Ritva Sorvali ja Eeva-Kirsti Komulainen                                                                                                                                       Kuva Lauri Rotko

Lahden kaupunginteatteri pystyy vielä yllättämään. Pienellä Eero-näyttämöllä on näytelmämuotoon valettu ja tulkittu kahden naisen yhteisen elämäntaipaleen, sen taiteilija-arjen hurmaavan sydämellinen, käytännön pienistä yksityiskohdista, tottumusten pyhittämistä tavoista, taiteilijain työhuoneiden atmosfäärin ja meren läheisyyden kruunaama, aidosti inhimillinen, toistensa sietämisen elämänmakuinen todellisuus, jonka elämänvoima tarttuu ja vie katsojan mennessään.

Tove Janssonin omaelämäkerrallisten novellien sisällöstä dramaturgia piirtää - väljissä tarinayhteyksissäänkin - taitavasti inhimilliset, osoittelemattomat ja sydämelliset luonnekuvat Tove Janssonista ja Tuulikki Pietilästä - kahdesta erilaisesta taiteilijasta ja vastakohtaisuuksien rikastamasta ja lujittamasta yhteisestä elämäntaipaleesta. Tulkinta on keskeisten esittäjiensä Eeva-Kirsti Komulaisen ja Ritva Sorvalin hipaisukosketuksellisen herkkää arjen käytännön sujuvuuden kuvausta, vaistonvaraisen hienoa lähimmäisen kiintymystä ja toisen ajatusten ymmärtämistä luotaavaa, ennen kaikkea näyttelijätyön suurta, tärkeydestä ja tekotaiteellisuudesta vapautettua ajattelua, joka persoonallisessa koruttomuudessaan, elämänhymyssään ja sisäistyneessä ilmaisussaan on ainutlaatuista koettavaa tämän päivän teatterissa.

Eivätkä Aki Raiskion moneen sivupersoonaan ylikarrikoiden luomat tyypittelyt tai Saana Hyvärisen lähes farssiset henkilöhahmotelmat esityksen kokonaishurmaavuutta vähennä, päinvastoin - niissä tositarinan päähenkilöiden fantasiat ja temperamentit räiskyvät riemukkaasti kokemuspohjaisissa elämäntivolisissa ilmiasuissaan, kiitos sivuosien mehevän taitavan näyttelijätyön ja koko viisaan ihmisnäkemyksellisen ohjauksen.

Taiteilijapersoonien yhteiselämään ja yhteistyöhön on pitkän rinnakkaiselämän ajan kuulunut myös oman työn ja mielikuvituksen, kykyjen ja mahdollisuuksien keskinäinen kritiikki sekä konkretisointi ja esineellistäminen - näytelmään työskentelymuoto siirtyy kiinnostavasti lavastein, pienoismallein, videoin ja jatkuvin kulissivaihdoin. On katsojalle vähintään hämmentävän yllättävää, miten tuo miniatyyrimainen, sormienkokoinen elämän ilmiöiden, yhteisten tunteiden teatteri-ilmaisu kasvaa niin tehokkaaseen uudenlaiseen, ennen teattereissa kokemattomaan ihmisläheiseen vaikuttavuuteen, kuin mitä tulkinnassa tapahtuu.

Lahden kaupunginteatterin esitys antaa uutta uskoa teatterin voimaan arkemme pinttyneiden rutiinien kyllästyttämässä elämässämme, sen syventämiseksi, rikastamiseksi ja sietämiseksi: meissä oleva ikuinen lapsi ja leikki ovat varantomme, jonka suuruus on mittaamattomien mahdollisuuksien kokoinen - yhtä aikaa elämän käytäntöjen pikkutarkkaa järjestystä ja mielikuvitusmaailmoiden suurenmoista äärettömyyttä.

.

Kaksi naista ja meri

OHJAUS Saana Lavaste   DRAMATURGIA Pipsa Lonka ja Emilia Pöyhönen   LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU              Jonna Kuittinen   VALOSUUNNITTELU Kari Laukkanen   VIDEOT Antti Rautava  ÄÄNISUUNNITTELU Jukka Vierimaa

ROOLEISSA Saana Hyvärinen, Eeva-Kirsti Komulainen, Aki Raiskio, Ritva Sorvali

Arvio kirjoitettu esityksestä 6.2.2015 klo 19.00.

PS1 En kuitenkaan ymmärrä näytelmän markkinointia: esitekuvan teennäistä imelyyttä, joka viittaa lapsille soveltuvaan naiiviin satuun - sitä esitys ei ole.         PS2 Istuin teatterisalin ehkä parhaalla paikalla, keskellä jyrkästi nousevaa katsomoa paikkanumerossa 125. Sieltä katsoen näytelmän kulkua häiritsi kovin usein näyttämön vasemman sivun taustasta lankeava kirkas valo katsojan silmiin aina vähän ennen näyttelijän astumista parrasvaloihin.

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/07/taidetta-koko-elama