Kuva Tuomo Manninen

Suomalaisen lähimenneisyyden arjen armottoman pettämätön pääkallellaan haikeamielinen humoristi Tuomas Kyrö on viime vuodet pahoittanut mielemme maan lukevan kansan mielensäpahoittajatarinoitten suurilla painoksilla.

Katselevan suomalaisen mielensäpahoittelun tuo aikamme supisuomalaisimpiin huumorimittoihinsa Kyrön teoksen filmatisointi sekä näytelmäversiot teattereissamme ja nyt Kansalllisteatterin Vesa Vierikon äärimmilleen sydämellinen, lämpimän kuolemanvireinen tulkinta meitä kaikkia yhdistävästä mielemmepahoittelusta.

 

Vesa Vierikolla on suurenmoisen näyttelijän suuri sielu tavoittaa tämä pieni itsekäs, vanhuuden kynnyksellä kuolemaansa, sukuaan, läheisiään pohtiva ihminen ja sen meitä kaikkia yhdistävä suomalaiskansallisen kiehtova hymykareinen melankolia sekä moninainen äimistely yhteiskuntamme kummallisuuksista. Vierikkoa, aikamme suurta koomikkoa parempaa, osuvampaa, terävämpää, tarkkanyanssisempaa, rehellisempää, pirullisempaa ja aidompaa elämän tilitystä emme voi enää toivoa yhteiselle asiallemme: se on se surumielinen sisäinen nauru, joka hölmöyttämme, ajattelemattomuuttamme, välinpitämättömyyttämme, päättämättömyyttämme ja arkeamme reunustavalle mielettömyydelle, uusien asioiden vauhdille on paras vastalääke ja terapia.

 

Vierikon mielensäpahoittaja kasvaa täydelliseen täyssyleilyyn, sillä esityksessä elämänkomedia on löytänyt molemmat ääripäänsä, ilon ja surun: ”hauska saa olla, muttei liian hauska”. Yhdessä täyden katsomon kanssa naurunhörähdyksiin tämän tästä mielenpahoittelussamme yhtyessämme hätkähdämme samalla maanpintaiseen todellisuuteen, lähitulevaan kuolemaamme, sen järjestelemiseen, sen järkipäisen tyyneen ymmärtämiseen. Mielensäpahoittaja-Vierikko tulee ihomme läpi, pääkoppaamme ajatuksiemme vanhuuden päiviin jääräpäisin hymykarein, mutta sitäkin viiltävämmällä päättäväisyydellä ja aitoudella meitä johdatellen. Harvinaisella näyttelijätaiteilijan karismalla ja empatialla näin koko näyttämön neljäs läpinäkyvä seinä, katsomo, on esittäjän kanssa ”päässyt kuvitteluhahmon sisään”.

 

Samuli Laiho musikanttina luo yhtenäisen polun menneen radio-ajan iskelmällisyydestä taivasulottuvaisuuksiin harmonisävelillään, Ilja Peltonen realistisen ja luontevan Mielensäpahoittajan poikahahmon, Maruska Verona kaikkien sukujen tutun perisuomalaisen miniäinstituution, Tero Koponen hauskan, tätä päivää viestivän nuoren - elävän lättähatun.

Kati Lukan lavastusratkaisut alleviivaavat järeän korostetusti kansallista maaseutuperintöämme puuta - arkkulaudoin, höyläpenkein ja pitkospuupoluin, puulla tunnelmoiden, aikamatkaten, ympäristöä ja etäisyyttä vaihtaen.

 

Kansallisteatterin Mika Myllyahon sovitus-ohjauksen surumielinen, kuolemanvarjoisen herkkä sävy, arkisen nöyrä ja käytännöllinen kuoleman hyväksyminen syventää esityksen poikkeuksellisen yllättäväksi, liikuttavaksi ja koskettavaksi joutsenlauluiseksi elämänkomediaksi.

 

 

Tuomas Kyrö

 

ILOISIA AIKOJA, MIELENSÄ PAHOITTAJA

 

ROOLEISSA Tero Koponen, Ilja Peltonen, Maruska Verona ja Vesa Vierikko
MUUSIKKO Samuli Laiho

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Mika Myllyaho  LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simonen  MUSIIKKI Samuli Laiho

VALOSUUNNITTELU Ville Toikka  ÄÄNISUUNNITTELU Esa Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi

Käsiohjelmana alkuperäisteos: Tuomas Kyrön Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja 

Esitysarvio 4.10.2016 -esityksestä.

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/ilosia-aikoja-mielensapahoittaja/