Lahden kaupunginteatterin uutta kukkivassa keväässä oli eilen vuorossa thaliapuutarhan lajiharvinaisuus - improvisaatioteatteri.

Tunnustan improvisaation vain harjoitusperiodeissa koetuksi teatterikoulutukseksi, mutta näin laajassa muodossa - kokoillan näytelmänä ja yhteisesityksenä - vieraaksi. Siksi ennakko-odotukset (myös syksyn ja kevään esittelytilaisuuksien hehkutusten ansiosta) olivat poikkeuksellisen myönteiset ja korkealla: kerrankin rohkeutta ja uutta laitosteatterissa teatterikäsitteen nimissä.

Kun eri puolilla maata esitetään teosta Täydellinen rikos, niin tiedotteissa kerrotaan esityksen näyttelijöiden olevan improvisaatiokoulutuksen saaneita ammattitaiteilijoita..

Outoa rikosaihe on sikäli, että Suomi tunnetusti on rikollisuustiedostoissa yksi maailman vähiten henkirikollinen maa. Nimi viittasi enemmänkin amerikkalaisyhteiskuntaan, jossa yksin New Yorkissa tapahtui vielä 1990 lähes 2500 murhaa..

Alan suomalaisguru, näyttelijä-ohjaaja Tiina Pirhonen on juuri USA:ssa ja Kanadassa saanut improvisaatiota opiskella ja nyt jo kolmekymmentä vuotta sitä maamme näyttelijäkunnille levittänyt ja Stella Polaris -improvisaatioteatterinsa kautta jakanut.

 

Improvisointinäytelmän lähtökohta

"Lähtötilanne: kukaan ei tiedä tekijää eikä rikosta. Ei edes tekijä itse! Näin alkaa Lahden kaupunginteatterin improvisoitu koko illan esitys, jonka lajityyppinä on rikostarina. Kaikki mitä esityksen aikana tapahtuu, tulee yllätyksenä myös esiintyjille. Katsojat auttavat lähtötilanteen luomisessa ja sen jälkeen alkaa jännitys. Mitähän tässä selviää vai selviääkö mikään? Näyttelijät reagoivat annettuun tilanteeseen ja synnyttävät eteenpäin menevää tarinaa. Näin luodaan jännittävä tarina, joka on joka kerralla omanlaisensa. Jokainen ilta on ensi-ilta.”

 

Lahden kaupunginteatteri, improvisaatio-esitystä suunnitellessaan halusi siihen vapaaehtoisuuden perusteella innostuneet näyttelijät. Niinpä Tomi Enbuska, Anni Kajos,  Mari Naumala, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä ja Jari-Pekka Rautiainen osoittivat ennakkoluulottomuutensa ja rohkeutensa, saivat harjoitella Tiina Pirhosen ja muusikko Hannu Riskun kanssa normaalin näytelmän harjoitusajan esitystään. Mikä siitä tuli?

 

Sen alku oli maailman herkullisin, kuuden hymyilevän, innostuneen näyttelijän astuessa eteemme ja malttamattomana pyytäen pari vinkkiä näytelmän rikoksen aiheeksi, tekotavaksi sekä myös tapahtumapaikaksi, vielä pari vihjettä esineistöksi.

Esityksen lopputulos oli melkoisen hitaanoloinen ja lattea. Yllätyksettömäksi sen teki mm. useat samankaltaiset kahdenkeskiset lääppimisläheisyyden pitkät flirttailevat kohtaukset, jotka nopeasti latistivat ilmaisun. Näytelmästä puuttui liian monelta taiteilijalta eri henkilökuviin heittäytymisestä liikekielen ja hahmottelun muutokset - he esittivät roolejaan kovin toistensa kaltaisesti, samanvärisesti. Replikointi oli useimmiten vain kahden henkilön välistä sananvaihtoa, vaikka henkilögalleria laajeni liki kymmeneksi. Näytelmässä onnistuttiin silloin, kun leikattiin voimakkaasti tuota muutakin samankaltaisuutta: kuten hurjasti karrikoidulla hahmotyypittelyllä, joka toi vastanäyttelijöiltäkin salamannopeasti kiehtovaa, elävää vastinetta. Arvelen, että myös ensemblen samanikäisyys teki osan sen kokonaisilmaisusta kovin särmättömäksi - siitä osoituksena tuo kokeneemman näyttelijän uskallus, huima poikkirepäisy, joka sähköisti koko esityksen.

Mutta nämä huiput olivat esityksen liian harvoja onnistumisen kantamoisia, joita kokonaisuudessa olisi pitänyt olla paljon runsaammin kiinnostusta ylläpitämässä
 

"Kiinnostavinta siinä on täysi kontrolloimattomuus, yllätyksellisyys  Yksin pystyy improvisoimaan kohtauksia, mutta ryhmän ja koko illan näytelmän improvisointiin tarvitaan näyttelijöitä, joille toisen näyttelijän kuuntelu, kontaktit, reaktiot vastanäyttelijän kanssa ovat tärkeitä, tarinaa kuljettavia ja näyttelijätyön sujumiselle ja rakentumiselle tässä ja nyt oivaltavia.”

Tuo paljon toitotettu improvisaationäyttelemisen yhteisöllisyys näyttämöllä rakentuu katsojille kuitenkin näkyvistä tapahtumista ja elävistä henkilökuvista, reaktioista, nousuista ja laskuista, vastarooleista. Toivoisi ensemblen korkeatasoisen musiikkivoiman käyttävän enemmän yhdessä taitavan muusikkonsa kanssa ajatustaan ja tehoaan, aivan toisen tasoista elementtiä, voimaa ja repäisyä, äkkikäänteitä rikosnäytelmän genreen. Ei tullut, tuli liiaksi mollisävyistä kuoroujellusta alku- ja lopppulaulussa.

Toiveikkaana ajattelisin myös jonkinlaisen rekvisiitan auttavan katsojan henkilöhahmottelua. Ja ne pikkulapsimaiset tiks ja taks ym. ovien aukaisut, saapumis- ja lähtemisselostukset leikkaisin ilmaisusta jo pois.
 

Jukka-Pekka Rautiainen,Tomi Enbuska, Mikko Pörhölä, Mari Naumala, Anni Kajos, Anna Pirtkämäki

 

Suitsutan kuitenkin tekijöitä rohkeudesta mahdottoman vaikeaan yritykseen.

Tämä oli tässä. Ei se ihan onneton tulos ollut kuitenkaan - etteikö osa yleisöstä olisi ollut kiinnostunut ja huvittunut esityksen dekkarimaisen mustan huumorin kelpo tuokioista.

 

Kun jokainen esityskerta uudelleen, uusin aihein improvisoidaan yleisön keksimien toiveiden mukaan, saattaa jo seuraava Täydellinen rikos? -esitys olla vaikkapa loistotuote.

Seuraavia esityksiä tulee katsomaan uuden sukupolven peruskoulun kahdeksasluokkalaiset ympäri maakunnan.Toivottavasti heille heidän virkeissä mielikuvituksissaan aukenee ennenkokemattoman uudet, raikkaat ja innostavat ensi-illat Lahden kaupunginteatterin tulkitsemista Täydellisistä rikoksista.

 

Täydellinen rikos?

OHJAAJA JA KOULUTTAJA Tiina Pirhonen
MUUSIKKO Hannu Risku
VALOSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho
OHJAAJAN ASSISTENTTI Siiri Kakko

VALOKUVAT Jussi Virkki, Tarmo Valmela

Ensiesitys 30.1.2020 Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä

 

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/245/taydellinen_rikos