Syömme 1.2.2020 harvinaista pientä illallista Estonia-oopperatalon hienossa ravintolassa, kullatuin ruokailuvälinein, kohteliaan tarjoilijan tarjoilemana, kymmenhenkiselle suomalaisseurueellemme varatuissa pöydissä - kauniisti sommitellusti katettuja annoksia, maukkaan herkullista ja rauhallista ruokanautintoa. Koskaan aikaisemmin en ole näin tyylikkäästi aterioinut, 1.luokan ravintolassa.

 

Tässä istuessani lentää ajatukseni kokemukseeni viereisten paksujen oopperatalon seinien taakse tasan vuosi sitten.

 

 

Näimme vaimoni kanssa silloin tässä samassa talossa Estonian Oopperan hurjan baletin italialais-pariisilaisesta taiteilijasta Modiglianista,(1884-1920) – virolaisten oopperantekijöiden melkoisesti totuuspohjaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Toomas Edurin taiteilijalahjakkuutta ylistävän, puhuttelevan libreton ja sen modernin väkevän Tauno Aintsin sävellyksen.

 

Modigliani-baletissa puhutteli erityisesti boheemitaiteilijan itsekkyys ja hänen silti saamansa arvostus sekä aikakauden raju miesylivoima ja naisen ehdoton alistuminen miesten tahtoon -asenne. Taiteilija - häijy, työteliäs, katkera, väkivaltainen, alkoholisoitunut, huumeiden käyttäjä, sairas - kuoli nuorena tuskallisesti, väkivaltaisesti. Tarinan naisalisteisuus on tematiikaltaan raju - uskollinen, raskaana oleva nainen tekee itsemurhan, koska elämä ja elämän tarkoitus ilman tätä miesneroa olisi merkityksetöntä. Kaiken elämän karkeuden ja kohtalonomaisuuden syvensi ja tunnelmoi hieno Aintsin sävelmaailma.

 

 

 

 

 

Tuota balettikokemusta vasten on tietenkin lepuuttavaa astella nyt yön jälkeen Kumun taidemuseon näyttelyyn Emansipoituva nainen Viron ja Suomen taiteessa neljänsadan teoksen kattamia seiniä ihaillen, taidemuseon alakerran suuren näyttelytilan yli sadan virolaisen ja suomalaisen naistaiteilijan töistä nautiskellen.

 

Jotakin kulttuurisesta asenteesta välittyy teoksia katsellessa: kovin monet 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten naismaalareiden työt ovat olleet kuin alistettua, miestä ylöspäin katsovaa taiteentekemistä. Niissä selvästi ylimystöä edustavat balttisaksalaiset frouvataiteilijat tai suomenruotsalaiset yksinäiset naistaiteilijat ovat saaneet toimia ja tehdä taidetta naisilta edellytettävistä aiheista.

 

Constale von Wetter-Rosenthal (1872-1948) Tytön pää 1920

 

 

Maria Laas (1909-1978) Tyttärentytär 1938

 

Pitkä rivi naisen pää -veistoksia, paljon eri tekniikoin luotuja teoksia kauniista naiskasvoista, lapsista tai herkistä interiööreistä, usein mallinpuutteessa omista kasvoista. Hiukan siis liian söpöä on ollut naistaiteilijan taide tullakseen kuulluksi ja nähdyksi saati noustakseen päivänpolttavaksi puheenaiheeksi.

 

 

Linda Kits-Mägi (1916–1990) Interior. 1957. öljyvärimaalaus

 

Mitään kapinaa ei tunnu naisista löytyvän - julkisesti naistaiteilijan elämä on ollut itseajattelun ja luomisen tukahdutettua, alistuvaa kuuliaisuutta.

 

Naistaiteilijoiden paras oppimistapa ja kaikkien taiteilijoiden hyödyllinen harjoittelu tänäänkin on suurten taideteosten jäljentäminen. Mm.suomalaistaiteilijoista Kuutti Lavonen kertoo tätä menetelmää käyttäneensä monia vuosia viivankäytön opiskelussaan. Sataviisikymmentä vuotta sitten tällä itseopiskelumenetelmällä saattoi myös ansaita elatuksensa myymällä hyvin jäljennettyjä kuuluisten mestareiden teoksia.

 

Puhuttelevinta ja koomisinta on nähdä, että taitavimmatkin naistaiteilijat alistuivat miesten laatimiin moraalisiin sääntöihin ja ne harvat näyttelyn alastomat miesaiheet saavat sukupuolielimiinsä savi- tai tuhkaverhouksen.

 

Kuvan miesten alastontutkielmat maalasi baltiansaksalainen Sally von Kügelgen (1860-1928), jolla oli onni opiskella Pietarissa 1880-85. Euroopan taideoppiahjoissa naisia ei vielä tuolloin päästetty piirtämään elävää mallia.

 

 

 

Suomalaiset naistaitelijat (Kultakauden Dora Wahlroos ja Helene Schjerfbeck) saivat jo ennen1900-vuosisadan vaihdetta opiskella mm.Turun ja Helsingin taide- ja piirustuskouluissa nimekkäiden taiteilijoiden ohjauksessa, sekä taidematkojen oppilaina Saksan, Italian ja Pariisin matkoillaan.

 

 

Dora Wahlroos (1870-1947) kävi ikuistamassa ölyväriteokseksi kihlattunsa kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljeetyöskentelyn Pariisissa 1892.

 

 

 

 

Helene Schjerfbeck (1862–1946)   Lukeva tyttö 1904

 

 

Toisin oli eestiläisten naistaiteilijoiden taiteellinen yhteiskunnallinen asema. Vasta 1920-luvulla tapahtui naapurissa heräämistä ja sotien välissä nousi tiedostava ja opiskeleva naistaide maassa voimiinsa.

Neuvostomiehitys toi Viroon jotakin taiteen tasa-arvon kannalta hyvääkin. Niinpä monet työt jo 1930-luvulla kuvaavat naisten ja miesten töitä - myös taideteoksia - naisen tekeminä.

 

Varsinainen sisäinen rohkeus ja voimakas ajankuva vyöryy sodanjälkeisistä Olga Terrin (1916-2011) kasvotutkielmista, joissa katse kertoo kaiken: tuskan, toivottomuuden ja silti teoksen nähdyksi tulemisen välttämättömyyden.

 

Olga Terri, Kuva tytöstä 1940 öljyvärityö

 

 

Olga Terri  Pelko  1949 öljyvärityö

 

Ja tietenkin rohkeus murtaa naiseuden pyhyys näkyy 1920-40 -lukujen oman tien kulkijoista, yltiöpäisistä, hurmaavista naistaiteilijoista, joita tervehdin riemuiten:

 

Lydia Mei (1896–1965) NaInen ja tupakka. 1920 öljyvärityö

 

 

Karin Luts (1904–1993) Taidemaalari 1937  öljyvärityö

Karin Luts kuvasi itseään narsistisesti, hän maalasi kymmenittäin omakuvia eri asennoissa.eikä välittänyt muusta kuin itsestään ja taiteestaan.

 

 

Näyttelyn vaikuttavuuden esteeksi voi arvailla, että neljäsataa työtä on aivan liikaa. Sitäkin ihmetellä, että nykyaika, aikamme suuret, elävät naistaiteilijat molemmista maista puuttuvat tyystin. Hieman tämä taide jääkin vanhan hyvän, korkeatasoisen menneen naistaiteen arvokkaaksi kunnioittamiseksi ja tässä artikkelissa muutaman poikkeuksen korostamiseksi näyttelyn laajasta kokonaisuudesta.

 

Juuri tämän artikkelin alussa kerrotun Modigliani-baletin luoma taiteilijakuva tuotiin myös  tärkeäksi ohjelmanumeroksi puhuttelemaan taiteen käyttäjiä, tekijöitä ja mesenaatteja - se tarjottiin Viron taidemuseon 100-vuotissyntymäpäivän vieraille.

  

https://kumu.ekm.ee/fi/