Kansanopiston%20II%20kuvasarjaa.jpg

 

 

Jean-Paul Sartren Suljetut ovet on yksi teatterikirjallisuuden mittapylväitä, näytelmäkäsikirjoitus, jossa filosofia - ihminen olemuksena, kuolemattomana persoonana - on ensi kertaa saanut elävän ja mielenkiintoisen yleistajuisen länsimaisen pohdintansa.

 

Tähän vuonna 1941 ensiesitettyyn ranskalaisklassikkoon pohjautuu myös Lahden kansanopiston taitavan, kokeilevan ja tuloksellisen teatteritaiteen koulutuksen II vuosikurssin toinen lopputyö ja vastuuopettaja Timo Raidan viimeinen ohjaustyö, joka valmistuu ensi-iltaan nyt perjantaina.

 

Timo Raitaan on jo yläasteikäisenä tarttunut Sartren ajatukset ihmisestä ja ihmisen kuolemattomuudesta ja niitä ajatuksia pitkän teatteriuransa aikana hän on kuin piilotajuisesti omaan psyykeensä taltioinut ja nyt on eräänlainen oman pääkopan jatkuvan sisäisen dialogin tilityksen vuoro – näytelmäkäsikirjoituksena Minun ikuinen elämäni.

 

 

Lehdistötilaisuudessa meille eilen selvisi, että hyvin perinteisesti ja perusteellisesti Lahden kansanpiston teatterityön uudet oppilaat tullessaan teatterikoulutukseen saavat jo ensimmäisen viikon tehtävänä tehdä itsestään näytelmän, aiheena on minä. Kun nyt seitsemän vuotta Raita on ohjannut jo seitsemän vuosikerran lähes sataaviittäkymmentä oppilasta teatterin poluille, aika on täysi ja Raidan vuoro tehdä yhdessä oppilaittensa kanssa yhteinen minä-tilitys pääkoppien jatkuvasta dialogista - kuolemattomasta ihmisestä ja ihmisyydestä.

 

Se on näytelmä minuudesta, ihmisestä, hänen elämästään kaikkine nousuineen ja laskuineen. Tätä perusminää edustavat vain nyt monet eri persoonat tässä kuin Raitana ja elämänraitana.

 

Kansanopist5on%20filosofiuiaa.jpg

Josefiina Uuranmäki, Evita Aaltonen

 

Lähtökohta on yhtä aikaa kutkuttavan yksilöllinen ja yleistävä. Minun ikuinen elämäni tuntui kaksitoistaminuuttisessa näytteessä aivan luihin asti eloisalta, iloiselta ja raikkaalta ja kuitenkin itkettävältä ja spontaaniin nauruun räjäyttävältä yhtä aikaa. Sellainenko Raidan, Sartren ja oma elämämme on tähän asti ollut. Kun esitykseen vielä lisätään sen suuri musiikkipitoisuus, kuusi you tubesta koukattua koko ensemblen tulkitsemaa laulua, kaksi tanssia, näyttelijäopiskelijoiden orkesteri, mielenkiinto ei edes etukäteen tahdo loppua emmekä kylliksemme osaa kuvitella mitä kaikkea esityksessä seuraaman pitää.

 

 

 

Timo%20Raita%20kirjoittajana.jpg

Timo Raita

Opettajana ja teatteritaiteilijana on Timo Raidan työ Lahdessa meille Kansanopiston teatterikoulutusta seuranneille tutun tunnistettavaa - henkisenä, vaativana, työhulluna, kannustavana, idearikkaana, sitkeänä kouluttaja-ohjaajana hän on opastanut jo monen valmiin näyttelijän tai sellaiseksi juuri valmistuvan ensi-askeleita teatteritaiteen poluille. Valtaosa suomalaisteatterien nuorenpolven ammattilaisista on hänen kauttaan löytänyt elämäntarkoituksen ja ammatin.

 

Kuvahaun tulos haulle lAHDEN KANSANOPISTO ELÄMÄN TOTUUTTTA ETSI

 

Lahden kansanopiston sisäänkäynnin marmorilaatta

 

Lahden onneksi Raita on jaksanut käydä vuonna 1983 aloitetun Kansanopiston teatterityökoulutuksen viime vuosien suuret mullistukset läpi pää kylmänä, ajatus kirkkaana ja sydän lämpimän avoimena sekä valtimot entistäkin pulssisemmin teatterille sykkien. Pari vuotta sitten Lahden kansanopisto instituutiona sekä sen harvinainen historiallinen muisto kaupunkimme alkuajoilta, yli satavuotias arvorakennus, myytiin eniten tarjoavalle. Kansanopiston opetus hajautui opiskeluun ympäri kaupunkia, samoin särkyi opiston kodikas ja perinteinen yhteisö monipuolisen yhteisen katon puuttuessa..

 

Teatteriopinnoille löytyi Raidan ansiosta Lahden Aleksanterinkadulta entisen elokuvateatterin kiinteistöstä mahdollisuus sisustaa ja rakentaa, laillistaa täydellinen teatterilaitos upeine harjoitussaleineen ja hienoine, toimivine tekniikkoineen sekä vielä tyylikkäine yleisöauloineen ja väliaikatarjoilutiloineen.

 

 

Koulutuksen näin vakaassa henkisessä ja fyysisessä tilassa Timo Raidan on urakkansa päätteeksi itse yhä nöyränä, joustavana, tinkimättömän puhdaslinjaisena ja uudistavana taiteilijapersoonana mitä ylväintä luovuttaa vastuu muille. Pään sisäisella dialogilla on seitsenvuotinen oikeus tulla julki ja meitä viihdyttää sekä taatusti ajatteluttaa.

 

 

 

 

Minun ikuinen elämäni

Käsikirjoitus ja ohjaus: Timo Raita
Apulaisohjaus: Pauliina Kietäväinen
Koreografiat ja tanssin opetus: Meri-Tuuli Risberg
Musiikin sovitus ja opetus: Virva Immonen
Julisteen ja bannerin kuva: Ronja Siitonen
Grafiikka: Vincent Kinnunen
Näyttämöllä:
Evita Aaltonen, Nella Backman, Valtteri Juvonen, Ilona Karppelin, Ronja Keiramo, Mikko Kilpiä, Vincent Kinnunen, Christian Lairikko, Tiia Lyijynen, Saara Mänttäri, Pinja Pieski, Emma Pälsynaho, Clarissa Rosi, Saara Sillvan, Josefiina Uuranmäki ja Elmira Wiklé

 

https://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/minun-ikuinen-elamani

 

Lis%C3%A4liite.jpg