tiistai, 12. maaliskuu 2024

Lahen uutisia uusi osoite

Parahin lukijani.

Lahen uutisia on muuttanut uuteen julkaisualustaan:

 

Lahen uutisia uusi osoite on           lahenuutisia.fi

 

 

 

 

Lahen uutisia kirjoitushistoria 17 vuoden ajalta

löytyy osoitteesta  

https://lahenuutisia.vuodatus.net  

 

Menneestä yhteistyöstä kiitellen, tulevaa toivoen

ja odotellen

 

 

Lahdessa 12.3.2024

Tarmo Virtanen

[email protected]

keskiviikko, 21. helmikuu 2024

Viron taiteen vahvuutta

Lahtelainen viron kieltä ja kulttuuria harrastava ryhmä teki viime viikonvaihteessa seitsenhenkisen junamatkan Lappeenrannan Taidemuseoon virolaisen taidemaalari Evald Okasin harvinaiseen, hänen, sukunsa ja perheyhteisönsä jälkipolven taiteen laajaan ja taatusti voimauttavaan taidenäyttelyyn.

Voidaan puhua jo Viron Okas-suvun taiteen dynastiasta: Okasin, hänen tyttäriensä, vävyjen ja tyttärien tyttöjen taiteesta, joka näyttelyssä antoi harvinaisen läpileikkauksen seitsemänkymmenen vuoden takaa aina tämän päivän modernin maalaustaiteen, lasitaiteen ja grafiikan merkittävimpiin virolaistaiteilijoihin ja heidän taiteeseensa.

 

Evald%20Okaas%20ab.jpg

 

Näin laajaa, monipuolisen tyylirikasta, huippulaadukasta ja vaikuttavaa näyttelyä Suomen sukulaiskansan taiteilijasuvusta pääkaupunkimme ulkopuolella tuskin koskaan ennen on koettu. Lappeenrannan Taidemuseon avarat ja kookkaat monihalliset näyttelytilat ovat nyt harvinaista, hyvin ripustettua ja pohdittua taidetta .mille tahansa taidemuseolle tai gallerialle Euroopassa ja meille taideyleisölle.

 

Eesti%20kes%C3%A4%202018%20Evald%20Okase  Edvin%20Oma%20kuva.jpg

Evald Okas                                                              valokuva  ja omakuva

Evald Okasin (1915-2011) monipuolista taiteilijataivalta, hänen piirroksiaan, grafiikkaansa, maalauksiaan sekä taiteellisen työnsä suhdetta vallinneeseen valtiolliseen tilanteeseen voi lukea museon seinällä olevasta perusteellisesta seinälehdestä.

Okasin valmistuttua vuonna 1940 korkeakoulusta taidemaalariksi hänen tiensä Viron Valtion Taideinstituutissa ja neuvostoajan monenlaisissa konjunktuurisissa vaiheissa huipentui SSR:n valtion instituutin professoriksi 1954  ja viimein akateemikoksi. Okas oli Neuvosto-Viron korkeimman neuvoston jäsen vuosina 1963-1983. Neuvostoliiton akatemian akateemikon arvonimi avasi hänelle poikkeuksellisen lukuisia ulkomaanmatkoja vuosina, jolloin valtionrajat oli suljettu tavalliselta kansalaiselta: 1960-luvun matkat Japaniin, Intiaan, USA:han, Kanadaan, Italiaan, Kreikkaan ja muihin Euroopan maihin olivat hänelle ja hänen taiteelliselle työlleen merkittäviä ajanjaksoja.

 

Okaas%201a%202024.jpg

Näyttelijän muotokuva

Evald Okas on yksi Viron monipuolisimmista taiteilijoista. Hän osasi luovia valtiokoneiston likvidointitaipumusten läpi taiteensa ja taiteilijakutsumuksensa avulla. Hänen töitään on kaikissa merkittävissä Viron taidemuseoissa, julkisissa tiloissa, valtion edustustiloissa sekä yksityiskodeissa Virossa ja ympäri Eurooppaa. Vasta nyt saatoin tajuta, että usein näkemäni Estonia Teatterin lähes 100-neliöinen kattomaalaus on hänen ja Elmar Kitsin sekä Richard Sakritsin munatemperatekniikalla vuonna 1947 maalattu yhteistyö - yhä häikäisevä kauneus.

 

Okaas%201b%202024.jpg

 Mahtran sota

Yksi Viron maalaustaiteen monista merkkiteoksista on Evald Okasin maalama taulu Mahtran sota - vuodelta 1958. Viron Mahtrassa ja muissa Harjun alueen kartanoissa syntyi vuonna 1858 talonpoikaiskapina, jossa talonpojilla oli vain seipäät aseina oikeuksiaan puolustamassa - teos maalattiin Mahtran sodan 100-vuotispäivän kunniaksi. Okasin teoksesta näkee valtavan ihmisten kiihkon, sisäisen oikeudentunnon ja yhteisvoiman täyttämät kasvot ja tunnelmatäyden omankädenoikeuden välttämättömyyden ja raivon.

 

Kierreltyäni monikymmenisten suurten ja vain toisinaan pienikokoisten Okasin teosten tunnelmissa tajusin hänen maailmantuntemuksensa ympäri maapallon tehneen hänestä klassikon, modernin, konstruktiivisen taiteilijan, jonka teokset ovat äärimmäisen ajankohtaisia ja tilittäviä tänäänkin kuvittamaan Eestin ja koko yhteiskuntamme sielunmaisemaa.

 

Alastonmaalaus on yksi Okasin suurista teemoista, niitä on tässäkin näyttelyssä esillä runsaasti upean kookkaina ja punaista väriä sykkivinä. Evald Okas rakasti kuvata taiteellisia kohtauksia teatterista ja musiikista sekä myös muuntuvia, arkkitehtuuri-, teollisuus- ja kaupunkiteemoja.

 

Okaas%20alastomuus.jpg

Mallisommitelma vuodelta 1990

Okas maalasi 1970-luvulta lähtien aistillisia alastonkuvia ja kirkkaanvärisiä teatterihahmosommitelmia. Hän toi grafiikkaan virolaisen maalausperinteen ja aistillis-eroottisen lähestymistavan nykyajan naiseen esittäen sekä eksoottisia naisartisteja kaukaisista maista tai avoimesti eroottisia naisimprovisaatioita ja kuvitelmia.

 

Okaas%201%20c%202024.jpg

Kaksi erilaista nuoruutta

Hänen naishahmoissaan on myös usein ihmiskohtaloita esittävää puhuttelevaa sanomaa, hänen viivansa herkkyys ja teho on huipuillaan hiushienon herkkää, hänen vedostaiteensa on pelkistettyä, suuren taiteilijapersoonan ilmaisua.

 

Lappeenrannan Taidemuseon toisessa, suuren aulan erottavassa osassa on Evald Okasin jälkipolven taiteen vuoro ihastuttaa meitä vielä modernimmalla, pelkistetymmällä ja moneen suuntaan kokeilevalla kokonaisuudella.

Taidemaalariksi syntynyt on myös Evald Okasin vanhin tytär Mari Roosvalt (1945),  jonka olemme useammankin kerran saaneet tavata Tallinnan näyttelyissä, samoin hänen miehensä Uno Roosvaltin kohtaamiset näyttelyissä ja taiteilijapariskunnan kotona, jopa heidän ainutlaatuisen laajaan puutarhaansa tutustua.

mari-roosvalt-valo-2019-sekatekniikka-ka

Valo

Hämmästyttävän voimakkaat tyylilajit, tekniikat ja aiheet ovat Mari Roosvaltille tyypillistä. Muutaman vuoden välein hänen töitään kokiessa, ei voi arvata kenen työstä on kysymys.

Luontoaiheet, kukat ja viimeisimmäksi kookkaat kollaasit kaupunkien ja eri historiallisten aikakausien tunnelmista ovat kypsää, komeaa taidetta.

Marti%20Rosvalt%20sommitelma.jpg

Haapsalu

Töitä hallitsee myös suuri koko ja väriskaalan rajattomuus sekä ennen muuta omaperäisen tarkka ja yhtä aikaa fantasiaa luova tekniikka ja ilmaisu. Mari Roosvalt on kokeilunhaluinen, aina uusiin taiteen suuntiin heittäytyvä tekijä, joka on tehnyt teoksiaan useilla eri tekniikoilla ja tyyleillä. 1990-luvun lopulta saakka hän on keskittynyt kollaasin eri mahdollisuuksiin sekä tekniikkana että sommitteluperiaatteena yhdistäen niihin öljy-, akryyli- ja akvarellivärejä.

 

Näyttelyssä Mari Roosvaltin puolison Uno Roosvaltin (1941) esillä olevat monumentaaliset piirustukset ja grafiikan aiheet ovat usein eri maiden luonnon tai perinnerakennusten, kalliomaisemien aiheisiin kytkeytyneitä: aikakauden tai poikkeuksellisen luontokokemuksen verhon modernilla tavalla ne yhteen sulkien.

Okaas%20Uno%20Roosvalt%20Norjann%20kalli

Norjan kalliot

Uno%20Roosvalt%20kuva.jpg

Eräänlainen kiehtova yksityiskohtia tyylittelevä monistaminen on Uno Roosvaltin kynän ja siveltimen täysin omatyylinen menetelmä, esimerkkinä Viron, Suomen, Islannin, Skotlannin ja Norjan luonnosta tuo tekniikka saa omaperäiset teokset puhuttelemaan meitä luonnonvoimaisen väkevästi. Mari ja Uno Roosvalt ovat pitkään olleet virolaisen kuvataiteen tukijalkoja toimiessaan eri tehtävissä Viron taideakatemiassa ja taiteilijajärjestöissä.

 

Evald Okasin nuorempi tytär Kai Koppel (1952) on kuulunut jo pitkään Viron tunnetuimpiin lasitaiteilijoihin. Hänen teoksensa ovat syntyneet jo 1980-luvulta lähtien kuumalasin lasinpuhallustekniikalla, missä lasinpuhallus tapahtuu ilman sabluunoita.

OKaas%20kai-koppel-rauha-1988-lasipuhall

Rauha

Kaikki Kai Koppelin työt ovat siis valmistuessaan täysin uniikkeja niin muodoltaan kuin usein hänen käyttämänsä sattuman tuottamalta väritykseltäänkin.

Okaas%20KainKoppelIMG_6286.jpg

Tallinnan Vanhassa kaupungissa Katariina käik -käytävällä on hänen 2000-luvun alussa perustamansa työpajastudio sulatusuuneineen ja myymälöineen yleisölle toimivana, avoinna ja koettavana.

 

 

Kai Koppelin nuorempi tytär Mara Ljutjuk (1978) on tämän näyttelyn oma mielitaiteilijani, hurmaava, uuden tulevaisuuden ja puhuttelevan taiteen taidemaalari. Hänen maalauksensa ovat suuria, ajatukseltaan jokaista katsojaa koskettavia - kuin kanssamme keskustelevia.

Mara%20Ljutnuk%20kasvot.jpg

Hän edustaa Okasin suvussa suvun taiteilijoiden jatkumista aikakautemme persoonallisen maalaustaiteen ihmismieltä pohtiviin ja filosofisiin ajatuskokonaisuuksiin suuntautuneisiin teosten aiheisiin, niitä tulkiten selkeän teemallisin maalauksin.

Mara%20Ljutnuk%20Pidetty.jpg

Pidetty

Maalaukseen Pidetty Mara Ljutluk laittaa lämpöä ja hellyyttä, joka kumpuaa henkilöstä, joka rakastaa lasta.

 

Mara%20Lijutmnut%20L%C3%A4pik%C3%A4ynyty

Läpikäynyt

Mara Ljutjuk ei maalauksillaan yritä maalata jotain kauniimpaa tai rumempaa. Kaikki on niin kuin hän sen näkee. Onko se uudenlaista kauan kaivattua rehellistä, ihmisen sisäistä realismia?

 

 

Evald Okasin poika Jüri Okas (1950) on arkkitehti, installaatiotaiteilija ja taidegraafikko, mutta ei ole tällä kertaa mukana näyttelyssä.

Kai Koppelin vanhempi tytär Üla Koppel (1976) on myös arkkitehti ja hän on toiminut tämän Lappeenrannan Taidemuseon Taiteen voima -näyttelyn näyttelysuunnittelijana.

 

 

Evald%20Okase%20museum.jpg

Evald Okasin (1915-2011) museon kesänäyttely valottaa keskeisen 2. kerroksensa ja porraskäytävän osalta Okasin monipuolista taiteilijataivalta, hänen piirroksiaan, grafiikkaansa, maalauksiaan sekä taiteellisen työnsä suhdetta vallinneeseen valtiolliseen tilanteeseen. Okas-museo perustettiin Haapsaluun v. 2003 Evald Okasin hankittua museota varten kiinteistön keskeltä kaupunkia.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2018/06/lahtelaisten-eesti-klubin-kymmenes-kevatmatka

 

Juuri vähän ennen Viron uutta itsenäistymistä ja Neuvostoliiton hajoamaista vuonna 1991 Lahden lasten kuvataideoppilaitoksella ja Viron Tallinna laste kunstikoolilla syntyi taideopettajiensa yhteyksiä ja mahdollisuus vierailla Lahdessa ja Tallinnassa. Molempien koulujen opettajat perheineen kävivät toistensa vieraina (tosin suurin tullitarkastuksin, perusteellisin vierailuanomuksin ja hankalin viranomaisjärjestelyin ne urheasti järjestellen). Myös vieraiden majoittaminen omiin koteihin Lahdessa ja Tallinnassa hoidettiin. Täällä Lahdessa myös järjestettin Mariankadun silloisessa taidetilassa Tallinna kunstikoolin opettajataiteilijoiden ensimmäinen länteen pystytetty näyttely molempien taidekoulujen rehtoreiden organisoimana ja lasten perheiden aktiivisten vanhempien talkootyöllä - taidemaalareille, graafikoille ja keramiikkataiteilijoille heidän töidensä näyttely. 

maanantai, 19. helmikuu 2024

Kaj Chydeniuksen laulujen konsertti Teatteri Vanha Jukossa

Juko Chydeniuksen lauluja.jpg

Kuva Tommi Mattila

Kaj Chydeniuksen luottolaulajat Minja Koski ja Mikael Saari tulkitsevat Chydeniuksen tuotantoa pianisti Matti Hussin säestyksellä.

Konsertissa kuullaan säveltäjän rakastetuimpia lauluja viideltä eri vuosikymmeneltä. Ohjelmistossa ovat muun muassa kauniit klassikot ”Puhu minulle rakkaudesta” ja ”Sinua, sinua rakastan”.

Helmikuinen konsertti on loppuunmyyty. Yleisön pyynnöstä nyt myynnissä konsertti myös syyskuulle. Varaa lippusi pian!

Ke 21.2.2024 klo 19 (Loppuunvarattu)

Ti 17.9.2024 klo 19

https://www.teatterivanhajuko.fi/

lauantai, 17. helmikuu 2024

Aleksis Kiven loistavan ajankohtainen Nummisuutarit - tapakristillisen nenässä herneenä

Lahen uutisia 15.10.2023

Lahden Nummisuutarit suurenmoista nykyteatteria

Esko%20ja%20Kreeta.jpg

Esko, Kreeta ja Jaakko

Kun Nummisuutarin Esko astuu keskelle yhtä Suomen mittavimmista teatterilavoista, on heti selvää, että tämä Lahden kaupunginteatterin Esko elää tässä päivässä, tänään täällä, täynnä unelmaa, nuoruuden puhkeamisen mieleniloa, ihanan polttavan onnen ja riemun tunteen meille heti olotilaksi tartuttaen.

Oikean Nummisuutarin valoläiskä tavoittaa katsomon pimeydestä, Suuren salin toisesta rivistä, tanssiaskelten keveydellä askeltavan pilvenhattaran kevyesti katsomorivien yli harppailevan olemuksen - spottiläiskän seuratessa Eskoamme. Hänen naurusuin maistellessa sieluntäyteistä  itseytensä olemusta, pian herkutellessa naimisen ennenkokemattomasta onnentunteesta, puhjeten oikein pariin värssyyn kirkkoväeltä muistiin korvan taakse panemistaan riimeistä, ne omasävelteisesti itselleen laulaa hoilaten hän heti kohta loikkaa gasellisen ketterästi kotimaiseman tärkeälle, isän, ammattikuuluisan Suutarin työhuoneen korkealle katolle ja sieltä nuo koko ihmiskunnan suurimmat onnen tunteet itselleen ja meille - koko maailmalle julki julistaa.

Nummisuutarin%20esko%20ja%20h%C3%A4%C3%A

 Topias, Mikko Vilkastus ja Esko                                                                                                                             Kuva Tommi Mattila

Ja penteleellisen tuore kujeilija ja yhtä aikaa tosi tuo pojankloppi heti on, menemme oitis hänen nuoruuden täyteytensä iloisuuden, hoksaavaisuuden, impulssisuuden raikkaisiin nahkoihinsa maailmaa ihmettelemään, sen ihanuuksia haaveilemaan ja sen elämänseikkailullista tenhoa, naisen kaipuun oudon kummallisesti munaskuja kutittavia, täysin tuntemattomia kuin pyhyyden täyttämiä ajatuksia ja kuvitelmia nuuskimaan riemukkaan innostuksen täyshuuman hyrskeissä. Ei mikään naftaliininen vähän pölhö maalaismoukka jostakin kylän perukoilta, vaan oikean taitavan kunniallisen nahkasuutarin poika, jolle ensimmäinen lähtö kotoa tänään on kova, jännittävä paikka, vaikka karskiksi yrittäisi itsensä kotiväelle vitsein ja nauruin todistaa.

 

Nummisuutarien%20kotiv%C3%A4ki.jpg

Nummisuutarien perhe: Isä Topias, pojat Iivari ja Esko sekä äiti Martta                                                                        Kuva Tommi Mattila

Kovin pieni on kodin läheltä aukeava vapaudenääri, suomalainen nuoruuden hehku sitäkin avarampi ja auvoisempi, seikkailullisesti taatusti tuntematon, salaperäisen koukuttava - kaikki hurmaavaa, elämänonnea, vapautta ja varmaa toiveiden tulevaisuusodotusten täyttymystä täynnä. Semmoisen Eskon kanssa saamme Tuomas Korkia-Ahon nahoissa yhdessä, pienen suutarinverstaan katolta alkaen ensin kokea, pitkän kosimismatkan nauttia ja taatusti hiussuortuvasta varpaisiin saakka Lahden Nummisuutareissa eläytyä. 

 

Nummisuutarimme ohjaajan Samuli Reunasen ajattelema teatteri tuo raikasta teatterifantasiaa, ihmisen makuista henkilögalleriaa sekä aivan häikäisevästi toimivaa ja tulkittua monenlaista uutta teatterilajia, kokeilua ja toteutusta täydelliseksi, unohtumattomaksi nautinnoksemme - kuin rinnasteiseksi mahdollisuudeksi edes mielikuvituksessamme elää toisenlaista elämää.

- Täksi rinnasteisuuden esimerkiksi alun harvinainen yksilön loistava riemukkuus ja häitten, koko tarinan ihmissuhteitten huima vertauksellisuus - pieni Esko vastassa satakertaisesti suurennettu kuvallinen kilpakosija ja morsian, häävieraat samoin suurina keskustelemassa, elämän suurista kysymyksistä pieneksi pikku-ukoksi näyttämökuvassa jääneen Eskon kanssa. Toimivaa, taitavaa teatteriuutuutta, ihailtavaa ja onnistunutta visuaalisuuden selfie-kuvauksen toimivuutta ja nerokkuutta kaikki - alustusta itsemme tutkiskeluun.

- Ohjaaja luo esityksen ihmisläheisen sympaattiseksi karsimalla sen henkilöistä kaiken kansallisen perinteen ja pölyttyneen ilmaisun tavanomaisen epookin, kaivelemalla Kiven tekstin sisuksista ja näyttelijästä aidon tunteen ja riemun, tämän päivän sykkeen selkeinä ja yksiselitteisinä luonteina ja persoonallisina olioina. Vain Aleksis Kiven kieli ja sanapoljento, sanankäytön suuhun sopiva puhujan käyttötaito ovat sitä ajatonta ikiherkkua, joka ei lopu, väsy eikä tunnu sekään vanhentuneelta, vaan entistäkin ilmaisuvoimaisemmalta, tuoreemmalta ja tosi suomalaiselta tässä tulkinnassa.

- Ehkäpä varmimmin, kansantajuisimmin, moderneimmin ja hauskimmin tähän päivään takuulla hupsahdamme, kun Lukkari  (Annukka Blomberg) naimakirjoja kirjoittaessaan tekee sen varmanpäälle tatuointilaittein Eskon paljaisiin takamuksiin, samoin isä Topias allekirjoituksin paljaalle pojan pyllylle sinetöiden kaikki asiaan kuuluvat viralliset asiakirjat tatuointilaitetta ylpeänä käyttäen.

- Tultaessa tuttuun kohtaukseen Jaakon ja Kreetan häihin Karrin häätalon palmuiset tekokoristepuut tunnelmallisesti viestivät mahtitalon äveryydestä. Eskon kanssa sanaharkat ja tappelut hoitavat pääosin sovinnollisuutta korrektisti näyttelevä sulhanen Jaakko (Miikka Wallin) ja nykyajan räksyttävä, puheliaaksi hääpelimanniksi asennoitunut sanavalmis Teemu (Jori Halttunen). Myttyyn menneiden häiden pettymyksestä ja suuttumuksesta seuraa Eskon silmitön hävitysraivo, jossa hääkansa pakenee ja häätalossa tuhoutuvat pitopöydät, huonekalut, jopa pianokin maan tasalle.

- 0hjauksen supistettua kohtausten henkilömäärää ja järjestystä, maistellaan lähimenneitä aikojakin. Alun Aleksis Kiven agraariaikakauden perinteisestä asetelmasta - vanhemmat ja lapsi, jo ennalta sovittu jälkeläisten tulevaisuus - harpotaan jopa tunnelmiin lähiaikojemme 1970-luvulle matkakrouvin interiöörin Leningrad cowboyn hius- ja jalkinenäyissä, iskelmäiseen humpparytmiseen paritanssiseen kapakkaan. Siinä samassa jo dj aikakausien alun levyjäTeemun soitellessa ja Nikon (Tapani Kalliomäki) sekä viinahöyryisen Täti Sakerin (Lumikki Väinämö) rytmitajuisin laulusooloin tavoitellessa humppamusiikein karaokeaikakautta ja veli Iivarin (Tomi Enbuska) räppäysmusiikkia hauraasti ja arasti yrittäessä.

 

Ohjaajan ja lavastajan, säveltäjänkin huippuideana on tarinan ryyteinä maistella koko ajan näitä menneitten vuosien mielialoja ja tunteita, niitä tähän päivään siirrellen ja taitavasti omiin muistikuviimme heijastellen. Lavastajan visuaaliset huiput - kuten tiheätunnelmaisen hienon metsän laskeutuminen taivaista, samoin krouvihuoneen ilmestyminen estradille ja molempien muutamassa sekunnissa häipyminen taikuudella - ovat lavastustekniikan harvoin Lahdessa nähtyä taituruutta. Puhumattakaan Eskon humalatilassaan kokemasta noususta lähes kymmenen metrin korkuiseen mäntyyn ja sieltä filosofoimaan humalastaan oppineena - mykistävää näyttämöilmaisun ja tekniikan yhteistyötä. Tunnelmalliset valot ja äänet variaatioissaan ovat niin kohdallaan, että selkärangoissamme tuntuu. Ajatusmaailmamme pintaliidon toimiessa ihastuneina, sielumme syvyystuska paisuu näillä taitavasti mietityillä teatterikeinoilla koskettavaksi.

Laulamisen meininki ja esityksen sävellyskuosi ihastuttavat niin ihanan herkän ja tuoreen alun yksinlaulelmissa kuin puolimatkan krouvin kapakkaisten humppavuosikymmenten sävellyksillään ja esitystulkinnoillaan iskelmätuokion uutuushengen luomisessa, muuntuupa viimein räppiä tavoittelevaksi musisoinniksi koko kapakkaorkesteri. Entä koko esityksen taiteilijakunnan tämän tästä tuosta vain tanssin pyörteisiin tempautuminen lähes huomaamattomin koreografin tanssahtelukuvioin, kivoin tipuaskelin pistelevästi hakkaavissa ääni- ja liiketehosteissa. Vain torvisoiton taatusti kuuluva Muusikon pauhaava fanfaarinen kaunis äänivoima tai väiin sen melodinen romanttinen sävykkyys leijuvat häähuuman yllä väkevinä, epistolamaisina säikeinä häämatkakertomuksemme raikkaissa mielikuvituksellisissa kohtausten toteutuksissa, meidät myös usein maanpäälle huumastaan pudottaen.

Näytelmän rooleissa välittyvät Tomi Enbuskan Iivari-veljen työtä vieroksuva, juoppohauskuuden sympaattinen, sisähymyinen inhimillisyys, Topias-isän Mikko Jurkan toimille ja isän haaveille kypsä tunteikas, lapsenmielisen toiveikas poikansa myötäiloa tunteva luontevuus, Martta- äidin Laura Huhtamaan kylmän luiseva, ainoa talon työteliäisyyttä herkeämättä ylläpitävä äitihahmo ja Liisa Vuoren Mikko Vilkastus tavallisena mutta taitavana, juonikkaana suojattinsa pettävänä luottokaverina.  Nenna Tyni luonnostelee kasvattityttö Kreetan ja morsian Jaanan rooliluomukset ymmärrettäviksi. Kyllähän toisaalta Jori Halttunen antaa myös Antreksensa mennä ajan ikonipylväänä perisuomalaisesta luottomiehestä, hääsoittajan jäykkää, itseriittoista hahmoa näytellen. Tai Tapani Kalliomäen koemme Karrina väkevän vahvana ja määrätietoisena maatalon isäntänä antavan tekstille myös voimaa vielä vanhoihin koettuihin realiteetteihin uskovalle katsojalle yhteiskunnan ylläpitämiseksi sovussa ja koossa. Saman näyttelijän taito huijaavan Nikon osan tulkinnassa on jo näyttelijätaiteen laatuisaa taipuisuutta osaavimmillaan.

 

Lahden Nummisuutarit on taatusti arvaamatonta, hauskaa ja yllätyksellistä tämän päivän komediaa hurjassa vauhdissa ja tarinan liikuttavassa, riepottelevassa yllätyksellisyydessä sekä sydämellistä kotoväen toiveikkuuksia, neuvoja ja ohjeita lapseltaan suuria odottavassa lempeydessä. Kotimökin katolta Esko näkee koko maailman ihanuuden, sieltä näköalapaikalta aukeaa uusi maailmanvalloitus tälle pojalle.  

Koskettavan naiivia ja vilpitöntä ihmistä käy sääliksi jo etukäteen tänä julmana, lohduttomana sotien ja petosten, suomalaisen hyvinvoinnin alasajon aikakautena. Miten me toisinaan niin omahyväiset katsojat pystyisimme maailmaamme puhtaasta poikapulmusesta aidosti välittämään eikä vain eräänlaisena poikkeuksena hänen ilmestymistään julkiseen tilaan noteerata.

Samuli Reunasen sovituksen ja ohjauksen avaran avoin, juonikoukeroiltaan yllättävän jännittävä, arvaamaton, kaikkialle nykyisyyteen pursuva nuoruuden räjähdysmäisen kiihkeä ja elämänvoimainen Aleksis Kiven vuonna 1875 ensi-esitetty Nummisuutarit -näytelmä, on kiinteydeltään sekä tämän päivän rinnastettavuudellaan tärkeä, osaava, hauska, uutuusdetaljeiltaan ja roolitöiltään fantastisen suurenmoista nykyteatteria. 

 

Nummisuutari%20Kreeta.jpg

Kuva skannaus  ohjelmalehdestä

ROOLEISSA

Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Aarre Reijula, Nenna Tyni, Liisa Vuori, Lumikki Väinämö ja Miikka Wallin

MUUSIKKO

Martti Peippo

Ensi-ilta 12.10.2023 Lahden kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä

 

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/tuotannot/nummisuutarit/

 

Kynä ö.png
 

Tarmokuva.jpg

Kouluopetus

Vuonna 2007 Lahden Kristillistä koulua perustettaessa sen silloinen rehtori kertoi medialle: "Koulu on tarkoitettu kaikille. Vain erityisopetusta tarvitsevan lapsen hyväksyminen joudutaan ratkaisemaan erikseen. Kristillisestä koulusta lapset saavat eväitä reppuunsa ja he voivat olla valona ja suolana muiden joukossa." Tämä kristillisyyden farisealainen käsitys olla parempi ihminen muiden joukossa on vähintään vastenmielinen. Nykyinen koulun  rehtori on käynyt 8-luokkalaisten kanssa katsomassa Lahden kaupunginteatterin Nummisuutarit ja ottanut esityksestä herneen nenäänsä Etelä-Suomen Sanomien 10.2.2024 mielipidekirjoituksessaan.

Sekä avarakatseinen että ahdasmielinen huoltaja ja opettaja ovat minulle tuttuja. Olen saanut olla elämäntyönäni mukana harvinaisessa suomalaisessa yläkoulun opettajistossa, jonka 100 oppilaan yhteisö ja neljätoista opettajaa saivat opiskella ja opettaa koulua paljolti oppilaiden, opettajien ja huoltajien (Johtokunta) toiveiden mukaisesti opetushallituksen myöntämällä erityisellä kokeiluluvalla. Sen tärkein päämäärä oli löytää jokaiselle oppilaalle yksilöllinen opetussisältö, sellainen, johon hänellä on mielenkiintoa ja kyvyt niin, että opiskelukiinnostus jatkuisi vielä yläkoulun jälkeenkin.

Rehtorin työssäni sain tavata monenlaisia, monen uskomuksen, kristillisen uskon, valtionkirkosta eronneen uskon omaavia, kristillisen opetuksen kieltäviäkin vanhempia ja opettajia. Poikkeuksetta heidän jokaisen kanssa on ollut opettavaista ja tarpeellista, omaa minäämme kasvattavaa keskustella. Vanhemmat ovat lastensa ensisijaisia asiantuntijoita emmekä me opettajat siihen läheskään aina pysty - suutari pysyköön lestissään. Moraali, joka meihin kovin usein tahtomattamme ammatissamme kasvaa tai kasvatetaan on koululakien, kokemiemme elämäntapausten, opettajanhuoneiden hengen, persoonallisten oppilasyksilöiden käyttäytymisten sekä omien ajatustemme, usein myös kotiemme vakaumuksen synnyttämänä - opetustyöstä selviytyäksemme - on kasvanut kuoreksemme ja maskiksemme.

 

Teatterin tunnen jo 3-vuotiaasta alkaen, sillä esiintymisen aloitin aikuisten usutuksesta jo silloin, olin lahtelainen pikku lapsitähti huvitilaisuuksissa ja juhlissa 16-vuotiaaksi asti. Sain myös harvinaista Viipurin Musiikkiopiston kouluhallituksen alaista ammattitaiteilijoiden ohjaamaa lausunnanopetusta jo alle kymmenvuotiaasta alkaen.

Uskovaisuus ja teatteri ovat kohdanneet minua myös useasti. Olenhan ollut harvinaisen kirkkonäytelmän Jokamies pääosassa, ollut esitystä kokoamassa ja tulkitsemassa ympäri Etelä-Suomen ja Helsingin kirkkojen tai yhtä hyvin tangosäveltäjä Unto Monosena, suomalaiskenraali Ringporttina, Hölmöläissatujen Viisaana Mattina ja nimenomaisesti murrosikäisille sekä myös vanhemmille ja ammattikasvattajille tarkoitettujen teatteriesitysten yhtenä kirjoittajana ja esiintyjänä ammattinäyttelijänä eri puolilla maatamme sekä Suomen koulutelevision ohjelmissa.

 

Aleksis Kivi on persoonaltaan, sisällöltään, tuotannoltaan ja kieleltään minulle tuttua. Olen itse esittänyt Nummisuutarien Eskon humalakohtausta lähes 150 kertaa, tulkinnasta olen saanut mm. opettajainvalmistuslaitosten akateemisen lausujamestaruuden. Olen myös yhdessä ystäväni teatterityön professori Yrjö Juhani Renvallin kanssa kirjoittanut Kivestä Aleksis Kivi -vainaa näytelmän, jota esitettiin kaksi kesää maan mainioimmassa kesäteatterissa Lahden kaupungintalon sisäpihassa, Lahden lukioille ja silloisille yläasteille kaupungin kustantamana yli kaksituntisina esityksinä Lahden Konserttitalon lavalla ja läänitaiteilijan tilaamalla kiertueella itäsuomalaisissa yläkouluissa ja kuntien taidetapahtumissa.Tuo esitys sai myös kutsun Tampereen Teatterikesään, äidinkielenopettajien koulutusseminaareihin sekä kahdesti Helsinkiin ja kruunuksi valtakunnalliseen Aleksis Kivi -seuran vuosijuhlaan, jossa se palkittiin vuoden Eskon puumerkillä. Teatterimme oli täysin puoliammattilainen Nostoväkinäyttämö, alan harrastajista ja erilaisista esiintyjistä, näyttelijöistä ja opettajista koottu rekisteröity teatteri, joka toimi kaupungissamme lähes 17 vuotta.

 

Lahden kaupunginteatterin Nummisuutarien kuluvan näytäntövuoden esityksen teksti ei poikkea tuosta Kiven ihanasta, suuhun aluksi vaikeasti mukautuvasta kielestä. Se on yhä edelleen suomalaisen teatteripuheen ja kertomakirjallisuuden vaikeaa, mutta hyvin opeteltuna poljennoltaan ja painotukseltaan suomalaisen kirjallisuuden ja näyttämöpuheen herkkua. Valitettavasti kouluopetuksessa siihen, sen sanastoon, ilmaisuihin ja sanontoihin ei ole riittävästi moneen sukupolveen pystytty perehtymään.

Olen saanut toimia kouluttajana esittävän taiteen parissa lukiossa, peruskoulussa, kansalaisopistossa, kansanopistossa sekä myös näytelmien ja näytelmäoppaiden kirjoittajana, näytelmäkirjailijana, ohjaajana että kriitikkona, näytelmien ja esitysten arvioijana yli viisikymmentä vuotta. Kanssani on yleensä ollut kriitikkona omassa julkaisussaan useimmiten Etelä-Suomen Sanomien teatterikriitikko. Myös teatterien medialle järjestetyissä ennakkotilaisuuksissa olemme saaneet olla useimmiten kahdestaan mukana.

Ylläoleva teatteriarvioni Kiven Nummisuutareista on kopio Lahden kaupunginteatterin esityksen ensi-illan 15.10.2023 arviosta. Arvioni voi lukea alkuperäisestä linkistä:

 

Esitin artikkelissani arvioni Lahden kaupunginteatterin Nummisuutarien tulkinnasta, jota kolmen lapsen isänä, isoisänä, ja isoisoisänä pidän erinomaisen ajankohtaisena ja hienona, täydellisenä nykyajan Aleksis Kivi -tulkintana. Laitan myös tähän linkit muista tätä esitystä edeltäneistä viimeisimmistä Nummisuutariesitysten kritiikeistäni:

Pesäkallion kesäteatteri 26.7.2011

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2011/07/tehkaat-hyvin-ja-astukaat-sisaan

 

Tampereen yliopiston Näyttelijätyön laitos 13.12.2011

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2011/12/vallattoman-hauska-aleksis-kivi-paivitys

 

Suomen Kansallisteatteri 24.9.2015

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2015/09/niin-muuttuu-maailma-ja-kansallisteatteri

 

Nastolan Pisarateatteri 14.7.2022

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/07/arviopisaroita-nummisuutareista

 

Kynä b.jpg

torstai, 15. helmikuu 2024

Kansallisteatterin Kurjet

Kurjet%20a.jpg

Kansallisteatterimme löytää suomalaisesta kulttuurisesta nykyisyydestä ja menneisyydestä sellaista aarteistoa, joka taatusti on merkittävää kulttuurimme ydintä. Sivistämisessä on Suomen kulttuurissa ollut suomalaisuus ja kirjallisuus luonnollisena, itsestään selvänä käyttövoimana. Maamme 1930-luvun pulavuosina ovat myös merkittävät suomalaiset kulttuurisuvut joutuneet tekemään töitä saadakseen elantonsa. Krohnien sukujuuret Saksasta Pietarin kautta Viipuriin sekä sitten Helsinkiin olivat eilen koettavissa kovin kirjallisuushistoriallisesti ja dokumentaarisesti koko suvun kirjoitustyön puitteissa. Heidän työnsä, äitien, isien ja lasten työ, oli kirjoittaminen. Kun vielä nimittäjäkin tuona aikana oli viestimenä kynä ja paperi, äidit, isät sekä sisarukset pitivät joka päivä päiväkirjaa koko työpäivänsä toimet luettelomaisesti inventoiden, viestivät asioista toisilleen kirjeitse, kirjallisin viestilapuin - olimme teatterikatsojina varsinaisten kirjallisten työntekijöiden suomalaisessa ytimessä.

Kun yliopistollisen draamatutkimuksen professori Hanna Suutela ja kokenut ohjaaja Tiina Puumalainen tekevät käsikirjoituksen näytelmäksi Krohnin kulttuurisuvun menneisyydestä ja vaikuttavuudesta, se ulottuu vuosisadan ajanjaksolle aina 1960-luvun lopulle saakka. Tutkimuskirjallisuuteen pohjautuvasta Kurjet-käsikirjoituksesta saamme esityksen fiktiomaisen sadun muodossa, draamaakin hieman, hyvää suomen kieltä taatusti.

Jotenkin esitys lehahtaa vain muutamin kerroin elämään näytelmän tarinalta vaadittavaan mielenkiintoon ja uskottavuuteen. Kuivahkon kirjallista illan kokemus enimmiltään on. Onko kirjallinen työ sittenkin ollut niin perusteellisen tarkkaa, perittyä perinpohjaisuutta, kuivaa ja puisevaa, ettei siitä elävämpää dialogia, keskinäistä kodikasta tunnelmaa, lämpöä, saati nyt lähes minimaalista hauskuutta enempää löytynyt.

Eniten odotin Tiina Puumalainen - Teppo Järvinen The Wild Companyn – ohjaaja & lavastaja omanlaatuisen teatteriestetiikan nauttimisesta, joka vuosi sitten Kansallisteatterin VR:n Vallilan tiloissa Shakespearen Kuningas Learin esityksessä suorastaan häikäisi teatterina omalla kokonaisilmaisullaan. Nyt TWC-kokonaisuus ei toiminut. Eniten esteenä oli jatkuva katsojaa ja draamaa vaivannut rasittava rikottu visuaalisuus, interiöörien muutokset, jotka tuntuivat suorastaan pääasialta näyttämötyöntekijöiden siirrellessä tämän tästä suuria kirjahyllyelementtejä eri asentoihin ja perspektiivinäyiksi näyttämöllä – itse toiminnan ja sisällön pysähtyessä. Aito, todellinen tekstin sisältö ja aihe paljastui visuaalisesti vasta esityksen loppunäyssä, kun noiden koko näyttämötilan täyttävien korkeiden ja paksujen monikymmenneliöisten tyhjien hyllyjen massa kuin taikuudesta tai spiritismistä täyttyi hetkessä monisataisista julkaistuista kirjoista koko peräseinän täydeltä upeana näkynä.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2023/03/lear

 

Saimmeko sitten selkoa näistä, pääosin kolmesta Krohnin sisaruksesta, joista näytelmäteos pyrki kertomaan. Niin ja näin.

Ehkä tällä kohden voi sanoa, että Krohnin kolmesta sisaresta meille on varsinaisena kaunokirjallisena taiteena tuttu vain Aino Kallas, Sudenmorsian-romaanilla laajemminkin aina maailmankirjallisuuden tasolle asti. Muut hänen sisaruksensa ovatkin sitten eläneet enemmän julkisuudelta piilossa päätoimisina tätä kirjoittajan työsarkaa: lehtinaisina, kriitikkoina, suomentajina, kääntäjinä, kustantajina, runoilijoina, satukirjailijoina, virsirunoilijoina, opettajina.

 

Kristiina Haltun vitaalisesti ja jäntevästi näyttelemä Helmi, toteutui itsenäisenä, lujatahtoisena, kirjailijakutsumusta käsin ja ensi kertaa myös koneella toteuttavana energisenä, voimakastahtoisena naisena, jolle ei mikään inhimillinen, paitsi kirjoittaminen merkinnyt mitään. Hän perehtyi englantilaiseen1920-luvun spiritismiin ja oli alan suomalainen guru. Avioliitosta valtioneuvos E.N Setälän kanssa hän rohkeasti erosi saadakseen toteuttaa itsenäisesti kirjailijan elämäänsä.

Jotakin esityksen ydintä välittyi tekstissä Aino Kallaksen poikkeuksellisesta temperamentista, ajan tapojen normien murtamisesta, julkisuuden nälästä, valtaisasta elämän halusta ja nautinnoista: Katariina Kaituen taitavalla ilmaisulahjakkuudella tulimme ymmärtämään ja vakuutuimme taiteilijapersoonan poikkeuksellisesta karismasta koko suvussa.

Nuorimman sisaren Aunen elämää sielunsa täyteydellä hahmottaneen Pirjo Määtän työ toi esityksen roolikattaukseen inhimillisyyttä, uskonnollisuuteen pitäytyvän, omat haaveensa unohtavan elämäntavan ja samalla virsirunouden hienon riimittelijän sekä niin monen nuoren naisen kohtalon jäädä perheen nuorimpana vuosikymmeniksi velvollisuudentuntoisuudesta hoitamaan sairasta omaistaan.

Roolitöistä jäi kaipaamaan kuitenkin ihan oikeaa rakkaudentunnetta, muutakin kuin kynällä kirjoitettua sisaruutta ja kirjoittamistyön pohjatonta rakkautta. Suvun miehet, kahdessa ikäpolvessa (Julius ja Kaarle) toteutuivat kovin isänmaallisessa 1930-luvun tarpeellisessa paatoksellisessa, ajan siveyttä vaativassa Nicke Lignellin tulkitsemissa kahden Krohn-hahmon ajatusmaailmoissa.

Pari herkullista, käsikirjoituksen ja näyttelijätulkinnan draamallista luonnehdintaa ja toteutusta kuitenkin löytyi. Esa-Matti Longin E.N.Setälä, vanhimman tyttären Helmin puoliso, valtioneuvos, tuntui jo sellaiselta näyttelijätyöltä, joka luontevuudella, sivistyneisyydellä, hahmotuksensa osumatarkkuudella, eläytymisellä hallitsi kohtauksiensa draamallista dynamiikkaa koko esitykselle malliksi. Samoin Harri Nousiainen Oskar Kallaksena antoi tulkintaan rakkauden ja humanismin väreiden tarpeellista vivahteikkuutta. Paula Siimes kaksoisrooleissaan Minna Krohn/Hilja Haahti tuo Krohnien sukuselvittelyn pitkien sairauksien, onnettomien kuolemien elämän ahdistavuutta ja vastapainoksi hurmaavan herttaista, luontevan huumorin aina tervetullutta elämänvoimaa.

 

Krohnin suvun ja sisarusten lapsuuden unelmapaikka Kiiskilän kartano Viipurissa saa veroisensa iloiset, ajanviettojen iltamalliset, improvisoidut kohtauksensa esityksen isänmaallisen eetoksen kevennykseksi.

Kirjet%20B.jpg

 

Esimerkillisen täydellinen on Kurjet-esityksen käsiohjelma. Sen tietoaines saattaa olla tarpeellinen lukea ennen esitystä ymmärtääkseen tai sen jälkeen muistellessaan monia Krohnin suvun henkilöitä tai näytelmän runsaita anekdootteja.

Ohjelman kansi                                                                                                                                                    Kuva  Mitro Härkönen

Kurjet%20kansi.jpg

         Kristiina Halttu                               Katariina Kaitue                                 Pirjo Määttä                                     Paula Siimes

 

Kurjet

Rooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Pirjo Määttä, Paula Siimes, Nicke Lignell, Esa-Matti Long, Harri Nousiainen.

Puvut Heli Hynynen, valot Kare Markkola, musiikki Joakim Berghäll, ääni Jani Peltola, naamiointi Jari Kettunen, lavastus ja esityskuvat Teppo Järvinen

Kantaesityksen 14.2.2024 arvio  - Kansallisteatterin Pienen Näyttämön esityksestä.

https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/kurjet