Näin vuosiluvun vaihtumisen aikoihin on sopiva hetki pysähtyä selailemaan muutamia vuoden aikana lukemiaan kirjoja. Tarkoituksellisesti juuri Viattomien lasten päivänä selostan lyhyesti pientä elämäntarinakirjaa, joka kertoo yhdestä merkittävästä suomalaisesta teollisuusjohtajasta, jonka elämänpolku vei seitsemänvuotiaana pikkupoikana Viipurin läheltä Karjalan evakoksi, sotaorvoksi ja päätyi viimein Suomen puunjalostuksen yhdeksi teollisuusaikamme legendaksi. Hän kertoo tarkalla muistillaan elämästään satasivuisessa elämänmuistelossa.

 

Pentti Hintsasen (1932), kokeneen, huumorintajuisen, vikkelä-älyisen miehen olen saanut tavata kahdesti kuluneena vuonna perhetuttavuuden kodikkaissa puitteissa ja oppinut jotakin olennaista ihmisen sitkeydestä, määrätietoisuudesta, sympaattisuudesta, synnynnäisestä kätevyydestä, ihmistuntemuksen luontevuudesta ja ajattelun lahjakkuudesta sekä kokemuksellisesta liike-elämän lainalaisuudesta.

 

Tämä Pentti päätyi aikanaan yhden suomalaisten persoonallisten teollisuuspatruunoiden, Armas Puolimatkan, vasemmaksi kädeksi Forssaan. Hänen merkittävä työuransa vaikuttaa edelleen meidän suomalaisten kotien arjessa. Pelkkä hänen tekninen mestarillinen puuseppätaitonsa, leikkaavan hoksaava älynsä näkyvät kodeissamme joka päivä sarjavalmisteisten ovien rakenne- ja valmistusmenetelmäkeksintöinä, ovien sekä ikkunoiden niin valmistusmenetelminä kuin sulkemis- ja avaamismekanismeina.

 

Pentti Hintsanen luo kirjassaan aluksi selkeän kuvan viiden sukupolven taakse sukuunsa, esivanhempiinsa, synnyinkotiinsa omavaraistilaan Muolaan Hotakan kylään. Erityisen tarkasti hän rakentaa karikatyyriset luonnehdinnat sukunsa persoonallisuuksista, isovanhemmistaan, äidistään ja isästään sekä 1930-40 -lukujen kyläyhteisön elämänmenosta. Opettavaista on saada ymmärrystä myös silloisen maatalousammatin moninaisista arjen täyttävistä töistä, jotka Pentti-pojalle luontaisetuina ahkeruuden lisäksi tulivat osaksi koko elämää. Samoin saamme aikakauden valaistusta naistentöistä ja miestentöistä, vapaa-ajan harrastuksista, puhelimen ja sähkön tulosta kehityksen siivellä sekä maalaiskylän lasten luontaisista leikeistä ja leikkipaikoista.

 

Elämänmatka Viipurin läheltä Karjalasta evakkotielle keskelle Suomea, Tampere-Vammala-Kuopio-Helsinki-Forssa -elämän jalustan maaperänä ja jalanjälkinä on toimeliaan ja tuloksellisen sykähdyttävä.

 

Teos on meille, hyvinvointivaltion valmiisiin kasvatus- ja koulutusputkiin vankasti urautuneelle helpolle yhteiskunnallemme ennen muuta todellinen näyte siitä, kuinka raskaimmat elämän menetykset, koti Karjalassa kahdesti ja lopullisesti suomalaisevakoksi, isoisän kuolema vihollisen keskelle Suomea yltäneessä pommituksessa ja miltei heti perään oman isän kuolema rintamalla veivät äidin, isoäidin, Pentin ja hänen pikkuveljensä Eskon sodan seuraamuksena sattumallisiin, kodittomiin elämänvaiheisiin pitkin maatamme. Ensin leskiäidin niukan ansiotulon varaan osuuskaupan myymälänhoitajan palkalla Keski-Suomeen useampaan eri toimipisteeseen, sitten viimein Tampereelle päätyen. Siellä alkoi pojan innostunut opiskelutie, ensin ammattikoulutukseen, konepuusepän ammattitutkintoon priimuksena, edelleen vaativiin Teknillisen oppilaitoksen koneinsinööriopintoihin sekä vielä iltakoulussa ylioppilaaksi parissa vuodessa täysin yksityisesti ahertaen.

 

Pentti Hintsasen keskeinen osuus suomalaisessa rakennusteollisuudessa ja valmistalotuotannossa välittyy teoksessa esimerkillisen laajasti, värikkäästi ja sisällöllisesti - perhe-elämä tarkoituksellisesti jää vain pieninä välähdyksinä vahvistamaan henkilökuvan inhimillistä kokonaisuutta.

 

Työn keskeisyys jo insinööriopiskeluaikana, kesätyöt Jämsän maankuulun teollisuuspatruuna Juuso Waldenin komennossa aina kuuluisaan Hrustsovin vierailun valmisteluun saakka saavat toteuttajavalmistelijansa verrattomat kuvaukset. Hintsasen työkaudet Vammalan ammattikoulun puutyöosaston johtajana uusia opetustuulia kouluhallitukselta vaativana pedagogina ovat opiksi tämän päivän tylsälle ja laitostuneelle kunnalliselle, säädöspykäliin juuttuneelle omiin ympyröihinsä ummehtuneelle kasvatuspedagogialle. Kuopion Saastamoisen puuteollisuuskonsernin jo valtakunnallisesti merkittävät johtajatehtävät ja viimein Forssan Armas Puolimatkan talotehtaan suunnittelijan ja johtajan ja samalla suomalaisen keittiökalustevalmistuksen sarjatuotannon uranuurtajan merkittävä asiantuntemus saivat Hintsasesta toteuttajansa.

 

Maallikon on Pentti Hintsasen toimista ja monipuolisuudesta haltioituneena pakko tempaista kirjan lukemattomista tapahtumakuvauksista muutama riemukas yksityiskohta:

 

- Kun tehdasvalmisteiset rakennusvalmisteet tekivät vasta tuloaan, Pentti Hintsanen joutui laatimaan alalle suomalaisen normiston: työ ei ollut helppoa, koska alan konkarit (kuten Isku ja Asko) vastustivat kaikkea uutta.

Väliovet tehtiin kevyiksi kennorakenteisiksi. Pintamateriaalina 3,2 mm paksuinen kovalevy ja levyjen välissä kartonkikenno. Armas Puolimatka esitteli usein oven lujuutta vierailleen ja asiakkailleen hyppäämällä päistään tuetun oven päälle 130 kilon painollaan. Tuotteelle annettiin Parma-nimi – viittaus tehtaan omistajan Armas Puolimatkan nimeen.

 

- Hauskoja ja mielikuvituksellisia, mutta tosia ovat Pentti Hintsasen monet kuvaukset sittemmin erilaisissa alan valtakunnallisissa johtojärjestöissä ja johtajatehtävissä, neuvotteluissa niin Lännessä kuin Idässäkin - Siperian opetuksia unohtamatta - tai suuret kaupparetket ja opintomatkat USA:n sarjatuotantoa katsomaan ja niistä omaa suomalaiskuviota luomaan.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen sodanjälkeinen kauppa oli bilateerista eli tavara tavarasta. Neuvostoliittolainen öljy, kaasu, puu ja raaka-aineet vaihdettiin suomalaisiin pitkälle jalostettuihin ja laadukkaisiin ikkunoihin, oviin sekä kiinteisiin kalusteisiin. Suomalaistoimitukset menivät ympäri Neuvostoliiton. Puolueen eliitille ja KGB:lle alettiin rakentaa lomahotelleja, kylpylöitä ja kokouspalatseja.

 

"Jo kauppaneuvottelut olivat usein varsin tiukkoja. Joskus oli vaikea keksiä selitys, miksi viime kerralla jossain tuotteessa osahinta oli ollut tuntuvasti halvempi kuin nyt. Joskus jouduin alentamaan hintaa, kun uhkasivat muuten kutsua usein neuvotteluissa tiukkana talousihmisenä esiintyneen ”tumman rouvan” paikalle. Sain hänet lopulta lepytettyä, kun pyysin rouvan muiden mukaan Helsinkiin. Kestitsimme häntä kunnolla ja istutimme Hotelli Hesperian katolle tilattuun helikopteriin. Annoin kuskille ohjeen tehdä rohkeita temppuja kaupungin yllä. Tämän jälkeen neuvottelut sujuivat selvästi helpommin.”

 

 

Vientihankkeita Ruotsiin, Saksaan, Neuvostoliittoon, Usa:han, Lähi-itään ja Afrikkaan, kilpailevien firmojen ostoja Kiintokaluste Oy Kaarinasta, Puuleima Oy Tampereelta, Vilka-Kaluste Nastolasta, tuotemerkit Askosta, Serlasta, Marista, Petrasta - ja monet ministeriyhteydet nimeltä mainiten sekä lopulta useat fuusiot ja nimet Novart Oy sekä Fenestra Oy jäävät tämän valtavan työmäärän kirkkaiksi, tuloksellisiksi saldoiksi.

 

Näin maallikkotasoinen referointi antaa vain pieniä tuntoja siitä, mitä suuri rakennusteollisuuskonserni, sarjatuotanto, elementtitaloteollisuus, valmistalotuotanto ja kalusteiden valmistaminen ovat perustajilleen merkinneet. Yhtä merkittävää on niiden tuomat parituhatta työntekijää, jotka perheineen ja tehtaan järjestämien ja rakennuttamien asuntojen mukana ovat löytäneet elämälleen tärkeän - työnteon ja ansiomahdollisuuden koko elämän perustaksi.

 

Kirja on laadittu huolellisesti jäsentäen, monet epäonnistumisetkin (kuten lastulevytehdas) selostaen ja mikä parhainta meille maallikoille myös raskaan, uuvuttavan, kielitaitoa, luontaista supliikkitaitoa, herpaantumatonta neuvottelutaitoa usein yömyöhään ja henkisiä voimavaroja äärimmilleen vaatineen työn vastapainona – reippaan ja huuhtelevan juhlimisen oikeutusta välillä raikulein esimerkein puolustaen.

 

 

Kokonaistarinassa yksityiselämä nöyrtyy ja sopeutuu työn ajankäytön vaatimuksiin, mutta saa tärkeän osuuden työn ja ammatinharjoittamisen edellytyksinä perhe-elämän ja vapaa-ajan lyhyinä, onnellisuutta täynnä viestivinä kuvauksina. Puolison menetykset sairauden vieminä, uusien ihmiskontaktien löytyminen ja niiden elämänhehkuiset tuokiot välittyvät myös kiitollisuudella ja lämmöllä - yhä edelleen toimivina.

 

Tositarinan seitsemänvuotias sotaorpo Pentti kokee yli kahdeksankymppisenä kirjansa loppusivuilla syyllisyyttä riittämättömyydestään isänä, kiireisestä ja liian vähäisestä osuudesta omien poikiensa kasvatuksessa. Turhaan. Kaksi heistä valitsi tiensä isän ammattialalle ja kaikki neljä ovat menestyneet elämäntehtävissään ihmisinä ja yhteiskunnan palvelijoina.

 

Hieno kirja on saanut myös arvoisensa upean taiton ja runsaan kuvituksen.