Pys%C3%A4htynyt%20kello-normal.jpg

Pysähtyneen kellon herkkätunnelmaista kuvakerrontaa ja draaman leiskuntaa: etualalla Annukka Korkala ja Inka Maijala

Lahden Muotoiluinstituutin elokuvalinjan tuottama ja valmistama, Lahden draamainstituutin tähdittämä lahtelaisittain harvinainen suurtuotanto ja elokuvalaji, musikaalielokuva, Pysähtynyt kello sai tänään maailman ensiesityksensä Lahdessa, elokuvateatteri Kino Iiriksessä.

Elokuvassa soljuvat taitavasti limitettynä rinnakkain kolme erilaista, yllätyksellistä elämäntarinaa, jotka elämän syke ja kuvakerronnan mietitty, tunnistettavan herkkä, yhteinen sävy yhdistävät tiivisjännitteisen mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Hämmentävän puhuttelevin, tunnelmallisin kuva-asetelmin, taitavin kuvakulmin elokuvaan rakentuu nuoruuden onnellisuuden kaunis ja raikas eetos. Huolella paneutunut  näyttelijätyö, tuoreilmeinen ajankuva ja taitavasti tulkittu musikaalinen sävelkieli harmonisen orkesterillisen säveltulkinnan kera ja näyttelijöiden luontevat, verrattoman eläytyvät roolityöt ja musikaaliset lauluosuudet luovat yhdessä elokuvan kerronnan suuren, yhdistävän, ilmassa leijuvan keveän vaikuttavuuden. Lahden talvinen, komean kauniskuvainen jääkylmän luminen luonto luo hivelevää kontrastia elokuvan lämpimään ihmislämpöiseen sanomaan.

Myös teknisesti Pysähtynyt kello on ansiokas elokuva. Harvoin nykyisin enää olen päässyt kokemaan suomalaiselokuvaa, jossa kuvan laatu, äänentoisto, miksaus ja leikkaus ovat näin pitkälle moitteettomasti toteutetut: näyttelijöiden jokaisesta sanasta saa selvän, tehosteet nuppineulan putoamisen äänen tarkkuusluokkaa, volyymi - musiikki ja puhe - erinomaisessa balanssissa ja kuvan laatu korkea. Hienon taitava leikkaustyö avaa kokonaisuuden kuvakerronnallaan katsojalle nautittavaksi ja käynnistää Pysähtyneen kellon tarinan ajatustemme viisarit.

Unohtumattomaksi teos jää luomisvoimallaan ja historiallisella jäljellään Lahdessa. Nyt nähty elokuva on valmistunut yli kolmenkymmenen ammattilaisen voimin puolentoista vuoden kypsyttämänä työrupeamana, josta Muotoiluinstituutin elokuvalinjan viimeisen vuosikurssin 12 opiskelijaa ja suuri osa elokuvan näyttelijöistä ja muusikoista Lahden draamainstituutista valmistuvat tulevana keväänä ammattitaiteilijoiksi.

Elokuvalinjan lopetti Lahden ammattikorkeakoulun insinöörijohto jääräpäisen näköalattomasti, itsenäisesti, keneltäkään lupaa kysymättä.  Draamainstituutin lopettamista Lahden ammattikorkeakoulun ylläpitäjä, Päijät-Hämeen koulutuskonsernin samainen insinööri-toimitusjohtaja itsevaltaisesti ehdotti Opetusministeriölle. Elokuvalinjan työllisyydestä ja tuloksellisuudesta olemme kirjoittaneet vetoavasti tässä Lahen uutisia -julkaisussa.*

* http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2011/01/lahden-elokuvakoulutus

Kynäö.png

 Pysähtynyt kello on ylväs, tinkimätön, opponoiva näyte lahtelaiselle kulttuurivastaisuudelle: täällä, näissä mädäntyneissä kulttuuripäätösinstansseissa syntyy hienoja kulttuurin ammattilaisia ja heidän hiomiaan töitä, suoranaisia timantteja. Elokuvasta voi tekijöiden kanssa yhdessä olla ylpeä myös neljännesvuosisadan Lahden elokuvalinjaa vetänyt Erkki Perkiömäki, joka elokuvalinjan elämäntarinan keväällä päättyessä jää eläkkeelle. Perkiömäki on kasvattanut maahamme pienessä, tasokkaassa elokuvastudiossa eurooppalaiseen ja suomalaiseen elokuvaan kymmeniä huippuammattilaisia.  Tämä elokuva on esimerkillisen uljas ja tyylikäs loppufanfaari Lahden tasokkaalle elokuvaopetukselle.

 

ELOKUVAN YDINTYÖRYHMÄ

OHJAAJAT Rosa Lukkarinen (vastuuohjaaja), Isabella Karhu, Jarno Harju

KÄSIKIRJOITUS Jani Salminen, Marko Sihvonen

KUVAAJAT Marko Sihvonen (vastuukuvaaja), Tuomas Peltonen, Pietari Rantakangas

ÄÄNI Jami Nurminen (vastuuäänisuunnittelija), Ilkka Kunttu, Juho Tanskanen

LEIKKAUS Jani Salminen

TUOTANTOPÄÄLLIKÖT Saana Jurmu ja Juho Tanskanen

Elokuvan ydintyöryhmään kuuluivat vielä mm. Jyrki Kuitto (grip), Inka Hahto, Hanna Tapaila (puvustus), Juha Ilmari Laine (sävellys), Jussi Hongisto (musiikin sovitus) jne.

NÄYTTELIJÄT Taru Still (Annika), Annukka Korkala (Julia), Kalle Kurikkala (Matti),
Samuli Kakko (Mikko), Aino Paranko (Sara), Silvia Lempinen (Tiia), Sami Hult (Osku),
Heikki Mäkäräinen (Antti), Inka Maijala (Eerika), Pyry Smolander (Benjami), Elina Ruti (Suvi)

 

 

Elokuvan esitykset Kino Iiiriksessä torstaina 3.10. klo 17, tiistaina 8.10. klo 17  ja keskiviikkona 9.10. klo 17

Vapaa pääsy