Joskus on onnenkantamoinen vain eksyä jonnekin. Lahdessahan ei enää ole kuin kolme, neljä rakennusta, joilla on kulttuurista arvoa rakennuksen tyylin, historian ja niiden tuoman kansallisesti arvokkaan rakennusperinnön kannalta: Wivi Lönnin ja Eliel Saarisen piirtämät rakennukset sekä Lahden kartano, Lahden kansanopiston entinen rakennus sekä Vuorikadun koulu edelliseltä 1800-luvulta. Ajattelimme käväistä Suomen Arkkitehtuurimuseossa Helsingissä.

 

Suur-merijoen%20kartano%20valiokuva%20ul

Suur-Merijoen kartanon sisääntulo kartanon omistajan valokuvaamana

 

Karjalan kannas, entinen kesän ja lomailun suomalainen paratiisi, on vuoden 1944 jälkeen Neuvostoliitolle luovutettuna jäänyt meiltä Suomen maan nykyeläjiltä valtaosaltaan kokematta.

 

Karjalan kannas, erityisesti Viipuri ympäristökuntineen ja kylineen on ollut jo 1700-luvulla suosittuna monikansallisten aatelisten, porvariston, ruhtinaitten ja liikemiesten kesäasuntopaikkana. Suomen Arkkitehtuurimuseossa on parhaillaan aina syyskuulle saakka esiteltävänä puhutteleva erikoisuus.

 

 

Suur-merki%20ark2.jpgSuurmerij.ark3.jpgSuur-Merijoki%20ark1.jpg

 

Nuoret arkkitehtioppilaat Herman Gesellius (1874–1916), Armas Lindgren (1874–1929) ja Eliel Saarinen (1873–1950) perustivat jo opiskeluaikanaan yhteisen arkkitehtitoimiston 1896. He tulivat kuuluisiksi Pariisin maailmannäyttelyyn (1900) suunnittelemastaan ja toteuttamastaan Suomi-paviljongista.

 

ISuur-Merijoen%20omistaja.jpg

 

Sveitsissä syntynyt venäläinen, Pietarissa vaikuttanut upporikas liikemies Maximilian Neuscheller (1860–1919) oli hankkinut vuonna 1900 pietarilaisen yläluokan tapaan Karjalan kannakselta kesänviettopaikan.Hän osti Viipurin maalaiskunnasta Suur-Merijoen tilan, jonne hän aikoi rakennuttaa kesähuvilan perheelleen. Matkaa Viipuriin oli kymmenen ja Pietariin sata kilometriä. Varakkaana kosmopoliittina Neuscheller hankki toisenkin kartanomaisen tilan samalta seudulta ja osti satoja hehtaareita maata. Parhaimmillaan hänen hallitsemiaan maita oli 1548 hehtaaria.

 

Neuscheller matkusteli laajalti ja oli monien muiden harrastustensa, kuten tähtitieteen ja valokuvauksen ohella, suuri taiteentuntija ja antelias mesenaatti. Niinpä hän löysi tuon lupaavan suomalaisen arkkitehtikolmikon ja pyysi heidän toimistoaan suunnittelemaan tilalle kesähuvilan perheelleen. Neuscheller tarjosi suomalaisarkkitehdeille ainutlaatuisen tilaisuuden: he saivat toteuttaa jugendin ihanteiden mukaisen kivestä rakennettavan huvilan kokonaistaideteoksen huonekaluja ja tekstiilejä myöten.

 

Luottamus suomalaisarkkitehteihin oli niin suuri, että heille annettiin vapaat kädet piirtää huvila huoneineen, suunnitella ja piirtää huoneiden kalustot ja esineistöt sekä koko sisustus maalauksineen, kudonnaisineen, astiastoineen kaikkineen. Myös kaikki taide, jota huvilaan hankittiin, oli vapaasti arkkitehtien toteutettavissa.

       Talvi-veistos.jpg       Kes%C3%A4y%C3%A4-veistos.jpg

Talviyö ja Kesäyö -veistokset.

Loja Saarisen Talviyö ja Felix Nylundin Kesäyö ovat olleet Maximilian ja Cornelia Neuschellerin makuuhuoneen sohvan päätykoristeina. Tampereen museon kokoelmia.

 

Arkkitehtien lisäksi työhön osallistui siis laaja joukko käsityöläisiä, taidemaalareita ja kuvanveistäjiä, todellinen taiteilijakollektiivi, jossa asusti suomalaisia kuuluisia kuvanveistäjiä, taidemaalareita, käsityöntaitajia, huonekaluvalmistajia, seppiä, ryijynsuunnittelijoita ja -kutojia sekä matonkutojia yms. Mukana olivat muun muassa Eric O.W Ehrström, Väinö Blomstedt ja Gabriel Engberg. Kartano rakennettiin vuosina 1902–1903.

 

 

Suur-Merijoen%20kartano%20piirustus.jpg

Gesellius-Lindgren-Saarinen, Suur-Merijoen kartanon julkisivu pohjoiseen. Arkkitehtuurimuseo.


Entinen kartanon puinen päärakennus purettiin ja Suur-Merijoen huvila sijoitettiin epätavanomaiseen paikkaan, mäen nyppylälle kuusimetsikön keskelle. Päärakennuksen ilmeessä näkyivät keskiajan linnojen vaikutteet; siinä oli torneja, kivilohkareista muurattu sokkeli ja muuri sekä suippenevia ikkunoita. Pääsisäänkäynti oli juhlava. Kartano ei ollut pelkästään kesänviettopaikka, vaan myös suuren mittakaavan maatila, jossa harjoitettiin maanviljelystä, karjataloutta, puutarhanhoitoa ja teollisuutta - siellä oli esimerkiksi mylly, saha ja vernissatehdas. Modernilla, koneellistetulla tilalla oli 615 hehtaaria viljeltyä maata, 10 hehtaarin hyötypuutarha ja 300 lehmän ayshirekarja, hevosiakin yli 55 ja Suomen ensimmäinen traktori.

 

Kuvaus Suur-Merijoen kartanon päärakennuksesta:

Kartano valmistui vuonna 1904. Linnamaisuutta korosti myös pohjoisen julkisivun kaareva torni. Pinta-alaltaan talo oli n. 900 neliömetriä ja kellarikerroksessa oli portinvartijan huoneeksi nimetty palveluskunnan huone, käsityöhuone, pesutupa, mankeli- ja silityshuone, viinikellari, ruokatavarakellari sekä kaksi konehuonetta. Talon keskuksena toimi alakerran halli, joka piti sisällään mm. ruokasalin. Sieltä avautui näkymä pohjoisen tornimaiseen puoliympyrän muotoiseen herrainhuoneeseen ja kirjastoon ja länteen päin musiikkihuoneeseen ja budoaariin. Tornin toisessa kerroksessa sijaitsi ns. tornihuone ja kolmas kerros tarjosi näköalapaikan katsojille. Musiikkihuoneesta pääsi biljardihuoneeseen kukkakäytävää pitkin. Itäseinustalta johtivat portaat yläkertaan ja niiden alatasanteelta päädyttiin tilaan, jossa olivat poikain kaksi huonetta, halli ja kylpyhuone sekä wc. Tämän tilan vierestä oli kulku keittiöosastolle ja isännän valokuvauslaboratorioon. Suuren keittiön takana, taloussiiven päädyssä sijaitsivat halli ja sivuportaiden eteinen sekä kolme palveluskunnan huonetta. Yläkerrassa olivat perheen makuuhuoneet ja vierashuoneet sekä yksi palveluskunnan huone. Täällä olivat myös vanhempien pukeutumishuone, suuri kylpyhuone ja erillinen wc. Talossa oli kolme sisäänkäyntiä; etelän julkisivun pääsisäänkäynnin lisäksi palveluskunnan sisäänkäynti talon itäisellä seinustalla sekä pohjoisen puolen sisäänkäynti terassilta tornin vierestä.

 

Iso-Meri%20kirjasto.jpg

 

Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren, Saarinen: Suur-Merijoen kartanon kirjasto. Signeerannut Eliel Saarinen 1903. Alkuperäinen piirustus kuuluu Arkkitehtuurimuseon kokoelmiin

 

,Suur-merijoen%20freslohuone.jpg

Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren, Saarinen: Suur-Merijoen kartanon hallin takkanurkkauksen suunnitelma Signeerannut Eliel Saarinen 1902. Alkuperäinen piirustus kuuluu Arkkitehtuurimuseon kokoelmiin.

 

Suur-Meri%20tekstiili.jpg

Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren, Saarinen: Suur-Merijoen kartanon kirjaston erkkerin tekstiilisuunnitelma: matto ja sohvantaus. Signeerannut Eliel Saarinen 1903. Alkuperäinen piirustus kuuluu Arkkitehtuurimuseon kokoelmaan.

 

Tuloksena oli kenties hienoin, omaperäisin koskaan Suomen kamaralla sijainneita kartanoita - vaikka sitä kesähuvilaksi tilaaja-omistaja kutsuikin. Kartanon omistajaperheellä oli 10 lasta, joista seitsemän kasvoi aikuisikään saakka.

 

Neuschellerin suvun musikaalisuus vaikutti kartanorakennuksen suunnitteluun:

Musiikkihuoneen flyygeli oli sijoitettu pari askelmaa korkeammalle korokkeelle ja pohjoisseinää hallitsi Väinö Blomstedtin fresko, joka hallin freskon kanssa oli talon isokokoisin seinämaalaus. Perheen vanhin poika, Leopold antautui jo nuorena musiikin viemäksi opiskelemalla viulun- ja pianonsoittoa. Lapsista Maria opiskeli myös pianonsoittoa ja hänestä tulikin ainakin joksikin aikaa konserttipianisti ja 1920- ja 30-luvuilla hän toimi Wienin konservatoriossa pianonsoitonopettajana. Maria avioitui Pietarissa Franciszek de Godzinskyn kanssa vuonna 1913 ja heille syntyi 5.7.1914 Pietarissa poika, jonka hyvin tunnemme täällä nyky-Suomessa säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina ja pianistina, George de Godzinsky.

 

 

Takkahuone%20ja%20fresko.jpg

  Talon isännän ottama valokuva Kartanon takkahuoneesta 1910-luvulla

 

Kartanon omistaja menehtyi vallankumouksen mainingeissa - sai sydänkohtauksen raitiovaunussa Pietarissa. Hänen sukunsa myi 1927 kartanon Suomen valtiolle ja se oli pitkään Suomen armeijan ilmavoimien koulutuspaikkana. Sen alueella oli II maailmansodan alkaessa myös lentokenttä, kunnes kartano ja koko sen maa-alue toisen maailmansodan rauhanehdoissa 1944 oli luovutettava Neuvostoliitolle.

 

Tämä artikkeli kertoo miltei yksinomaan vuosisadan takaisesta harvinaisesta suomalaisesta huippulaatuisesta rakentamisesta ja arkkitehtuurista. Tänään Suur-Merijoen kartanoa ei enää ole, vain kivijalan rauniot ja kartanoon johtava ränstynyt puukuja kertovat sen sijainnin. Mutta ennen kartanon pakkoluovutusta sen irtaimistosta pelastettiin joitakin merkittäviä esineitä, taideteoksia, ryijyjä sekä asiakirjoja. Alkuperäiset arkkitehtuurikuvat sekä valaisinten ja esineistön huoneisiin sijoittuvat interiööripiirustukset ja muutamat kartanoa varten tehdyt veistokset sekä runsaasti nyt videolle tallennettua kartanon isännän valokuvaamaa materiaalia on näyttelyharvinaisuuksina ihailtavana ja ihmeteltävänä.

 

Maallikkoa ajatteluttaa nyt muka modernin ajan asukkaana maailman kehitys. Tuntuu, että rahalla ja rikkaudella ei nykyisin ole ajatusta rakentaa mitään kaunista, pysyvää, viihtyisää, uniikkia.

 

Miten reilu sata vuotta sitten saatiin pienen maan, Suomen suurruhtinaskunnan, parhaat arkkitehdit ja taiteilijat toteuttamaan aikaa kestävä, tyylikäs rakennus omistajan toiveiden täyttymykseksi, esimerkiksi ja opastukseksi jälkipolville. Sitten sota ja sen voittaja hävittivät kaiken. Nyt ei tyylillä, kauneudella ole tilausta edes täällä itsenäisessä Suomessa, ei hyvälle rakentamistaidolle, saati jälkipolville säilyttämiselle.

 

Artikkelin kuvamateriaali - kopioita ja valokuvia näyttelyn piirustuksista, valokuvista, veistoksista, videoesityksestä sekä lehdistömateriaalista.

 

SUUR-MERIJOEN KARTANO – JUGENDIN HELMI
Näyttely Arkkitehtuurimuseon isossa näyttelysalissa 6.3.–8.9.2019

 

http://www.mfa.fi/museossa

 

http://www.mfa.fi/

 

Lis%C3%A4liite.jpg