Okot%20ja%20muut3.jpg

The Everlast -orkesterin solisti ja kitaristi Extraesityksessään näytelmäkirjailija Okko Leon katseen alla 28.9.2016

 

Lahden kaupunginteatterilla riittää syksyn pimeyden valaisemiseksi oivallusta. Teatterintekijöiltä on tulossa pientä yhteisöä ja sen jännitteitä tilittävä, huomiotakaipaava, menestystä ja mainetta tavoitteleva todellisuushaave Orkesteri-näytelmän muodossa.        Siinä jo pienen kuuluisuuden saanut bändi The Everlast ratkoo asioita esiintymislavan takahuonepuheissa, niin että tämä moneen tiiviiseen saumaan hitsautunut ja vähintään yhtä monesti rakoillut työporukka on hajota temperamenttisen selvittelynsä tuoksinassa.

 

Kulttuurista oivallusta ja kaljanjuojille maistuvaa ideaa oli viedä esityksen tiedotustilaisuus juuri sinne, missä lahtelaiset esiintyvät taiteilijat käyvät  ilta toisensa jälkeen läpi nämä välttämättömät loppunostatukset esityksistään ja harjoituksistaan - siis ravintola Teerenpeliin. Jo monet vuodet korkeampikin musiikillinen taiteilijapanos on tullut tämän ravintolan illanistujaisiin, sinhvoonisen Lahen huippumuusikoista alkaen, kuromaan ja tilittämään musiikkinsa vaikutustunnelmia kolpakoiden ja maljojen voimalla.

 

Teerenpelin seinien sisään oli saapunut myös näytelmäkirjailija Okko Leo itse, joka hämmentyneenä kunniasta ja haastattelukysymyksistä kertoi ajatuksiaan solidaarisuuden olemuksesta, sen puutteesta ja jäljelläolevista rippeistä tänä päivänä yhteiskunnassamme. Esityksen ohjaaja Tapani Kalliomäki piirsi ajattelukehyksiään Orkesteri-näytelmän merkittävimmistä sisältöanneista: keskinäisen sosiaalisuuden olemassaolosta, siinä sivussa myös yleisestä toisista ihmisistä välittämisestä eli rakkaudesta, jonka hän on sittenkin Okko Leon näytelmän ylväimmäksi perussisällöksi ymmärtänyt.

 

Tiedotustilaisuuden puhetta johti teatterinjohtaja Ilkka Laasonen.

Kaikki teoksen näyttelijät sanoivat muutaman omakäsityksellisen ajatuksen tulevasta näytelmästä, sillä itse viisihenkinen bändi oli jo tilaisuuden aluksi tulkinnut nimikkosävelmänsä tyylillä ja antaumuksella Teerenpelin, toista alakulttuurisempaa kulttuuriravintolaamme Torvea astetta laajempikirjoisen rokkikansan kuultaville.

 

Ekstrana, niinkuin esiintymiskeikoilla pitääkin, Orkesteri-esityksen laulusolisti (Maiju Saarinen) ja kitaristi (Hiski Grönstrand) esittivät Jarkko Martikaisen näytelmän ideaa loistavasti viestivän lähes kymmenenvuoden takaisen Luurankoja-hitin, jossa minäminäminäminä on se tärkein teemahokema ja me jossakin kauempana, useimmiten tavoittamattomissa. Duon huulipilli, laulu ja kitarasäestys sujuivat rakastettavan sympaattiseksi muotoutuneessa vauhdikkaassa numerossa.

 

On ehkä parempi olla kertomatta enempää näytelmästä. Mediatilaisuuden jälkeen tuntui, että mikä tahansa yhteisö, muutaman hengen työ- tai harrastusporukka, saati sitten taiteilijaryhmä, on juuri näiden samojen julkisuuden ja väheksynnän, selvittämättömien tai lukkiutuneitten henkilösuhteitten asioissa näinä tehokkuusaikoina loppumattomassa sisäisessä keskinäisessä jatkuvassa sylipainiottelussa.

Edelleen ajankohtainen näytelmä on siis luvassa.

 

http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/156/orkesteri_-_the_everlast

 

Vuodatusmainos.jpg