Lyhytkin matka avartaa ajatusmaailmaamme. Pieni poikkeus suunnitellusta voi joskus johdattaa sattumalta yllättävän rikkaaseen ja ainutlaatuisen ihmisarvoiseen kokemukseen.

 

Lahdesta z-juna kulkee tunnissa Helsinkiin. Juna pysähtyy 45 minuuttia matkattuaan Tikkurilan asemalla. Siellä poisjäävät suuntaavat matkansa joko jatkamaan toisella junayhteydellä lentoasemalle tai usein koululaisryhmät lähtevät kävelemään kohti Heurekaa ja monet menevät selvästi työpaikkaansa Vantaalle. Itse jäimme tällä Tikkurilan asemalla junasta, sillä olimme menossa Teatteri Vantaan näytelmän päiväesitykseen.

 

 

Kävely läpi Tikkurilan asemarakennuksen hallin, siitä suunta vasemmalle ja kolmeminuuttisen kävelyn keskeyttää yllätys. Pieni, korkea, tyylikäs, vanha, komea, punatiilinen rakennus - tätä emme ole vielä koskaan huomanneet, kuin kaunis arkkitehtoninen koru. Vaan mikä?

 

Vantaan%20kaupunginmuseo.jpg

 

Pakko pysähtyä ja vaimo käy lukemassa muutaman kymmenen metrin kävelymatkan päässä rakennuksen edessä olevan tiedotustaulun:

 

 

Vantaan kaupunginmuseo

 

KOhti%20tuntematonta%20kuva%203.jpg

 

Kohti tuntematonta -näyttely 9.10.2019 - 17.4.2020

Näyttely kertoo kuolemasta: sen eri vaiheista, siihen valmistautumisesta, itse kuoleman hetkestä, hautauksesta, surusta ja muistamisesta sekä siitä, mitä meistä jää jäljelle kuoleman jälkeen.

 

 

No sinnehän me yhteistuumaisesti päädymme heti kulkemaan. Ja mitä näemmekään - mitä tyylikkäintä ja kauneinta vanhaa punatiilistä arkkitehtuuria huokuva rakennus, sisältä vielä selvästi täydellisesti hiljattain vaaleaksi, moderniksi kunnostettu.

Saamme museo-oppaalta heti opastusta. Tämä Vantaan kaupungin ylläpitämä museo toimii tässä vuonna 1862 rakennetussa Tikkurilan vanhassa asemarakennuksessa. Jo vuodesta 1990 alkaen tässä kaupunginmuseossa on voinut aikamatkata Vantaan eriaiheisiin menneisyyksiin.

 

 

KOHTI TUNTEMATONTA -näyttely käsittelee kuolemaan valmistautumista, itse kuoleman hetkeä, hautausta, surua ja muistamista sekä sitä, mitä meistä jää jäljelle kuoleman jälkeen.

 

Kohti tuntematonta -näyttelyyn kävijä saa tutustua omatoimisesti kuin kurkistaisi ihmisen kuoleman lavasteisiin. Näyttely johdattaa meidät ensin tutuille lähdön alkuaskelmille, sairaalan sairasosastolle, jossa kuoleminen nykyaikana usein tapahtuu. Sairaalahuoneen jälkeen on pieni hautaustoimisto, jossa voi katsella krematoriosarjan kuvakerronnan, vitriinissä olevia uurnia ja seppelenauhoja. .

KOhti%20tuntematonta%20kuva1.jpg

 

Museokierros vie meidät lääkärin kautta monelle kuolemaan liittyvälle käytännön toimenpiteitten kohteelle, joissakin seinävitriineissä on musta risti ja vieressä teksti: ei heikkohermoisille avattavaksi - emme avaa.

 

KOhti%20tuntematonta%20kuva%205.jpg

 

Avaamme seuraavan oven ja yllätymme - olemme tulleet hautausmaalle, jossa arkku on sisustettu ihmiskehon viimeistä maanpäällistä sijaa varten valkoisin silkkisin kankain. Sitä museokävijä saa mennä koemakaamaan, vain kengät pyydetään riisumaan pois. Seinällä kauniisti kukista sommiteltu viimeisten hetkien lohdutuslause tai tervetulotoivotus hautausmaalle pysähdyttää sommitelmallaan.

 

KOhti%20tuntematonta%20kuva2.jpg

 

Ikäänkuin laajasta ikkunasta avautuu näkymä lavastetulle hautausmaalle, jonka tunnelmaan hetkeksi pysähdymme - suurin kuvin ja esinein, tyylillä ja pieteetillä toteutettua puhuttelevan kaunista hautajaissaattuenäkymää katselemaan.

Hautausmaan kautta astumme seuraavasta ovesta takaisin museon lämpiöön, josta.alkaa tukevat, kaiteiden reunustamat uudet monikymmenaskelmaiset portaat korkealle kohti rakennuksen ylintä kerrosta.

 

Askellamme nyt jo huimaavan korkealla vintin vähitellen lähestyessä. Portaissa ponnistelu tuntuu sopivan pieneksi fyysiseksi koitokseksi ja luemme samalla välillä kiipeämisessämme pysähdellen seinille kirjoitettua tietoa ihmisen hautaamisen historiasta.

Meille selviää, mlnä aikakausina suomalaishistoriassa taikausko, uskonnolliset tai eettiset ajatukset uskoivat kuolleen voivan tulla vielä kuoleman jälkeenkin takaisin. Siksi tehtiin erilaisia riittejä ja toteutettiin hautauksia aikakauden tiedolla ja periaatteilla. Ihmiset halusivat kuolleen hautaan joko jalat tai pää edellä - jalat edellä ainakin niinä historiallisina aikoina, kun uskottiin vainajan tulevan muuten haudasta takaisin.**

** Taikauskoon ja kansanperinteeseen perustuva ihmisen käsittely on iskostunut myös suomalaiseen terveydenhoitoon: kuolleita kuljetetaan jalat edellä ja eläviä pää edellä. Tapa on täysin suomalainen, sitä ei muissa maissa esiinny,

 

Jokaisella vuosituhannella on muotoutunut erilainen tapa haudata vainaja. Hämmästelemme yhtä uskomusten konkreettista toteutusta: joskus koettiin turvallisemmaksi meille eläville haudata kuollut punamultaiseen maahan. Kysyimme museon näyttelystä, mistä oikein oli juuri Vantaallla saatu tällainen tieto näyttelyyn: 

Kivikautisia (noin. 8800-1500 eaa.) punamultahautoja on löytynyt Vantaalta useita, tunnetuimmat ovat Myyrmäen Jönsaksen punamultahaudat. Punamullalla ja haudasta löytyneillä yksittäisillä sileäksi hioutuneilla kivillä on voinut olla jokin rituaalinen merkitys. Tulkinnan mukaan punainen maa-aines on rinnastettu vereen ja sitä kautta elämään ja kuolemaan. Joistakin haudoista on löytynyt myös esimerkiksi koruja tai työkaluja, jotka viittaavat siihen, että vainaja olisi varustettu tuonpuoleiseen. Samoin ehkä nykyäänkin voidaan ajatella, kun arkkuun laitetaan mukaan jotain vainajalle merkityksellisiä esineitä. ”


Ihmettelimme eri vuosituhansien erilaisiksi muuttuneita käytäntöjä aina kauas ajanlaskun alusta taaksepäinkin ja kun vaelsimme loput portaat hengästyen yläkertaan, viimeinen tapa oli jo meille tuttu - päätyminen krematorioon ja polttohautaukseen.

 

Viimein museon ylimpään kerrokseen saavuttuamme saamme ensin tutustua monenlaisiin hautajaisiin liittyviin käytännön hankintoihin mm. naisten ja miesten käyttämin hautajaisasuihin, hautajaiskaramelleihin, adresseihin ym - saamme kosketusta hautajaisperinteisiin ja niihin kuuluvaan rekvisiittaan.

 

Lopuksi täältä museon ylimmästä kerroksesta avartuu koettavaksemme päivänvalon valaisema monelle tuttu, tyypillinen kerrostalon suuri ullakko.

 

KOhti%20tuntematonta%20kuva%206.jpg

 

Se on täynnä monenlaisia verkollisia säilytyskomeroita, joissa ovat nyt ne vihoviimeiset maalliset jäänteet meistä kuoltuamme. Ja silti niin lämmittävän puhuttelevia muistoja, persoonallisia, maallisten matkojen tänne jättämää tavaramammonaa kaikki. Nuo vinttikomeron tavaraläjät kertovat pitkään eläneestä lähimmäisestämme, hänen jäämistönsä lähivuosikymmenistä, monet lähes sadan vuoden aikajaksolta, arkineen, juhlineen ja muotioikkuineen ja sysäävät ajatuksemme ihmisen raadollisuuden varsin mitättömäntuntuisiin haaveisiin ja toteutuksiin.

 

KOhti%20tuntematonta%20kuva%204.jpg

 

Laskeudumme takaisin museon 1.kerroksen lähtöaulaan. Jätämme väliin kuunnella lääkärin, haudankaivajan tai saattohoitajan kertomuksia työstään - ja monta muutakin mielenkiintoista näyttelyn kohdetta ja yksityiskohtaa - mahdollista seuraavaa käyntiä varten. 

 

Kaikkineen KOHTI TUNTEMATONTA -näyttelystä harvinaisena näyttelyideana, kauniin asiallisena toteutuksena lähtee rauhallisin, lämpimin ajatuksin. Ihminen kuoltuaan on elämänsä päätyttyä monelle tuttavalleen ja omaiselleen vielä käytännön toimien, päätösten ja hautajaisjärjestelyjen tunnollisuutemme ja velvollisuutemme kohde.

 

Sivistyksemme on luonut näille elämänmatkan lopullisille viimeisille toimille määrätynlaisen turvallisen, tabuista ja taikauskosta puhdistetun, realistisen luontevan tradition, jota on helppo noudattaa. Näin näyttely palvelee myös ensi kertaa kuoleman kanssa vastakkain joutuvia ihmisiä ja helpottaa usein surun murtamia toteuttamaan elämänarvoisen tyylikkäästi viimeisen välttämättömän palveluksen lähimmilleen.

 

 

 

KOHTI TUNTEMATONTA

Näyttelyn tekijät:

Käsikirjoitus Anna-Reetta Rikala  Näyttelysuunnittelu Mia Kivinen              Äänisuunnittelu Anna Moriwaki

Näyttelytyöryhmä: Marjo Eerikäinen, Annamari Juvonen-Eskola, Stella Karlsson, Andreas Koivisto, Saila Leskinen, Mats Miinalainen, Marjo Poutanen, Anni Rissanen, Ragni Reichardt, Anna-Reetta Rikala, Antti Yrjönen, Anni Öhman

Äänitarinoiden toteutus: Susanna Metsälä ja Vaskivuoren lukion teatteri-ilmaisun opiskelijat

Artikkelin kuvamateriaali: Antti Yrjönen / Vantaan kaupunginmuseo   Vanhat kuvat Anna-Liisa Nupponen, koonnut Mia Kivinen / Vantaan kaupunginmuseo

 

 

 

 

Vantaan%20kaupunginmuseo.jpg

 

Tämä Suomen vanhin tiilinen asemarakennus valmistui vuonna 1862. Sen suunnitteli lääninarkkitehti Carl Albert Edelfelt. Asema edustaa saksalaisperäistä pyörökaarityyliä, joka on saanut vaikutteita bysanttilaisista kirkoista. Alakerroksessa sijaitsivat eri matkustusluokkien odotushuoneet. Herrasväen odotustilat olivat erillään sivummalla, kun taas rahvaan odotushuoneen läpi kuljettiin asemalaiturille. Aseman toisessa kerroksessa asui asemapäällikkö ja kolmannessa kerroksessa rautatievirkamiehet perheineen.

Rakennuksen ulkoasu on säilynyt lähes alkuperäisenä. Ensimmäinen museonäyttely asemalla avattiin vuonna 1990. Näyttelytilat sijaitsevat museon ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa.

 

 

PS

Kulkuyhteydet Vantaan kaupunginmuseoon Tikkurilan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä ovat erinomaiset. Näyttely on maksuton.

 

Lis%C3%A4liite.jpg