Lahden%20kaupungin%20symbolit.jpg

Tyypillinen kaupunkiamme symboloiva kuva: hyppääjä loikkaa poispäin, kauas Lahdesta.

 

 

Vuoden 2018 alkajaisiksi julistimme etsinnän oikeasta, todellisesta, pyyteettömästä, rehellisestä lahtelaisesta. Etsintäkuulutus oli muotoiltu näin:

 

 

Sinä ratkaiset

Wanted.jpg

 

 

Hyvin muistamme, että lahtelaistulevaisuudesta osa on jo sadoilla miljoonilla veroeuroillamme pilattu ja tuhoon tuomittu onnettomasti suunnitelluin ja toteutetuin joukkoliikenneratkaisuin, turhin keskustaeheytyksin ja toriparkein, käsittämättömän typerin kaupungin kiinteän omaisuuden halpamyynnein, kaupunkilaisten nautintaoikeuksia polkevin Ranta-Kartano -projektein sekä hienojen metsäalueittemme luontokokonaisuuksien tuhoamiskaavoituksin samaan aikaan käytännön arjen epävarmuuden sekä työttömyyden ravistellessa kaupunkiamme ja sen asukkaita.

 

Kun perheiden arki, terveydenhoito, oppivelvollisuuskoulu ja nuorten koulutus, ovat ryöstäytyneet näinä aikoina jo täysin hahmottomiksi ja hallitsemattomiksi, on syytä pohtia kaiken tapahtuneen yhteistä nimittäjää: se on byrokratia, sen lumipalloefektinen hurja kasvuvauhti. Pienellä kaupungilla on suuren kaupungin byrokratia. Päälliköitä riittää päälliköille ja johtajia johtajille eikä kukaan ota kaupungissamme vastuuta. Byrokratiaan kuuluu vielä ylimielinen hallintomekanismi, joka saadaan päälliköiden valitsemilla alaisilla, asioihin vihkiytymättömillä hoitajilla, joita on helppo käskyttää.

 

Siksi etsintäkuulutan lukijani löytämään, nimeämään, kertomaan henkilön, jonka he uskovat, toivovat, ovat kokemuksesta todenneet tai joka on aina pysynyt sanojensa takana, tehtäväänsä paneutuva, rehellinen, asiallinen sekä aikaansaava asiantuntija ratkaisemaan ongelman ja pelastamaan kaupunkimme tulevaisuuden edes joiltakin osin. Monivuotisessa Lahti-tuntemuksessani minulla on vain yksi oma ehdotus, joka täyttää nuo kriteerit. Onko Sinulla yhtään tai useita nimettäväksi tällaiseksi luotettavaksi yhteisten asioittemme hoitajaksi?

 

Lähetä oma nimiehdotuksesi ja ajatuksesi nimelläsi tai nimimerkilläsi Lahen uutisia -sähköpostiin. Teen kuluvan tammikuun aikana heistä listan kaikkien nähtäväksi. Tuleeko listasta pitkä vai lyhyt - sinä ratkaiset.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2018/01/sina-ratkaiset

 

 

kyn%C3%A4.jpg

Kun kuukausi nyt on kulunut ja Lahen uutisia -julkaisua on vilkaissut hieman yli 1000 lukijaa päivittäin, on tämä pieni media aukaistu luettavaksi etsintäkuulutuksen määräaikana 7.1.- 31.1. noin 20000 kertaa. Pelkästään tähän asiaan liittyviä sähköposteja toimitukselle henkilökohtaisesti on tullut viisitoista ja kommentteja neljä. Kommenteissa varsin kokeneet kaupunkilaiset toteavat tehtävän mahdottomaksi. Yhteydenottoina oli myös muutama puhelinsoitto aihetta sivuten.

Lisäksi toimituksen sähköposti sai yli sata facebook-ilmoitusta (joita emme avaa, koska Lahen uutisia -toimituksella ei ole facebook-tiliä).

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

Omissa henkilökohtaisissa sähköposteissani oli muutamia mielenkiintoisia havaintoja ja arvailuja siitä, mihin hakuilmoituksellani pyrin. Terävin niistä epäili minun pyrkivän syrjäyttämään laillisen valtuuston, nimeämään valtuustosta ylivoimaisimman kansansuosikin tai byrokraateista kelvokkaimman - ja näin päätyisin entistä trumpismaisempaan yksinvaltaan kaupungissa.

 

Paljon pienempään, yksinkertaisempaan inhimillisempään tulokseen yritin päästä. Omalle tehtäväasettelulleni olisi riittänyt henkilö, joka aina on pysynyt sanojensa takana, ollut tehtäväänsä paneutuva, rehellinen, asiallinen sekä aikaansaava - iällä, sukupuolella, ammatilla tai asemalla ei olisi ollut väliä. Kovin paljon ei olisi vaadittu.

 

 

Yhteydenotoissa yksikään kaupunginvaltuutettu ei saanut kunniaa tulla rehellisen lahtelaisen palkintopallille, kukaan neljästä kansanedustajastammekaan ei saanut tätä glooriaa eikä ainutkaan Lahden kaupungin palkkalistoilla oleva henkilö tai lahtelainen eläkeläinen. Itselläni on yksi ehdotus, joka täyttää nuo etsintäkuulutukseni kriteerit. Kun luettelo nyt typistyisi pelkästään häneen, katson tämän sympaattisen, toimivan, pyyteettömän, ahkeran ja uutta luovan persoonan julkaisemisen tässä vaiheessa arveluttavaksi - henkilöstä tulisi tahtomattaan merkitty, toisin kuin jos hän olisi sisältynyt pitkään lukijoiden esittämään ehdokasluetteloon.

 

En ihan näin kehnoksi inhimillisten ihmisten tyhjiöksi, norsunluutorneissaan omissa itsekkäissä taloudellisissa ja kulttuurisissa ympyröissään pyöriväksi kaupunkiamme olisi arvannut.

 

Tyhjä lista ennustaa Lahdelle lohdutonta tulevaisuutta.

 

 

kyn%C3%A4.jpg

Osa Lahden trumpeista luopuu itse

 

   Jyrki%20Myllyvirta%20%C3%B6.jpg  Martti%20Lipponen.jpg  Perrtu%20Kauppinen.jpg

 

Näinä päivinä kun eniten tehtävissään arvosteltu virkamies, kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta jättää nyt viimeinkin meidät ja muuttaa eläkepäivikseen Lahtea parempaan kaupunkiin, Espooseen, kun eniten meidän verovarojamme nyhtänyt, omistamamme Lahti  Aqua -osakeyhtiön toimitusjohtaja Martti Lipponen viimeinkin jättää meidät hyvälle eläkkeelle siirtyessään ja kun vain kolme vuotta valtalehtemme Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajana työskennellyt Perttu Kauppinen hakeutui näin pian - Lahden onnettoman pienet vaikuttamisympyrät ymmärrettyään - kaupungistamme takaisin valtakunnalliseen mediaan, Lahti on vapautunut kolmesta yksinvaltiaasta.

 

Ovatko lahtelaisten kauan odottamat oikeudenmukaisuus, kansanvalta ja sananvapaus palaamassa kaupunkiin?

 

Lis%C3%A4liite.jpg