Lahden kaupunginvaltuusto on viimeaikaisilla päätöksillään (ohitie) osoittanut moneen kertaan, ettei sen päätöksissä ole mitään mieltä saati järkeä: ohitiepäätöstä tehtiin niin moneen kertaan, että politiikka vei voiton ja itse asia kääntyi kaupungin ja sen asukkaiden suureksi tappioksi. Kaupunginvaltuustostamme on muodostunut omaatuntoa kolkuttavien valtuutettujen puheareena, jossa valtuutetut asiaan liittyvässä keskustelussa saavat purkaa mielipiteitään tunti tolkulla. Lopputulokseksi tällaisesta höpöttävästä valtuustokäsittelystä jää useimmiten hyviä, viisaita sekä kauaskantoisia asioita kiertävä kompromissi tai täyskäännös valtuutetun puheenvuorossaan esittämästä mielipiteestä. Tätä on lahtelainen päättäminen.

 

Nyt maanantaina kokoontuva valtuusto käy läpi täysin epäonnistuneita keskustan teiden rakentamisia ja niiden aliurakointia.. Äänessä aikoo olla ainoa laskentataitoinen demari (Jari Hartman), joka lupaa kovia sanoja asiasta. Miksei hän ole niitä esittänyt jo teknisessä lautakunnassa asioista päättäessään. Ei viisasta, mutta tyypillisesti jälkiviisasta lahtelaispäättämistä jälleen.

 

 

Kaikissa kaupunginvaltuuston päätöksissä on aina unohdettu kuntalaiset ja heidän etunsa. Tyypillistä koulupäättämistä on se, että ne, jotka eivät ole koskaan saaneet mitään kaupungissamme aikaan (Leena Mantere) tai jotka pelkästään rähjäämällä ja minä-itse tietoisuudella (Jorma Ratia) haluavat sekoittaa oman poliittisen taustayhteisönsä ja loistaa kaupungin kukkojen tunkiolla, pistävät yleisönosastoihin kirjoituksia asioista, joita he eivät lainkaan tunne. Kumpikaan valtuutetuista ei tiedä Tiirismaan koulun rakentamisedellytyksistä tosiasiassa yhtään mitään.

 

 

Harvat hyvätkin päätökset Lahdessa tuhotaan järjestään valitsemalla asiantuntemattomat projektijohtajat niitä hoitamaan. Yksi tällainen on joukkoliikennepäätös, jonka johtoon valittiin täysin Lahtea tuntemattomat pomotasoiset henkilöt – ja tulos on nyt miljoonatappioina jo meidän veronmaksajien maksettavana. Ja koko joukkoliikenneuudistus vaakalaudalla.

 

973553.jpg

 

 

Valtuuston on viimeinkin ryhdistäydyttävä ottamaan asioista selvä ja vasta sitten päättämään.

 

14.6.16 Lisäkirjoitus

 

Tiirismaa11.12.15.jpg

 

Taidan ruveta kuntaennustajaksi, sillä kokouksesta muodostui todellinen höpötyksien ennätys: puoliyöllä klo 24 nämä valtuutettumme (ja nastolalaisten valtuuttamat kuokkavieraslahtelaiset) päättivät kouluasiasta. Kun niin vasemmistoliiton kuin kokoomuksenkin monipäiväiset puoluekokoukset olivat ehtineet tuoda Lahteenkin viimein päättäjänsä sunnuntaiyönä, niin varsin virkeinä he siis pystyivät tekemään päätöksen Lahden asioista, Tiirismaasta jo seuraavan yön pikkutunneilla. Miten näin uuvuttamalla kehdataan vielä tehdä päätöksiä tulevaisuutemme kansalaisille? Missä harkinta ja aikalisä ?

 

Syitä harkita tehtyä Tiirismaan kiinteistön korjausrakentamisehdotusta kyllä oli. Kovin sisäpiirinen teelmä se nyt oli ja värittyi asianosaisten itse tekemäksi. Miksei ennen minkäänlaista päätöstä sitten tehty puolueetonta, ulkopuolista arviota? Tällä kohden se kerrankin olisi ja on vieläkin paikallaan.

Mistä moinen kiire tehdä hätäinen päätös keskellä yötä ?

 

Päätös sinänsähän on taas täysin vastoin pitkäjänteistä kaupunkipolitiikkaa. Tiirismaan nyt tyhjillään olevan homeisen kiinteistön molemmat kouluyksiköt Lukio ja Yläkoulu ovat evakossa, Lukio aikuiskoulutuskeskuksessa ja Yläkoulu lähikentän parakeissa. Eikö kuntalaisten kannalta pitäisi tehdä koulutuksen kokonaispäätöksiä, siis molempien koulujen tilaratkaisut, ennen minkäänlaista muuta päätöstä?

 

Lahden kaupunginvaltuuston päätös taas on nimetty hankesuunnitelmaksi. Koulun rakentamista siinä ei päätetty.

 

Kuntaennustajana epäilenkin suurimman motiivin olevan yrittää hylätä yksi kaupunkimme parhaista kouluympäristöistä, nykyinen Tiirismaan koulukiinteistön alue ja pistää kiinteistö maantasalle. Lahden vapaamuurarit mm. Pokko Lemminkäinen on jo ehdottanut paikalle rakennettavaksi asuinkiinteistökerrostaloja. Näennäinen lasten etu paljastuu näin naamioiduksi rakennusgryndereiden himokkaaksi rahabisnekseksi.