”Nämä taiteilijat luovat ja säilyttävät jo suomalaisestradien harvinaiseen aarteeseen verrattavaa taidenautintoa ja musiikki-ilmaisua: rohkeus tulkita, ajatella ja taito antaa mennä täysillä löydetyn oman ilmaisun tiellä ovat tämän musiikin ydin, sen sokeri ja suola."

Noin kirjoitin viime joulun alla, Kansanopiston vasta puolivuotta kestäneen teatterikoulutuksen jälkeen teatteriopiskelijoiden konsertista ”Äänesi mä kuulen."

 

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2015/12/aanesi-ma-kuulen

 

 

Sami Harjula, Tuomas Korkia-Aho, Joonatan Perälä, Kalle Kurikkala, Joonas Savolainen, Julius Leppänen, Samuel Kujala, Hamid Arifai, Arttu Soilumo, Mikko Laine, Henriikka Heiskanen, Reetta Koskinen, Sanni Sedrani, Santra Juoperi, Riikka Koskinen, Emma Vanninen, Suvi Aarrekari, Wenla Reimaluoto, Hilma Kotkaniemi, Heli Hyttinen

 

Keväisintä vapauttavinta kulttuuria Lahdessa on Lahden kansanopiston teatterilinjan perinteinen lauluilta. Se on suuressa ihmeellisyydessään todellinen näyttö siitä, mihin ihan meistä jokainen voi yltää, jos meitä taidolla ohjattaisiin oman persoonallisuuden ja kykyjen pohjalta ne ensin meistä onkien ja sitten niitä jalostaen. Sykähdyttävää nautintoa oli kuulla ja nähdä pelkän yhden lukuvuoden jälkeen kahtakymmentä teatterikoulutuksessa jo niin aidosti sielullaan ja ruumiillaan paitsi ryhmässä niin ennen muuta henkilökohtaisesti tulkitsevia lahjakkaita näyttämötaiteilijoita.

 

Pelkkä draamakoulutus on tekstianalyyseineen, näyttelemisharjoituksineen, puhetekniikoineen, koreografioineen jo muokannut heistä temperamenttisia, herkkiä ja ennen kaikkea omaäänisiä esiintyjiä. Kun sitten musiikin ekspertit, ensin verraton Inge-Maarit Rautiainen löytää jokaisesta sen hiuksenhienon ikioman persoonallisen viehättävyyden, jota sitten maan mainioin sovittaja-harjoittaja-säestäjä Ari Niskanen vielä taipumuksille soveltuvin lauluvalinnoin ymmärtää jalostaa - niin pelkkiä persoonallisuuksia on edessämme ja hersyvinä, lumoavina yksilöinä meille parituntisen unelmaisen laulukonsertin tarjoilemassa.

 

 

Raapustelemiani muistiinpanoja konsertin lämmintunnelmaisesta, korvia huumaavien väliaplodien rytmittämästä valloittavatunnelmaisesta teatterillisesta lauluillasta:

Hamid Arifain tyylikäs (Ken Hensley/Vexi Salmi) kertomus vakuutti karaokemaisen musiikin a-aa-a-aaa-aa ja hyräilyn tunnelmallaan laulajan löytäneen itselleen taidon tulkita meille tuon tumman viikatenaisen sielua ja tarinan vakavaa elämänkulkuajatusta vapautuneen vakuuttavasti.  

Heli Hyttisen (Jaques Brel/Liisa Ryömä) Syntymässä säikähtäneet, herkistävä, upean suomennoksen draamallisen komea tulkinta, taitavan luonteva artikulaatio sekä ihailtava esittämisvalmius syöpyivät syvälle ajatuksiimme. Riikka Koskisen (Marja Mattlar) kuolemakertomus lintutarinaisella lopullaan ylsi hienosisältöiseksi tulkinnaksi kera tunnelmaan sopivan kitarasäestyksen (Joonatan Perälä).        

Väärä ja oikea tie (Eero Ojanen/Pentti Saarikoski) Samuel Kujalan lauluesityksenä oli valmis, hienosävyinen esitys kaikkine rytmivaihteluineen, selkeine analyyseineen - täydellisyys. Sami Harjulan (Pave Maijanen) Ikävä vaikutti niin todelta, keskittyneeltä tulkinnalta, ettei enempää ja totisemmin laululla asiaansa voisi vakuuttaa. 

Sanni Sedranin aidon surullinen esityssävy (Eero Ojanen/Anna-Leena Härkönen) Minun Veljeni muotoutui herkäksi, koskettavaksi tulkintakokonaisuudeksi ja Joonas Savolaisen Fakiiri-kertomus ihastutti keskittyneellä sävelasullaan (Monik Kokkola) ja muistelumaisuudellaan.

Siipeen jos sain Santra Juoperin (Pauli Hanhiniemi) laulelma oli tilittävää tunnetta täynnä - mitä originellein solisti myös äänenväriltään ja -sijoitukseltaan ja laulua myötäilevä, tauoilla esitystä jäsentävä kitarasäestys (Tuomas Korkia-Aho) loivat lohduttomuudessaan kauniin kokonaisuuden.

Heleän, herkän, ohuen äänimateriaalin, musikaalisen Emma Vannisen kaunis (Stephen Flaherty/Lynn Ahrens) laulu ja tulkitsijan ajatus toteutui yhtenä illan, tunteikkaimpana, musikaalisimpana ohjelmanumerona. Henriikka Heiskasen haaveilun iloinen kaipaus (Frank Wildhorn/Leslie Bricusse/Jussi Vahvaselkä), varma ja vakuuttava, eläytynyt mukanolo musikaalin hengessä ihastutti kokonaisuudellaan.

Suvi Aarrekarin hienosti eritelty lauluosuus kauniiin melodisesta musikaalilaulusta ja tulkitsijan ääni viestivät  kaipauksen tuskaa aidosti ja koskettavasti, ja Reetta Koskinen loi elokuvasävelmästä En saa rakastaa, taidokkaan rytmitarkassa ja raikkaasti eritellyssä tulkinnassa musikaalisesti kypsän musiikkiteatterinumeron.

Mikko Laineen hyvä ote vetävään elokuvasävelmään (Alan Menken/David Zippel/Mikko Laine), "Minä taivaan ja maan sinun kanssas jaan" - tarinaan  elokuvasta Hercules tuntui komeariimiseltä laululta. Julius Leppäsen hieno, ilmeikäs basso on poikkeus laulajakunnasta: vakava, vilpitön ja vankka tulkintaote vakuutti Les Miserables-musikaalin Vaeltajalauluun sopivalta ja esitys värittyi vakavan hienoksi kokonaisuudeksi. Joonatan Perälän upea Meriluoto-klassikkorunon kaunis, eleetön, puhdas tulkinta oli todellinen musikaalinen koru konsertin sävelellisessä ja musiikillisessa aarteistossa.  

 

Tuomas Korkia-Ahon vaikuttavan Myrkkymalja-aarian Jesus Christ Superstarista, sisäänpäinkääntynyt, kuin omakohtaisesti koettu, aito, omasta sielunpohjasta lähtenyt tuska sai Korkia-Ahosta hienoista hienoimman, jäljittelemättömän persoonallisen, upeasti ja taitavasti rytmiä ja ja volyymia varioivan, elävän ja äärimmäisen tunteikkaan tulkitsijan, vailla vähäisintäkään teennäisyyttä. Vakava draama on taiteilijan joulukonsertin pinnallisen hauskan Helga-neidin huumoripläjäyksen upea vastakohta, todiste hänen ihailtavasta monipuolisuudestaan - hämmentävän laajasta, taipuisasta, taitavasta, sisäistyneestä tulkintaskaalastaan..

 

Kalle Kurikkalan Odotusta Pariisissa (Juha Tikka/Hector): valmis, ammattitaitoinen esitys, hieno, täysin unohtumaton tunnelma, musikaalisesti herkkä ja täysipainoinen, aivan hurmaavan luonteva sydämestä lähtevä tulkinta. Taitavuus ja sympaattisuus kertoa tarinaa meille kuuuljjoille on kypsän taiteen valmiutta. Kurikkalalla on varaa briljailematta tyylitellä, tauotella ja lepäillä lavalla kuin kotonaan ja antaa meidän nauttia kiireettä sisältörikkaasta, ainutlaatuisen levollisesta, hienosta tunteikkuudestaan ja kertojataidostaan.

 

 

 

Kypsän naisen blues (Eero Ojanen/Marja-Leena Mikkola), hurja, hurmaava ja äärimmäisen sensuelli Wenla Reimaluodon esitys, lyömättömän valmis, naistestamentillinen hautajaisirvailu suoraan mannermaisiin revyihin sekä suuriin varietee-mekkoihin, Teatterillisena toteutuksena aivan huikeat sanojen rytmitykset, lyömättömän valloittavat painotukset. Lähtöpassit ikuisuuteen kuusi miestä arkkuani kantaa - siinä saavat jokainen naisen miehistä armottomat luonnehdintansa. Tuskinpa makaaberimpaa, irvokkaampaa, pähkähullummin naurettavampaa saati epäluterilaisempaa bluestotuuutta on suomalaisessa runoudessa ja sävelteoksessa ennen luotu, saati tällä tavoin täysipainoisen osaavasti, ronskisti ja räävittömän häijysti sekä räiskyvästi ennen Reimaluotoa tulkittu. Illan ammattitaitoinen, unohtumattoman suurenmoinen esitys.

 

 

Arttu Soilumon kuplettisen venkuroiva ja pirullinen suomalaistulkinta (Gerard Jouannest/Brel) hauska, vauhdikas, vallattoman vapaasti analysoitu ja rento meno ei vertaistaan löydä lähimaillakaan. Oi mikä esitys, vau! Mikä meno ja luontainen koomikko, kuplettien uuden tulemisen airut tämä Soilumo taiteiliijana onkaan. Hänellä on karismaa jutella ja laulellla tuosta vain, tehdä, temppuilla, nyanssoida, leikitellä mitä lystää. Silti niin hallitun hauskasti ja sisällöllisen tuoreesti, että olemme aivan otettuja tuosta breilimäisen Pikku paskiaisen meille piirtelemästä elämänriemuisen Jackien maailmasta, sen iloista sekä nautinnoista. 

 

Hilma Kotkaniemi ja Samuel Kujala Pimeä tie, Mukavaa matkaa (Gösta Sundqvist) lohduttomassa yhteiskuntatilityksessä loivat illan vahvatunnelmaisen, toivonsa menettäneen perheen elämäntuho-oikeutuksen. Tulkintana vaikuttavan lohduton, vavahduttava esitys. Nuori perhe kaasupohjassa silmät kiinni "kun kaasu pohjassa lähdetään, takapenkillä lapset nukkuu". Ei turhia teatterikeinoja, pelkkää julmaa elämänmahdollisuuksien realismia ja hyytävän vakuuttava tunnelma. Tuskinpa kouraisevammin, koruttomammin ja vaikuttavammin enää tätä kuuluisaa elämäntestamenttista yhteiskunnallista protestilaulua voisi tulkita. Illan vaikuttavinta teatterisanomaa.

 

Monet lauluyhtyeet rikastivat eri kokoonpanoin, taidokkain ja hurttihumoristisin sovituksin iltaa vuorolauluista aina pitkälle taitavaan stemmahallintaan yltäen. Ensimmäisen ohjelmaosan lopuksi hieno Pyhä toimitus (Juice Leskinen) ja Ari Niskasen pianosäestys kimalteli tulkintana ehdottomasti lauluyhtyeiden säihkyvänä kruununa.

 

Teatterikonsertin ylimääräinen loppubravuuri ”Lämpöni lempeni annan, kaunis on nuoruutein” (Kaj Chydenius/Anu Kaipainen) koko ensemblen tulkitsemana on se ylivertainen, rakastettavan tunnelmallinen yhteenveto, jonka puhdas kauneus lumosi jälleen meidät täydellisellä tunnelmallaan, ehdottomuudellaan ja tenhollaan.

 

http://www.teatterikoulutus.fi/esitykset