,

Seela Sella

 

Fjodor Dostojevskin romaanin tuhatsivuinen teksti Kansallisteatterin kolmen tunnin pituisena näyttämöllisenä toteutuksena tiivistyy mielikuvituksellisen värikkääksi, syvälliseksi, moraalifilosofiseksi ehyen nuorekkaaksi teatterikokemukseksi.

 

Samuli Reunasen sumeilematon sovitus, psyyken kuohuntaa pulppuava näkemyksellisyys, epäteatterillinen ohjaus luovat poikkeuksellisen ajatteluttavaa teatteriestetiikkaa: ilmaisu antaa klassikosta ajallemme harvinaisen tuoreustakuun.

 

Romaanin synnyn, 1800-luvun lopun yksilön maaorjuudesta vapautumisesta, venäläisestä ortodoksisesta mystiikasta tai kansannoususta, luokkaerojen ajoista Reunasen tulkinta siivilöityy miltei puhdistetuksi - ja iskee suoraan nykyihmiseen. Kysymys murhasta pelkkänä oikeutettuna ajatuksena sietämättömästä kanssaihmisestä pääsemiseksi on yksi Reunasen näkemyksellisen kirkas juonne. Ihmiskunnan lähes unohtunut, raamatullinen, lapsen puhtaus, merkitys maailman pelastajana tänään akuuttisuudessaan on harvinaisen koskettavasti, herkästi esityksessä läsnä. Kaiken yllä valheen ja luotettavuuden peruskysymys meissä itsessämme niin rauhoittavan ymmärrettävästi esillä, ettei parempaa elämänohjetta meille - tai pikalukua Karomazovin veljeksistä tai Raamatusta enää tarvita.

 

Sukupuolet ja persoonallisuudet eivät pidättele tulkinnan aitoutta ja yksityiskohtien sekä kohtausten loppumatonta kiinnostavuutta. Näytelmän hurmaava alkukohtaus teatterillisessa hauskuudessa, taitavassa näyttelijätoteutuksessa kasvaa täydelliseksi kokemukseksi. Ohjauksen tapa, jolla vakava teksti saadaan heti avautumaan, ottaa maukkaasti toimivia yleisökontakteja muutaman kerran muutoinkin esitystä keventämään.

 

Usein myös liikekieli näyttää hihhulillista tunteen voimaa iskostaen sen näyttelijöiden kehoa vapisuttamaan - samalla alitajuisesti myös kirjoittajan kaatumatautitaustaa ilmentämään.

 

Zosima-vanhus ja Fjodor Karamazov

 

Hannu-Pekka Björkman Fjodor Pavlovits Karamazov, sikamainen isä, älykäs irstailija, hekumallinen elostelija, patologinen ilveilijä ja suunsoittaja näyttelee niin energisesti, pirullisesti, tunnetäyteisesti, että näyttämö alkaa vapista ja täristä tulkinnan sanoista, nopeista mielenmuutoksista ja hahmon realistisuuttakin suuremmasta dramaattisesta elävyydestä. Pohdiskelu helvetistä katollisena tai katottomana ja sieltä yksilöitä koukuilla pyydystämisestä on dostojevski - björkmania unohtumattomimmillaan.

 

Björkmanin dramaattisuus ja Seela Sellan äärimmäisellä levollisuudella ja vakuuttavuudella näyttelemä Zosima-vanhus ovat tulkinnan näyttämödialogista suurta taidetta, josta kasvaa esityksen tiivis, ajatteluttava sanoma. Sellan näyttämöhallinta, luonteva rytmitys ja sanomisen uskottavuus lumoaa katsojan koko illaksi

 

Maruska Veronan näyttelemä Karamazovien lakeija Smerdjakov toteutuu järkevänä totuudenpuhujana ja välittyy selittävällä nykytekstillään sukuun kuuluvaksi sisäpiiriläiseksi..

Miro Lopperi tekee Ivanista sopivan älykön, ateisti-kulttuurisen veljen, Heikki Pitkänen tulkitsee Dmitri-veljen yksitasoisen impulsiivisen ihmisraunion aistillisen väkevästi, ja nuorin veljeksistä Aleksei saa Juho Uusitalon näyttelemänä aluksi sopivan untuvikkoisen, lopussa jo uskossaan kapinallisen, inhimillisen hahmotuksen. Maria Kuusiluoman, Dmitrin Katerina-morsian, näyttelijätyötä leimaa yllättävän asiallinen lähes tunteettoman moderni kommentaattorin rooliluonnehdinta ja kilpailija Grusenkan roolin Diana Tenkorang tulkitsee hekumatäyteisellä laskelmoivalla tulenhehkuisella sensuaalisuudella, kääntäen sielustaan myös vaikuttavan herkän lähimmäisyyden. Petri Mannisen taitavat rooliheittäytymiset, kuten palvelija Grigoriksi tai vapaa-ajattelija Miusoviksi täydentävät Karamazovien tuttavuuskirjoa, mutta Mannisen Piru kasvaa jo suurenluokan kansainväliseksi koomikkotyöksi. Ilja Peltonen tekee monissa rooleissa, etenkin Tutkintatuomarina tulkintaan usein häivähtävää selkeää reaaliaikamme asiallisuutta tyylikkäästi.

 

Tekstisuomennoksen uusikuosinen selkeys ja täsmällisyys, näyttämömusiikin elämänkohtaloita aavistava ja varoitteleva yksilöllisyyttämme maalaileva modernin signaalinen merkityksellisyys, lavastuksen ajaton tähän päivään yltävä raikas toiminnallinen visuaalisuus, liikunnan rankkatekstistä ydintä huumorilla, elävällä ihmiskeholla ilmaiseva  yllätyksellisyys sekä ennenkaikkea näyttelijätyön unohtumattoman verevä sinfoniallinen rikkaus käynnistää Karamazovin veljekset -teoksen elämäntotuudet väkevästi, mutta viisaasti kolkuttamaan omatuntomme nykyistä tilaa..

 

Fjodor Dostojevski

Karamazovin veljekset

Ohjaus ja dramatisointi Samuli Reunanen
Suomennos Martti Anhava
Dramaturgi Aina Bergroth
Lavastus ja pukusuunnittelu Kaisa Rasila
Musiikki Iiro Ollila
Valosuunnittelu Ville Toikka
Äänisuunnittelu Iiro Ollila ja Esa Mattila
Koreografia Liisa Risu

Muusikko Iiro Ollila / Topi Korhonen

Teoskuvat  Tommi Mattila

 

Arvio Kansallisteatterin Pienen näyttämön ensi-illasta 28.11.18

 

https://kansallisteatteri.fi/esitys/karamazovin-veljekset/