin kirjoittama teksti ei juurikaan Vesijärveemme pureudu ja ohjaus tuo kovin vanhakantaisesti kaukaa menneisyydestä seuranäyttämöiden loppuunkalutut poliisi-kirkkoherra-kauppiashahmot tekonaurettaviksemme sekä tyypittelee näyttelijänsä övereiksi omituisuuuksi, äidinkin vanhaksi mummoksi ja ulkomaalaiset niin kovin stereotyyppisiksi, Poralin näytelmällä on ansionsa. Laulujen tekstit pelaavat hyvin ja näytelmä on sopivan pitkä perhekeskustelun alustukseksi, sillä sitä todella tarvitaan: näytelmän henkilöistä hengenvaaralliseen pakastearkkuun sulloutuu milloin kukakin, kuolema kuvataan aivan hurjana kummajaisena jne. Säveltäjänäkin Porali on ihan laatuisa, mutta ohjaajana aikalailla vaatimaton, sillä hänen käsissään koulurakennuksen suuri teollisuusmainen piha ei oikein toimi.
Esityksen pelastaa Annukka Korkala, jonka luomat tanssit sytyttävät esittäjät ja katsojat elämään ja rytmikuvioihin: eräänlainen oklahomalainen musikaalinen yhteisöllisyys leimaa tansseja, jotka ovat esittäjiensä oloisia, vapaita, rentoja ja hallittuja.
Tietenkin esittäjät on esityksen toinen voimavara ja heidän musikaalisuutensa suoranainen rakastettava ihme: miltei kaikki lavastajan luoma esineistö soi heidän käsissään kuin ihmemaassa. Kaikki he osaavat laulaa ja soittaa luontevasti, Sami Ulmanen Torstina on aivan ihastuttava ja lyömätön musiikillinen tapaus.
Vesku ja pala taivasta on harvinaista ja odotettua perheille suunnattua kesäteatteritarjontaa kaupungissamme: ideana hieno.
Lavalla:
Kalle Kurikkala, Sami Ulmanen, Katariina Lantto, Elina Varjomäki, Marika Huomolin, Samuli Kakko, Anne-Maija Koskinen, Maija Sipiläinen, Taru Still, Helmi Jokinen, Aino Paranko
Työryhmä:
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.