Anton Tšehovin Lokki (1896) ‒ ensimmäinen hänen neljästä suuresta näytelmästään ‒ on teos taiteesta, rakkaudesta, nuoruudesta, vanhuudesta ja elämänvalintojen oikullisuudesta. Lokin henkilöiden kaipuu on täyttymätöntä. Mitä he lopulta etsivät, mitä haluavat toisiltaan? Kartanossa järven rannalla aikaansa viettävien ihmisten omahyväinen joutilaisuus ennakoi suurta muutosta, joka häämöttää jo horisontissa ‒ vielä epätodellisen etäisenä mutta vääjäämättömänä.

 

Sorin, Arkadina ja Kostja
 

Kansallisteatterin Pienen näyttämön esitys AntonTšehovin Lokki on oikea ohjelmavalinta - jokaisen uuden sukupolven aikana kerran tulkittava kansallisnäyttämömme odotettu klassikko. Se kestää aikaamme rohkeasti ja omapäisesti toteutetun ensemblen kokeilevankin esityksen. Siinä teatteritaide on vähintään yhtä suuressa merkittävyydessä ihmisten elämässä kuin rakkaus.

 

Nyt Anton Tšehovin runollinen, alkuperäistekstinä roolihenkilöhahmoiksi kirjoitettu, dialogiltaan loistelias, hiottu ja herkkä teos - sanoma rakkaudesta, vääriin henkilöihin rakastumisesta, pettymyksistä, onnellisuudesta, taiteen ylivertaisuudesta sekä elämän tarkoituksettomuudesta - saa väistyä lähes taka-alalle. Musiikillisen pakkoelementin, visuaalisen näyttämökuvallisen voimainnäytön, eri teatterisuuntausten yhteensulattamisen, teatteritrikkien, tehostetekniikkaihmeiden valtaamalla teatterigenren tiellä olemme.

Tulkinnassa musiikin ylivalta vie myös Tšehovin kirkkaan ja ehdottoman draaman tekstiytimen kauas tarkoituksestaan - niin tehokkaita ja koskettavia kuin muutamat Kansallisteatterin tämän päivän Lokin musiikkivinjetit toteutuksina ovatkin. Skenografian pelkät teatteritekniset aurinkosäteiset yksilökasteet ovat monesti käytettyjä Kansallisteatterin viime vuosien merkittävissä näyttämötulkinnoissa.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/09/elamankaipuun-vanja-eno

 

Tuloksena on mielenkiintoisia maalauksellisia näyttämövisioita täynnä oleva symboliikkaa pursuava kuvakirja alkuperäisnäytelmästä. Tšehovin puhtaat, kokonaiset ja tarkoituksellisen selkeät, elämistuskaa täydet, upeasti luodut ihmishahmot häipyvät toisinaan kuin läsnäoleviksi silhueteiksi ja himmenevät ohjaajan kokonaisilmaisun voimakkaan tunnelmallisiin hallusinaatioihin. Kansallisteatterin Lokki jättää näyttämölumon tärkeimmän - näyttelijätyön - kohtalokkaasti varjoon ja kovin useista keskeisistä tšehovilaisista koko ihmiskuntaa ajattomasti ja tyhjentävästi kattavista ajatuksista sekä tunteista osattomaksi.

 

Tšehovin alkuperäisestä näytelmästä on kuitenkin Anne Rautiaisen luomassa Lokissa kysymys.

Miro Lopperi tuo oman näkemyksensä Kostjasta, nuoresta kuuluisan teatteridiivaäidin helmoissa kasvaneesta miehestä, joka näkee maailman toisin kuin elämän perinteiset arvot ja aikakauden taide ovat. Lopperin työ on mitä puhdaslinjaisin, teatterin falskiutta karttava, täydellinen, rakastunut nuorukainen Kostja, jolle pyyteetön rakkaus Nina-tyttöseen on ainoa tavoittelemisen arvo koko elämässä ja sen mukana myös taide henkilöityy Ninaksi, ainoaksi elämän tarkoitukseksi. Kun kohde osoittautuu saavuttamattomaksi ja läheisten ymmärtämättömyys tuhoaa oman kirjailijauran, hänessä tuhoutuu kaikki elämisen arvoinen.

Samaa tšehov-klassikkoa tulkitsee myös Emmi Parviaisen Maša, välinpitämätön, elämäänsä kyllästynyt ja pettynyt nainen, jolle ajan tapaan oman pienen säätyläisyhteisön rakkausihanne Kostjaan jää vaille vastakaikua ja korvikkeeksi vain käytännön elämä, mies ja lapsi ilman rakkautta. Parviainen näyttelee Mašansa satuttavasti, tunnistettavasti ja pelottoman uskaliaana naisena yhteisöään ja sen korrekteja tapoja kunnioittamatta. Pirjo Määtän maalaisnaisessa sama  tšehovilaisuus saa valloittavan maanläheisen, käytännöllisen naisen olemuksen, josta saavuttamaton rakkaus seudun lääkäriin kiehuu niin ihmislämpöisen luontevasti yli, ja päästää tunteensa edes kerran valloilleen.

 

Kostja ja Sorin

 

Vesa Vierikko tuo valtioneuvos Sorininsa niille vanhuuden höpsöys- ja altsheimer- asteikoille, jotka meitä kaikkia vielä kerran koskettavat ja saavat naurattaakin - taudin määritteen mukaan useimmiten vanhuuden muistamattomana höppänyytenä, mutta toisinaan riemastuttavasti meitäkin skarpinpana henkilöluomuksena. Komiikan taiturina Vierikko luo näytelmään vähintään riittävästi aitoa ja luontevaa sydämellistä ikihuumoria roolihahmottelun, liikunnan ja näyttämöpuheen painotusten täydellisessä hurmaavassa ja eheässä kokonaisluomuksessaan.

Juurevan maalaistilanomistajan Iljan näyttelee Taisto Reimaluoto ohjatun elekieliseksi, käsillä puhuvaksi maahenkisen hauskasti. Eikä Esa-Matti Longin lääkäri Dornin luontevassa järkeilyssä tai Mika Piispan opettaja Medvenkon käytännön opettajamiehessäkään juuri voi muuta kuin seurata draaman kulkua - rakkauden ohittaessa heidät kumpaisenkin.

Jotenkin vaistoan kuitenkin roolivalinnoissa aikamme tendenssin, sukupuoliajattelun vieraannuttamistavoitteen. Aksa Korttilan rehevän valoisa Nina ei Tšehovin melko sovinistista pelkän naiskauneuden ja puhtaan nuoruuden hehkua edusta: Korttilan energinen toimivuus ja valoisuus silti viehättävät ja luovat hahmosta käytännöllisen ja tavoitteellisen, jossa klassinen ihastus maan kuuluisimpaan taiteilijaan toteutuu ihailtavan herkullisesti. Tosin hänen henkilökaaressaan pettymykset ja saavuttamattomat unelmat eivät enää kosketa niin satuttavasti kuin ehkä Tšehov tarkoitti.

Maria Kuusiluoman Arkadina leijuu kuvitelmiensa ja aikansa tähteyden pilvissä, roolityönä terävän tyypitellysti jäänteenä kaikkien aikakausien menneistä diivakuuluisuuksista, joille lähiyhteisö antaa perinteiseen tapaan herpaantumatta ja yhteisöllisen muodollisuuden vuoksi kaiken taiteen arvonannon ja kunnian. Kuusiluoma näyttelee eläytyneesti ja kokonaisvaltaisesti tarjoillen meille hienon tšehovilaisen komediennetaiteilijattaren muistoineen, suurine luuloineen, säälittävine kohtaloineen.

Jussi Lehtosen näyttelemässä kirjailija Trigorinissa todentuu selvimmin hienoinen  roolityön rosoisuus, liiallinen realistisuus ja epäuskottava reaktioiden kulmikkuus. Kokonaisuuden affektioitten ohjaamaton roolityö saa monessa kohdin yliampuvat reaktionsa ja alkuaan Lehtosen arvoituksellisen kiinnostava rooliluomus tuhoutuu. 

 

Kansallisteatterin runollisen muotopuhdas ja ylevä tšehov-suomennos 1950-luvulta kantaa teosta taitavan ilmaisullisella näyttämöpuheen horjumattomuudella.

 

Sovitus vie Kostjan ja Lokki-tulkinnan kenties tarkoituksella aikakauden loppuratkaisuun: vanha kuolee väkivaltaisesti uusi aikakausi räjähtää jo käyntiin vallankumouksen kynnyksellä.

Jäin silti kaipaamaan  esityksen katsojaa hellivää yksilön haaveiluvoimaa, katsojan ajatteluoikeutta, runoa ja elämän tuomaa kohtalonomaisuutta, oman sisäisen ääneni herättämistä, elämän arvoituksellisuutta. Näin nähdyin ulkopuolisin uljain visuaalisin teatterikeinoin toteutettuna Kansallisteatterin uusi Lokki-sukupolvi ei aivan niihin yllä.

 

Anton Tsehov  LOKKI

Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 18.9.2019

Rooleissa Irina Nikolajevna Arkadina Maria Kuusiluoma  Konstantin Gavrilovitš Treplev Miro Lopperi (TeaK)  Pjotr Nikolajevitš Sorin Vesa Vierikko  Nina Mihailovna Zaretšnaja Aksa Korttila  Ilja Afanasjevitš Šamrajev Taisto Reimaluoto  Polina Andrejevna (Šamrajeva) Pirjo Määttä  Maša (Maria Iljinitšna Šamrajeva) Emmi Parviainen  Boris Aleksejevitš Trigorin Jussi Lehtonen  Jevgeni Sergejevitš Dorn Esa-Matti Long  Semjon Semjonovitš Medvenko Mika Piispa

Ohjaus Anne Rautiainen Suomennos Jalo Kalima Lavastus Katri Rentto Pukusuunnittelu Saija Siekkinen Koreografia Jenni Nikolajeff Valosuunnittelu Ville Toikka Äänisuunnittelu Esa Mattila Videosuunnittelu Pyry Hyttinen Naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva Valokuvat Tommi Mattila

 

https://kansallisteatteri.fi/esitys/lokki/

 

PS
 

Yritin tässä arviossani jättää sivuun kaikki monet näkemäni harrastajien ja ammattilaisten Lokit ja unohtaa nuoruuteni nostalgian.

Kansallisteatterin Eino Kaliman uudelleen ohjaaman Anton Tsehovin Lokin sain kokea vuonna 1962. Sen vertaista ja koko elämäni teatterisykkeeseen potkaissutta Tsehov-tulkintaa ei kuitenkaan mikään tunnu ylittävän tai saavuttavan Eeva-Kaarina Volasen, Tarmo Mannin, Joel Rinteen ja Rauha Rentolan tähdittämine ikimuistettavuuksineen.