Viro on jo reilut kymmenen vuotta ollut suosituin suomalaisten matkakohde virkistyä, kokea huolella säilytettyä vanhaa restauroitua entisyyttä sekä nähdä modernia ja raikkaasti uudistuvaa arkkitehtuuria ja niiden arkea ja juhlaa.

Lahden seudun vironharrastajien Eesti keele klubi on jo monet vuodet tehnyt vuosittain useita muutaman päivän mittaisia kulttuuriretkiä eri puolille maata. Viimeisinkin 5.-8.6.17 tehty matka todisti jälleen, että maa on täynnä suomalaista kiinnostavaa kulttuuria, ennen kokemattomia seutuja, museoita, ihmisiä ja heidän elämänsä positiivisuutta, elämänmyönteistä ajattelua, naurua, iloa ja tekemistä sekä molemminpuoleista kielen puhumista äänihuulten, korvien ja ajatusten täydeltä.

 

Tällä kertaa Maarjamaa (eestiläinen satojen vuosien ikäinen vanha nimitys isänmaastaan) koluttiin Lääne-Virumaan maakuntaa ristiin rastiin tutkien ja ihmetellen.

 

 

1.

 

Ensimmäisenä kohteena oli pienen Läsnan kylän Rahvamaja, noin tunnin ajomatka Tallinna-Narva -maantietä itään. Kylän kulttuuritalossa esiteltiin meille kylän poikkeuksellisen monipuolisia kulttuuriharrastuksia, mm A.H.Tammsaaren näytelmän Kõrboja peremees -esitystä, joka sai edellisenä kesänä tuhatmääräisen yleisön, Rahvamajan lasten, nuorten ja aikuisten energistä toimintaa, erilaisia kulttuurikerhoja ja niiden työn tuloksia.

 

Yläkuvassa Heli kalentereineen, alakuvassa tuliaisten vaihtoa Helin ja Pirjon kesken

 

Viemisinään Eesti keele klubi antoi mm. karjalanpiirakoita ja esitti läsnalaisemännille kääntämiään eestinkielen runoja vanhanajan ryhmälausuntakuorona eestiksi ja suomeksi. Talon vakituiset toiminnan ylläpitäjät olivat Helin johdolla kattaneet suomalaisvierailleen mainiot kahvitarjoilut ja antoivat vierailun sinetiksi valmistamansa ensi vuoden kauniin kalenterin. Kylä osallistuu äänestykseen Viron parhaimmasta kylästä ja tietenkin heti Suomeen tultuamme laitoimme rastin Läsnan kylän puolesta. 

 

 

Lahtelaiset kokoontuneena vierailun loppupotrettiin                                                                 Kuva Erkki Rope

 

https://www.rahvakultuur.ee/Mittetulundusuhing_Lasna_Rahvamaja_147?&v=264&o=745

 

2.

 

Illansuussa saavuttiin Rakveren kaupunkiin, tuttuun majapaikkaamme Külalistemajaan. Ilta sujui kaupunkia katsellessa, omenapuiden valkokukkaista täysloistoa ihaillessa, kauniin kaupungin metsäisiä, komeiden vanhojen puiden reunustamia polkuja astellen, alkukesän viimeisten muuttolintujen äänien kertoessa aina satakielen lauluun saakka kesän tulosta. 

 

Rakveren Linnamäen laelta 5.6.17                                                                                                                    Kuva Erkki Rope

 

  Ellen Niit   Viru vanne                                  Viron vala

 

   Üks poiss tuli Rakvere linna,                                    Muuan poika tuli Rakveren kaupunkiin

    et  Viru vannet anda.                                                   vannoakseen Viron valan.

    Kuhu veel oleks võinud ta minna,                           Minne muuallekaan hän olisi voinut mennä

    et  Viru vannet anda?                                                  Viron valan vannomaan?    

 

 

 

3.

 

Toinen päivä aloitettiin Viron maaperällä viimeisten vuosisatojen aikana olleita kartanoita, niiden neuvostoaikaista käyttöä ja nykytilaa tutkaillen.

 

Kopio Juhan Maisten EESTIMAA MÕISAD -teoksen kansilehden sisäpuolelta

 

Ennen neuvostoaikaa monilta osiltaan Viron silloiset lähinaapurit, suuret vasallivaltiot, kuten Tanska näkyvät vieläkin mõisina eli kartanoina. Kartanoita on Eestissä ollut vielä sata vuotta sitten yli tuhatsata.

Kartanoihin littyy myös erityisesti virolaisten ajatus eestiläisten ja suomalaisten erilaisesta yhteiskunnallisesta asemasta: virolainen ei ole koskaan ollut vapaa, vain maaorja ja aina jonkin joko valtion tai seudun oman vasallin alainen ja omistama, vähintään hänelle työvelvollinen ja veroja maksava palvelija.

Tällä hetkellä Virossa kartanoiden rakennusten omistajaksi voi päästä suhteellisen pienelläkin pääomalla, mutta silloin on varauduttava rappiolle menneen alkuaan hienon säätyläissuvun tyylillä ja ammattilaisilla teettämien rakennusten lainvaatimiin suuritöisiin entisöinti-, kaunistamis- ja konservointitöihin. Kartanoiden omistajakansalaisia on jo monesta maasta eivätkä suomalaiset kartanon omistajina ole täällä enää harvinaisia.

 

Kulinan kartanon omistajaperhe

 

Nähtävänämme oli yksikerroksinen puinen Kulinan kartano 1500-luvulta. Sen vuonna 2014 ostaneet Anti ja Evelin esittelivät kartanon entistämisvaiheita ja kertoivat kartanon historiasta. Se oli entistetty ja remontoitu jo pariin otteeseen, viimeisin käyttö kartanolla oli 1922-1999 kouluna. Nyt talon isäntäväki on ehostanut jo varsinaisen salihuoneen ja asuintilat sekä osan yöpymistiloja tarkoituksena antaa asiakkaille sekä yöpymismahdollisuuksia että aterioita ja niiden mukana kaunis juhlatilaisuuspaikka.

 

 

Myös Evelinin hevosharrastus on tuonut kartanoon hevosjalostuselinkeinon sekä saanut ratsastuksesta yleisölle tarkoitetun talon ohjelmavaihtoehdon. Huomattavaa on, että tämä nuori, elämänvaloisa isäntäväki jätti Tallinnassa hyvät akateemiset tehtävänsä ja muutti tänne kauas maaseudulle rauhaan, elämän todelliseen sympatian kehtoon. Meillä lahtelaisilla oli kunnia olla kartanon ensimmäinen suomalainen vierailuryhmä.

Kuvat kertovat remonttien nykyvaiheesta.

 

Seinäpaperikerroksia löytyi tarkalla laskemisella 11

Perusteellinen restaurointi on hidasta ja tarkkaa puuhaa ja pistää mietteliääksi.                                        Kuva Erkki Rope

 

Kartanon Evelin-emännän leipoma herkullinen raparperipiiras ja aidot arvokkaat posliiniset kahvikupilliset hyvää kahvia tuntuivat nostavan meidät jo korkealle minkä tahansa kansakunnan yläluokkaan. Pienen kartanotyttösen kaunis lastenlaulu ja haikeat jäähyväiset päättivät opettavaisen vierailun hevosten huiskiessa hännillään virkeät hyvästit.

ttps://www.facebook.com/kulinamois/

 

 

 

4.

 

Matka suuntautui nyt kohti kaakkoa Tudun pieneen virolaiskylään. Se on saanut nimensä Kalevipojasta, joka tarinoiden mukaan on matkallaan yöpynyt siellä (tudu=nukkua). Mainion Helve-oppaan opastuksella tarinalle löytyy jäänteitä Kalevipoeg-jättiläisen käynnistä aina sen nukkumapaikkoihin sekä varhaishistoriaa muinaishautojen kivirakennelmakumpuihin saakka. Tudun kylä on kirjallisissa lähteissä mainittu ensimmäistä kertaa 1200-luvulla. Tudussa oli 1700-luvulta alkaen kartano (Tuddo), jonka päärakennuksen säilyneessä osassa toimi myöhemmin lastentarha. Kartanon luona oli kivinavetta ja tuulimyllyn runkorakenteet. Tuduun ja sen kartanoon syntyi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yksi Viron merkittävimmistä metsä- ja sahateollisuuden keskuksista. Tudun viimeisin metsäkeskus oli toiminnassa 1948 - 2001.

Vanhoja Tudun museon valokuvia ajalta, jolloin kylässä vielä oli rautatie

Tuon metsäkombinaatin ympärille syntyi työntekijöiden asumuksista pieni kylä, koulu, kunnantalon toimisto, posti ja myös Rakveresta rautatie asemarakennuksineen. Suurten tukkiautojen yleistyessä neuvostoaikana rautatie purettiin, mutta sahaus- ja höyläystyö jatkuu kylässä yksityisen yrityksen ylläpitämänä edelleen. Kylässä on viime vuosikymmenen toiminut nykyaikainen hirsiveistämö, jonka kookkaat huvilavalmisteet on viety Norjaan ja muihin pohjoismaihin.

Tudustakin miehet aikanaan vietiin Siperiaan. Monissa pikku mökeissä asustaa vieläkin vanhoja mummoja, joiden miehet 1950-luvulla stalinismin jälkeen saivat palata Siperiasta, mutta ovat nyt jo kuolleet. Vanhojen mummojen asumusten pihat ovat vieläkin perunalle, vihanneksille, marjoille ja omenille huolellisesti hoidettuja. Talojen tonteilla on yleensä hyvä, suuri maakellari kotitarveviljelysten säilymiseksi. Kylässä on harvinainen koko kylän yhteissauna, joka lämpiää kyläyhdistyksen voimin lauantaisin ympäri vuotta. Siellä on joka viikko yhä pienenevän yhteisön mahdollisuus luontevasti tavata toisiaan ja kertoa kuulumisiaan. Kylässä vielä jäljellä oleva nuorempi tudulaispolvi käy työssä lähinnä Rakveressä, jonne matkaa kertyy neljäkymmentä kilometriä. Linja-auto pysähtyy Tudussa neljästi arkipäivinä.

Toimivasta monisataisesta yhteisöstä on jäljellä enää noin sataviisikymmentä asukasta, kirjasto, kauppa, posti ja alakoulu sekä yksi Viron kolmesta harvinaisesta puukirkkonähtävyydestä.

 

 

Tudun museon monipuolinen esineistö on oppaamme Helven monivuotisen työn tuloksena erinomaisen kattavasti Viron ja Tudun seudun elämää kuvaava ja siitä kertova asiantuntijuudella valittujen satojen harvinaisten, mielenkiintoisten museoesineiden maasta kattoon saakka täyttämä. Valitettavasti museo on nykyisin yleisöltä suljettu.

Tudun Jaama Trahterissa syödyn maukkaan lounaan jälkeen siirryimme vielä tien toiselle puolelle, entisen Metsäkombinaatin suureen kaksikerroksiseen asuin- ja toimistorakennukseen. Se on ollut yli kymmenen vuotta kolmen nuoren lahtelaisnaisen omistama - monine lähes alkuperäisine huoneineen.

Saimme siellä vielä lisää selvitystä suomalaisten Tudun asukkaiden elämisestä kylän sympaattisten virolaisten kanssa sekä tietenkin kahvit kesäpiirakoineen ja herkkuineen.

 

Näin pitkän päivän päätteeksi matka kohti Rakverea ja majapaikkaa saattoi alkaa.

https://et.wikipedia.org/wiki/Tudu

 

 

 

5.

 

Tänään,  matkamme kolmantena päivänä bussimme suuntaa Rakveresta reilut kolmekymmentä kilometriä pohjoiseen, Vihulan kartanoon.

Tuulimylly ja vanha, uljas puustokuja tervehtivät tulijoita.

 

  

 

Vihulan kartano edustaa Eestin hienoista hienointa, ylellisintä kylpylälomakeidasta. Kartanossa toimivat nykyisin upea ravintola ja loistava kylpylähotelli, jossa on erikoistuttu myös eko-kauneushoitoon. Yrttimateriaalit kasvavat laajan hotellialueen omilla mailla ja talvipuutarhassa.

 

 

Kauniisti suunniteltu tekojärvi patoineen ja putouksineen, uudelleen konstruoitu vesimylly hammasrattaineen ja myllynkivineen sekä erilaiset alkoholijuomien valmistushistoriaa esineistöineen ja maistiaisineen esittelevät pikkuekskursiot antavat kartanolle eleganttia lisäarvoa. Tietenkin perinteinen ympärivuotinen sisäpuutarha kuuluu oikean kartanon toimivuuteen ja sitä saavat myös vierailijat käydä ihastelemassa.

 

 

Kartanossa pidetään konsertteja ja kokouksia ja järjestetään arvokkaita tilaisuuksia, konferensseja ja perhejuhlia. Jo 1500-luvulta peräisin olevassa miljöössä on kaksi päärakennusta, 25 muuta historiallista rakennusta sekä 50 hehtaaria kaunista puistomaata Mustoja-joen varrella Lahemaan kansallispuistossa. Alkuaan kartanon omisti tanskalainen Lode-suku. Vuonna 1810 kartanon osti Alexander von Schubert, jonka suvun hallussa kartano oli vuoteen 1919 saakka.

 

 

Nykyisin kartanolla on kolme omistajaa, yksi tanskalainen ja kaksi englantilaista. Tanskalaisella omistajalla on oma hobbynsa, entisöidyt vanhat autot, ja näitä on vierailijoiden nähtävänä niille varatussa autohallissa sekä usein myös kartanon pihalla. Vierailun voi päättää vaikkapa tällaiseen yhteiskuvaan alueesta tehdyssä pienoismallissa omasta jättiläisyydestään nauttien.

 

https://et.wikipedia.org/wiki/Vihula_m%C3%B5is

 

 

 

6.

 

 

Vartin ajomatkan jälkeen saavumme meren rantaan. Merenlahden toisella puolen näkyy jo Vergin sataman rakennukset, mutta sitä ennen teemme vielä jalkaisin pienen merituulen raikastaman kävelylenkin läheiselle luontopolulle perinteisiä virolaisrakennuksia ja meren rantakivikkoa ihastellen.

Ja sitten vielä viiden minuutin ajomatka ja syömään.

 

 

Maukkaiden Vergin satamakrouvin lohilounaan, tuorejuustokakun ja kahvien jälkeen levähdimme satamaravintolan terassituoleilla aineellisesti kylläisinä meren horisonttiin saakka täyttäessä tuulenvireen raikkaudella ja äärettömyydellään tunnelman ja mielenmaisemamme.

https://www.visitestonia.com/fi/vergin-satama-3

 

 

7.

 

Jälleen pariksikymmeneksi minuutiksi matkaan. Nyt Võsun kylään, Jaaniojan käsityötaloon.

 

 

Talon Janika-emäntä ottaa tulijat vastaan ja kertoo käsityön täyttävän laajan pihan monet rakennukset. Kävimme ensin lapsille ja perheille tarkoitetussa kesäisessä tapahtumatalossa, jossa vaaterekvisiitat kertoivat myös esittävän taiteen jalkautuvan usein ateljeen aukiolopäivinä ja käsityötalon järjestämillä erilaisilla käsityökursseilla.

 

 

Pistäydymme myös aidossa kyläsepän monivarusteisessa pajassa, jossa talon Janno-isäntä ahkeroi harrastuksenaan ainutlaatuisia, hiiliteräksestä takomiaan, kenties Eestin parhaimpia veitsiä, joita Janika varovasti nahkasalkun lokeroista ottaen meille esitteli. Ne eivät ole myynnissä.

 

 

Suuri kotamainen rakennuskin kutsui käymään ja siellä ymmärsimme oitis hienon, keskusnuotiolla varustetun intiimin tilan olevan mitä parhainta ympäristöä pienten ryhmien ajatusten, teorioiden ja ideoiden keskusteluilmapiirille.

 

 

 

Viimein pääsemme päärakennukseen, jossa sijaitsivat ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetut useat askartelutilat, ruokailusopet ja työtilat. Mutta todellinen satumainen maailma avautui talon yläkerran varsinaisessa Janikan ateljeessa.

 

 

Jos mitään yleensä ymmärrän käsityötaidosta ja sen kauneusarvosta, niin sen ainakin, että Janikan työt ovat suuria, ainutlaatuisia koruja ja pukevat, oikean värin kun valitsee, jokaisen kantajansa vähintään ruhtinattareksi. Ei siis ihme, että hänen tilaustyönsä täyttävät kaiken vapaa-ajan kurssien lomassa. Mielenkiintoinen koulutuskin Janikalla on: hän on agronomi, joka neuvostoaikana toimi kolhoosin johtajana. Käsityöt olivat hänen suvultaan peritty harrastuksensa ja nyt niiden kauneus ja lumo on maan maailmankuulua perinnekäsityön uutta kansantaidetta ja muodin glamouria yhtäaikaa. Janikan aikuiset tyttäret jatkavat myös käsityötalon toimissa ja tehtävissä suvun perintöä.

 

Eipä siis ihme, että matkaseurueemme naiset pyrkivät tuon tuosta ääneen haltioituneina huoahtelemaan, kun toiset heistä pääsivät mannekiineiksi näille uniikeille takkikoruille.

Janika kertoi käyttävänsä askartelukurssilla ja myös näihin takkeihin vaatetuotannon hukkapaloja, yhdistävänsä ja omalla tekniikallaan huovuttamalla. Hänen kirjontamallinsa ovat alkuaan pohjautuneet perinteiseen eestiläiseen kuviokieleen ja lopputulos aikaa myöten muuttunut jokaisessa eri vaatteessa Janikan synnyttämäksi kuviokokonaisuudeksi.

Asiakkaan toivomuksesta Janika valitsee värin ja kun työ alkaa olla valmis tilaaja käy sovittamassa sitä ja antaa lisätoivomuksiaan, hyväksyy sellaisenaan työn tai hylkää sen. Ja Janika aloittaa taas uuden työn.

 

Tässä vaatetaivaassa seurueemme olisi jaksanut unelmoida useamman päivän samalta istumalta.

 

http://www.jaanioja.ee/

 

8.

Vuodesta 1993 on Käsmun Merimuseo tsaarinaikaisessa rajavartioaseman rakennuksessa ja siellä voi tutustua legendaarisen kapteenikylän historiaan, merenkulkuun, kalastukseen ja myös salakuljetukseen. Museon isäntä Aarne Vaik istui aurinkoista iltaa museon portailla ja tutki katseillaan meitä tulijoita tarkkaan. Hän esitti ensin pari kysymystä ja vastauksistamme päätteli, että tälle ryhmälle hän haluaa antaa tietonsa ja taitonsa.

 

 

Aarnesta saimme oppaaksemme merielämän asiantuntijan, jonka hyrsyvän piilotettu eestiläinen huumori ja monipuolinen merenkulkutietous tempasivat heti mukaansa. Lukuisiin kysymyksiimme saimme vastauksen - sen sijaan hänen esittämiään merellisten ammattien pyydyksiä ja käyttöesineitä saimme moneen kertaan yrittää arvailla.

 

 

 

 

 

Museon toimivuus on taattu myös erilaisin teemapäivin, tapahtumin ja konsertein - parhaillaan museon takana olevalla esiintymislavalla orkesteri harjoitteli illan konserttia varten hurjin volyymein, mutta lopetti heti museoon saavuttuamme harjoittelunsa.

Vaatimattomalta tuntunut mutta merenkulun kannalta rikas, perinteikäs ja yllätyksellinen museo oli mielenkiintoisia asioita ja niiden kertojan tarinointia tulvillaan reilun tunnin.

http://www.kasmu.ee/et

 

Jatkamme vielä Käsmussa, parin minuutin ajomatkan päästä löydämme Lainelan lomakylän. Se on vajaan parikymmentä vuotta ollut suurten kokousten ja kurssien pitopaikka - sen aikaisempi käyttö neuvostoaikana oli suuret pioneerileirit. Kylän opas on sairastunut, joten menemme suoraan meille tilatulle illalliselle valtavaan, kolmensadan hengen ruokasaliin.

Aterioituamme tavanomaisen arki-illallisen auto kuljettaa meidät pitkän päivän palkinnoksi parinkymmenenkilometrin päähän Sagadin komeaan kartanoon, jossa yövymme.

 

 

 

9.

 

Sagadi mõis

 

Puitteet ovat matkamme kuninkaallisimmat: huoneet valkokaarisin ikkunoin kauniisti sisustetut, etusviitillä varustetut ja uni tulee välittömästi pelkkiä kultaisia ja ruusuisia ajatuksia ajatellen.

 

Aamulla tutustumme kartanon komeaan päärakennukseen ja sen kartanotyylikkääseen kalustukseen ja sisustukseen sekä myös metsämuseoon, jossa saamme käsityksen metsään liittyvistä perusasioista sekä työstä, eläimistä ja metsänhoidosta. Kohtaamme uusitussa metsämuseo-osassa myös nuorten luontokoululaisryhmiä.

 

 

Saima, Sagadin museon terävähuumorinen opas

 

 

 

 

Sitten pakkaamme tavaramme ja viimeinen kohde, ensin lounas Viinistun rantaravintolassa ja sitten lopuksi Viinistun kuuluisa Taidemuseo odottavat meitä ja kruunaavat kulttuurikokemuksemme.

https://www.visitestonia.com/fi/sagadin-kartano

 

 

10.

 

Olen nyt käymässä jo kolmatta kertaa Viinistussa. Kolmesti sen näyttelyssä ja kerran myös uudessa virolaisoopperassa. Taideteokset jätänkin siis matkaseurueemme jokaisen jäsenen arvioitavaksi.

 

 

Taidemuseon on loihtinut entisen kolhoosin kalajalostamon tiloihin Ruotsiin 1943 puna-armeijaa paennut Manitskin perheen silloin 1-vuotias poika Jaan Manitski. Hänestä tuli aikanaan Ruotsin kuuluisan Abba-yhtyeen sielu ja manageri. Yhtye tienasi USA:n ja maailmanvalloituksillaan musiikillaan miljardeja ja siitä sai osansa myös manageri, josta tuli miljardööri. Palattuaan 2000-luvun taitteessa takaisin Viroon, kotikyläänsä hän oli yksi Viron rikkaimmista ihmisistä ja on sitä edelleen. Hänen kulttuurikutsumuksensa on kuitenkin luovuttanut ansaitsemiaan miljoonia yhteiseen yleishyödylliseen käyttöön. Manitski on Viinistuun rakennuttanut vanhan kalakolhoosin tiloihin virolaista taidetta esittelevän taidemuseon, hotellin, konserttiareenan, teatterin, ravintolan ja parisataapaikkaiset kokoustilat. Konserttitilassa esitetään myös oopperoita. Viinistun huvivenesatamakin on Manitskin aikaansaannosta: neuvostoaikana merille ei kukaan päässyt, rannat olivat suljettuja, mutta nyt satamassa vierailee monen maan kansalaisten veneitä, myös suomalaisten.

Tällä liikemiehellä on monta omistajuutta - suuri konepaja, Eestin Päivälehti jne.

 

Monet vanhat Viinistun taidemuseon näyttelyteokset ovat Viron vanhan taiteen merkittävimpiä maalauksia. Nykytaiteessa Viinistun taidemuseo antaa tilaa rohkeasti uudistuvalle taiteelle.

Määrällisesti Viinistun taidemuseo on Viron suurin pysyvä näyttely.

https://et.wikipedia.org/wiki/Viinistu_Kunstimuuseum

 

 

 

Tämänkin matkan sielu, koko Lahden vironopetuksen tarkka ja uhrautuva lady, suurenmoinen kulttuuripersoonallisuus, tinkimätön eestinkielen taistelija Leili Kujanpää, hieno lähimmäinen, jätti tällä vimeisellä - jälleen niin taitavasti suunnittelemallaan retkellä - meille kauniit hyvästit siirtyessään nyt Eestinmaalle, äitinsä ja isänsä kotimaahan.

 

Olen siksi valinnut tähän hänestä neljän vuoden takaa Kõuen kartanossa ottamani kuvan: miksikään hän ei ole muuttunut, tyylikäs, lahjakas, kirjoille ja kulttuurille, kielelle ja meille eestinopiskelijoille elämänsä antanut ja tulevaisuudessakin kaikkensa antava sympaattinen, oikeudenmkainen nainen.

 

Kiitän Leiliä myös tämän Lahen uutisia -julkaisuni puolesta, jossa olen saanut monet vuodet raportoida niin monia yhteisiä, elähdyttäviä ja ainutlaatuisia kulttuurikokemuksia ja kirjoittaa niistä omia tuntemuksiani.