Lahden Musiikki- ja draamainstituutti, Svinhufvudinkatu 6 F-G

 

Artikkelin alkupuoli on ilmestynyt jo 5.4.2016

 

Tämä ja ensi viikko on lahtelaisilla vielä tilaisuus kokea monta omailmaisullista taiteilijaa musiikillisine valmiuksineen, eläytyvine omine ohjelmineen Lahden Musiikki- ja draamainstituutin viimeisen kevään näytetöinä. Näitä musiikin, koregrafian ja näyttelemisen lopputöitä kutsutaan turhaankin kovin musiikkisanastollisesti päättöresitaaleiksi, vaikka ne kaikki ovat herkullisia, tapahtumallisia, musikaalisia, tarinallisia, näytelmällisiä kokonaisuuksia, joita yhtä hyvin voisi sanoa pienoismusikaaleiksi. Nuo täysin valmiit esityskokonaisuudet läpivalaisevat suurenmoisesti esittäjänsä kyvyt, persoonan,näyttelijätaidot ja musikaalisuuden sopivanpituisin, reilun puolentunnin tuokioin.

 

Herkutteluviikot meille yleisölle ovat sitä huumaavan hienoa, monitaitoista, tuoretta, sykkivää, pian katoavaa musiikin, musikaalien ja nuorten laulavien ja tanssivien näyttämötaiteilijain sieluamme, tunteitamme nostattavaa ja hellivää Lahden ainutlaatuisen taidekoulutuksen kulttuuritarjontaa.

Esitän ohessa lyhyet arviot vain kuulemieni päättöresitaalien taiteilijoista. Avustajat ja säestäjät jätän tarkoituksella erittelemättä. Tässä samassa artikkelissa arviot jatkuvat tulevista esityksistä.

 

 

Ota minut tällaisena kuin oon 

 

Panu Kangas viihdytti kuin valmis komediateatterin taituri, joka ammattivarmalla, lämpimän empaattisella persoonallaan, mainiolla yleisökontaktikyvyillään, uskottavilla eläytymisheittäytymisillään ja näyttämöllisen karismansa rytmitajulla sekä kertovien laulujensa kokonaisuudella välitti meille nuorenmiehen parinetsintäproblematiikkaa hauskan satuttavasti ja valloittavasti. Muutamasta musikaalista, elokuvasävelmistä, käyttömusiikin koskettavimmista hiteistä ja Breilin Madeleinesta muotoutunut kooste sopi tyylikkäästi Kankaan luontevan eeppiseen, laululliseen ja näyttämöilmaisullisesti sujuvasti muuntelevaan kokonaisuuteen.

Panu Kangas osaa viihdeteatterin, hän on niitä armoitettuja luonnonlahjakkuuksia, joka voisi vaikka puhelinluettelon tulkita meille laulaen ja musisoiden täydeksi huvinautinnoksemme. Hyvän viihdeteatterin koomikkoihme hän on jo nyt.

 

 

 

Vaiennettu mies

 

Teos esitteli meille Ville Mäkisen, kaunisäänisen, sensuellin tulkitsijapersoonan, jonka laulaminen on täynnä tunnetta ja ilmaisuvoimaa. Tarinan siniseneteerinen lanka avautui jonkinlaisena kauniina mieheksi kasvamisen tarinana, huippuinaan syvät ja terävän pistävät tekstit parinkymmenen viime vuoden teatterimusiikkiin, käyttömusiikkiin, jopa Tim Ricen vavahduttavaan Gethsemane-laulelmaan. Ville Mäkinen loihti selkeillä hallituilla esitysväreillään kokonaisuuden koskettavaksi.

 

 

Komea duetto Jukka Linkolan suomalaisen loisteliaan teatterimusiikin hienosta Astoriasta (sanat Jukka Itkosen) sai kauniin, harvinaisen herkän tulkinta-asun.

Ville Mäkistä odottavat vaativat, suuret työt musikaalisissa teatteriesitykissä ja me, hänen taiteestaan nauttinut kiitollinen yleisö.

 

 

Me yleisö olemme tervetullutta kuuntelemaan, katselemaan ja nauttimaan hienoon Musiikki- ja draamainstituutin kamarimusiikkisaliin, joka jo sinänsä on vielä monelle lahtelaiselle harvinaislaatuinen intiimi, tunnelmallinen esitystila, erinomainen akustiikaltaan, valaistukseltaan ja soittimiltaan. Vahinko, ettei sinne kaikki halukkaat tahdo mahtua, sillä ainakin jo näkemieni kahden esityskokonaisuuden kohdalla pieni katsomo oli täynnä. Taatusti on koettavana harvinainen, persoonallinen tuore taiteilija valmiuksineen.

 

 

 

Kastanjapuiden varjossa

 

 

Sini Koivuniemen esityskokonaisuudesta syntyi rohkeasti omaääninen, uudenlainen renesanssisen rapsodiallinen konsertto pianolle ja ihmismielelle. Sen aihesisällössä nuori, elämäntuntemuksen tuoretuoksuinen mieli etsi uskoa hyvään. Elämänhahmottamisen tuska ja onni vuorottelivat sävelaihein, jotka läpisävelletty voimakas piano dominoi hallitsevan tragediallisena lähes kakofonisena maailmankuvan kulissina. Inspiroivana kadenssina soi kaaosmaisen maailman läpi laulu, toivon kipinöin nuoruuden ajatuksia, väliin kornin huumorin, väliin katkeran pettymyksen värein ajatuspäättelyä pilkuttaen.

Sini Koivuniemi oli pienentänyt ajattelunsa tamperelaisen yleisösaunan konkretiaan, suomalaiskansallisen perinteemme ja puhdistautumisemme, identiteettimme tyyssijaan – jotakin keskeistä teoksesta hahmottaaksemme. Maahanmuuttajien ja kansainvaelluksen ajankohtana hyvän ja pahan aihesisältö tuntui herkkyydessään sulattavan jopa meidän suomalaisten sydämet. Laulajana Koivuniemen kertova, hyvin artikuloiva ja avoin ilmaisu viehätti sisäisellä lämpimyydellään, vilpittömyydellään. Teoksen nimilaulun lyhyt, kaunis melodia tuntui suorastaan taivaalliselta.

Tällainen esikuvia, normeja ja ilmaisustandardeja kaihtava, sävelin ja omakohtaisin ajatuksin luotu kokonaisteos on kunniaksi koko Lahden musiikki- ja draamainstituutin unohtumattoman suurelle vaikuttavuudelle.

 

 

 

Yhden vain silmissäin nään

 

 

Kun esiintyjän musiikillinen vaivattomuus ja sävelpuhtaus, äänen tunteikas synnynnäinen kauneus, taivaiden korkeuksista maan uumeniin ulottuva temperamentti, tulkinnan estoton heittäytyminen ja sädehtivä koko taiteilijaolemuksen täyttävä liikkeen valovoima loistaa täysin valtoimenaan herkkyytensä ja tenhonsa lumovoimalla, voimme sanoa  ainutlaatuisen taiteilijan täydellisellä tulkinnallaan esiintyneen meille.

 

 

Juuli Hyttisen hiuksentarkkaan näyttämöilmaisuun hiotut, monipuoliset esitysvalmiudet ja taiturillinen laulutekniikka virittävät kuulijan helposti mukaansa ajattelun ja tunteen kiihottavan autuaallisiin pyörteisiin kymmenen laulusävellyksen tulkintakokonaisuudella. Hänen koko ohjelmaansa voi luonnehtia täydelliseksi, korkealaatuiseksi, elämänmakuiseksi, koskettavaksi viihteeksi. Naiseuden kaikkinaisille ilmiöille ja pohdinnoille hän vaivatta, hurmaavasti meidät johdattaa taitavalla kertomuksellisella kehystarinallaan. Yhtä hyvin hän taipuu elämänpohdintojen joskus välttämättömään hullutteluun ja hauskuuteen kuten kuplettiseen (R.Malmsten/ J.Vainio) Mä laihdutan hulvattomaan renkutukseen meidät kietoen tai jo heti seuraavassa hetkessä kipeän, kauniinhienon kaipuuntunteen Riko minut (Knapi/Anna Puu) meille mielenliikutukseksemme tarjoillen. Musiikillisena huippuna hän herkuttelee kanssamme suurten näyttämöiden primadonnien kaltaisesti briljaillen korkeilla mielettömän pitkillä upeakaarisilla loppusävelillään. Vau! Silti nöyryys ja uhrautuvuus välittyy esimerkillisesti hänen vitaalisesta, paneutuneesta, syvästi eläytyvästä, vuoroin nauravasta ja itkevästä näyttämöolemuksestaan.

 

Juuli Hyttisestä on hioutunut, kypsynyt, rohkaistunut, temperoitunut valmis estradiemme suurenmoisen valloittava ja persoonallinen musiikillinen megatähti tänne karuntympeään suomalaismaaperään. Onnittelemme!

 

 

 

Peli vaarallinen

 

 

Peter Nyberg taitaa näyttämön lumon, magian ja sen kaikkimahtavan vaikuttavuuden. Hänen olemuksensa vakuuttaa ajatuksen, mielen ja miehen elämän totuudellisuudesta, sen aidosta pohdiskelusta, ratkaisujen tuskallisesta mustavalkoisuudesta ja sielua kaivertavasta uhkapelimäisyydestä. Fyysinen voima ja vimma ovat esittäjän voimavara, jota harvoin näin vahvasti ja vilpittömästi on teatterillisessa musiikkitulkinnassa nähtävissä ja koettavissa.

Tulkinta on joskus suorastaan vavahduttavan hurjaa ja pelottavan uhmakasta, suoranaista raivokasta elämän volyymifortea.

Tarinan eetos kulkee vanhan Shakkitarinan (Raninen/Reponen) ideapohjalta kuin shakkipelinomaisesti elämäntarkoituksen vaihtoehtoja tutkaillen, muina sävelkielinään mm. untomonosmaisten suomalaistunteita kartoittavien sekä kolmen musikaalin sävelmät, lyriikkoinaan Pirkko Saision ja Jacques Brelin lyriikat jopa esittäjän omaa käännöstekstiä. Nybergin esityksen alku ja loppu rajautuvat Martti vainaa&Sallitut aineet -yhtyeen hittibiiseihin pelaamisesta ja elämästä.

 

Peter Nyberg on upeimmillaan musiikillisessa ilmaisussaan duetossa yhdessä partnerinsa kanssa. Kohtaus suorastaan väreili tunnelmaa katsomon perälle saakka, toisen löytämisen kiihkoa ja onnea. Pienet epäpuhtaudetkin tuntuivat vain lisäävän esittäjän hahmotustaitoa karhean suomalaismiehen roolityössä. Kiinnostavan taitava ja omaäänisen persoonallinen lopputyö.

 

 

 

 

Kunniavieras

 

Lapsen kuolema, äidin suru ja menetyksen katkeruus, läheisten voimaton lohdutus, toivottomuus ja elämän päämärättömyyden lohdutukseksi juominen, siinä ohut elämän kireä ja musta lanka niin monelle elämäntarinalle ja kuvaus odottamattomasta kunniavieraasta -surusta. Lohduton näkökulma vähäisine ilon irtiottoineen väritti esityksen monilla hienoilla tulkinnoillaan vaikuttavaksi.

 

 

Kahdeksan laulun koskettava elämäntilityskokonaisuus alkaa L Onervan sydänalaa järisyttävillä riimeillä

Tulit tuska niinkuin pieni tyttö repaleinen…..tulit soutain elon kaarta, kohti Manan höyhensaarta

Anna-Mari Kähärän enteellisin sävelhunnuin hellästi peitettynä ja päättyy Jenni Vartiaisen sävellyksen Suru on kunniavieras (Jukka Immonen - Mariska) vähälohtuiseen tekstiin

 

Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt, hajoaa se maahan, on multaa

Näät sen silti kukkana aina, muisto on kalleinta kultaa.

 

 

Linda Hämäläisen kaunis, ilmaiseva ääni pystyy kertomaan sävyillään ihmisen perimmäisiä, kipeitä tuntoja meidän kaikkien useimmiten yllättävästä kunniavieraasta, surusta sekä kauniisti sydäntä lämmittävästi kuin myös sen sielua pakahduttavaa kohtuuttomuutta vakuuttavasti vastaan taistellen.

 

Linda Hämäläisellä on kuin synnyinlahjainen taito puhua laulullaan vaikuttavasti suoraan meidän jokaisen kuulijan ajatteluun saakka. Tästä taitavuudesta hieno, tehoavasti eritellen ajateltu tulkinta Teit minusta sairaan (Alice Doma - Serge Lama/ Anna Eriksson) suorastaan jo salpasi hengityksemme pitkien taukojensa tehokkuudella meidät kuuntelemaan pysähdyttäen. Toisena ääripäänä upea, lähes vulgäärin räiskyvä repäisy Stephen Sondheimin broadwaysävelmistä Naisten lounas (suomalaiset sanat Kristiina Kattelus) vei meidät edes hetkeksi jonnekin kabaree-revyymaisemiin naiseutta tilittäen, sen katkeruutta pois mielestä lasinnostoin humalluttaen ja sielusta irrotellen.

 

Myös Juice Leskisen hienot suomennosriimit  "Jos joskus elämänsä voisi vaihtaa unelmaan" M.Guinotin sävellykseen osoitti yhden mahdollisuuden, toivonkipinän elämisen mielekkyyden löytämiseksi ja elämän sietämiseksi.Tekstit ja laulut ovat ajatelmia täynnä ja elämän kontrastisia tunnelmia tulvillaan, surun täyttäessä ja maalatessa esityksen melankoliseksi, silti tavattoman puhuttelevaksi.

 

Linda Hämäläisen tekemät useat vastanäyttelijäroolit nyt koetuissa päättöresitaaleissa osoittivat hänessä myös rakastettavaa ja hurmaavaa komediallista lavanhallinnan suvereenisuutta.

Hämäläisen oma Kutsuvieras-päättöresitaali lukeutuu Musiikki- ja draamainstituutin lyhyen historian resitaalitulkintojen tyylikkäimpien, valmiiden esitysten ajatuksia herättävimpiin,koskettavimpiin luomuksiin.

 

 

 

 

Annan sulle tähtitaivaan

 

Teoksen mielikuvituksellisen yllätyksellinen sisältö kertoo naisen mieskuvitelmasta, jossa fantasiat muuttuvat kokijalle todeksi. Hän löytää unelmiensa miehen, rakastuu ja seuraa miehen elämää, arkea ja liikkeitä kaikkialle, aina miehen asuntoon, hänen uneensa saakka elämänsä kuvitellen. Tarinan lopussa koko haavekuva pirstoutuu ja unelmat hajoavat, naisen todellisuutena kokema elämä paljastuu pelkäksi miehen täysin aavistamattomaksi naisen omaksi hallusinaatioksi.

 

 

Noora Koivumiehen kauniin äänen matalat äänialat soivat koko esityksen kuin kiehtovaa tajunnanvirtaista elämänsäveltä. Musikaalisesti varma ja ilmeikäs laulu luo tarinaan elämää ja uskottavuutta koko katsomon täydeltä. Luonteva lavaesiintyminen, ilmeet, liikkeet ja elävä valoisuus ovat niin todellista, täydellistä, että katsojalle on nautinto seurata esityksen kulkua ja viihtyä tunnelmissa mukana, niihin kera esiintyjän ihastuen ja mukaan rakastumisen olemukseen eläytyen.

 

 

Tarinaan miehestä, johon nainen kaikella hehkullaan uskoo, kietoutuu esityksessä kevyen musiikin laaja skaala: kolmen musikaalin tekstit ja sävelkirjot, alun ja nimilaulun yksinäisyyden lähtötunnelmana tuttu Anna mulle tähtitaivas (Ville Leppilahti/Jukkka Kuoppamäki), Esa Niemisen hieno Eppu Nuotion tekstittämä Sydänparka-laulelma sekä Emma Salokosken jumalaisen kuutamollinen ja sensuelli Sua jos aattelen. Mahtuupa kokonaisuuteen yksi Hectorin ikivihreä ja vielä pari Kalle Aholan tuoreentuoksuista tekstiräppäystä.

 

Musiikki näin laidasta laitaan luo esitykseen elämänmakuista ajatonta vitaalisuutta, jonka taitavasti jäsennellyksi kokonaisuudeksi sitoo Noora Koivumiehen moneen yltävä eläytyminen ja ihailtava heittäytyminen suuren rakastumistunteen pauloihin.

 

 

 

 

Erja ja Seppo

 

 

Nelly Sandiia Kaiposen kirjoittama Erja-tilitys rakastamastaan Seposta luo näyttämölle todellisen sarkaistisen hauskuuden, naiskuvan monen suomalaisnaisen tosielämäsaldosta, vähäisistä onnenhetkistä ja sitäkin suuremmasta, velvoittavasta, jatkuvasta odottamisen tunteesta, jotka epätasapainollaan täyttävät naisen koko elämänkaaren. Kaiposen matalan huilun sävyinen kaunis ja sävelpuhdas ääni ei asioita pauhaa tai sordinoi, vaan antaa niiden tulla itse tarinaa taitavasti kertoen, hauskasti tarkoin punnituin äänenpainoin värittäen, ronskisti tai sensuellisti laulusta riippuen tarinan pyörteissä mukana eläen.

 

Vanhat nostalgiset iskelmät, alun Epävireisten sydämien (A.C.Jobim sävel, Saukki sanat) 1950-luvun Illalla, Illalla (S.Taccani, U.Bertini, Saukki) kautta lopun Vanhojen rakastavaisten lauluun (J.Brel, G.Jouannest, Aale Tynni/Jaana Lappo) ja väliin ajantasaisemmin irrotellen Nainen odottaa (M.Ruuskanen, S-L.Sass) tai Vääränlainen mies ( A-M. Kähärä, A-L.Härkönen) esityskokonaisuuden kymmenen laulua alkavat rakkaushuumallaan, tunteillaan, aidolla oikeutetulla ironiallaan hellyttää mielemme naissanomaan vastaanottavaisiksi, esityksen sisällön myötäeläjiksi.

Kuinka paljon rakkautta, Kielletyt leikit ja monet muut laulelmat tuntuvat niin luontevan todenperäisiltä Kaiposen tulkinnoissa, että miesnäkökulmani alkaa sulaa hänen sydämellisen hymynsä, elävän naiseutensa ja opettavaisen esityksensä lämmölle. Aivan virtuoosin musiikillisen tunnelmaherkun hän antaa taidoillaan meille tuosta vain ryhtyessään pianistilaulajaksi, elein ja ilmein haaveillen koko suuren mustan flyygelin koskettimiston ja kannen, yleisön naurusta hytkyvän ensirivin sekä korkean salinkaton läpäisevien unelmien täydeltä elämänsä ensimmäistä yhteistä biisiä Sepon kanssa silloin muinoin ennen laulaessaan, nostalgisen ikimuistonsa hehkulla rekonstruoiden.

Jälleen varma, taitava, vastustamattoman luonteva musiikkiteatterin komedienne on syntynyt koettavaksemme ja riemuksemme!

 

 

 

Jäähyväisluento

 

Lahden musiikki- ja draamainstituutin toiminnan viimeisenä keväänä oppilaitoksen näytetöiden todelliseksi huipennukseksi kasvoi Markus Waaran ohjelma Jäähyväisluento. Tosipohjaiselta ajatukseltaan, sisällöltään ja ennen muuta liikuttavan rehellisellä sisäistyneellä tulkinnallaan Waara todisti hienon, eletyn ihmiselämän ylivertaisen vaikuttavaksi taiteen perusajatukseksi. Markus Waaran koruton, tyyni, laskelmoimaton draaman taju ja laulelmaisen rento sekä luonteva, vaatimaton musisointitapa loivat koettavaksemme unohtumattoman draamakokonaisuuden.

.

Randy Pauschin kirja Jäähyväisluento ilmestyi suomeksi 2009.

Pittsburghilaisen yliopiston tietojenkäsittelyn, ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen sekä suunnittelun professori Randy Pauschin jäähyväisluento ja hänen vaimonsa sekä kolmilapsisen perheensä elämän päätösajattelu aikaistui haimasyövän vallattua nopeasti Pauschin ihmiskehon. Millaisia viisauksia ihminen haluaisi kertoa läheisilleen tietäessään juuri nyt olevan viimeinen mahdollisuus puhua tärkeimmistä elämänsä asioista maailmalle. Pausch piti yliopiston käytännön tapaan oman jäähyväisluentonsa - vuonna 2007. Hän käsitteli siinä omia lapsuudenunelmiansa, unelmiensa saavuttamista ja elämänsä arvoja humoristisesti ja rennosti. Pausch kuoli 2008.

 

 

Markus Waaran dokumentaarinen näytelmätuokio tapahtumasta oli sen hengen mukainen, lämmin, hauska, ihmisen unelmien tilitys elämästä ja sen pienistä onnensiruista - myös draamatuokion musiikkivalinnat henkivät tapahtuman kauneutta ja koskettavuutta.

Varsinkin Jarkko Martikaisen neljän lauluteoksen upeat sanat ja sävelet, Jacques Brelin Kuolema sekä Hautajaistango (Liisa Ryömän sielukkain suomennoksin), hienot musikaalikatkelmat Jukka Linkolan Astoriasta (Jukka Itkosen suomalaisriimein) sekä Lucy Simonin Tohtori Zivago (Sami Parkkisen suomennos) saati yksi suomalaisen laulumusiikin kauneimmista ikivihreistä Erna Tauron-Tove Janssonin (Esko Elstelän suomentama) Syyslaulu syvensivät ja lujittivat ohjelmatuokion lämpimän inhimilliseksi kokonaisuudeksi. Waaran muotoili tulkinnastaan kauniin ja koskettavan.

Markus Waaran Jäähyväisluento kristallisoitui samalla hienoksi jäähyväisohjelmaksi koko kuoliniskun saaneelle Lahden musiikki- ja draamataiteen koulutukselle, sen monitaitoisille, monivuotisille, sydämensä työlleen uhranneille opettajille ja unohtumattoman suurenmoisille saavutuksille. Vuolaat kyyneleet todistivat jäähyväisten ilon ja surun kyynelten sydänlähtöiset unohtumattomat tunnelmat.

 

http://www.lamk.fi/musiikki/Sivut/default.aspx