471493.jpg

 

Lahdessa on saanut jo monta vuotta nauttia tasokkaista, innostavista, maksuttomista tiistaikonserteista. Musiikki- ja draamainstituutin kamarimusiikkisali, ehkä yksi kaupunkimme onnistuneimmista konserttitiloista akustiikaltaan, intiimiydeltään ja varustukseltaan, on antanut kuulijoilleen mielen- ja taiteennautintoa monet kymmenet kerrat.

 

Useimmiten asialla ovat olleet musiikinopiskelijat, jotka näytteillään ovat ilahduttaneet meitä: viulut, pianot, laulajat, kitaristit, sellistit, huilistit, yhtyeet. Myös musiikkidraamaopiskelijat lastenmusiikkikonserteillaan, pienoismusikaaleillaan ja musikaaliotteillaan ovat tarjoilleet yleisölleen aina tuoretta, elämänvoimaista henkisesti korkealla liitävää, houkuttelevaa musiikkiherkkua. Ammattitaitoon pyrkivinä ja valikoituneina taiteilijapersoonallisuuksina konserttiesiintyjät ovat esittäytyneet meille kaupunkilaisille niin unohtumattomina lahjakkuuksina, että jokaisessa konsertissa on riittänyt koettavaa.

 

Viimeinen välisoitto oli enteellisesti annettu yhdeksi joulunalusviikkojen konsertin nimeksi. Ohjelmassa Kuulan, Beethovenin, J.S Bachin ja Mendelssohnin viulumusikkia sekä Bachin sellosävellys. Taiteilijoina viulistit Sara Mäkelä, Reetta Pitkä, Johanna Ovaska sekä sellisti Katriina Salminen ja musiikillisen täydellisyyden takuuna kaupunkimme säestäjävirtuoosi, pianotaiteilija Leena Suhonen.

 

Viimeinen%20v%C3%A4lisotto.jpg

Johanna Ovaska

Kuuluisien maailman ja maamme viulumaestrojen esityksinä sekä merkittävimmillä konserttilavoilla, viimeksi Lahden Sibeliustalossa, keväällä kuultua F.Mendelssohnin Konsertto e-molli op. 64, I Allegro, molto appassionato, tuota monipuolisesti kiehtovaa, yhtä klassisen musiikin kauneimmista teoksista, kiihkeän tunnelmallista ja tavattoman kaunista, unohtumattoman elämänriemuista ja valoisaa rakkauden tilitys soitti nyt Johanna Ovaska, tulkiten sen yhtenä konsertin vaikuttavimpana ohjelmanumerona. Hänen viulutulkintansa teoksen 1.osasta tuntui valoisalta, sadunomaisen dramaattiselta ja niin monipuolisen sisältörikkaalta. Säestäjä Leena Suhosen vaativan taidokas draamallinen tausta ja soitonopettaja Ulla-Maija Hallantien ohjaus saattoivat täällä kuultavaksemme nyt viimeisiä kertoja nuoren, lahjakkaan viulistin, jonka tulkitsemana yksi viulumusiikin kauneimmista teoksista avautui suoranaiseksi sävelelliseksi moniriseksi seikkailuksi

 

Niin. Olen ihmetellyt, miten usein tutut poliitikot jättävät jo tervehtimättä, jopa vaihtavat kadunpuolta tai kääntävät päänsä muualle sinänsä surkean hahmoni havaitessaan. Kaikkein yksinkertaisimmalla järjenjuoksulla varustettu kaupunginvaltuutettumme kieltää oikein kirjallisesti yhteydenottoni häneen. Syynkin ymmärrän - kannanottoni kulttuurin puolestapuhujana tekevät vähäisestäkin puolustajasta kiusallisen ihmisen.

Lahden kunnallispolitiikka on vuosi vuodelta köyhtynyt yhä surkeammaksi: insinöörit ja järjeltään yksinkertaiset poliittiset tosikkopellet ovat karsineet kunnallispoliittisin keinoin kulttuurin opiskelun kaikki mahdollisuudet. Nyt Lahden Musiikki- ja draamainstituutti elää viimeistä kevätlukukauttaan. Seuraukset ovat koko maamme kulttuurille vakavat ja kaupunkimme imagolle sekä sen musiikkipainotteiselle Lahden kaupunginteatterille tuhoisat.

 

Vielä yhden kevään saamme nauttia tiistain taideherkuista. Menkää ja tulkaa nauttimaan niistä vielä kun voitte!