Tiirismaa%20Viulunsoittaja%202018.jpg

 

Loistavan musikaalinen nuoruuden ylistys, liikuttavan sydämellinen kansankohtalon tilitys - siinä Tiirismaan Viulunsoittaja katolla -musikaalin sisällön äärirajat, joihin esitys meidät valloittavalla tulkinnallaan ja intensiivisyydellään kietoi kolmeksi tunniksi.

 

Se on tarina maitokuski Tevjestä, ukrainalaisjuutalaisesta perheenisästä, hänen perheensä iloista ja suruista. Tyttärien perinteisiin nojaavat naimakaupat ja isän yksinoikeus valita tyttärilleen puolisot murskautuu nuoruuden rakastumisten ylivoimalla ajan tapojen muutoksiin. Pienestä ukrainalaisesta Anatevkan kyläyhteisöstä 1900-luvun alun tsaarivallan ajoilta yhteisön omine sääntöineen ja lakeineen tarina heijastuu todellisuutena tähän päivään ja maailman pienten kansojen yhä ahdistavampaan asemaan suurten valtiomahtien puristuksessa, Aina, tänäänkin perustarina koskettaa traagisuudellaan ja iloista sekä suruista kasvaa tässä tulkinnassa juuri esittäjiensä musikaalisuuden ja nuoruuden hehkuva elämänsinfonia.

 

Tiirismaa%20Viulunsoittaja%20orkesteri%2

 

Tiirismaan esityksen ainutlaatuista ihanuuttta on valtaisan lähes kahdeksankymmenhenkisen ensemblen voima jo yksin niin vaikuttava, että tämä klassisen liikuttava tarina elää uusimuotoisesti voimistuneena musikaalisella soolo-, kuoro- ja orkesteriloistokkuudellaan.

 

Suuren, monijäsenisen live-teatteriorkesterin olisi ohjauksen ja lavastuksen suonut antavan olla koko ajan näkyvissä, sillä sen ainutlaatuisen musikaalinen intro ja sävyt sekä kokonaissoitto loi jo elämänsykkeen äänenpainot tarinan tunnelmiin äänellisenä ja soinnillisena herkkuna, säestyksenäkin, niin että harvinaisuutena nykyteattereissa sen soiton olisi halunnut myös nähdä.

 

Esityksen suuritöinen puvustus, rekvisiitta tarkkoine juutalaisine pikkutunnusmerkkeineen, hääkoristeineen, päähineineen tuntui kaikkine yksityiskohtineen tarkoin mietityltä ja toimivalta aina oppitunnin demonstraatioesineitä myöten nerokkaasti oivalletulta sekä asiantuntevasti valmistetulta. Vain lavastuksen voimakkaita värikuvioita ja selkeitä figuureita hieman oudoksuin tarinan tyylin kontrastina, kenties ne kuitenkin toivat tarinan tähän päivään tiukemmin sitovaksi värikkyydellään ja hallitsevuudellaan.

 

Yksi tämän Anatevkan kylän tarinan empatiavoima ja tenho on aivan sykähdyttävä liikekieli. Esityksen tanssit, liikunta ja koreografia suorastaan hämmästyttävät luontevuudellaan ja toimivuudellaan. Tulkinnan liikekuviot lataavat perinteiden maailman koettavaksemme, mutta samalla koko yli viisikymmenisen näyttelijäensemblen taipuisa luontevuus ihastuttaa näennäisellä vaivattomuudella, lumoaa katsojan. Liikekielessä on kuin synnynnäistä, perintein salattua yhteisön alitajuista joukkovoimaa, joka tuntuu ja vaikuttaa.

 

Tiirismaa%20Tevje%20ja%20Golde%202018.jp

 

Musikaalin tarina on tekstinä ja musiikkina täysin keskushenkilönsä, maitokuski Tevjen sisäisen uskottavuuden, hahmon luontevuuden, huumorintajun ja siinä sivussa elämänfilosofin samassa persoonassa löytyvässä kokonaisuudessa.

 

Olen nähnyt ainakin neljä maitomies Tevjeä, alkuperäisen yli viidenkymmenen vuoden takaisen suomalaisen kantaesityksen Uljas Kandolinin, hänen jälkeensä Veikko Sinisalon ja vielä lahtelaisen Ola Johanssonin sekä viimeksi Kyösti Kyrön näyttelemät Tevjet.

 

Tiirismaan Viulunsoittajassa käsikirjoitus ja sävellys on ennen muuta kyläyhteisön maitokuskin musikaali. En ennen Sakari Bisterin Tevje-tulkintaa ole edes ymmärtänyt, miten teos juuri pelkillä sävelillään, sävelkuvioillaan, sävelteemoillaan puhuu suoraan sydämeeni. Sillä Sakari Bisterin Tevje on kuin pelkkää musiikkia, tuosta vain kun ajatus päässä syntyy, se lähtee heti lentoon laulamalla, musiikin sävelin asian kertomalla. Tällainen Tevje on niin ehyt hahmo, niin sydämellisen liikuttava, niin älykkään nokkela ja filosofeeravan koskettava, ettei parempaa voi toivoa. Sakari Bisterin taiteilijahabitus on valmis suuren luokan synnynnäinen muusikko ja näyttelijä: hänen musiikkinsa, kehonsa liikunta, kaunis baritoninsa ja ennen kaikkea hänen mutkattoman luonteva eläytymisensä kantaa kokonaisuuden - keskeisen Viulunsoittaja-musikaalin tarinan hänen kauttaan komeasti välitettynä.

 

Yli viisikymmentä vuotta suomalaisia Viulunsoittaja-musikaaleja on eri puolilla maata nähty, yksi sen kuuluisa kohtaus tiirismaalaisten toteutuksena. Tevje, kääntääkseen vaimonsa Golden ajatukset tyttärensä naima-asiassa toiseen sulhaskandidaattiin, tekee sen kehittelemällä tarinan näkemästään kauhu-unesta suvun vainajien tullessa antamaan unessa neuvon vävyvalinnassa. Unen toteutus oli näyte tiirismaalaisten suurenmoista yhteisnäyttelemistä makaaberissa tunnelmassaan. Samalla se oli oivallinen näyte ohjaajan taitavasta otteesta esityksen pientenkin kohtausten onnistuessa kokonaisuudessa.

 

Toinen keskeinen rooli on Henna Määttäsen tulkitsema Tevjen vaimo Golde. Henna Määttäsen luoma Golde -miehensä Tevjen täydellinen vastakohta, toimelias, eloisa, nopea ja pirteä suurperheen äiti, jonka elämä on täynnä käytännön toimintaa ja haaveilevan miehensä filosofeerauksen ja arjen todellisuuden ymmärtämistä naisen vaistolla. Henna Määttänen näyttelee temperamenttisesti ja älykkäästi sekä löytää hahmoonsa persoonallista tyypittelyä - hänen tyttäriään hoputtava ininänsä on teoksen yksi huumorikukkasista. Hieno työ tämäkin.

 

Voi vain uumoilla, minkälaisella uupumattomalla, innostuneella harjoituttamisella aikatauluista, kellonajoista saati työehtosopimuksista välittämättä tämmöinen vaikuttava musiikillisesti hieno yhteisteos syntyy.Tuskinpa tällaiseen musikaalisuuteen Suomenmaan joka kolkassa, ei edes joka teatterissa voi noin vain yltää.

 

 

 

VIULUNSOITTAJA KATOLLA

KÄSIKIRJOITUS Joseph Stein
MUSIIKKI Jerry Bock
LAULUJEN SANAT Sheldon Harnick
SUOMENNOS Esko Elstelä
Perustuu Sholom Alecheimin kertomuksiin

OHJAUS Aleksi Lavaste
MUSIIKINJOHTO Anna-Elina Tikkanen
LAULUVALMENNUS Ulla Renko
KOREOGRAFIA Sari Louko
LAVASTUS Amadeu Vives
PUVUSTUS JA TARPEISTO Ulpu Korkeamäki
HARJOITUSPIANISTI Sonja Kaipainen, Tia Nikkilä
TUOTTAJA Leena Akola
VALOKUVAT, SOME Suman Knuuttila

LAVALLA Sakari Bister, Henna Määttänen, Sofia Motturi, Kaisa Martikainen, Oona Nieminen, Sara Pessi, Jutta Halme, Helmi Luttinen, Hugo Hagström, Aino Hako, Jerry Penkert, Jere Laukkanen, Erika Koljonen, Veeti Harjukoski, Helmi Kari, Eedit Taipale, Veera Rintala, Topias Marjamaa, Nuutti Lumpo, Lotta Tähtinen, Emma Nylund, Rebekka Rönkkönen, Carla Forstdet, Alisa Isojunno, Veera Heikkilä, Nanja Halm, Aino Häyrinen, Sonja Kaipainen, Lotta Kainulainen, Anniina Karppinen, Venla Lehtinen, Aino Manninen, Venla Pekkala, Elizaveta Pugovkina, Eeva-Leena Saarela, Tinja Saario, Siina Suutarinen, Jemina Juutinen, Tia Nikkilä, Laura Ketola, Anni Vierimaa, Olli Hurme, Margaret Tilk, Atte Kukkula

MUUSIKOT Sanni Saarinen, Lassi Malvikko, Minttu Haukkavuori, Ellanoora Heikkilä, Nea Kari, Pinja Lempinen, Anna Koskenheimo, Emilia Palkio, Heta Verkkapuro, Onni Tikkanen, Lauri Heroja, Vili Virkkunen, Viljam Mikkelsson, Lauri Pänkäläinen, Mikke Vari, Helmi Kuikka, Topias Marjamaa

PUVUSTAJAT Tia Hepokangas, Ellinoora Ilmivalta, Erin Juntunen, Katri Luopa, Aino Raunio, Amu Sor, Peppi Särmäkari

LAVASTUS- JA TARPEISTOAVUSTAJAT Henriikka Blåberg, Inka Hämäläinen, Sini Jokinen, Katri Juntunen, Melina Jäntti, Ida Korhonen, Viivi Lehtiö, Oili Liikamaa, Veera Mäkelä, Ida Salmela, Azila Shukri Razaki, Sini Siikalampi, Amu Sor, Daria Sukhotina, Anna Toivonen

 

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/205/viulunsoittaja_katolla

 

Lis%C3%A4liite.jpg