Kaijan%20kirjan%20kansilehti.jpg

 

Itsenäisen Suomen muistilla on vahvat juurensa vielä virkeissä nuoruuden ankkuroimissa voimissaan. Ihmiset, joilla on elävän kertomisen lahja, valtava muisti ja suurenmoinen taito jäsentää mennyttä elämää, osaavat meille nykyihmisille mielenkiintoisesti avata maamme lähimenneisyyttä, sen jo miltei mielikuvituksellisilta tuntuvia ajanjaksoja silmiemme eteen kuin elävinä, värikkäinä, kotoisen lämpiminä kuvina ja vaivatta meidät kertomaansa mukaan innostaa. Tosin näitä persoonallisuuksia, yhdeksää vuosikymmentään lähestyviä ikinuoria on vaikea löytää, tietää tai tavoittaa, mutta kun semmoinen onni meitä kohtaa, uudenlainen historianlehti kääntyy säihkymään kokemuksella, elämänsykkeellä ja sydänlämmöllä rikastettuna aarteena.

 

Hämeenlinnalaisen Kaija Hillebrandtin muistikuvat yli kahdeksankymmenen vuoden takaa tähän päivään pulppuavat lapsuudesta ja nuoruudesta, vievät meidät suoraan Hämeenlinnan lähihistoriaan, sen luontoon, maisemaan, arkeen ja elämään, ajan tapoihin, aamun, päivän ja illan toimiin 1930-luvun ilmapiiriin, pula-ajan, sotien, kansakoulu- ja oppikouluopiskelun Hämeenlinnaan, kaupungin elämänmenoon ja keskeisille paikoille, Vanajaveden rantamaisemiin 1830-luvulta peräisin olevan Niittykatu 1:n talon ja pihapiirin lapsuudenmaisemaan. Kooltaan pienen, merkitykseltään suuren sivistyskaupungin kadut, korttelien asumukset, asujat ja tapahtumat, ikkunasta näkyvä Hämeen linna vartijahenkilöineen ja vankila-asukkeineen, Palanderin lähikortteli originellein ikäneito-opettajapersoonineen suorastaan imaisevat seuraamaan kirjoittajan lapsuusajan realismia, kertojan tarkan muistin, vallattoman valoisan ja iskevän huumorin, kulttuurisen elämännäkemyksen luodessa kirjalle luontevan aidon leimansa.

 

Henkilökohtaista hämeenlinnalaisuutta kirja pursuaa Kaijan isän kautta. Monille hämeenlinnalaisikäpolville tuttu Hämeenlinnan yhteiskoulun rehtori, Wetterhoffin Kotiteollisuusopiston hallinnon keskeinen päättäjä, pedantti, tarkka ja tiukka, oikeudenmukainen Paavo Kouri on perheen tunnollinen, monipuolinen, sivistystietoinen ja urheilullinen isä - perheen todellinen pää. Miltei kaikki kodin sisustus ja tarpeisto saavat ajan tapaan isän kautta hämeenlinnalaiset (Wetterhoffin tuotteet, Hämeen linnavankilan työpajatyöt) hankinnat, mutta useimmiten myös kodin monien esineiden valmistamisen hoitaa oman lapsuuskotinsa, suuren maatalon töissä käteväksi kouliintunut Paavo-isä aina lasten leikkikaluja myöten. Kaupunkilaisvirkamiesperheen kunnia-asiana oli perheen pään ammattityö, se oli talouden perusta.

 

Kourin perheen Anna-äiti välittyy kirjassa kaiken rakkauden, lämmöntunteen ja herttaisuuden ehtymättömänä lähteenä. Perheen äidillä oli moninaiset taloustyöt, vaatteiden valmistamis- ja siistimistehtävät, seurustelutehtävät lastensa kanssa sekä perheen isän monissa kokouksissa ja seurapiiritapahtumissa kotona, koulussa ja juhlatilaisuuksissa. Myöhemmin perheeseen saatettiin ajan herrasväen tapaan palkata kotiapulainen, joka valmisti ateriat, asuikin perheessä kuten Kourien Aune-kotiapulainen. Vaatimattomuutta ja aikakauden aineellista niukkuutta kuvaa, ettei apulaiselle ollut vielä omaa huonetta, vaan iltatoimien jälkeen viritettiin nukkumista varten pukkisänky keittiöön ja aamulla se kasattiin nopeasti muuttaen keittiö perheen aamu-aterioinnin valmistusta ja tarjoilua varten varsinaiseen tehtäväänsä.

 

Valokuva%20Kaija%20ja%20Reijo.jpg

 

Kaijan elämä vuotta vanhemman veljensä Reijon kanssa on ajan virkamiesherrasväen lapsen elämää - varjellusti ja vaatimattomasti. Monet arjen yksityistapahtumat ja traditiot saavat lapsuusmuistojen riemastuttavan hauskat ja elämykselliset kuvauksensa meidän tässä ajassa niitä päivitellä ja ihastella.

 

Kuten suihkuttomassa, saunattomassa ja vielä vailla lämmintä vettä toimivissa suomalaisissa kaupunkiperheissä, perheen puhdistautumismanööverit muodostuivat olosuhteiden mukaan. Kaija luo kerrassaan herkullisen kuvauksen perheen viikoittaisesta saunomisesta - Hämeenlinnan kylpylaitoksen Kansansaunassa, jossa kylvettäjät palvelivat asiakkaita erikseen naisten ja miesten vuoroilla, mutta myös perhesaunavuoron varanneita. Löylynheitosta, jokaisen perheenjäsenen tarkasta pesusta jok'ikiseltä ruumiinosaltaan huolehti reippain käskyin ja käsiottein ammattikylvettäjä. Höyryinen kuva saunan jälkitunnelmasta, jossa kankain eristetyissä looseissa lekottelivat saunotetut tyttönen veljineen mehua juoden, on upean todellinen ja siirtää tuon puhtaanraukean, autuaan tunnelman lukijan koettavaksi.

 

Yksi muistorikkaan ja elintärkeän elementin tähän aikakauden herrasväen perhe-elämään tuo kaupunkikodin ja maallemuuton toisiaan täydentävä vuorottelu. Kaijan lapsuuskodissa se toteutui luonnonläheisen Lahdentuvan kesäkodin unohtumattomina kesinä. Tyylikkään antiikkisen pienen maatalon hankkiminen Alajärven rannalta kahdeksan kilometrin päässä kaupungista, alkuvuosina vuokraten ja pian kolmen hehtaarin tontteineen omaksi ostaen, polkupyörin edestakaisin kaupungista maalle matkaten, usein koko kesä maalla asuen rikastivat muistojen kirjon loppumattomaksi. Kesiin kuului myös perheen yhteinen ahertaminen perunan, lantun, juuresten ja vihannesten, punajuuren ja porkkanan kasvattaminen harvennuksineen, mullituksineen, kellareihin tallentamisineen ja erityisen merkittäväksi nousi perheen isän tarkoin suunnittelema mansikanviljely, josta riitti jopa kaupungin torille myytäväksi. Vahvat lapsuusmuistot tuolta todellisesta suomalaisesta luonnonkehdosta hauskoina, jännittävinä yksityiskohtina avautuvat kirjassa lennokkaina ja mieleenpainuvina.

Lahdentuvan kamanat ottivat vastaan myös muutaman kerran sota-ajan evakkoperheitä, yösijan antaen, heidän matkatessaan Karjalasta määränpäähänsä kohti Satakuntaa tai Pohjanmaata - ja antoivat Kourin lapsille vaikuttavan kokemuksen sodan lohduttomuudesta.

Kaupunkielämä ja maalle muutto elävät rinta rinnan myös kirjoittajan muistoissa. Pula-aikoina kasvatettiin myös kaupungissa erikoisluvalla karjaa, kanoja, lampaita ja kaneja vartavasten rakennetuissa karsinoissa ja häkeissä. Lahdentuvan viljelyt taas täyttivät kaupunkiasunnonkin ruokakellarin vuotuisen omatarpeen ja ylikin. Kirjan kerrontamestaruuden huippuina näen vieläkin elävinä tapaukset – liikkuva punajuuren juuri sekä Pessi ja Illusia – niiden toden, huumorin ja jännittävyyden yhtäaikaisen riemastuttavan aidon lapsinäkökulman.

 

Sisarusten Kaija ja Reijo ylioppilastutkinto oman isän koulun ylioppilaina johti elämänkaavailut pian Helsingin yliopiston opiskeluihin, maisteritutkintoihin. Opiskeluviikko Helsingissä, asuminen pienessä yhteisessä huoneessa, isä Paavon Aino-sisaren perheen suuressa asunnossa, Snellmaninkadulla keskellä Helsinkiä ja paluu Hämeenlinnaan viikonvaihteeksi olivat säännönmukaista elämänmuotoa opiskelutavaltaan ja viikoittaisilta aikatauluiltaan. Ajankuvaa ja kodin ahkeraa mukanaoloa ilmentää tuona yliopisto-opiskelun ajanjaksona kodin käytännönläheinen huolehtimistapa: kotona Hämeenlinnassa puulla lämpiävässä uunissa äiti umpioi eväiksi Helsinkiin hedelmiä ja tarvittavia juureksia koko viikolle. Näin tehtiin sisarusten koko opiskeluajan.

 

Maisteritutkinnot, Reijolla perheen perustaminen ja muutto lopulta Hämeenlinnasta muualle opettajanvirkaan puolisoineen, Kaijalla asettuminen takaisin Hämeenlinnan yhteiskouluun, nyt englanninkielen lehtoriksi isänsä opinahjoon – vasta siinä eroavat sisarusten neljännesvuosisadan pituiset yhteiset elämänpolut. Mutta kesät vietettiin aina koko joukolla Lahdentuvan laajentuneissa rakennuksissa vielä monet kymmenet vuodet.

 

Hyppään tahallani kirjan monet tärkeät ja seikkaperäiset, uskomattomatkin yksityiskohdat ja jätän ne lukijalle ahmittaviksi, Kaijan englanninkielen USA-stipendiaattivuotta myöten. Kaija löysi mielitiettynsä saman koulun leskeksi jääneestä musiikinopettajasta Leo Hillebrandtista vuonna 1970. Puoliso kuoli 2016, mutta Kaijan ihmeellinen elämänonni jatkuu uusina kokemuksina ja lähimmäisen huolenpitona. Näin KUVIA-kirjan siviilimuodolliset linjatkin olen lyhyesti käynyt lävitse.

 

 

Elämäkertakirjoja kirjoitetaan yleensä postuumisti kohde moneen kertaan ylistäen. Tässä teoksessa on kirjoittajana itse kokija, tosin näkökyvyn rappeuduttua teoksensa sisällön sanellen ja taltioiden. Mahtipontisesta päähenkilön tarinasta tai laajasta sukukronikasta tämä teos on kaukana. Kirja kuvaa henkilöidensä elämänhistoriat ja sukujuuret runsain perhetapahtumakuvin kuin salamavälähdyksin - meitä niihin uuvuttamatta. Kaija Hillebrandtin KUVIA on ennen muuta kaunis sisarusten yhteenkuuluvuuden raikas ja monipolvinen kasvukuvaus, joka vakuuttaa lukijan luontevan perheläheisyyden merkityksestä rikkautena koko elämälle.

 

 

Teoksen toimittamisen - tekstin, kirjoittajan nauhalle lukemat muistot ja niiden sisällön hahmottelun, lukujen verrattomat otsikoinnit, valokuvien taitavan stilisoinnin - on harvinaisen upeasti toteuttanut Kimmo Hintsanen yhdessä Maibi Lindqvistin kauniin, herkän ja aistikkaan modernin taiton viimeistelemäksi kirjakoruksi.

 

 

 

Kaijan%20kirjan%20kansilehti.jpg

Kaija Hillebrandt on jakanut kirjansa omaisilleen ja lähimmille tuttavilleen. Valitettavasti kirjaa ei ole myynnissä. Lahen uutisia antaa  teoksen tarvittaessa luettavaksi ja lainaksi sitä pyydettäessä (toimituksen sähköpostiosoitteesta). TV

 

Lis%C3%A4liite.jpg