Lahden kansanopiston teatteriopetuksen uusi 21-jäseninen vuosikerta hehkui jo lokakuussa 15.10.2015 näytteillään riemukasta, paneutuvaa, terävästi ajattelevaa ja katsojan helposti koukuttavaa luontaista karismaa ja lavasäteilyä

Tervetuloa meitä manipuloiva koko valtamiesten leegio, Juha Sipilän, Alexander Stubbin ja Timo Soinin tympivä yksinvaltainen kolmikko sekä oma Juha Rostedtin ja Mika Karin toiveuniinsa vajonnut kaksikko katsomaan, mitä päivän nuoriso teistä ja teidän virittämästänne Suomi -isänmaastamme ja kotiyhteisöistämme ajattelee.

 

Lahden kansanopiston teatterilinja on nuorten, taitavien, ajattelukykyisten näyttämötaiteilijoiden ajatuksin valmistanut omia otteitaan siitä, missä maamme makaa - opiksi meille ja erityisesti teille. Suomessa on selvät merkit nykyisen pelkän rahanihannoinnin vastavoimien suureen esiinmarssiin: inhimillisyyden ja yhteisöllisen voimakkaaseen heräämiseen ja nousuun. Komeat esimerkit tuosta valtaisasta vastavoimasta näkyivät nyt Lahden kansanopistolaisten esityksissä täällä Lahdessamme.

 

Teatterityöryhmien esitykset 27.11.2015 ensi-illan pikaisina muistumina:

 

 

 

Näkymätön käsi kuvaili tyylillä ja taitavasti karrikoiduin henkilöin ennen valistusaikaa, reilut 250 vuotta sitten syntyneen Adam Smithin luoman talousteorian toimivuutta ja käytäntöä aikaamme. Mainiosti roolitettu selfie -henkilö ja absurdilta tuntunut kohtaus itse itsensä vihkimisestä tuntuu jo todelta - ja näytti, miten tuo teoria on voimissaan tänäänkin. Smithin mukaan yksilön oman edun tavoittelu toimii myös yhteiseksi eduksi ikäänkuin näkymätön käsi ohjaisi ihmiskuntaa. Hätkähdyttävän samanlainen on tämä rahanahne aikamme! Värikkään mielikuvituksellisesti ja huolella muotoiltu teksti sekä sen näyttämöllisen valmis ja eläytynyt parodisfarssinen tulkinta kohosi modernisti aikaamme heijastavaksi puhuttelevaksi teräväksi pikku pamfletiksi yksilökeskeisestä maailmankuvastamme.

Ohjaus Mikko Laine, esitys Henriikka Heiskanen, Joonas Savolainen ja Sanni Sedrani

 

Eden ihastutti tunnelatauksellisella, balettisen plastisella, rohkealla, sanattomalla muodollaan, jossa maskuliinisen eläimellinen voima ja hento, sensuelli aito naiseus kamppailivat elämisen säännöistä, muodoista ja elämän arkipäätösten oikeudesta. Kolmannen pyörän, tässä tapauksessa rodullisesti poikkeuksellisen yksilön ilmestyminen kokonaisuuteen, elämän perusasiat - läheisyys ja rakkaus lehahtavat näyttämölle suunnattomiin voimiinsa. Kaunis, monisyisen ajatteluttava, hienosti ja väkevin tuntein luotu, herkkyydellä ja ajatuksella tulkittu rakkauden ylistysoodi.

Ohjaus Julius Leppänen, esitys Hilma Kotkaniemi, Kardo Shiwan ja Arttu Soilumo

 

Kaivuri, poikkeuksellisen omailmaisullinen installaatio välitti harvinaisen aidon, rehellisen kuvan opiston pitkäaikaisesta näyttämölinjan opettajasta, taiteilijapersoona Lassi Alhorinteestä ja hänen nykyisestä elämänvaiheestaan. Esityksen alhorinnemuotoinen tanssillinen eetos, äärimmilleen hänen hahmoonsa eläytyvä näyttelijätyö ja ohjauksen hengästyttävän aaltoileva, tiheä tunnelma, esittäjien sydämestä pulppuava liikkeen ja laulun tuska riipaisivat jo ennenkokemattomina näyttämöilmaisuina. Kun itse kohde äänitettynä puheena ja elävänä kuvana visualisoitiin esittäjien elävännotkeille kehoille, tarina sai suorastaan pakahduttavan hienon, elämän janoa viestivän muodon. Yksilön ajattelemattoman  tökerösti tehty syrjäyttäminen yhteisöstään ja kauneudentajuisen persoonallisuuden elämän jatkuminen vain lujan ystävyyden tukemana jäi esityksen komeana saldona puhuttelemaan meitä. Tekniikka ja sen näyttelijäin hoitama draamallinen ajoitus toimivat esityksen osana loistavasti. 

Ohjaus Miina Penttinen , esitys Heli Hyttinen, Santra Juoperi ja Kalle Kurikkala

 

Warpaint

Reetta Koskisen lentävän hurmioitunut oravanpyöräinen meno täytti sujauksessa koko suuren salin riemukkuudellaan, vauhdillaan, lennokkuudellaan, ronskeilla ajatuksillaan ja reaktioillaan, kadehdittavan hauskalla eläytymisellään ja toiminnallisuudellaan. Mihin kaikkeen yksilön onkaan ehdittävä - ennen ja jälkeen viikonloppunsa hulvattoman irrottelun - päivittäin. Tuo hellittämätön, kiireessään juurettomaksi repivä, itsensä ja unelmansa unohtava, monien pätkätöiden, projektien ja kontaktien värittämä hengästyttävän impulsiivinen, oravanpyöräisen velvoittava, raikas ja hauska esitys jättää retorisen kysymyksen naisen venymisestä ja uhrautumisesta kaikkialle, niihin satoihin moniin toimiin, kymmeniin erilaisiin asioihin samanaikaisesti: sellaiseen, miltei näkymättömään ja pyyteettömään toimintakulttuuriin miehenvetelykset eivät ikinä pysty. Mainion valoisa ja herkullisen huumorin täyttämä näyttämöteos.                                                                                   

Ohjaus Emma Vanninen, esitys Reetta Koskinen

 

Ei muusta mukista vei aikamme kuin 1950-luvulle, sen työläis- ja jätkäkulttuuriin, sillä nyt hoilasi ja syljeskeli henkiset tupakkamällinsä politiikasta ja taiteesta, maahanmuuttajistakin, haalaripukuinen laulu- ja lausuntatrio kisällilauluperinteisen uhoavasti ja voimalla. Tosin hieman stadilaisesti, mutta sitäkin nostalgisemman tyylipuhtaasti yleisön nautinnolliseen menoonsa kahmaissut esitys räväytti ensin de Godzinskyn  Katupoikien laulun - vaikka täällä Lahti-landella sitä kuultiin vain kerran Malmstenin laulamana, mutta radiosta melko usein. Esityksen ensimmäinen puoli oli illan ehyin, riemullisin, huolella harjoitetuin, komean asiantuntevasti parodioitu ja ohjattu teatterillinen huumorinamu. Käänteisesti esitys tyrkki ja osoitti selvästi aikamme vallanpitäjäkolmikon menneestä ihanteiden ajasta poimimien ihanteiden - itsekeskeisyyden ja aina oikeassaolemisen syntien - valloittaneen ja halvauttavan juuri nyt yhteiskuntamme uudelleen.

Toinen näytös esityksessä jättikin sitten tarkoituksensa pohdintoja. Esittäjät vaihtoivat nopeasti asua, katsojien tuolit kääntyivät 180 astetta ja alkoi trikoovoimistelupukuinen nauhavyyhtinen, käskytetty rytmiliikuntatuokio suuressa salissa. En ymmärtänyt sen tarkoitusta. Muusta en esityskokonaisuudessa mukise.

Ohjaus Wenla Reimaluoto. esitys Suvi Aarrekari, Sami Harjula ja Samuel Kujala

 

Minä pakolainen  En varmaan ole koskaan ollut niin koskettavasti kiinni pakolaisten kotimaan arjessa, kuin nyt kokemassamme esityksessä: päivänikäistä elävää sisällissotaa ja isis-terrorismia Syyriassa heijastettiin pommituksineen, tuhoineen, ruumiineen, ihmisiä apua pyytävine katseineen oli kansanopiston suuri heijasteseinä täynnä. Välillä elokuvallinen ilmaisu pysäytettiin ja alkoi teatterillinen tulkinta, pakolaisen kokeman suomalaisen maahanmuuttajabyrokratiatoimiston pakolaiskuulustelu hänen turvapaikansaamisen edellytyksistään. Selvisi, että Suomi-maassa on käytössä yhdeksänkertainen varmuusjärjestelmä selvittää pakolaisen taustat, sillä todellisuudessa muutaman päivän aikana samat kymmenet kysymykset kysyttiin pakolaiselta yhä uudestaan ja merkittiin kirjallisina vastauksina papereihin. Väliin filmi taas alkoi kertoa kuoleman ja tuhon sanomaansa, väliin kiduttavan yksipuolinen, lakonisen uuvuttava kuulustelu jatkui. Esityksen pakolaista tulkinnut näyttelijä eli syvästi, aidosti ja koskettavasti roolissaan. Esitys oli ja on niin dokumentaarinen, liioittelematon ja aito, että kaikkien suomalaispäättäjien soisi sen näkevän. Teatteria joka on banaalisti ilmaisten iholla, näyillään ja todellisella kylmyydellään sen kananlihalle täristäen.

Ohjaus Hamid Arifai, esitys Tuomas Korkia-Aho, Riikka Koskinen ja Joonatan Perälä

 

Kuusiosainen teatteri-ilta oli puhutteleva. Paitsi, että sen teatterillinen anti on tuoreen verevä, impulsiivisen hauska ja taitava, se on mietitympää, ajankohtaisempaa ja rehellisempää tekstiä kuin tämän päivän käytännön politiikka pyrkimykseltään ja rahakeskeiseltä ajattelutavaltaan. Kokonaisuudesta aistii viimeistään esitysten rivien väleistä oikean suunnan elämämme tarkoitukseksi sekä ennen kaikkea tekijöidensä selkeän, realistisen optimistisuuden muuttaa nykymeno radikaalisti, päämäärätietoisesti ja nopeasti. Nuoret tulevat läpi tämän kaupalliseksi pöhöttyneen yhteiskunnan niin, että ellette kohta havahdu, teidän teorianne ja kaunopuheenne ovat pian pelkkää tuulenviemää päämäärätöntä puhetta:yhteiskunta alkaa uudistua sieltä mistä sen pitääkin - ajattelunsa voimissaan olevista ihmisistä - teistä välittämättä.

 

http://www.teatterikoulutus.fi/