Taiteen opiskelusta yleisöllä harvoin on tilaisuus nauttia sen harjoitteluvaihetta seuraten. Teatterityö kun on päivästä, tunnista, kohtauksesta toiseen harjoittelua, oman roolityön analyysia, oman ilmaisuaparaatin vahvuuksien ja heikkouksien löytämistä, kokeilua sekä yhteisen kokonaisuuden luonnostelua esitettävän näytelmän sisältö päämääränä.

Lahden kansanopiston teatterin yleisölle avoimissa demonstraatioissa roolin olennaista, sisäisen habituksen rakentamista, löytämistä ja omaksumista oli selvästi harjoituksissa tavoiteltu - ja nyt yleisö sai monilta osin todistaa työvaiheen onnistumisen.

 

Harjoittelutekstinä tulkittiin kohtauksia Minna Canthin Työmiehen vaimo -näytelmästä. Teoksen 1800-luvun lopun suomalaiskaupungin köyhälistön arkea, yhteiskunnan epävakaata olotilaa, voimakkaan raittiusliikkeen ja naisasian tendenssissä miehen omistusoikeutta vaimoonsa kritisoiva julistus ei edes tuntunut ajankuvassaan menneeltä, aikakauteensa pysähtyneeltä ajattelulta, vaan kommunikoinnissaan tänäänkin oikeutetulta, nuoruudenkiihkoiselta, aatteellisen elävältä ja verevältä draamalta.

 

Kahdenkymmenen nuoren ja lahjakkaan teatteriopiskelijan dialogikatkelmat toimivat ja hienon tekstin luonnetutkielmat valottivat esittäjänsä ihailtavan luonteviksi. Pirullisimmatkin, ihanteellisimmatkin luonnehahmottelut, katkelmat, monet niistä eri esittäjien roolittamina taipuivat ja rinnastuivat katsojalle vaivatta monensuuntaisiin sävyihin ja sisältöpainotuksiin: Johannat, Ristot, Homsantuut, Topot, Vaput ja Värskyt saivat yksilöivät ilmiasunsa.

 

Keskushenkilö Johannan onni, sen horjuminen, sisäinen taistelu, ympäristön paine näkyivät aitoina hahmon sisäistämisinä, hänen juuri vihitty Risto-renttunsa monin eri näyttelijän luomin tyypittelyin todisti tulkitsijoidensa rohkeaa heittäytymistä, persoonallista ajattelua ja eläytymisvalmiutta. Kuuluisa Homsantuun-rooli, tuo kansan pohjimmaista proletariaattia ja näytelmän eetoksen petetyn oikeutettua raivoa edustava, houraileva aavenymfi, luonnonlapsi, mustalaismaisen magian taitaja, kaupunkiyhteisön pilkattu ja pelätty kummajainen puhkesi mitä moninaisimmiksi variaatioiksi eri näyttelijöiden muotoilemana kauhisteltavaksemme ja säälittäväksemme.

 

Harjoituksen ylinnä komeili dialogin taitaminen, kontakti vastanäyttelijään, reaktiot heissä ja omat vastareaktiot. Ne sytyttivät viisinäytöksisen draaman ydinkohdista taitavasti valittuina kohtauksina katsojan mukaan intensiivisiin draamatuokioihin.

Teatteriopiskelijoiden vasta muutaman kuukauden kestänyt yhteistyö osoitti kiistatta ryhmän laaja-alaisuuden ja persooniensa lahjakkuuden.

Juicen Katu täyttyy askelista, tuo eri sukupolvien tiuhaan soinut tunteikas nuoruustunnelmatilitys, koruttomana, hillityn tyylikkäänä kuorotulkintana sinetöi tulevien produktioiden tasokkaan musikaalisuuden.

 

Illasta välittyi vakuuttavasti tunne, että ohjaaja Timo Raita ja tulkitsijat sekä yleisö olivat löytäneet luottamuksen toisiinsa. Tärkein perusta teatterityön onnistumiselle oli saavutettu.

 

Lavalla: V. Aalste, I. Ala-Nissilä, E. Almenoksa, H. Heikkilä, O. Henriksson, M. Huczkowski, K. Hulkkonen, J. Järvilehto, J. Kankkunen, M. Karkkonen, S. Lairikko, P. Lumme, I. Luusua, H. Macri, I. Maijala, S. Rajalin, J. Regwan, M. Suonperä, J. Uuranmäki, J. Virtanen

 

 

http://www.teatterikoulutus.fi/uutisia/teatteri-in-dialogidemot-13-15-10-2016