Elämme lama-aikaa. Kaikki, missä voidaan säästää rahaa, myydään - erityisesti Lahdessa. En pidä kummallisena, että sain kirjeen ihan akateemisesti sivistyneeltä tuttavaltani, joka asetti vastakkain Lahti Energian toiminnan myymisen ja Lahden kaupunginteatterin ylläpidon lopettamisen. Hänen kirjeestään huokui aiheellinen huoli lahtelaisen talousahdingon johtavan Lahti Energian myyntiin. Tuttavani mielestä teatteriin tuhlatut kymmenet lahtelaismiljoonat menevät pelkästään hyväosaisten hyväksi, köyhempien saamatta mitään hyötyä näistä meiltä kansalaisilta perityistä tukiveromiljoonista. Toiminnallisesti molemmat ovat veronmaksajien verta imeviä luteita. Taloudellisesti vertaillen Lahti Energia on suuri elinvoimainen mammutti kaupungillemme, Lahden kaupunginteatteri taas tarpeeton, lähes kuoleva kirppu - mutta sivistyspyrkimyksiltä roolit vaihtuvat päinvastaisiksi.

Lahti Energiasta en paljon tiedä, en saa tietoja edes yhtiön luottamushenkilöiltä, joita sentään tunnen, koska omistamaamme firmaa sitoo yhtiölain säätämä salassapitovelvollisuus. Omituista, että yhteiskunnan ylläpitämä yritys ei ole läpinäkyvä, vaan salattu linnake - kunnes se yllättäen onkin joko konkurssikypsä tai myyty. Teatterista uskon tässä kaupungissa tietäväni jotakin olennaista. Pidän kaupunginteatteriamme vielä toistaiseksi yhteiskunnallista keskustelua ja elämyksiä herättävänä sivistyslaitoksena, joka on opetustoimen lisäksi lahtelaisten ajattelun, sivistyksen, mielenrauhan ja mielihyvän tyyssija sekä välttämätön meille lahtelaisille.

Kaupallistuva teatteri vie sivistystuhoon

Kirjoitan nyt Lahden kaupunginteatterin - ja monen muun teatterin - ajantaudista: ohjelmistovalinnasta sekä siihen liittyvästä mainostamisesta ja sen valheellisuudesta. Useissa teattereissa on tullut tavaksi ottaa esitysten lehtikritiikeistä mainekylttinsä ja julkaista niistä teatterille itselleen sopivia palasia glooriaansa hehkuttaakseen. Tälle markkinointitavalle kelpaavat vain myönteiset kritiikit. Kunnalliset teatterit ovat muuttuneet siis kaupallisiksi yrityksiksi, jotka näin yrittävät houkutella meidät ja muiden paikkakuntien ihmiset esityksiään katsomaan. Tämän ajantaudin levitessä ja vallatessa teatterit ne menettävät olemassaolonsa oikeutuksen, keskusteluun herättävän merkityksensä, mielikuvitustamme rikastavan ilmaisunsa, elämyksellisyytensä ja kiinnostavuutensa.

Kun luulisi tänä lama-aikana teattereiden yhä tiukemmin pureutuvan ihmisen peruskysymyksiin, kaupunginteatterin varsinkin kaupungin omiin asioihin, niin eivätpä juurikaan maan suurin työttömyys, koulujen lakkauttaminen, täysin suhteettoman suuret irtisanomiset, kaupunkimme säälitön luonnon raiskaus, kaupunkimme johtavien virkamiesten heikko taso, joukkoliikenteen uusimisen todellinen lahtelaisfiasko sekä paisunut kuntabyrokratia tunnu kaupunginteatteriamme hetkauttavan. Teatteri pyrkii päinvastoin tuudittamaan lahtelaiset viihteen vaaleanpunaiseen pumpuliin: musikaalit ovat tulleet teatterimme ohjelmistojen ensisijaisiksi vetonauloiksi. Kun vielä useita maailmanmusikaalien esityksiä sitoo niiden tekijöiden vaatima määrämuotoinen esityssapluuna, voimme sanoa elävän, uusiutuvan musiikkiteatterin Lahdessa muuttuvan vähitellen tylsäksi hittiteosten jäljittelyksi.

Teatterikritiikin luotettavuus

Teatterikritiikin Lahden kaupunginteatteri on käsittänyt yhdeksi keskeiseksi markkinointitavakseen. Vaikka Lahden kaupunginteatterin valikoiva kritiikki, pelkkiä myönteisiä arvioita sisältävä esityksen mainonta ei ole rehellistä, on myös totta, että Lahden harvalukuinen lehdistö on kriitikoista lähes putipuhtaaksi karsittu, pelkistä toimittajista koostuva moniosaajien joukko. Varsinaista teatterin asiantuntijaa kummastakaan lehdestämme ei löydy. Luotettava journalismi kaupunginteatterimme esityksiä valitessamme jää vain sattumanvaraiseksi poikkeukseksi.

Google paljastaa plagioinnin

Teatteriesitysten tekeminen, niiden seuraaminen sekä niistä kirjoittaminen on ollut yksi elämäni keskeisistä kiinnostuksista. Kunnon kriitikot tosin sanovat, että he kirjoittavat vain oman, yhden ainoan ihmisen mielipiteen. Onko todellisuudessa näin? Viimeisimmän kritiikkini - Lahden kaupunginteatterin Chicago-esityksestä - tein musikaalin pääharjoituksen jälkeisenä päivänä ja julkaisin ensimmäisen maksullisen Chicago-esityksen päätyttyä illalla 11.9.2014 Lahen uutisia -blogissani. Lähetin blogini tavanomaisesti noin kuudellekymmenelle enemmän tai vähemmän tuttavalleni, nyt myös kaupunginteatterin väelle. Lukijoita ensimmäisenä päivänä blogini rekisteröi tuhansia ja nyt yli viikon ajan kritiikkini lukijamäärä on moninkertaistunut: pieni, epäkaupallinen mediakin on saanut lukijoita.

Noissa Chicago-kritiikkini saaneissa on myös Juhani Melanen. Hän on viikkoa myöhemmin 17.9.2014 tehnyt Uusi Lahti -lehteen ns. oman kritiikkinsä Chicago-musikaalista. Yksi Uusi Lahti -lehden lukijoista googletti Melasen tekstiä mm. lavastuksen, äänentoiston, koreografian ja rooliosien kohdalta. Yllätyksekseen lukijalleni Melasen tekstistä avautui googlesta Lahen uutisia -juttuni teksti. Mitä ihmettä? Luen juuri parhaillaan lukijani lähettämää, hänen mustalla korostamaansa Melasen tekstiä ja totean Melasen jälleen sortuneen tuohon kaiken taiteen ja kirjoittamisen luotettavuuden suurimpaan syntiin, plagiointiin. Lehdistöllemme ja kaupunginteatterillemme tuntuvat kelpaavan minun, tavallisen teatterivirtasen blogin teksti ja sen mielipiteet, useimmat esityspainotukset sekä sanavalinnat lähdettä mainitsematta vieläpä tökerösti, nimivirheellisesti ja huolimattomasti Melasen plagioimina. Erittäinen iloinen olin omassa kritiikissäni äänisuunnittelija Kai Poutasen työstä, joka useiden keskustelujemmekin pohjalta oli johtanut Juhani-salin kuuluvuuden ratkaisevaan parantumiseen. Melasellekin asia oli vasta plagioidessaan selvinnyt - vaikka hän tämän osan tekstistään osasikin kirjoittaa välttelemällä sanavarastoni viljelemistä.

Lahden kaupunginteatterinkin ammattiteatterina on syytä olla tarkkana siitä, millä tavalla se itseään mainostaa. Tarkoitushakuisilla, valikoivilla, plagioiduilla kritiikeillä teatterin ammattilaisille välttämätön totuudellinen kritiikki katoaa ja seurauksena on vääjäämättä teatterin henkisen kehityksen happaneminen omaan, sensuroituun erinomaisuuteensa. Samalla me katsojat jäämme teatterintekijöiden kanssa pelkän liiallisten suitsutusten ja plagioitujen kritiikkien valheinformaatioon. En sano, että ajatukseni kovin nerokkaan syvällisiä, jäljittelemättömiä ovat. Mutta meillä sivistysmaan kansalaisilla on oikeus vaatia jonkinlaista rehellisyyttä myös teatterissa työtä tekeviltä ja teatterista kirjoittavilta. En ainakaan itse halua tulevien teatterikritiikkieni loppuun enää liittää loppukaneetiksi – kirjoitit, minkä jo kirjoitin.

 

Muutamia esimerkkirinnastuksia Lahen uutisia (LU) Chicago-kriitikistä 11.9.14 ja viikkoa myöhemmin ilmestyneestä Uusi Lahti -lehden (UL) Chicago-kritiikistä 17.9.14. Uusi Lahti -lehden lihavoitu teksti on lukijani korostamaa plagioinnin selventämiseksi:

LU Minna Välimäen lavastuskokonaisuus kera Jouni Nykoppin valaistuksen on ehdottomasti esityksen kansainvälisintä tasoa ja loistoa - hieno, lumoava suurtyö: taivaisiin ulottuva tuomari-instituutio on yksi lavastuksen upeista toimivista, huikeista freskoluomuksista.

UL Täysin kansainväliselle tasolle yltivät Minna Välimäen lavastus ja Jouni Nykoppin valaistus. Erityisen herkullinen, toimiva ja huikea oli Välimäen taivaisiin nousevan tuomari-instituution nousu ja lasku.

 

LU Petri Kauppisen elovoimainen koreografia täyttää lähes koko musikaalin, sen musiikin ja puheenkin - silti aivan omaa luokkaansa on suuri lastenvaunukohtausvisio, jonka vertaista tanssillista hurmaavuutta en ennen teattereissa ole kokenut. Monet kohtaukset tuntuivat tosin vielä vaativan täsmällisyydeltään ja rytmiltään loppusilauksia.

UL Erityisen herkullista oli Petri Kauppisen sadunomainen ja valovoimainen koreografia, joka saa Lahden Chicagon hehkumaan täysin omaa jäljittelemätöntä väriään. Ehdottomana huippuna lastenvaunukohtaus, joka upposi minuun kuin potku persauksiin.

 

LU  Elsa Saisio luo hillityn, määrätietoisen itsevarman, lehdistön rakastaman Velma Kelly -idolinsa pienin elein ja tulkitsee laulunsa viileän herkästi. Saision Vankilatango kera naisvankien on esityksen väkevää ja groteskia laulun hurmaa.

UL  Elsa Saisio Velma Kellynä on itsevarma ja määrätietoinen Hänen viileä otteensa ja herkät tulkintansa vakuuttivat. Sokerina pohjalla olivat Vankilatango sekä Kun näin soi jazz.

 

LU Lumikki Väinämön vankilanjohtaja Mama Mortonissa on esityksen irvokkuuden kontrastiksi uskottavaa realismia, mutta myös lämpimyyttä ja rauhallisuutta - hänen soolonumeronsa Mama palkitsee on suurenmoisen koruton ja vahva laulutulkinta.

UL Aina varma luottonäyttelijä Lumikki Väinämö  vankilanjohtaja Mama Mortinina on uskottava. Hänen soolonumeronsa Mama oli särötön, vahva ja koruton.

 

LU Laura Huhtamaa taikoo Roxie Hartin naarasolemuksesta ehyen, terävän ja laskelmoivan hallitsevan naisen, jonka rehellinen julkeus on ihailtavaa, ja vangitsee estoitta sympatiamme puolelleen: hänessä on eläytyvää inhimillisyyttä, seksikästä naisellisuutta ja hän laulaa monet soolonsa musikaalisen ihanasti - Höpönassu ja Mun pikkuinen beibi yltävät aivan valloittaviin tulkintoihin.

UL Laura Huhtamäki Roxie Hartina repii esitykseensä rivon naarassuden ilmeen. Hänen rehellinen ja laskelmoiva julkeutensa on ihailtavaa. Tapa, jolla hän viettelee meidän sympatiamme, on kikka, jonka vain harvat näyttelijät taitavat. Kun hän lisäksi laulaa useat soolonsa seksikkään ihanasti, lopputulos nousee todelliseksi huippusuoritukseksi; jopa virtuoosiksi.

 

Lahen uutisia -blogin Chicago-kritiikki osoitteessa: http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/09/chicago

Uusi Lahti -lehden Chicago-kritiikin kopio osoitteessa: http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/filebank/1717-170914_UusiLahti_Lahden_sakenoiva_Chicago_-_maailmanluokan_spektaakkeli.pd,