14960223000_ee64905936_z.jpg

Pia Piltz, Petriikka Pohjanheimo, Maija Siljander ja Marko Puro

Riihimäen Teatterin Valtosen sisaruksista kertovassa näytelmässä käydään läpi koko ihmiselämän kirjo. Jokaisella on unelmia ja periaatteita, mutta miten ne toteutuvat, kun ympärillä velloo kuohuva maailma? Miten pieni ratas ihminen jaloine periaatteineen on suuressa maailmassa. Eletään 1930-lukua Suomessa. Perheen isä kuolee äkillisesti ja äiti matkustaa junalla kolmen tyttärensä kanssa Pohjois-Suomesta Kotkaan. Vanhin tyttäristä on vasta 4-vuotias ja nuorin muutaman kuukauden ikäinen.

HArmonys.jpg

Esitys alkaa, kun mummu ja äiti tyttärineen marssivat pelastusarmeijan rumpujen säestyksellä laulaen näyttämölle. Yksinkertaisin ja pienin elein kuvataan tyttöjen lapsuutta ja nuoruutta. Tytöt kasvavat, laulavat, meikkaavat, käyvät koulua ja polttavat salaa tupakkaa. Välillä äiti ja tyttäret ihastuvat ja rakastuvat, mutta lopulta kaikki miehet lakaistaan pihalle. Silkkipaperilakanoiden takana pihan ämmät juoruavat ja paheksuvat tyttöjen käytöstä. Äiti jaksaa kuitenkin aina puolustaa ja kannustaa tyttäriään -  ”vaikka se syntiä onkin”. Sisarukset Maire, Vera ja Raija laulavat yhdessä. He pääsevät esiintymään kotkalaiselle yleisölle. Vaikka he vihaavat ryssiä ja kommunisteja, niin pulan keskellä kelpaa heille kuitenkin esiintymisasuiksi vintiltä löytyneestä punaisesta SKP:n lipusta äidin ompelemat hameet.

HarmonS.jpg

Valtosen sisarusten esityksen kuulee George de Godzinsky ja pyytää vanhimman sisaruksen Mairen, johon hän on ihastunut, muuttamaan Helsinkiin. Lopulta äiti ja nuoremmat sisaruksetkin muuttavat Helsinkiin. Elämää Helsingissä kuvataan hienosti heijastamalla valkoiseen purjeeseen ja tyttöjen esityksissä käyttämiin valkoisiin sateenvarjoihin kuvia Helsingistä.

Sisarusten trio saa nimen Harmony Sisters. Sodan alussa sisarukset lähetetään laulamaan suomalaisille sotilaille Karjalaan eturintamaan. Matkaa taitetaan autolla, joka on vain kehikko, lamput ja puiset penkit ja Kodinkynttilät soi kaihoisasti. Sodan aikana Yleisradio päättää lähettää kuuluisat Valtosen sisarukset Berliiniin. Lavan keskellä oleva kolmiokoroke muuttuu laivaksi ja junaksi, joilla tytöt matkaavat Eurooppaan haaveena päästä sieltä edelleen Amerikkaan. Berliinissä natsi-Saksan todellisuus paljastuu. Kaikkialla on vakoojia, heil Hitler -tervehdyksiä ja juutalaisia vaeltaa kaduilla keltaiset tähdet rinnassaan. George de Godzinsky vangitaan. Tytöt esiintyvät kymmenille tuhansille katsojille Hitlerin puheen jälkeen ja huomaavat seisovansa hakaristilippujen keskellä. Esiintyminen filmataan ja äiti menee ensimmäistä kertaa elämässään elokuviin katsomaan filmiä elokuvateatterissa. Sodan melskeessä sisarukset matkustavat ympäri Eurooppaa. Välillä ihastutaan ja rakastutaan, lauletaan ja pelätään Berliinissä pommikoneiden ylilentoa.

Kiertueen jälkeen Helsingissä vietetään Olli Ojosen ja Mairen häitä. Olli lähtee rintamalle ja Mairen maatessa synnytyssairaalassa synnyttämässä poikavauvaa alkavat Helsingin pommitukset. Kaikki pakenevat pommisuojaan, jossa sisarukset toteavat, että he ovat selvinneet sodasta kaikkialla ja nyt Helsingissä joutuvat pommitusten keskelle. Sota loppuu ja perheen elämä muuttuu. Kuolleeksi luultu Olli Ojonen palaa henkisesti rikkirevittynä kotiin ja avioliitto alkaa rakoilla. Kun Maire menettää pienen tyttärensä, moni muukin asia päättyy.

Harmony Sistersin - kolmannen valtakunnan sisarten - ura on ohi. Natsi-Saksan entisiä ihailijoita ei enää suvaita Suomessa. Maire ja Raija jättävät lapsensa Suomeen ja sisarukset muuttavat Ruotsiin. Siellä sisarukset pohtivat elämäänsä, käyvät kiivaita keskusteluja ja syyttelevät toisiaan siitä, mitä uhrauksia ovat joutuneet tekemään toistensa hyväksi. Haaveet Amerikan valloituksesta, lasten jättäminen toisten hoitoon - kaikki ne unelmat ja periaatteet,  jotka uhrattiin toisten hyväksi ja jotka sota niin julmasti romutti. Kansankoti Ruotsi ei ole koskaan ollut sodassa ja sisarukset huomaavat, etteivät ruotsalaiset ymmärrä niitä asioita, mistä he puhuvat. Maire sairastuu tuberkuloosiin ja matkustaa pohjoiseen parantolaan. Vera ja Raija jatkavat esiintymisiä Britta Magniin kanssa. Parantolassa yksin maatessaan Maire toteaa, että ”kun ystävät ovat kaukana tulevat muistot lähelle.”

Valtosen sisarten äänet soivat kauniisti yhteen näyttämöllä. Olisikin toivonut, että esityksessä olisi ollut enemmän laulua. Pia Piltz Raijana on upeaääninen, valovoimainen ja ilmeikäs esiintyjä. Maija Siljander Verana tekee vakuuttavaa työtä perheen vahvana naisena, joka on ottanut perheessä isän roolin ja jonka odotetaan selvittävän kaikkien ongelmat. Petriikka Pohjanheimo Mairena on eläväinen isosisko.

Sisarusten äiti Katja Peacock jaksaa sydämellisesti aina lohduttaa, auttaa ja kannustaa. Miesten rooleihin olisi kaivannut jonkun nuoremman ja komeamman esiintyjän. Esimerkiksi Esko Rissanen Pekka Tiilikaisen roolissa oli liian vanha. Miehet selvisivät muuten hienosti useista rooleistaan.

Pieni näyttämö oli hyödynnetty nerokkaasti ja yksinkertaisesti. Keskustan kolmiomainen koroke muuttui hakaristiksi, juutalaisten tähdeksi, laivaksi, junaksi, sairaalaksi ja esiintymislavaksi. Varjokuvien ja kankaille heijastettujen kuvien avulla saatiin näyttämölle tuon ajan tunnelmaa ja paljon erilaisia ihmisiä mm suomalaisia sotilaita ja tietenkin oikeat Valtosen sisarukset.

Pirjo Varumo

 

Elina Snicker
HARMONY SISTERS - Kolmannen valtakunnan sisaret

Harmony Sisters on tavallisten tyttöjen tarina tavattomissa olosuhteissa, tarina sisaruudesta ja vieraudesta, unelmista ja todellisuudesta. Se on kunnianosoitus suomalaisen naisen elämänvoimalle, kyvylle haaveilla, elää, laulaa ja rakastaa olosuhteista huolimatta.

Rooleissa Katja Peacock, Oskari Perkki, Pia Piltz, Petriikka Pohjanheimo, Marko Puro, Esko Rissanen, Maija Siljander, Kate Viljamaa
Ohjaus Markku Arokanto ja Saana Lavaste    Kapellimestari Marko Puro    Tuotanto Riihimäen Teatteri  Kantaesitys 13.9.2014


http://www.riihimaenteatteri.fi/naytelma/378/